Löytyykö jostakin bussien melumittaustuloksia? Esim. "vessavolvossa" (Volvo 7000?) on aika kova melu takaosassa.
bussien melu
hmmmmmmmmmm
111433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Melumittausten tekeminen on vaikeaa, koska melua voidaan mitata monesta kohdasta, niin sisältä kuin ulkoakin. Lisäksi melua voidaan mitata tyhjäkäynnillä, kiihdytyksen aikana tai tasaisesti ajettaessa. Melua tulee sekä alustasta että korista. Tienpintakin vaikuttaa melutasoon, erityisesti kuopat koettelevat halvimpia kertakäyttökoreja. Ja jos melua mitataan linjaliikenteessä, aiheuttavat myös matkustajat ääniä.
Varsinaisen äänitason lisäksi tärkeää on myös äänen sävy. Tästä syystä esimerkiksi henkilöautoja valmistavat tehtaat eivät poista kaikkia ääniä niin hyvin kuin voisivat; epämiellyttävä ääni kannattaa joskus peittää miellyttävällä, vaikkakin vähän voimakkaammalla äänellä.
Testeissä on huomattu, että esimerkiksi pakettiauton väliseinä kyllä vähentää melua, mutta samalla äänestä tulee ärsyttävän kumiseva ja tajuntaan porautuva. Väliseinätön pakettiauto on mittarin mukaan meluisampi, mutta melun ärsyttävyys ei ole läheskään samaa tasoa.
Nyt julkaisen busseista tekemäni melumittaustulokset. Tuloksia on toistaiseksi vaatimaton määrä. Kaikki mittaukset on tehty paikallaan tyhjäkäynnillä olevista autoista. Muut matkustajat eivät ole vaikuttaneet tuloksiin. Korirakenteen äänet vaikuttivat tuloksiin siltä osin kuin kori pyrki nytkymään käynnin tahdissa. Olen istunut kaikissa autoissa sillä istuimella, joka on kuljettajasta kaikkein kauimpana. Ovien avausäänet eivät ole vaikuttaneet tuloksiin.
Volvo B10M Wiima
Melu tyhjäkäynnillä: 80-82 dB
Äänen sävy: ei häiritsevä
Korin nytkyminen: ei
Volvo B10BLE Carrus
Melu tyhjäkäynnillä: 84-86 dB
Äänen sävy: ei häiritsevä
Korin nytkyminen: ei
Mercedes-Benz O405N
Melu tyhjäkäynnillä: 89-92 dB
Äänen sävy: kohtalaisen häiritsevä
Korin nytkyminen: huomattavaa
Scania L94 Ikarus (ensimmäinen malli)
Melu tyhjäkäynnillä: 99-101 dB
Äänen sävy: raivostuttava, tajuntaan porautuva
Korin nytkyminen: hirvittävää
Nuo desibelilukemat on luultavasti saatu korvien välissä olevaa mittaria käyttämällä.
Kaikissa mittauksissa on käytetty mittaria, jonka on valmistanut tunnettu kansainvälinen yhtiö. Mittaustulokset ovat kuitenkin vertailukelpoisia vain keskenään. Voidaan esimerkiksi kiistatta sanoa, että Mercedes on Volvo B10BLE:tä meluisampi. Muiden tahojen mittaustuloksiin näitä ei kuitenkaan voi verrata.
Korvien välissä ei kenelläkään ole mittaria, ainakaan sellaista, joka antaisi suoraan desibelilukemia.
Bussien melusta voitaisiin tiedottaa matkustajille vaikkapa etuoven luokse laitettavalla tarralla esimerkiksi näin:
Bussin merkki ja malli
Melu tyhjäkäynnillä: 85 dB
Melu kiihdytyksessä enintään: 95 dB
Paineilmaovien tuottama enimmäismelu: 100 dB
Ovien tuottama enimmäismelu pitäisi mitata sellaisesta paikasta, jossa matkustajan on mahdollista laillisesti olla ovea käytettäessä ja jossa melu on suurin. Ovet pitävät kovaa meteliä ainakin HelBin vuoden 1995 Scanioissa sekä vuoden 2002 Säffle-kaasubusseissa. Vanhat Wiimat ja jotkut Ikarukset taas ovat oviltaan hyvin hiljaisia. Tämä ei ole mikään turhanpäiväinen asia, sillä Säfflen ovenavauksen jälkeen korvissa soi pitkäänkin. Kuulovaurio ei ole kaukana.
minkä vuosimallin autoja olet verrannut. Mersun M 405 on ikivanha malli. Uskallatko istua mittareinesi uuteen Citarroon.
Entä bussien jousitusmukavuus. Citarro kulkee pehmeästi kuin iso Citikka jopa Kaisaniemenkadun kivityksellä. Ruotsalaisbussit ovat kuin katujyriä. Joka kivensiru tuntuu matkustajan perseessä ja hampaista tippuu paikat noissa uusissa Vlvon kaasubusseissa. Vain toisen ruotsalaismerkin Scanian Ikarukset ovat hirveimpiä.
Onko jollain tietoa Volvo 7000:n melusta?
Olen joukkoliikenteen asiakas. En vaadi paljon. Haluan päästä perille aikataulun mukaan, vaikka matkaan kuuluisikin vaihtoyhteyksiä. Haluan myöskin, että terveyteni ja kuuloni eivät vaarannu bussissa. Lisäksi haluan istua hyvällä istumapaikalla, mikäli sellaisen järjestäminen on mahdollista.
Mercedeksen O405 on vanha malli, mutta ei nyt sentään ikivanha. Citarossakin olen matkustanut, mutta melumittaukset ovat toistaiseksi tekemättä. Täytynee korjata asia piakkoin.
Citarosta on sanottava, että bussin ulkonäköön ja muoviosien muotoiluun käytetyt työtunnit olisi pitänyt käyttää sisustuksen suunnitteluun. Bussi tuntuu olevan tehty joillekin kääpiöille. Istuinten laatu ja määrä ovat täysin riittämättömät. Ovien toiminta on hidasta pysäkkijarrujen vuoksi. Moottorin ääni on sävyltään ruma.
Citarossa tuskin on kaasunestejousitusta, vaan ilmajousitus, niin kuin Volvoissa ja Scanioissakin on. Monet ovat moittineet Scania L94 -mallin jousitusta. Itse en ole huomannut siinä erityistä vikaa. Scania-Ikarus-yhdistelmien muut viat ovat peittäneet jousituksen mahdolliset ongelmat täysin.
Mitä Volvon kaasubusseihin tulee, ovat ne sellaisia kuin liikenteen suunnittelijat ja tilaajat ovat ilmeisesti toivoneetkin: 1) matalalattiaisia ja 2) käyvät kaasulla. Siinä kaikki. Se ei haittaa, että meteli on melkoinen, ovet hirvittävän äänekkäät, jousitus huonohko, moottorin teho olematon ja koko bussin luotettavuus onneton, jopa niin, että nämä jättävät välille harva se päivä. Asiantunteva matkustaja osaa tähän toki varautua ryhtymällä keräämään tavaroitaan, kun kuljettajakopista alkaa kuulua varoituskellojen konsertti.
Jos jotakin myönteistä täytyy kaasu-Säfflestä sanoa, niin penkit ovat mukavat ja niin kookkaat kuin joukkoliikenteessä voidaan kohtuudella vaatia. Ikävä kyllä ruotsalaiset eivät ole viitsinet maalata penkkien rakenteita kunnolla, ja niinpä monien penkkien jaloissa onkin jo ruosteenalkuja, vaikka bussit eivät ole edes neljän vuoden ikäisiä. Vertailun vuoksi reilu vuosi sitten poistettujen 1988-nivelbussien penkkien jalat eivät olleet ruostuneet. Ne olivatkin kotimaista tekoa.
päältä. Näkee että autoa on todella suunniteltu ajan kanssa ammattimuotoilijoiden kanssa. Penkit ovat mielestäni erinomaiset. Ja väritys piristävän iloinen.
