Pakko kirjoittaa, eiköhän se helpottaa... Siispä olen 23 ja sain vasta tietää että olen raskaana (ehkä 3-4 vko).
Minun pitäisi varmaan hyppiä ilosta mutta olen ihan #%:_ peloissani.
Toki minulla oli jossain vaiheessa vauvakuume, luin jopa pari vauvakirjaa. Silloin olin tosi toivekas ja innoissani, myös minulla ja lapsen isällä meni hyvin. Ollaan oltu jo monta vuotta yhdessä ja molemmat toivottiin lasta. Mies on jo valmistunut ja töissä, minä kans kohta puoli valmis...
Viimisina kuukausina minulla kuitenkin alkoi (keskiiän?:)kriisi. Aloin miettiä, olenko oikeasti onnellinen, ollaanko yhdessä oikeista syistä, minkäläisen suhteen haluan, haluanko oikeasti olla juuri tämän miehen kanssa loppuelämäni, mitä kaikkea haluaisin vielä tehdä. Teki mieli oli nuori, villi ja vapaa, pakata kamppeet ja kokeilla taas elää yksin.
Tuntui kuitenkin siltä, että rakastan miestäni. Meillä loppujen lopuksi menee hyvin, arki tulee varmaan jokaiseen suhteeseen, elämä on aika pitkälle rauhoittunut. Päätin jatkaa sitä mitä on.
Nyt kuitenkin tuli varsinainen newsflash. Tuntuu siltä, että lapsi on pieni ihme, se olisi ihanaa ja hän varmasti sais rakastavat vanhemmat ja hyvän perheen. Tuleva isä on tosi innoissaan asiasta.
Toisaalta välillä tulee pelko, että elämäni on ohi, kaikki on päätetty: elämä on pitkä käytävä: lapsi - koti - työ - mies - teinilapsi - eläke - olen vanha - vanhainkoti.
Olen varmaan joku tyhmä itsekäs sekopää kun musta tuntuu siltä.
Tiedän, että "olisi voinut (tehdä niin ja näin, olla kypsempi/fiksumpi jne)", mut se ei auta. Koska en enää jaksa lyödä päätäni seinään ja en keksi miten rauhoittuisin, kirjoittelen tänne. Kiitos että kuuntelitte...
Minun pitäisi varmaan hyppiä ilosta mutta olen ihan #%:_ peloissani.
Toki minulla oli jossain vaiheessa vauvakuume, luin jopa pari vauvakirjaa. Silloin olin tosi toivekas ja innoissani, myös minulla ja lapsen isällä meni hyvin. Ollaan oltu jo monta vuotta yhdessä ja molemmat toivottiin lasta. Mies on jo valmistunut ja töissä, minä kans kohta puoli valmis...
Viimisina kuukausina minulla kuitenkin alkoi (keskiiän?:)kriisi. Aloin miettiä, olenko oikeasti onnellinen, ollaanko yhdessä oikeista syistä, minkäläisen suhteen haluan, haluanko oikeasti olla juuri tämän miehen kanssa loppuelämäni, mitä kaikkea haluaisin vielä tehdä. Teki mieli oli nuori, villi ja vapaa, pakata kamppeet ja kokeilla taas elää yksin.
Tuntui kuitenkin siltä, että rakastan miestäni. Meillä loppujen lopuksi menee hyvin, arki tulee varmaan jokaiseen suhteeseen, elämä on aika pitkälle rauhoittunut. Päätin jatkaa sitä mitä on.
Nyt kuitenkin tuli varsinainen newsflash. Tuntuu siltä, että lapsi on pieni ihme, se olisi ihanaa ja hän varmasti sais rakastavat vanhemmat ja hyvän perheen. Tuleva isä on tosi innoissaan asiasta.
Toisaalta välillä tulee pelko, että elämäni on ohi, kaikki on päätetty: elämä on pitkä käytävä: lapsi - koti - työ - mies - teinilapsi - eläke - olen vanha - vanhainkoti.
Olen varmaan joku tyhmä itsekäs sekopää kun musta tuntuu siltä.
