Ajelin tuossa eilisiltana tampereelta helsinkiin päin ja huomasin move networksin mainoksia parikin kappaletta moottoritien varrella. Itseäni on houkuteltu mukaan tuohon bisnekseen mutten kuitenkaan siihen uskaltanut lähteä netistä saamani informaation perusteella. Nyt kuitenkin mietin, että onko move kuitenkaan niin lainvastaista toimintaa kuin siitä nettisivuilla esitetyissä keskusteluissa annetaan ymmärtää. Tuskin kukaan joka epäilee yhtään bisneksensä lainvastaisuutta laittaa noin kalliille paikoille mainostusta...
Move mainostaa
jaMääVai
333620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
vääristelty kuva asiasta. Tämä voimakasta manipulointia.
Olen mukana ja vakuuttunut siitä että toimii lainmukaisesti. Tämä on vain hyvä järjestelmä että monilla ihmisillä pelottaa että joku muukin tienaa kuin He itse.
Tuleva insinööri pelkää että meillä on kohta parempi palkka kuin Hänellä. Opiskeluaikana ei ole mahdollisuutta lähteä toimimaan niin pitää koittaa estää toisiltakin se mahdollisuus.
Peruslöpinää kateudesta.. Vaihtakaa jo levyä, ei samaa jaksa kuunnella vuosikymmenestä toiseen!!!
Suomalainen luonne, tai ei ainoastaan Suomalainen.
Hyvä systeemi jolla tienaa pitää yrittää kampittaa. Se on tlläkin saitilla tullut täysin selväksi.
Jos Moven liikevaihto olisi 20 000€ ei siitä kukaan välittäisi. Mutta kun se oli kuukauden toiminnan jälkeen 200 000€ oli se sokki monelle ja piti alkaa jaruttelemaan jollakin tavalla.
Kyllä helpostikin liikevaihtoa tulee 200 000e /kk bisneksen vetäjälle, muut osallistujat kun ovat siinä tämän summan maksajia aloitus- ym. muiden kk maksujen kera.
200 000ekk /1000e aloitusmaksu = tekee yhteensä 200kpl onnettomia aloittajia.
HYVÄ BISNES moven vetäjille
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014142015
Olet oikein hyvää raaka-ainetta johdon taloudelliselle menestykselle.
Tämä on vaikea ala.
että vaikka Moven toiminta todettaisiin lailliseksi, se on menettänyt maineensa ja sen toiminta on joka tapauksessa vähintään täysin moraalitonta ja edesvastuutonta. Sille, että Moven toiminta on laitonta on paljon paremmat perustelut kuin sen laillisuudelle.
Minä en missään suhteessa ole kateellinen sinulle. Minä opiskelen alalle, josta saan varmasti töitä ja saan myös varmasti palkan joka ikinen kuukausi.
vaikea ala on, sen voi huomata jo näistä keskusteluista...:-DD. Hyvää jatkoa sinulle lähimmäisen "hyväntekijä".
sinulle on turha alkaa kuitenkaan kuvittelemaan että ei sovi kenellekään.
Minulle sopii, sinulle ei, ei ku jatketaan kumpikin tahollamme.
Mikä on sellainen ala jolta saat varmasti töitä ja varman palkan joka kuukausi??
Sellaista työtä ei enää tänä päivänä olekaan. Koskaan et pysty tietämään, kuinka kauan yritys toimii. Hyviä esimerkkejä voi lukea lehdistä lähes päivittäin.
Lääkärit, opettajat ja upseerit ainakin saa varmasti töitä ja varman palkan joka kuukausi, jos eivät itse töpeksi.
UPM:llä, M-Real:lla ja Rautaruukilla on myös omat oppilaitokset, joista saa varman työpaikan ja varman palkan joka kuukausi. Eikä ne paperitehtaat kaikki mihinkään lähde. Vanhat koneet vanhoine ukkoineen suljetaan. Noilla ukoilla ei ole mitään koulutusta, valittavat joka asiasta ja sairastavat ihan vitusti -> näitä tehtaat on tällä hetkellä täynnä ja näistä halutaan eroon. Paperiteollisuudessa kunnolla työnsä tekevällä ei tule olemaan mitään hätää.
Mitäs vielä olisi. Kemianteollisuudesta saa tällä hetkellä varman työpaikan helposti, jos hankkii alan koulutuksen ja vieläpä on suorittanut sen kunnialla läpi.