Pohjoismaalaiset bussit ovat kuin entiset Volvon henkilöautot. Viivottimella "muotoillut" ja kolhot. Keski-eurooppalaiset koritehtaat ovat vuosia edellä näitä matolaatikoita.
noiden lukujen suhteen. Noissa ei ole totuuta kuin nimeksi. Selvästi mutu tuntumalla tehty ja osoittaa vain kirjoittajan omaa suhtautumista kyseisiin alustamerkkeihin ja korimalliyhdistelmiin.
esim. ikaruksen ja volvon yhdistelmä toimii ihan hyvin ja ei ole enempää ääneltään, kuin korin resonansseiltakaan poikkeuksellinen.
scania on aina ollut kova ääninen moottori, mutta jossain systeemeissä toimii erinomaisesti. Moottorit pitää aina meteliä ja siihen on totuttava, tai sitten hakeuduttava tuonne erämaihin muurahaisten sivusta tarkkailijan tehtäviin.
Olen kertonut vain sen, mitä mittari on näyttänyt. Kuten sanoin, tuloksia voidaan verrata keskenään mutta ei muihin mittauksiin.
Ihmettelen, miten moni epäilee tunnollisesti tekemiäni mittauksia. Jos lukemat tuntuvat epäilyttäviltä, käykää kirjastossa lukemassa Tekniikan maailma 19/1986 ja siitä sivu 38. Volvo B10M Wiimalle on ilmoitettu siinä varsin samanlaiset meluarvot kuin mitä itsekin mittasin.
Minulla ei ole mitään suhtautumista alustamerkkeihin tai korimalliyhdistelmiin. Riittäisi se, että bussit kulkisivat aikataulussa, istuimet olisivat kohtuulliset eikä melutaso uhkaisi terveyttä.
Volvo-Ikaruksista minulla ei ole mittaustuloksia, mutta selvästi Scaniaa hiljaisempia ne silti ovat, mutta äänekkäämpiä kuin Volvo-Carrukset. Eihän halvalla tietysti hyvää voi saadakaan.
Moottorit pitävät aina meteliä, mutta miksi metelin pitää antaa yltyä tasolle, joka aiheuttaa pahoinvointia ja jopa uhkaa terveyttä?
Mersun bussit ovat minusta todella tyylikkäitä Carruksen tekeleisiin verrattuna. Kun vertaa saman vuosimallin Mercedes-Benz O 405 N ja Carrus City (Volvo B10M) busseja, ei ole vaikeaa päättää kumpaan mieluummin astuisi. Mersuunpa tietysti! ;)
Toivottavasti ei tule enää yhtäkään Citaroa. Se kokemus mikä niistä (ex-HKL-Bussiliikenne) on hirveä. Lähinnä ohjaamo. Mielummin 405 kuin Citaro, joka on kuin huononnettu painos 405:sta. 405:een tottuu ja siinä on hyvä ajettavuus, mutta hitaat ovet ja miljoona nappulaa, joita joutuu kurkottelemaan. Lisäksi molemmat ovat ahtaita ohjaamosta. Itse tosin mahdun hyvin. Hyvästä ergonomiasta on malliesimerkkinä Helb:n Scalat ja muinaiset Carrukset.
Toista mitä en toivo on Ikarus. Ikarus ei osaa valmistaa kunnon koria ja sen laitteita. Myönnettäköön, että Ikarus on parantunut huomattavasti vuosien mittaan, mutta on laadussa valovuoden päässä Lahden Autokorin tuotteista. Halvalla ei kai saa hyvää.
Kertokaapa joku, miksi lähinnä yksityisillä on nappuloilla avattavat ovet, kun ne Helb:llä ovat pääsäntöisesti viiksellä avattavat. Ergonomia aivan eri luokkaa. Ratissa olevassa viiksellä avattaessa sormet yltävät helposti viikseen. Kevyt, nopea, helppo.