Tiedän, että "olisi voinut (tehdä niin ja näin, olla kypsempi/fiksumpi jne)", mut se ei auta. Koska en enää jaksa lyödä päätäni seinään ja en keksi miten rauhoittuisin, kirjoittelen tänne. Kiitos että kuuntelitte...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kävi vähän samalla tavalla, eli ei odotettu lasta, ei edes yritetty, ei haluttu lasta. Kuitenkin tulin raskaaksi. Me päätettiin pitää pienokainen (ei me raskautta tosissaan edes ajateltu keskeyttää missään vaiheessa). Nyt poika on jo 6 vuotias ja on parasta mitä meille on koskaan tapahtunut. Emme ole koskaan "katuneet" päätöstä, päinvastoin lapsemme on meille kaikki kaikessa. Nyt odotamme pientä tytärtä. Oma lapsi on suuri ihme.
No teillähän sitten kaikki meni hyvin :)
Mä vaan en ola varma olenko sitten onnellinen loppuelämäni tämän miehen kanssa, olisinko onnellinen jonkun muun kanssa. Yksinhuoltaajaksi en haluais ikinä ruveta myöskään...
Raskaus pistää miettimään kaikenlaisia asioita - ja hyvä niin. Ison muutoksenhan lapsi tuo mukanaan... Mutta myös paljon iloa! Se, että sinua mietityttää ja pelkäät tehneesi väärän ratkaisun, osoittaa että olet kypsä, ajatteleva äidin alku ja ymmärrät vastuusi.
Olen itse pohtinut paljon parisuhdettani raskauden aikana (LA maaliskuussa). Viimeisin vitsaus on mustasukkaisuus! Täytyy vain pitää järki kädessä ja muistaa, että raskaus se taas tekee kepposiaan...
Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi! Teillä on ihanat kuukaudet edessänne =)
Olen viimeiset tunnit tuijottanut seinää ja miettinyt et tätäkö mä oikeasti haluan ja miten mä pärjään ja olenko tulevaisuudessa onnellinen. Toivottavasti jossain vaiheessa taas näen valoa :)
Nämä ensimmäiset päivät eivät kyllä menneet ihan miten odotin ...
varmasti jossain vaiheessa käy läpi ihan samanlaisia asioita kuin sinä :)
Jos yhtään lohduttaa...
Oli sit raskaana tai ei.
Mutta raskaana tällaiset ajatukset korostuu.
Vallankin, kun on kyse esikoisen odotuksesta jolloin kaikki on niin uutta ja et yhtään tiedä mitä tulee vastaan jne.
Laittaa mietityttämään suhdettaan kumppaniinkin vaikka olisi selvää, että häntähän minä juuri rakastankin :)
Mutta vannon sinulle, että ei se elämä ja (kohtuullinen) kavereiden kanssa bailaaminen lopu siihen perheenlisäykseen :)
Vallankin, kun sulla tuntuu olevan kuitenkin hyvin vastuuntuntuinen mies!
Saat olla onnellinen!
Tietysti on hyvä jos sitä kamppaninkin kanssa pääsee ulos katsomaan muutakin elämään kuin vaipparumbaa ja pyykkäämistä.
Vauva tuo paljon vaikka paljon myös ottaakin.
Nuo tunteet on kasvua vanhemmuuteen.
Mutta kun mietitään oikeaa puolisoa, niin mistäs sen tietää jos ero tuleekin joskus 50-60vuotiaana?
Mun mieheni mummu ja vaari on eronneet 72-vuotiaina!
Pitää elää niin kuin itse parhaimmaksi tuntee ja pienistä syistä ei kannata heti eroa ajatella.
Parisuhteen eteen joutuu tekemään töitä, että se säilyy hyvänä.
Sulla on vielä paljon edessä miehesi kanssa.
Opiskelut loppusuoralla ja jossain vaiheessa työt ja kuka sitä tietää alkaako edes tekemään sitä mihin on opiskellut :)
Miehesi on kuitenkin töissä ja niin etteköhän ihan rahallisestikin pärjää :)
Lapselle hoitajiakin mahdollisesti mm. sukulaisista :)
Aurinko paistaa vielä niin, että häikäisee :D
Onnea odotukseen, kaikki menee hyvin usko pois!