Muistan lapsuudesta sen kun olin heikkona ja kaikki tuntui kaatuvan päälle niin äitini siunasi minua seuraavilla sanoilla. Saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä aina rauhaan, vapauteen ja iloon asti, ole turvattu ja siunattu, rakas lapseni!
Nyt olen aikuinen ja työskentelen lastensuojelun parissa ja kun näen lapsia turvattomassa tilanteessa niin mieleeni tulee ne äitini sanat
niin että olispä heilläkin äiti joka lohduttais.
Kirjoitin siksi vaan kun halusin muistuttaa teitä uskovaisia siitä että teillä on asiat hyvin tässä kilpailuhenkisessä maailmassa.
Nyt olen aikuinen ja työskentelen lastensuojelun parissa ja kun näen lapsia turvattomassa tilanteessa niin mieleeni tulee ne äitini sanat
niin että olispä heilläkin äiti joka lohduttais.
Kirjoitin siksi vaan kun halusin muistuttaa teitä uskovaisia siitä että teillä on asiat hyvin tässä kilpailuhenkisessä maailmassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinpä, maailmassa on paljon sotia, miljoonat lapset ilman kotia, paheista suurin oli rakkaus, hyveistä suurin itsekkyys... Näin lauloi Pelle Miljoona 1980 luvulla. Noissa laulun sanoissa on jotain meillekkin annettavaa.
Maailmassa vallitsee todella paljon epäsopua ja hätää, tälläkin hetkellä.
Ja lapsethan niistä ensiksi joutuvat kärsimään.
Jos pysytään kotoisessa suomessa, niin kyllä täälläkin on paljon niitä kärsiviä lapsia, joiden vanhemmat eivät heitä jaksa huoltaa, kun tärkeintä on vaan käydä viihtellä, juoda kaljaa, tupakoida.
Onnellisia ne, jotka ovat saaneet syntyä ja kasvaa uskovaisessa kodissa.
Vaikka elämä on ahdasta ison perhekoon johdosta, sen korvauksena vanhempien huolehtiminen ja rakkaus antavat tasapainoisen elämän.
Liian uskontokeskeiseksi ei perhe-elämä silti saisi mennä, ei sekään ole hyvä, jos se uskonto ahdistaa. Liiat kiellot ja rajoitukset eivät tee lapsesta tasapainoista ihmistä.
Oma lapsuuteni oli aika vapaata. Ts. ei ollut liikaa kieltoja ja rajoituksia.
Muita uskovaisia ei lähipiirissä juuri ollut, vaan "syntisten" kanssa seurusteltiin ja vietettiin aikaa.
Silti meistä kasvoi aika tasapainoisia aikuisia, eikä kukaan ole luopunut uskostakaan ainakaan näkyvästi.
Uskovaisena oleminen on melkoista tasapainoilua normaalin elämän ja uskonelämän kanssa.
Liian tiukkapipoinen ei passaa olla, jotta ei päässä ala ahdistamaan.
Vapaus tulee käsittää, eikä ottaa kaikkea liian tosissaan. Jos kauheasti yrittää elää kaikkien sääntöjen mukaan, pipo kiristää liiaksi. Siksi on pienempi paha olla huono kulkija, kuin että heittäis kokonaan uskovaisten laumassa kulkemisen.
Kuinkahan moni meistä kulkee ns. jaetulla sydämellä tai toinen jalka maailmassa.
Sanotaan, ettei voi olla puoleksi kumpaakin, vaan on joko elämän lapsi tai helvetin lapsi.
Mutta kuka meistä pystyy elämään täydellistä kristityn elämää.
Olen ajatellut niin, etten koskaan pysty, enkä yritäkkään. Tässä mielessä voin kulkea kaitaa tietä kuin humalainen laitamyötäisessä horjahdellen aina sinne ja tänne, mutta Kristus pitää omansa silti tällä tiellä, ettei suistu kokonaan tieltä ojaan.
"Vaikka minä kylmä taikka palava olisin, mutta että en penseäksi tulisi". Koskaan ei ole "vanne" eikä liioin "pipo" päätä kiristänyt, vaikka en oo mikään törmäyskurssin hakija elämässäni ollutkaan. Kannattaa valvoa oman sydämensä tilaa, ei se autuus ole siinä että kulkee joukon mukana ja ulospäin näyttää uskovan. Usko on ensin ja teot seuraavat uskoa. Toisin päin - teot kyllä peilaavat myöhemmin sydämen tilaa. Hyvin usein uskovaisella on huoli liian vähästä uskosta, huolestuisin kyllä itsestäni jos ajattelisin elämäni olevan liian uskonnollista. Jokainen on ihan itse vastuussa omasta uskostaan. Usko on lahja, sitä kannatta varjella. Uskovat ihmiset elävät elämäänsä rakentaen yhteiskuntaa, kotiaan, lähimmäisyyttään kaikkiin suuntiin tasavertaisina luojan luomina kaikkien ihmisten kanssa.
"Jokainen on ihan itse vastuussa omasta uskostaan."
Aivan käsittämätön lause. Ihminen ei nimittäin voi ottaa eikä antaa uskoa, ei itselleen eikä toisille. Jumala on uskon antaja ja ainoastaan hän voi pitää sen yllä. "Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan.
Mukava kuulla joskus positiivishenkistäkin palautetta vl-uskosta.
Kyllä lapsuus ja nuoruus ovat ihmisen kehittymisen kannalta tärkeintä aikaa, ja vanhemmilla on siihen valtava vaikutus. Sydämessäni voin yhtyä rukoukseesi, että kunpa jokaisella lapsella olisi äiti tai isä joka tarpeen tullen lohduttaisi ja antaisi tukea.
Voimia arvokkaaseen työhösi!
puoli; klikkaa pahasti! Vinoutuneita ihmisiä henkisesti. Toiset tuomitsevia ja se rakkaudetomuus mikä vallitsee vl-yhteisössä, voi voi sitä!
luulevat elävänsä rakkaudessa...voi voi,sitä se ei ole!