Tyttöystäväni kanssa muutettiin uuteen kämppään tammikuun puolivälissä. Viime viikonloppuna erottiin, ja minun olisi tarkoitus muuttaa pois, tyttöystävä tahtoisi jäädä vielä asumaan kyseiseen kämppään. Haluaisin irtisanoa vuokrasopimuksen, joka on minun nimissäni, ja exäni voisi sopia uuden sitten vuokranantajan kanssa. Onnistuuko vuokrasopimuksen purku eron takia? Kellään kokemuksia? Vuokranantajalle ilmoitin erosta, ja tämä vastasi, että "Sinulla on vastuu vuokrasopimuksen loppumiseen saakka", pitääkö paikkansa?
Vuokrasopimuksen purku eron takia
Jukka
3388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllähän sinä sopimuksen allekirjoittaessasi olet sen tekstiin sitoutunut. Vuokranantajan sanamuodosta päättelen, että kyseessä on määräaikainen sopimus, muutenhan siinä olisi jokin irtisanomisaika?
Kannattaa silti yrittää saada kaikki kolme kerralla "saman pöydän ääreen" niin, että sinun sopimuksesi voitaisiin purkaa samalla, kun tyttöystäväsi tekee oman sopimuksen asunnosta. Luulisi tämän sopivan vuokranantajalle, sillä hänellehän tärkeää on vain se, että vuokra tulee maksetuksi, ei se, kuka sen maksaa (eli siis voisi ajatella, että yhtä hyvin tyttöystäväsi kuin sinäkin). Tietysti, jos tyttöystävälläsi eivät ole luottotiedot kunnossa (niitä kun tarkistetaan nykyään rutiininomaisesti vuokrasopimusta tehtäessä), asia on ongelmallisempi.
Tiedän, että vuokranantaja ei suostu saman pöydän ääreen, koska asuu toisella paikkakunnalla ja "auto on talvitelolla", bussi kulkisi, mutta ei tunnu häntä kiinnostavan. Sopimus on määräaikainen, syyskuun loppuun asti, exä alaikäinen, että sopimus tehtäisiin hänen huoltajiensa kanssa. Hän ei myöskään ole varma, riittävätkö rahat toukokuun jälkeen vuokraan, joten todennäköisin vaihtoehto on sitten toukokuu-syyskuu välille uuden vuokralaisen etsintä.
Sitten ei näytä hyvältä. Ensinnäkin, jos sinä vuokralaisena haluat muutoksen sovittuun, niin kyllä matkustamisten ja muiden kulujen pitää tulla sinun kontollesi. Eli asenteesi "ei tunnu häntä kiinnostavan" on hiukan väärä. Sopimukset ovat sitä mitä nimi sanoo, sopimuksia. Mars matkaan vuokranantajan kotipaikkakunnalle, jos sopimusta aiot muuttaa.
Ja mitä tulee siihen, että tyttöystäväsi onkin alaikäinen ja vaatisi siis vanhempiensa allekirjoituksen ja vielä vuokranmaksu osan jo sovittua vuokrakauttakin olisi epävarmaa, niin en ihmettele vuokranantajasi suhtautumista.
Taitaapi käydä niin, että olet sopimuksesi kanssa "pääsemättömissä". Voit tietysti vielä kysyä vaikka Vuokralaisten keskusliitosta neuvoa, jos heillä on vinkkejä vastaavista tapauksista. Mutta miksi, asioiden ollessa tuollaiset, sinä lähtisit asunnosta ja alaikäinen jäisi siihen? Ehkä hänen pitäisi muuttaa takaisin kotiinsa ja sinä asut ja makselet vuokraa sovitun vuokrakautesi loppuun.