Oriin kuohitsemisessa poistetaan hevoselta munat. Voiko sen tehdä naiseläinlääkäri ja poistetaanko hevoselta myös munapussit ja voiko hevonen pissiä normaalisti olisi hyvätietää.Onko totta että hevonen itkee sitä tehtäissä eräs tallitytö oli muka nähnyt.
ruunaus
irmeli
3381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei vaikuta virtsaamiseen.Ori rauhoittuu ja muuttuu kiltiksi.Tamma saattaa nousta johtajaksi samassa aitauksessa kun huomaa että orilta puuttuu ns miehuus.
Kyllä toimenpiteen voi tehdä myös naiseläinlääkäri.Käsittääkseni munapusseja ei poisteta ja hevonen voi kyllä toimenpiteen jälkeen pissiä aivan normaalisti. Hevonen nukutetaan toimenpiteen ajaksi eikä se itke.
Nukutetaan se tavallisesti. Mutta minkälainen olo sillä on tapahtuman jälkeen pitkän aikaa?
Olen kuullut, että se viikkokausia tuijottelee pilttuussaan kuin sekopäisenä paikallaan. Ei se toimenpide sille suinkaan pieni asia ole.
Kukapa tietää sen henkisiä kärsimyksiä, kun se vaikkapa näkee, etteivät lajitoveritkaan sitä enää arvosta. Ei se ongelmistaan itse osaa kertoa.
Miksipä kertoisikaan. Palveleehan se sellaisena epätäydellisenä kuitenkin paremmin ihmistä. Kai se on tärkeintä.