Myös metallialalla tulee riittämään töitä nyt ja aina. Kun opettelet hitsaamaan ja suoritat luokat, niin et tule olemaan päivääkään työttömänä.
myös muu hoitohenkilölunta esim. sairaanhoitajat, lähihoitajat saavat varmasti töitä, eivätkä työt todellakaan lopu kesken. Hoitoalalla on valtava henkilökuntapula ja hoidettavia on riittämiin. Sama pätee opetustyöhön.
Movettajilta loppuu "työt" todella lyhyeen, eikä teille edes makseta siitä kunnolla. Tehkää oikeasti elämänne jotain sellasta, jolla on merkitystä. Pilaatte vain oman ja läheistenne elämän.
Kaikkein eniten minua jaksaa naurattaa/itkettää se, että minulle sanottiin, että "Myös tällä työllä voit auttaa ihmisiä". Tajusin, että haluan harjoittaa aivan erilaista auttamista.
Kun sinulla on NOin korkea moraali älä osta enää yhtään Nokian kännytkkää, Älä käytä Soneran telepalveluja, Älä osta K- kaupasta mitään, Älä Käytä asfalttiteitä, Älä käytä minkänlaista suomalaista paperia.... Valio...
Nämä kaikki ovat olleet- ja osa vieläkin on poliisitutkinnassa. Näille jokaiselle on luettu syytteet ja jokainen on tuomittu rikoksista. Koakselle on annettu uhaksakko markkinatuomioistuimessa, Jokaiselle on m,äärätty myös uhkasakko maksuun.
Sinulla on helppo valinta ostaa tarvisemasi tuotteet koska sinu ei tarvitse ostaa mitään yhdestäkään yrityksestä joka ei ole ollut tutkinnassa.
Lopeta osto kokonaan niin vältyt tukemasta "rikollista" yritystoimintaa. Kulje metsäpolkuja myöten niin et "rikollisen" asfaltoimaa tietäkään käytä.
Niin että näin. On mukavaa kun on noita korkean moraalin omaavia kuluttajia.
Muuten mistä löydät yrityksen jota ei ole poliisi tutkinut?
tuli joitakin yrityksiä vielä mieleen, Elisa, DNA..Arina...Agri...
yrityksiä.
"UPM:llä, M-Real:lla ja Rautaruukilla on myös omat oppilaitokse"
Miten sinä tuollaista tulet tänne suosittelemaan???
LOgiikka pettää.
Mahtava palkka. Perhe ei tällä elä sanon minä kokemuksesta.
paremmin, miksi tulla tänne sanomaan että tällä ei Kukaan voi tienata elantoaan??
Tee sinä työtäsi ja anna meidän tehdä omaamme. Mitä se enää sinua liikutta. Mutta kun menet kaupaan muista aina katsoa että yritystä josta osatat ja sen tukkuria ei ole koskaan tutkittu poliisin toimesta. Se on tärkeää että moraalisi säilyy.
Älä koskaan mene K- kaupaan, Spar-kauppaan, S-markettiin, Lidliin. Katso minkä operaattorin puhelin sinulla on. Aimoa operaattori jota ei vielä ole tutkittu on GO Mobile, siis vielä koska se on niin uusi operaattori että ei ole vielä ehditty. Älä koskaan osta minkän laista paperia, kaikki sen tuottajat ovat olleet tutkinnassa ja saaneet tuomion. Tulosta rikosrekisterit, mutta älä paperille, jotka on historian saatossa tulleet ja katso siitä aina ennen ostoa onko nimi siinä.
Eli moralisoit nyt sellaisella suolla että et siitä puhatain paperein selviä itse.
kuntien ja valtionkin terveydenhuoltoalaa on tutkittu. Ja myös tuomittu. Älä asua misssään kunnassa äläkä ainakaan Suomessa.
"Mutta kun menet kaupaan muista aina katsoa että yritystä josta osatat ja sen tukkuria ei ole koskaan tutkittu poliisin toimesta." (jne...)
Ja sehän on yksi ja sama mistä niitä on tutkittu, eikö?
Onko kaikkia mainitsemiasi yhtiöitä tutkittu mahdollisesti rahankeräysrikoksista, markkinointirikoksista ja rekisterimerkintärikoksista vai jostain aivan muusta? Tarkistivatko poliisit automaattisesti uusien yhtiöiden laillisuuden (niinhän ne kuulemma tekevät ainakin joidenkin movettajien mukaan)? Pääsivätkö mainitsemasi yhtiöt siihen ihanteelliseen tilanteeseen jossa "perusteellinen tutkinta ja selvitys" oli yhtiöiden "kannalta äärimmäisen positiivinen asia"? (lainaus movenetworksiltä)
http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/
En opiskelekaan tälle alalle rahan takia. Ja ei olekaan ihan se ja sama, mistä yritystä syytetään, kuten täällä jo mainittiin.
