Länsimainen demokratia on se johon me nojaamme.
Perustuslaki johon kansalaisilla tulee olla luottamus.
Onko kansalaisten luottamus omiin päätöksenteko elimiinsä horjumassa?
Samalla tavalla kuten kehitysmaissa on laita.
Onko eriarvoistuminen rikos?
Onko eritavoin ajattelevatkin sivuutettava?
Vapaa tiedonvälitys on kriisissä aikaajoin.
Säätelevätkö demokraattisia oikeuksiamme ulkovaltojen mielipiteet?
Viittaan tässä lähi-itään ja islamiin.
Kuvallinen materiaali eräissä muodoissaan on nyt kiellettyä ilmaisua.
Entä sanallinen:
Miten tulisi suhtautua Salman Rushdien kirjaan "Saatanalliset säkeet" (käännetty teos).
Jumalan pilkka mikä jumalan pilkka tai vääränlainen suhtautuminen toiseen uskontoon.
Rienausta vai vapaata tiedon välitystä.
Ainakaan minä en ole nähnyt että olisi pyydetty anteeksi Salman Rushdien kirjaa.
On varmaan muitakin anteeksi pyydettäviä, parjaavia teoksia.
Joka tapauksessa Ruholla Khomeinin 1989 määräämä fatwa on edelleen
voimassa ja toimeenpanosta luvataan 2,8 miljoonaa dollaria.
Meille teko olisi kauhistus ja raha ei korvaisi kärsimystä ja sielun piinaa iäksi.
Kuitenkin uskonnolliselle fanaatikolle se olisi pikku juttu ja varma taivaspaikka.
Samoin voi laske millainen raha sampo se olisi ihmiselle köyhässä Iranissa.
Elämmekö viimeisiä aikoja kun saamme ilmaista itseämme vapaasti.
Tuleeko nyt runouden, musiikin, teatteritaiteen, muotoilun ja kaiken ilmaisun tukkia suunsa.
Me jotka kuulumme tähän ilmaisun pyhään veljeskuntaan tuomme vain esiin
tämän maailman asioita jotta ihmisten silmät aukenisivat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
paras vallankumous. Vai mitä tytöt ja pojat.
jokainen joka ei usko sinun mielikuvitusmaailmaan ml. jumalat, saa vapaasti sanoa mielipiteensa asiasta JA kun mika tahansa "uskonto" joka langettaa kuolemantuomion, kehottaa/maaraa tappamaan julistetaan terrorismiksi ja jokainen sellaiseen kuluva terroristiksi.
Vasta sitten alkaa oikeus tapahtua demokraattisella tavalla.
Mita tulee mainitsemaasi erilailla ajattelevien sivuuttamiseen, niinhan sen pitaakin menna niin kauan kuin se ei ole enemmiston ajattelumalli. Tata kutsutaan demokratiaksi.