Kansanäänestys liikenneuudistuksista heti!

Miksi ei järjestetä esim. suuntaa-antavaa netti"äänestystä" tärkeiden liikenneuudistusten kannatuksen selvittämiseksi?
Ministeriön sivuilla voisi olla jatkuvasti uudet esitykset kansan vapaasti kommentoitavana, ja nämä ministeriön pikku apulaiset printtaisi viikoittain pomoille sen hetken tilanneprintit tutkittavaksi.
Asia olisi helppo järjestää siten, että valittavana on esim. 3-5 toisensa täysin poissulkevaa vaihtoehtoa kaikissa tärkeissä kysymyksissä.
Näistä vastauksista viranomaiset saisivat edes jonkinlaisen otannan siitä, mitä mieltä liikenneasioista kiinnostunut kansanosa asioista on.
Lisäksi olisi tietysti mahdollisuus sanallisen palautteen antamiseksi päättäjille.
Kuukausittain tulokset julkaistaisi lakisääteisesti kaikissa sanomalehdissä.

Näin kertyisi niin paljon hyviä vaihtoehtoja turvallisuuden parantamiseksi, että monet typerät lakialoitteetkin voitaisi tutkia hieman laajemmasta näkökulmasta.
Eikä aina tarvisi tilata näitä tuloksia mistään kalliilta konsulttivirmoilta.
Tällä hetkellä ministerille kirjoittelu on ihan turhaa puuhaa. Ei se mitään lue.
6324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä vaan kun ei taida olla vielä sellaista systeemiä käytössä, jossa päästäisiin äänestämään periaatteella yksi ääni per nuppi. Äänestykset siis eivät olisi luotettavia. Meillähän on tuo eduskunta, jonka ainakin jollain tavoin pitäisi heijastella sitä, mitä me äänestäjät haluamme. En ota kantaa siihen, onko asia niin vai ei.

Ajatuksena siis hyvä, mutta tällä hetkellä ei toteuttamiskelpoinen käytännössä.

Äänestä
  • noi iltatyttöäänestykset. en oo saanu montaa ääntä meneen samalla koneella, vaik kuin naputtaa hyvälle vosulle.
    Onhan se sotu sitte vielä kaikilla oma?

    Äänestä

  • En oikein usko, että nuo 200 ääliötä pitävät sujuvaa liikennenttä sydänasianaan. Siksi asiantuntijoina tulisi käyttää tien päällä ammatikseen olevia.
    Voishan LM tehdä ihan vaan galluppityyliin kyselyjä.
    Tietenkin tiukkapipot älisisivät kuorossa lisää rajoituksia!

    Äänestä

  • Auto--Antero kirjoitti:

    En oikein usko, että nuo 200 ääliötä pitävät sujuvaa liikennenttä sydänasianaan. Siksi asiantuntijoina tulisi käyttää tien päällä ammatikseen olevia.
    Voishan LM tehdä ihan vaan galluppityyliin kyselyjä.
    Tietenkin tiukkapipot älisisivät kuorossa lisää rajoituksia!

    huonoja olla, että pelkästään ääliöitä on sinne valittu? Ei muuta kuin Anterot ja perässähiihtäjät ensi vuonna ehdolle.

    Äänestä

  • me nyt niin kirjoitti:

    huonoja olla, että pelkästään ääliöitä on sinne valittu? Ei muuta kuin Anterot ja perässähiihtäjät ensi vuonna ehdolle.

    On edeskuntaan pääsy vaikeaa. Nykyisistä ei mikään kelpaa. Liberaalitkin laittoivat hanskat naulaan.
    On se vain vaikeaa olla ainoa järkityyppi koko maassa....

    Äänestä

Äänestys ei kertoisi todellista tilannetta, koska mammat ja papat eivät osaa nettiä.
mutta kyllä saattaisi poikia paljon uusia ideoita, ja niiden kannatuksenkin mitattua.Mielipiteiden keräilyyn olisi hyvä ja kaikille avoin kanava.

Mitäpä vastattaisi esim seuraavaan:
Tuleeko AutoAnterosta liikenneministeri

1=ei koskaan
1=ei vielä kymmeneen vuoteeen
3=ehkä seuraavaan hallitukseen
4=nyt välittömästi ja heti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TuomiopäivänPasuuna kirjoitti:

Miksi ei järjestetä esim. suuntaa-antavaa netti"äänestystä" tärkeiden liikenneuudistusten kannatuksen selvittämiseksi?
Ministeriön sivuilla voisi olla jatkuvasti uudet esitykset kansan vapaasti kommentoitavana, ja nämä ministeriön pikku apulaiset printtaisi viikoittain pomoille sen hetken tilanneprintit tutkittavaksi.
Asia olisi helppo järjestää siten, että valittavana on esim. 3-5 toisensa täysin poissulkevaa vaihtoehtoa kaikissa tärkeissä kysymyksissä.
Näistä vastauksista viranomaiset saisivat edes jonkinlaisen otannan siitä, mitä mieltä liikenneasioista kiinnostunut kansanosa asioista on.
Lisäksi olisi tietysti mahdollisuus sanallisen palautteen antamiseksi päättäjille.
Kuukausittain tulokset julkaistaisi lakisääteisesti kaikissa sanomalehdissä.

Näin kertyisi niin paljon hyviä vaihtoehtoja turvallisuuden parantamiseksi, että monet typerät lakialoitteetkin voitaisi tutkia hieman laajemmasta näkökulmasta.
Eikä aina tarvisi tilata näitä tuloksia mistään kalliilta konsulttivirmoilta.
Tällä hetkellä ministerille kirjoittelu on ihan turhaa puuhaa. Ei se mitään lue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu