Olen kokenut syvän rakkauden. Rakkauden, joka kasvoi räjähdysmäisesti ihastumisesta ja kiihkosta syväksi välittämiseksi, huoleksi ja aidoksi rakkaudeksi. "tuleen sinun vuoksesi juoksisin, kaiken mitä on taakse jättäisin.."
Olin ollut 13v lasteni isän kanssa kun erosin. Ero oli oma valintani, koska olin kokenut sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa suhteessani. Olin menettänyt luottamukseni lasteni isään ja samalla myös eroottisen latauksen. Seksi tuntui likaiselta ja epämiellyttävältä. Vain vaimon velvollisuudelta.
Sitten, kuin salamana taivaalta unelmieni prinssi seisoi edessäni, ollessani 28-vuotias. Sukat pyörivät jaloissani, henki salpaantui. Ihastuminen oli välitön. Rakastuminen nopea seuraamus. Hän oli kaikkea sitä, mitä lasteni isä ei ollut: hellä, komea, huomaavainen, kohtelias, hyvän tuoksuinen, fiksu, auttavainen. Naiseuteni puhkesi ensimmäistä kertaa kukkaan. Seksuaaliset himoni heräsivät, aloin tuntea voimakasta vetoa hänen puoleensa. Rakentelimme yhdessä pilvilinnoja. Hän vannotti minua jakamaan seuraavat 50- vuotta kanssaan.
"Istuisinko vanhustenkodissa hänen vierellään ainot jalassa?" Hän kysyi. "istuisin." Vastasin. Ja kaikki ne päivät ennen sitä.
Mutta. Rintaani tuli möykky. Tein virheen. Annoin lasteni isälle uuden mahdollisuuden korjata välejämme. Kahdessa päivässä huomasin virheeni. Palasin unelmien prinssini luo. Aloitimme yhteisen elämän.
Siitä on aika tarkalleen 2- vuotta.. Olen yksin..
Ollut kohta 4kk. Unelmien prinssini lähti. Ei päässyt sanojensa mukaan tekemästäni kahden päivän virheestä yli..?
Koko maailmani on romuna. Muistot ovat kauniit, mutta katkeruus ja mustasukkaisuus tahtovat liata ne. Olen kuitenkin onnellinen, että sain kokea jotain sellaista, mitä monet eivät koe koskaan. Olin hetken ajan kuningatar. Minua hellittiin, raksatettiin, minua arvostettiin, minua haluttiin fyysisesti. Minä nautin, joka hetkestä. Jokaisesta aamusta, minkä sain hänen viereltään herätä. Painoin onnellisena pääni hänen rintaansa vasten iltaisin ja haistelin hänen tuoksuaan.. Minulla on ikävä sinua..
Olen tapaillut nyt 3 vkoa miestä, joka on hyvä, hellä, ymmärtäväinen, huumorintajuinen, rento,siisti, auttavainen ja pilkettäkin omaava kypsä, lapsirakas mies. MUTTA, hän ei ole HÄN.
Erosta on siis noin 4kk. Tätä ennen en koskaan ole ollut yksin. Aloin 16- vuotiaana seurustelemaan lasteni isän kanssa ja siitä pitäen on mies ollut rinnallani. Siis 2 miestä.
Eron aikana olen etsinyt kuumeisesti seuraa täältä netistä, treffeiltä. Olen tavannut kahvin ja elokuvien merkeissä nyt 30 miestä. Heistä yksi sykähdytti, 28 jäi toivomaan enemmän ja yksi on nyt "työn alla".
Mikä minua vaivaa? Rakastaminen ja rakastuminen on vaikeaa. Välitän tästä uudesta miehestä jo kovin, mutten tunne sukkien pyörivän jaloissani. En tunne seksuaalista vetoa. Minun on vain hyvä olla. Mukava. Voiko tämä tunne muuttua rakkaudeksi? Alkavatko sukkani pyöriä? Pitäisikö se tunne tulla jo heti? Tunnenko koskaan samaa kuin ex-miesystävän kanssa? Olenko menettänyt sen tunteen loppuelämäksi?
Tämä mies on turvallinen. Suunnittelee jo yhteistä tulevaisuutta. Hän on onnellinen minusta. Hänen silmänsä loistavat. Hän hymyilee onnellisena kun painaa silmänsä kiinni ja tuhisee hiuksiini. Minä en tunne oikeastaan mitään..
Eilen, ystävänpäivänä, sain häneltä puskan ruusuja, kaksi hänen tekemää taulua ja kortin, jossa oli teksti: "älä koskaan unohda, miten ihanaa elämä on"
Mitä minä teen? Tuntui ihanalta saada ne lahjat, mutta entä jos en kykene koskaan rakastamaan häntä kuten hän minua? Jääkö entinen ainiaaksi kaivamaan mieleeni? Surenko häntä lopunelämääni? Vertaanko aina toista häneen? Mikä neuvoksi?
Tuntuu kuin eläisin teini-iän rakkaus ongelmia 30- kymppisenä... Auttakaa minua. Kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitänne..
Olin ollut 13v lasteni isän kanssa kun erosin. Ero oli oma valintani, koska olin kokenut sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa suhteessani. Olin menettänyt luottamukseni lasteni isään ja samalla myös eroottisen latauksen. Seksi tuntui likaiselta ja epämiellyttävältä. Vain vaimon velvollisuudelta.
Sitten, kuin salamana taivaalta unelmieni prinssi seisoi edessäni, ollessani 28-vuotias. Sukat pyörivät jaloissani, henki salpaantui. Ihastuminen oli välitön. Rakastuminen nopea seuraamus. Hän oli kaikkea sitä, mitä lasteni isä ei ollut: hellä, komea, huomaavainen, kohtelias, hyvän tuoksuinen, fiksu, auttavainen. Naiseuteni puhkesi ensimmäistä kertaa kukkaan. Seksuaaliset himoni heräsivät, aloin tuntea voimakasta vetoa hänen puoleensa. Rakentelimme yhdessä pilvilinnoja. Hän vannotti minua jakamaan seuraavat 50- vuotta kanssaan.
"Istuisinko vanhustenkodissa hänen vierellään ainot jalassa?" Hän kysyi. "istuisin." Vastasin. Ja kaikki ne päivät ennen sitä.
Mutta. Rintaani tuli möykky. Tein virheen. Annoin lasteni isälle uuden mahdollisuuden korjata välejämme. Kahdessa päivässä huomasin virheeni. Palasin unelmien prinssini luo. Aloitimme yhteisen elämän.
Siitä on aika tarkalleen 2- vuotta.. Olen yksin..
Ollut kohta 4kk. Unelmien prinssini lähti. Ei päässyt sanojensa mukaan tekemästäni kahden päivän virheestä yli..?
Koko maailmani on romuna. Muistot ovat kauniit, mutta katkeruus ja mustasukkaisuus tahtovat liata ne. Olen kuitenkin onnellinen, että sain kokea jotain sellaista, mitä monet eivät koe koskaan. Olin hetken ajan kuningatar. Minua hellittiin, raksatettiin, minua arvostettiin, minua haluttiin fyysisesti. Minä nautin, joka hetkestä. Jokaisesta aamusta, minkä sain hänen viereltään herätä. Painoin onnellisena pääni hänen rintaansa vasten iltaisin ja haistelin hänen tuoksuaan.. Minulla on ikävä sinua..
Olen tapaillut nyt 3 vkoa miestä, joka on hyvä, hellä, ymmärtäväinen, huumorintajuinen, rento,siisti, auttavainen ja pilkettäkin omaava kypsä, lapsirakas mies. MUTTA, hän ei ole HÄN.
Erosta on siis noin 4kk. Tätä ennen en koskaan ole ollut yksin. Aloin 16- vuotiaana seurustelemaan lasteni isän kanssa ja siitä pitäen on mies ollut rinnallani. Siis 2 miestä.
Eron aikana olen etsinyt kuumeisesti seuraa täältä netistä, treffeiltä. Olen tavannut kahvin ja elokuvien merkeissä nyt 30 miestä. Heistä yksi sykähdytti, 28 jäi toivomaan enemmän ja yksi on nyt "työn alla".
Mikä minua vaivaa? Rakastaminen ja rakastuminen on vaikeaa. Välitän tästä uudesta miehestä jo kovin, mutten tunne sukkien pyörivän jaloissani. En tunne seksuaalista vetoa. Minun on vain hyvä olla. Mukava. Voiko tämä tunne muuttua rakkaudeksi? Alkavatko sukkani pyöriä? Pitäisikö se tunne tulla jo heti? Tunnenko koskaan samaa kuin ex-miesystävän kanssa? Olenko menettänyt sen tunteen loppuelämäksi?
Tämä mies on turvallinen. Suunnittelee jo yhteistä tulevaisuutta. Hän on onnellinen minusta. Hänen silmänsä loistavat. Hän hymyilee onnellisena kun painaa silmänsä kiinni ja tuhisee hiuksiini. Minä en tunne oikeastaan mitään..
Eilen, ystävänpäivänä, sain häneltä puskan ruusuja, kaksi hänen tekemää taulua ja kortin, jossa oli teksti: "älä koskaan unohda, miten ihanaa elämä on"
Mitä minä teen? Tuntui ihanalta saada ne lahjat, mutta entä jos en kykene koskaan rakastamaan häntä kuten hän minua? Jääkö entinen ainiaaksi kaivamaan mieleeni? Surenko häntä lopunelämääni? Vertaanko aina toista häneen? Mikä neuvoksi?
Tuntuu kuin eläisin teini-iän rakkaus ongelmia 30- kymppisenä... Auttakaa minua. Kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitänne..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erosin lopullisesti lasteni isästä 4,5 v sitten. Sen jälkeen olin onnellinen pelkästään siitä, että sain olla rauhassa, nukkua jne.
Sitten yhdellä baarireissulla iskin silmäni komeaan mieheen, johon ilmeisesti rakastuin heti ensisilmäyksellä. Hän oli varattu, joten ei siitä sitten mitään tullut. No, tapasimme uudestaan myöhemmin jne. Hän ei sitten ollutkaan minusta kiinnostunut, mutta olin jo menettänyt sydämeni...
Muutaman vuoden ajan pidin tunteet omana tietonani sitten en enää pystynyt. Hän sai minut taas enemmän rakastuneeksi muutamalla lyhyellä tapaamisella.
Tunnen itseni ihan teiniksi, kun kokeilen muita miehiä. Ensin suhteet alkaa lupaavasti, mutta sitten en enää pystykään etenemään.
Juuri viikko sitten loppui yksi suhde, mies olisi halunnut huolehtia musta, rakentaa meille yhteisen talon ja vauvankin olisin saanut ennemmin tai myöhemmin.
Jatkuuko tätä seuraavat 50 v? Olen nyt 28 v.
Minä pelkään samaa ajatusta,että jatkan iänkaiken tätä etsimistä ja jahkailua. Miksi en voi olla tyytyväinen kun kohdalleni on vihdoin osunut mies, joka pitäisi hyvänä, huolehtisi lapsista, rakentaisi talon, haluaisi lisää lapsia, rakastaisi yli kaiken?
Mitä siitä, jos hän ei ole ihan yhtä komea kuin ex? Mitä siitä jos hän ei vedä seksuaalisesti puoleensa kuten ex? Ehkä en ole valmis vielä. Ero liian lähellä ja kipeä. Rakastan vielä entistä. Ehkä haen korviketta? Samanlaista miestä kuin ex??
Mutta. Jos lopetan tämän suhteen, olen taas yksin. Ja saattaisin katua päätöstäni myöhemmin. Löytyykö nurkan takaa parempaa? Sekä seksiä, että turvaa?
Nämä ajatukset ovat merkki epävaruudesta omista tunteistani. Mutta kun kerran on rakastunut ensisilmäyksellä, sitä vähän pelkää ja vähän myös toivoo niin käyvän uudelleen. Kevättä kohti varsinkin toivoisi rakastuvansa niin voimakkaasti, että kulkisi jalat irti maasta..
Mutta toisaalta, onko ne suhteet tarkoitettukaan kestäviksi? Ne, joissa rakastutaan salamana, eletään seksillä, lennetään pilvissä??
Ei se ikää katso...itse olen aivan puulla päähän lyöty nelikymppineN.
Katselen jatkuvasti muita vaikka olen varattu. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä vaikka toisaalta järki sanoo, että eroa.
En kuitenkaan pysty tällä hetkellä tekemään mitään ratkaisua mihinkään suuntaan. Pitäisikö siis jatkaa vaan ja katsoa jos elämä lähtisi sujumaan tutun ja turvallisen kanssa vai keskustella mahdollisesta erosta....
Oletko tuntenut vetoa muihin jo pidemmän aikaa? Olen kuullut jostakin tutkimuksesta, jossa mainittiin, että jokaiselle, jokaisessa suhteessa tulee vastaan kiusauksia. On vain eri asia miten ne käsittelee ja pääsee yli vai pääseekö.
Perheen hajottaminen on iso juttu, tiedän. Itse en kai koskaan oikein oikeasti rakastanut lasteni isää, elin vain. Ja kun sitten sattuin pahoja asioita, sain syyn eroon.
Nyt, syvän intohimon ja rakkauden kokeneena, olen onnellinen siitä, etten jäänyt "vain elämään", vaan etsin elämääni iloa, tasapainoista suhdetta, mutta myös sitä eroottista latausta ja vetoa. Tosin, kumpiko on kenellekin tärkeämpää: erotiikka/seksi vaiko turvallinen/tavallinen parisuhde??
Olen kokeillut, pelkkä seksikään ei näytä minulle riittävän. Jonkun kanssa seksi on "taivaallista", mutta mitään muuta ei olekaan. Osa miehistä joita olen tavannut ovat halunneet vain seksisuhdettakin. KIITOS EI.
Tämän uuden miehen kanssa seksikin on "ihan hyvää", tosin kerotja on takana vasta 3, tiedän, että hän pystyy tyydyttämään minut ja kehittymään haluamaani suuntaan,mutta vielä en tunne erityistä himoa ja halua harrastaa seksiä ja kaivautua kainaloon..??
Voi olla, ettei sitä kunnollista rakkautta ole sitten koskaan ollutkaan. Olen nimittäin tuntenut vastaavanlaista koko yhteiselomme aikana (ja se on pitkä). Ja se oikeasti tuntuu pahalta.
En missään nimessä haluaisi mitenkään haavoittaa kumppaniani, mutta välillä tuntuu ettei ole muuta vaihtoehtoa. Inhoan hänen kosketustaan, eikä sen pitäisi mennä näin.
Minulle on tärkeää sekä erotiikka että turvallinen elämä. Mutta jos jompaakumpaa on pakko painottaa on se erotiikka. Mielestäni minun pitäisi tuntea jotain miestä kohtaan ja nyt se ei toteudu.
Ei kai tässä ole paljonkaan vaihtoehtoja...
Minäkin painotan sitä erotiikkaa ehkä enemmän kuin esimerkiksi ennen. Kun sen ihanuuden on kerran kokenut, en millään tahtoisi palata "tylsään, tavalliseen, arkiseen" elämään.
Naisellakin on oikeus nauttia seksistä, tuntea olevansa haluttu ja haluta myös itse. Erotiikka on niin monivivahteinen, rentouttava, voimia antava elementti. Kyllä suhteen pitää olla niiltä osin kunnossa.
Tottakai, arvostan tavallista elämää, sitähän tämä tarpominen suurimmaksi osaksi on. Ja on ihana kun mies ottautuu kotitöihin, lasten hoitoon, ym. MUTTA...
...että löytyy muitakin samoin tuntevia. Se jotenkin helpottaa omaa oloa. Kiitos sulle siitä että kerroit oman tarinasi.
Tästä on jo paljon helpompaa lähteä eteenpäin. Tosin ajateltavaa on todella paljon ja jää nähtäväksi miten oma elämäni muuttuu.
sanon minä. Et ole tottunut olemaan yksin, joten olet läheisriippuvainen. Et ole myöskään rakastunut, olet vain siksi, että olisi joku. Näin on näreet. Ystävyys voi toki muuttua rakkaudeksi, mutta ei välttämättä aina. Ei ihminen pakottamalla ketään rakasta, se fiilis tulee, jos on tullakseen. Piste
Komeita miehiä on pilvin pimein, mutta rakkaus tulee sydämestä! Se ei ole rakkautta, kun toinen on "lässyn lässyn". Rakkaus tulee syvältä sisältä ja vie käytännössä jalat alta, sanat sekaisin ja järjen päästä!!! Kokemusta on, mutta onnea sinulle yrityksissäsi.
Rakastuahan voi minkä ikäisenä hyvänsä. Rakastuminen on tunne, joka ei ole sidottu tiettyyn ikään, aikaan tai paikkaan.
olla toisen kanssa vain olemisen pakosta, oma mielesi on tosiaan sitä mieltä että et ole tyytyväinen, ja yritä hyväksyä se.. siinä ei ole mitään pahaa jos et halua olla hänen kanssaan.. joskus toiset vain ovat kamalan innostuneita, mutta et voi kuitenkaan oikeasti tietää vaikka he ajattelisivat samalla tavalla, vasta kun tiedät todella mitä toisen päässä liikkuu olet oikean henkilön kanssa... :)