kun pitää päästää liito-oravat äkkiä taivaallislle liitomaille, ettei viherpiipertäjät kerkiä havainnoimaan papanoita ja vaatimaan uhanalaisen metsän rauhoittamista.
On se niin väärin
metsänomistaja
6609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pikkuista provotuttaa. On se niin söpöä.
En usko, että kyse on provosta. Jos suojelusta pääsee helpoiten irti, ennenkuin kukaan huomaa mitää, niin houkutus on suuri.
Aika monelle itsemääräämisoikeuden hallinta omissa käsissä on niin tärkeää, että parin oravan teilaaminen sen vuoksi voi olla jopa hauskaa.
Tyyliin: "Siitäs saitte viherpiipertäjät".
Koskee myös valkoselkätikkaa yms.
tietokoneluokan ovet avoinna.
Näin metsänomistaja olen joskus pohtinut, mitä tehdä mikäli näitä kalliita liito-oravan paskoja löytyisi minun metsästä. Olen pitänyt omaksi huviksi jonkun hehtaarin täysin luonnonvaraisena, ja seuraillut mitä siellä tapahtuu, verrattuna talousmetsään. Sikäli otollista, koska jo isäni eläessään pyhitti nämä alueet kirveeltä. Ne onkin olleet ilman mitään hoitotoimia jo 50-70 vuotta. Eipä minulla mitään sitä vastaan vaikka näillä muutamalla hehtaarilla papanoita löytyisikin, mutta mikäli pakollinen suojelu uhkaisi tämän alueen ulkopuolella, minä koittaisin hoitaa mokomat paskojat hiljaa ja nopeasti pois, koska pakkosuojelua en hyväksy.
ohjaa talousmetsien hoitoa "ylisuojelu" tavoitteitaan vastaan. Varminta hoitaa metsäänsä niin etteivät harvinaiset lajit siellä viihdy. Päätöshakkuita ei kannata pitkittää ja lahokoivikot täytyy poistaa ajoissa, ettei tule ikäviä yllätyksiä...
Parempi systeemi olisi määräaikainen toimenpidekielto, jos harvinainen laji tavataan. Esim. 5-10 vuotta. Sen jälkeen olisi omistaja tehnyt oman osansa suojeluun.
En oikein käsitä tätä jo vaikka kuinka pitkään jatkunutta liito-oravahysteriaa. Kai se sitten toimii toisin muualla.
Meillä nimittäin asuu liituri omassa metsässä ja rehellisesti sanottuna vain 30m päästä pesäpuusta tehtiin pienialainen avohakkuu toissa talvena. Ei sitä hakkuuta kukaan tullut kieltämään, vaikka liiturin pesäpaikka onkin sekä metsähoitoyhdistyksen että myös luonnonsuojeluyhdistyksen tiedossa.
Ja eipä tuo hauska veijari hakkuusta mitään välittänyt! Nimittäin toissa päivänä nähtiin se. Kurkisteli pesäpuunsa kolosta uteliaana kun ohi kuljettiin. Tosi utelias, tuli jopa kolosta ulos ja siirtyi alempaan koloon.
Samassa puussa on myös laittamamme pönttö sille. Yllättäen puun juurella ei näkynyt ollenkaan papanoita.
Samalla kävelyreissulla vietiin sille 2 uutta pesäpönttöä lähialueelle. Siinä on sellainen puolen hehtaarin kokoinen koskematon kallioinen mutta rehevä alue jonka annamme olla luonnontilassa myös tulevaisuudessa.
Että ei meillä mitään ongelmia liito-oravasta ole.