Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Perustele tämä

Näin Suomessa
Jos lainsäätäjä katsoo että jokin asia on paha, niin silloin ostaminen,
myyminen ja välittäminen säädetään rangaistavaksi. Esimerkiksi huumeiden tai
varastetun tavaran myyjän rangaistus on suurempi kuin ostajan, koska
katsotaan että myyjä teki sen hyötymistarkoituksessa. Lainsäädännöllisesti
on katsottu myös että myyjää on rankaistava ostajaa enemmän, koska myyjä
omalla toiminnallaan aiheuttaa kyseisen pahaksi katsotun asian yleistymistä
tai leviamistä.

Tältä pohjalta katsottuna seksin ostajan asema on vastoin perustuslain
takaama yhdenvertaisuutta tässä lakiesityksessä. Jos katsotaan että seksin
ostaminen on paha asia, niin silloinhan välittäminen ja myyminen pitäisi
olla kovemmin rangaistua?
Tässä kohtaa on turha vedota pakottamiseen. Tätä poikkeuksellista
etuoikeutta saisi hyödyntää myös veronsa maksava itsenäinen prostituoitu.
Tulevaisuudessa laittomien pähteiden myyjät vetoavat oikeudessa "vaadin
samat oikeudet kuin seksinmyyjillä" Suomi 2006
3347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huumeidenkin ympärillä pyörii rikollisuutta, mutta huumeita ei ole kielletty laissa sen takia, että niiden ympärillä pyörii rikollisuutta. Huumeet on kielletty pelkästään sen takia, että ne ovat vaarallisia yksilölle.

Prostituutiotakaan ei voi kieltää sen takia, että sen ympärillä pyörii rikollisuutta, vaan ainoastaan sillä perusteella, että se on vahingollista sen harjoittajille.

Jos jätetään uskonnolliset, ym. perustelut pois, niin varsinaisesti pitäisi keskustella siitä, miksi prostituutio on olisi vaarallista yksilölle? Tai paremminkin siitä, miksi seksin jonkinlainen harjoittaminen monta kertaa päivässä olisi yksilölle vahingoksi. Tai aiheuttaako prostituoituna toimiminen väistämättä sellaisen ikuisen stigman ammattilaisena, että se on aina vahingollista yksilölle?

Eli, onko prostituutio aina vahingollista yksilölle?

Äänestä
  • Loogisesti tuntuu vaikealta uskoa että seksi olisi vaarallista ahkeraankin harrastettuna. Silloinhan seuraava askel olisi laki joka rajoittaa myös parisuhteessa tapahtuvan seksin määrän. Jos fyysisesti tarkastelee asiaa niin tiedän varmuudella että väsymys ja fyysinen kyvyttömyys tulee vastaan paljon aikaisemmin kuin fyysinen haitta. Huonokuntoisena ei saa asiakkaita, raja tulee itsestään vastaan ennen vahingoittumista. Mitä sitten psyykkiseen vahinkoon tulee, se onkin sitten mutkikkaampi asia. Se riippuu varman pikälti siitä, nauttiiko tilanteesta ja onko se vapaaehtoista, verrattavissa muihinkin ammatteihin. Onhan kaikkien tiedossa se tosiasia että hyvinkin monella ammatti-alalla työskentelevät voivat psyykkisesti erittäin huonosti ja tarvitsevat pitkiäkin sairaslomia, hoitoa ja lääkitystä jaksaakseen eteenpäin.

    Äänestä

  • ASIAA KOKENUT JA POHTINUT kirjoitti:

    Loogisesti tuntuu vaikealta uskoa että seksi olisi vaarallista ahkeraankin harrastettuna. Silloinhan seuraava askel olisi laki joka rajoittaa myös parisuhteessa tapahtuvan seksin määrän. Jos fyysisesti tarkastelee asiaa niin tiedän varmuudella että väsymys ja fyysinen kyvyttömyys tulee vastaan paljon aikaisemmin kuin fyysinen haitta. Huonokuntoisena ei saa asiakkaita, raja tulee itsestään vastaan ennen vahingoittumista. Mitä sitten psyykkiseen vahinkoon tulee, se onkin sitten mutkikkaampi asia. Se riippuu varman pikälti siitä, nauttiiko tilanteesta ja onko se vapaaehtoista, verrattavissa muihinkin ammatteihin. Onhan kaikkien tiedossa se tosiasia että hyvinkin monella ammatti-alalla työskentelevät voivat psyykkisesti erittäin huonosti ja tarvitsevat pitkiäkin sairaslomia, hoitoa ja lääkitystä jaksaakseen eteenpäin.

    Seksi paljon harrastettuna on tieteellisten tutkimusten mukaan erittäin suotavaa, vähentää virtsatientulehduksia, syöpää yms. ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi suomalainen moraali kirjoitti:

Näin Suomessa
Jos lainsäätäjä katsoo että jokin asia on paha, niin silloin ostaminen,
myyminen ja välittäminen säädetään rangaistavaksi. Esimerkiksi huumeiden tai
varastetun tavaran myyjän rangaistus on suurempi kuin ostajan, koska
katsotaan että myyjä teki sen hyötymistarkoituksessa. Lainsäädännöllisesti
on katsottu myös että myyjää on rankaistava ostajaa enemmän, koska myyjä
omalla toiminnallaan aiheuttaa kyseisen pahaksi katsotun asian yleistymistä
tai leviamistä.

Tältä pohjalta katsottuna seksin ostajan asema on vastoin perustuslain
takaama yhdenvertaisuutta tässä lakiesityksessä. Jos katsotaan että seksin
ostaminen on paha asia, niin silloinhan välittäminen ja myyminen pitäisi
olla kovemmin rangaistua?
Tässä kohtaa on turha vedota pakottamiseen. Tätä poikkeuksellista
etuoikeutta saisi hyödyntää myös veronsa maksava itsenäinen prostituoitu.
Tulevaisuudessa laittomien pähteiden myyjät vetoavat oikeudessa "vaadin
samat oikeudet kuin seksinmyyjillä" Suomi 2006

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu