Ikävä

Koittakaa jaksaa. Ei kai tässä muuta voi sanoa, vaikka se kuulostaakin todella lattealta. Valitettavasti lähtö voi tulla kenelle tahansa milloin tahansa, mutta erityisesti nuoren ihmisen kohdalle sattuessa se tuntuu liian epäoikeudenmukaiselta. :/

tunnen teitä kohtaan. En sanoin voi kertoa, miten pahoillani olen. Sitä miettii, että miksi noin nuori otetaan pois, kun vanhoja ihmisiä kärsii kivuista ja he toivovat pääsevänsä pois. Mitä Jumalalla on mielessä tehdessään noin. Jos joku sanoo, että kaikella on tarkoitus, minä en usko.
Pahinta mitä voi kokea on menettää oma lapsensa.

Toivotan teille hyvää jatkoa ja voimia ja kaikkea hyvää, vaikka varmaan teidän maailma on romahtanut lopullisesti, mutta elämällä on tarkoitus jatkua niin typerältä kuin se kuulostaakin.

jos jaksat uskoa siihen että näät rakkaan lapsesi!! Mä uskon siihen että sinä tulet näkemään maailman lopunaikoina lapsesi niin kuin raamattu lupaa!! nyt ikävöit sitä ja ikävä on raastavaa!! usko siihen että lapsesi on nyt paremmassa turvassa kuin koskaan ennen!!Jumala ja enkelit pitää siitä hyvää huolta!!! sillä on nyt hyvä olla!!! en ole hih huli uskovainen mutta haluan kertoa että ukkini on käynyt minua halaamassa kuolemansa jälkeen!! olin silloin hereillä.. ja nuori 16v..kun se tapahtui, niin sen jälkeen tuli sanoin kuvaamattoman hyvä olo!! tiedän että ukkini elää toisessa ulottuvaisuudessa.......!! senkin tapahtuman jälkeen ukkini seurannut minun elämää!! uskon siihen että lapsesi on nyt hyvässä paikassa!! ajattele niin ikävän hetkinä se helpottaa! jaksamista sinulle!!!

Lämmin ajaus teille ja voimaa jaksaa jokaisena päivänä. Tiedän läheltä seuranneena mitä leukemia tarkoittaa.
He elävät meidän sydämissä jokaisena päivänä, joskus pienen matkan päässä ja joskus ihan lähellä. Koskaan tapahtunutta ei voi ymmärtää, eikä aina edes uskoa todeksi, mutta on hyväksyttävä tapahtunut.
Meidän elämä jatkuu ja on tarkoitus myös elää sitä.
Hyvää kevättä ja elämää!

kuka oletkin haluan ajatuksissani ottaa sinut syliini ja halata sinua ja rukoilla puolestasi. Jumala on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, niin se on. Vaikka ei itse enää jaksaisikaan rukoilla. Voin vain kuvitella, miten paljon tuon sairauden aikana olette rukoilleet ja toivoneet, että tauti paranisi. Vielä sen keuhkoleikkauksenkin jälkeen toivoitte. Nyt ja varmaan vielä pitkään aikaan on vaikea ymmärtää miksi, jos koskaan.
Jos voisitte liittyä johonkin vertaistukiryhmään ja saada tukea joiltain jotka ovat kokeneet saman kuin te, niin saisitte vaihtaa ajatuksia keskenänne. Seurakunnat järjestävät myös kriisiryhmiä tai omaisensa menettäneille surutyöryhmiä, joihin voisitte osallistua, ellette jo ole osallistuneet. Toivottavasti teidän avio/avoliittonne kestää tämän koetuksen, että voitte tukea toisianne ja antaa voimaa toisillenne. Näin kovissa koetuksissa aika parantaa ja olkaa yhdessä rukouksessa hiljaa Herran edessä, vaikka ei jaksaisi mitään sanoakaan, muuta kuin, että Herra auta, en jaksa, niin Jumala ymmärtää ja antaa voimaa päiväksi ja hetkeksi kerrallaan.
Tyttärenne jätti teille valoisan ja kauniin muiston, josta voitte olla kiitollisia. Lue Raamatusta 1. Tess. 4:13-18! On toivoa, että saatte vielä kohdata tyttärenne taivaskodissa!

Luin kirjoituksesi tänään.Olen kokenut saman kuin
sinä,n.8kk.Tyttäreni oli 25-vuotias.Surun kanssa olemme kulkeneet.Lapsen menetys on sama kuin pala revitään omasta kehosta irti.Mutta minulla on tunne,että tyttäreni kulkee rinnallani,mihin menenkin.Toivon sinulle jaksamista eteenpäin.

Vilpittömät osanottoni.:-(

koskettavaa tekstiä...