... vaikka en sitä muille näytäkään ja olen erittäin positiivinen kaikessa. Hymyilen kaikille ja olen ystävällinen.
Silti sisällä tuntuu pahalta, etenkin silloin kun kuulee muiden hauskanpidosta tai suunnitelmista. Kukaan ei tosin koskaan pyydä mukaan.
No, jotta asia ei olisi vielä näin yksinkertainen, niin kaiken lisäksi olen... heh... gay :D
Tutustuminen muihin ihmisiin on hankalaa ja yleensä vetäydyn omiin oloihin, jos porukassa on monta muuta ihmisistä. Tuntuu, ettei olisi mitään sanottavaa tai ketään ei kiinnosta kuitenkaan. Yleensä tuleekin semmoinen tunne, että "jaahas, tulikin puhuttua itsekseni taas" tarkottaessa sitä, että kun muut keskustelevat ja itse olen hiljaa, niin kommentoin vain muiden keskustelua mielessäni - sanomatta sitä ääneen.
Ei vain uskalla avata suutansa, kun kuitenkin sanoisi jotain tyhmää mikä ei muita kiinnostaisi lainkaan.
Jonkun verran chatissa juttelen ja chattipersoonastani ei koskaan uskoisi, että oikeasti olen ujo ja hiljainen kaveri.
Kuitenkin totuus on, että kavereitani(?) olen nähnyt viimeksi viime syksynä. En käy ulkona (ravintolat) lainkaan. En oikeastaan ees soita kenellekään eikä kyllä kukaan soita mullekaan.
Joskus kun puhelimesta loppuu akku, niin puhelin saattaa olla useammankin päivän kiinni. Ei ole mitään kiirettä laittaa sitä seinään, kun ei se kuitenkaa soi koskaan.
Nyt ystävänpäivänäkään ei kukaan lähettänyt mitään: korttia, tekstiviestiä, meiliä tai muutakaan. Pariin ystävänpäivätoivotukseeni (meili) vastattiin kyllä sentään takaisin. Muutama ei vastannut niihinkään.
Ehkä murehdin turhaan.. Se mikä ei tapa niin voimistaa. Ainakin oppii tulemaan omillaan ja tekemään asioita yksin.
Tosin, olishan sitä joskus kiva vaikka matkustaa jonkun toisen kanssa, käydä ulkona pitämässä hauskaa tai vain leffassa. Kyllähän sitä yksinkin leffaan pääsee - ei se siitä kiinni ole. Kaksin olisi vain mukavampaa.
Höh! Ei tällaisia asioita pitäisi miettiä, alkaa vain koskemaan rintaa ja vatsaa. Josko sitä vielä unta saisi, niin jaksaisi taas aamulla. Uusi aamu, uudet kujeet :)
Silti sisällä tuntuu pahalta, etenkin silloin kun kuulee muiden hauskanpidosta tai suunnitelmista. Kukaan ei tosin koskaan pyydä mukaan.
No, jotta asia ei olisi vielä näin yksinkertainen, niin kaiken lisäksi olen... heh... gay :D
Tutustuminen muihin ihmisiin on hankalaa ja yleensä vetäydyn omiin oloihin, jos porukassa on monta muuta ihmisistä. Tuntuu, ettei olisi mitään sanottavaa tai ketään ei kiinnosta kuitenkaan. Yleensä tuleekin semmoinen tunne, että "jaahas, tulikin puhuttua itsekseni taas" tarkottaessa sitä, että kun muut keskustelevat ja itse olen hiljaa, niin kommentoin vain muiden keskustelua mielessäni - sanomatta sitä ääneen.
Ei vain uskalla avata suutansa, kun kuitenkin sanoisi jotain tyhmää mikä ei muita kiinnostaisi lainkaan.
Jonkun verran chatissa juttelen ja chattipersoonastani ei koskaan uskoisi, että oikeasti olen ujo ja hiljainen kaveri.
Kuitenkin totuus on, että kavereitani(?) olen nähnyt viimeksi viime syksynä. En käy ulkona (ravintolat) lainkaan. En oikeastaan ees soita kenellekään eikä kyllä kukaan soita mullekaan.
Joskus kun puhelimesta loppuu akku, niin puhelin saattaa olla useammankin päivän kiinni. Ei ole mitään kiirettä laittaa sitä seinään, kun ei se kuitenkaa soi koskaan.
Nyt ystävänpäivänäkään ei kukaan lähettänyt mitään: korttia, tekstiviestiä, meiliä tai muutakaan. Pariin ystävänpäivätoivotukseeni (meili) vastattiin kyllä sentään takaisin. Muutama ei vastannut niihinkään.
Ehkä murehdin turhaan.. Se mikä ei tapa niin voimistaa. Ainakin oppii tulemaan omillaan ja tekemään asioita yksin.
Tosin, olishan sitä joskus kiva vaikka matkustaa jonkun toisen kanssa, käydä ulkona pitämässä hauskaa tai vain leffassa. Kyllähän sitä yksinkin leffaan pääsee - ei se siitä kiinni ole. Kaksin olisi vain mukavampaa.
Höh! Ei tällaisia asioita pitäisi miettiä, alkaa vain koskemaan rintaa ja vatsaa. Josko sitä vielä unta saisi, niin jaksaisi taas aamulla. Uusi aamu, uudet kujeet :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
...ja uutta ystävää haluat niin laitappa sähköpostia osoitteeseen [email protected] Oon 28-vuotias nainen etelä-suomesta. Olen perheellinen mutta aikasta samanlainen tilanne kuin sulla. Yksinäisyys masentaa......
Joteski tuli epäilys että kirjoittelen unissani :D
Tutussa porukassa saatan jotain yrittää sanoakin mutta kukaan ei vaikuta huomaavankaan minua. Sittenpä siirrynkin yksikseni "osallistumaan" keskusteluun. Ketään ei tosiaankaan kiinnosta ja aivan sama sanonko mitään vai en. Kai siihen ajautuu kun tuntemattomien kanssa keskustelu ei onnistu alkuunkaan ja sitten kun alkaa jossain määrin luottaa itseensä, muut ovat jo siinä vaiheessa muodostaneet mielipiteensä: tuo on omituinen tyhjäpää ja vain myötäilee toisten puheita...
Minkä ikäinen olet?
Missäpäin asut?
Minkä ikäistä seuraa haluaisit?
Kirjoittelepa!
t. Olli
vai tulitko pääni sisälle käymään? Oletko muuten mies vai nainen? gay voi viitata kyllä molempiinkin..vaikka ei sillä niin väliä.Itse olen nainen. Lyödään taas päätä seinään ja yritetään..ei siinä muu auta:)
Ps.Laita mailiosoite.