Ovatko Nokia ja K-kauppa ym. kaatuneet? Eivät.
Kyllä tämä asia minua liikuttaa niin kuin monia muitakin vastustajia, te ette vain ymmärrä.
on yhtä paljon tekemistä kuin jessellä ja pähkinähiirellä.
Tuo firmahan elää mainostamisella, hypettämisellä, sillä että saadaan lisää aloitusmaksun maksavia jäseniä.
RI-KOS ja TUT-KIN-TA???
Eikö missään soi?
Tutkinnalla ja rikoksella yhtä paljon yhteistä kuin kirahvilla ja jääkarhulla.
on nisäkkäitä. Muuta yhteistä ei olekaan.
Tutkintaan ei IKINÄ ruveta hepposin perustein.
Poliisilla oli varmasti hyvät syyt ruveta tutkimaan ja jos joka ikinen yritys tutkittaisiin, kuten minulle väitettiin, niin Poliisilta loppuisi resurssit.
Poliisitutkinta ei ole rikos. Poliisitutkinnan tulos voi olla se, että tutkinnan kohdetta on syytä epäillä rikoksesta. Moven tapauksessa syytä on epäillä kolmesta rikoksesta, joista kahteen myös jokainen edustaja voi sekaantua.
Mutta kuppis on kuppis.
ja "lotkuttaa pottia".
ja ID numero, millä voi ostaa movestoresta???
Vai mitä siinä mainostettiin =D
LOL!!
Mainokset ovat olleet siellä jo monta kuukautta .ja kaikki toimivat yritykset yleensä mainostavat.Kuka on todennut Moven lainvastaiseksi,tällä palstalla kirjoittevat.....luulakseni.Mieti vain itse ,ja ota selvää systeemistä,ei tällä palstalla totuutta kuule.Jos lähdet mukaan käy koulutuksissa ja tee töitä. iloinen mieli ja asenne.
Poliisi on jo omalta osaltaan todennut moven lainvastaiseksi kolmeen rikokseen nojaten. Valitettavasti poliisi ei langeta tuomioita rikoksesta vaan sen tekee oikeus. Oikeuden päätöstä odotellessa. Vastustajat, poliisi ja sisäasiainministeriö ovat sitä mieltä, että move on laiton.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014142015
Kun olen katsellut ja lukenut eri medioista asioita moven rikosepäilyistä ja perehtynyt lainsäädäntöön (esim. edilex.fi, kuluttajavirasto), yritysten taustoihin (esim. ytj.fi) ja moven edesottamuksiin yritysmaailmassa, olen huomannut, että toiminnassa on niin paljon laittomuuksia ja epäselvyyksiä, että nämä perustajat eivät välttämättä edes tiedä tekevänsä laittomuuksia.
Tästä voisi johtua noin itsevarma asenne ja kova luottamus omaan konseptiin.
Kannattaa ottaa huomioon myös se, että nämä perustajat ovat kuitenkin koulutukseltaan ja taustoiltaan jotain ihan muuta kuin talouselämän sekä laki -ja veroasioiden asiantuntijoita.
Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni.
Voin vielä omasta puolestani kertoa, että vähänkään erilaisemman liiketoiminnan käyntiin potkaiseminen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vaatii Suomessa ihan he*vetin paljon perehtymistä lakiasioihin, verotukseen, säädöksiin, jnejne. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että nuo virastot joita tuolla kadunkulmilla on lähes joka nurkassa, eivät ole siellä turhaan.
Ainakin hyvillä perusteilla muutat mielipidettäsi :D Pari pahviläpyskää tienvarressa, niin homman on pakko olla laillista. Hyvin ajateltu, liity heti.
Jos tienvarsimainokset vakavasti otettavien yritysten mainosten joukossa tekee mielestäsi yrityksestä uskottavan, olet juuri oikeaa ainesta Moven/S2E:n edustajaksi. Saat jopa alennusta lise+¨¨´' äh, aloituspa'¨å¨+ siis no siitä maksusta. Sinulle nyt 50% alennus jolloin hinta on vain 1999€!!!!
Moven rinnastamista vakavasti otettaviin yrityksiin on käytetty ennenkin (Merilohi, Sampo-pankki...) uskottavuuden lisäämiseksi.