VAALIT

STASI AGENTTI LIPPONEN

Nyt on tulossa julkisuuteen asiakirjatiedot Paavo Lipposen käymistä keskusteluista DDR:n edustuston saunassa Kulosaaressa tammikuussa 1969. Muistion on allekirjoittanut varakonsuli Hönig. Stasi avasi operaation kolmen tapaamisen jälkeen asianomaisista henkilöistä.

– Muistion sisällön osalta voin sanoa sen, että Lipponen selostaa DDR:n tunnustamiskysymyksen tilannetta ja korostaa, että presidentti Kekkonen ei ole valmis tunnustamaan DDR:ää. Sen lisäksi hän tuo esille sosialidemokraattien asioita, erityisesti Herbert Wehneriin liittyviä kysymyksiä ja kertoo tämän toiminnasta sosialistisen internationaalin sosialistisia maita seuraavan työryhmän puheenjohtajana. Muistio on jaettu ulkoministeriölle ja SED:n keskuskomitean kansainväliselle osastolle. Muistion valmistelija oli Stasin virkamies.

Toisessa muistiossa Itä-Saksan edustusto paljastaa, että Lipponen on heidän kontaktitoimintansa avainhenkilö Ulf Sundqvistin (sd.) ohella.

Kun vielä tiedetään, että Halonen oli DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja ja se että SDP:lle DDR oli "sydämen isänmaa" niin voitte päätellä STASI-listan koostumuksesta jotain!
9469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sano sonni mikko matille, ei mitään perää tiedoissasi. kokeile parempaa vitsiä.

Äänestä
  • totuutta. Kukaan täällä ei mitään valheita kirjoita, koska niistä joutuu vastuuseen.

    Äänestä

  • vaikea sulattaa kirjoitti:

    totuutta. Kukaan täällä ei mitään valheita kirjoita, koska niistä joutuu vastuuseen.

    omia mielikuvia esität totena, katso itteäs peilistä, erota totuus ja valhe.

    Äänestä

  • vaikea sulattaa kirjoitti:

    totuutta. Kukaan täällä ei mitään valheita kirjoita, koska niistä joutuu vastuuseen.

    "Kukaan täällä ei mitään valheita kirjoita, koska niistä joutuu vastuuseen"

    Paitsi kommunistit, ne ei totta osaa puhuakaan!

    Äänestä

  • oikaisu kirjoitti:

    "Kukaan täällä ei mitään valheita kirjoita, koska niistä joutuu vastuuseen"

    Paitsi kommunistit, ne ei totta osaa puhuakaan!

    avauksen tekijä kirjoittaa. Olen aiemmin lukenut itsekin samasta asiasta.

    Näillä palstoilla on vain nykyisin vaikea mistään asiasta kunnolla keskustella, sillä noita häiriköitä on alkanut ilmestyä keskusteluihin, ja aina samalta suunnalta.

    Kun ei pystytä esitettyä asiaa kumoamaan, yritetään katkaista keskustelu heti alkuunsa asiattomilla kommenteilla.

    Äänestä

  • TEKSTIÄ kirjoitti:

    Miksi ihmeessä STASI-listoja ei saisi julkistaa? Kansa ei saa tietää, millainen johto sillä on. Demokratiaa???

    Äänestä

valitettavasti.

Äänestä

tosiaankaan ole omaa elämää.Olisiko jonkin asteinen terapia paikallaan?Yritä nyt hyvä ihminen jatkaa elämääsi,vai onko sinulla mitään elämää.Panee epäilemään.

Äänestä
  • johon ei taida muuta mahtua, kuin räpeltäminen täällä jokaisella palstalla ja hokemalla tuota: hanki oma elämä.

    Aika köyhältä ja yksipuoliselta näyttää elämäsi.
    Koita nyt löytää jotain oikeaa sanottavaakin välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UUSITTAVA kirjoitti:

STASI AGENTTI LIPPONEN

Nyt on tulossa julkisuuteen asiakirjatiedot Paavo Lipposen käymistä keskusteluista DDR:n edustuston saunassa Kulosaaressa tammikuussa 1969. Muistion on allekirjoittanut varakonsuli Hönig. Stasi avasi operaation kolmen tapaamisen jälkeen asianomaisista henkilöistä.

– Muistion sisällön osalta voin sanoa sen, että Lipponen selostaa DDR:n tunnustamiskysymyksen tilannetta ja korostaa, että presidentti Kekkonen ei ole valmis tunnustamaan DDR:ää. Sen lisäksi hän tuo esille sosialidemokraattien asioita, erityisesti Herbert Wehneriin liittyviä kysymyksiä ja kertoo tämän toiminnasta sosialistisen internationaalin sosialistisia maita seuraavan työryhmän puheenjohtajana. Muistio on jaettu ulkoministeriölle ja SED:n keskuskomitean kansainväliselle osastolle. Muistion valmistelija oli Stasin virkamies.

Toisessa muistiossa Itä-Saksan edustusto paljastaa, että Lipponen on heidän kontaktitoimintansa avainhenkilö Ulf Sundqvistin (sd.) ohella.

Kun vielä tiedetään, että Halonen oli DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja ja se että SDP:lle DDR oli "sydämen isänmaa" niin voitte päätellä STASI-listan koostumuksesta jotain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu