Saletus riittää

Taloussanomat: KTM tutkii yritystuet
ilma

Kauppa- ja teollisuusministeriö selvittää, miten yritystukien takaisinperintää voitaisiin tiukentaa lain voimalla, kertoo Taloussanomat. Ministeriö käy parhaillaan läpi yrityksiä, jotka ovat siirtäneet tuotantoaan ulkomaille ja saneeranneet Suomessa.

Selvityksen laittoi alulle kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Sen on määrä valmistua pikavauhtia, muutamassa viikossa.

Moni Suomessa saneerannut teknologiayhtiö kasvaa rajusti ulkomailla.
******************************


Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot
17.02.2006 04:07

Laajasti arvosteltu osinkojen verotus ole leikannut osinkoja, vaan pikemminkin on käynyt juuri päinvastoin.

Kotimaiset pörssiyhtiöt maksavat omistajilleen ennätykselliset 7,7 miljardin euron osingot viime vuodelta. Kauppalehden mukaan osinkopotti kasvaa edellisvuodesta 1,4 miljardia.

Huippuosinkojen taustalla ovat yhtiöiden hyvät tulokset. Esimerkiksi metalli- ja metsäalan pörssiyhtiöt ovat tehneet vankkaa tulosta.

Kauppalehti kirjoittaa, ettei laajasti arvosteltu osinkojen verotus ole leikannut osinkoja, vaan pikemminkin on käynyt juuri päinvastoin. Yllätykseksi arvioidaan muun muassa TeliaSoneraa, joka maksoi pörssiyhtiöistä eniten omistajilleen. Summa oli 1,7 miljardia euroa. Toiseksi anteliain osinkojen maksaja oli Nokia 1,5 miljardilla.

(MTV3-STT)
**************************


KTM sitten on viimein samoilla linjoilla kuin Halonen, joka on ihmetellyt kautensa aikana useaan otteeseen kannattavien yritysten yhteiskuntavastuuta niiden lomauttaessa ja irtisanoessa työntekijöitään.
15405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

TeliaSonera 0,13 edellisenä vuotena, mikä nyt?
Nokia 0,37 tänä vuonna ehdotus
Siis jos omistajia on PALJON, on summakin suuri. Jos tavallinen pulliainen omistaa esim. 100 osaketta, ei todellakaan pääse osingoilla rikastumaan, tuhatkin tekisi muutaman satasen.

Äänestä
  • Tai, jos omistajia on vähän, joilla on paljon osakkeita.

    Äänestä

  • 12 megaeuroa kirjoitti:

    Tai, jos omistajia on vähän, joilla on paljon osakkeita.

    siis Tarja Halosen erityissuosiossa, vai kuinka se oli?

    Äänestä

  • taitavat olla TH:n kirjoitti:

    siis Tarja Halosen erityissuosiossa, vai kuinka se oli?

    Tiedotusvälineitä seuranneena olen pannut merkille lisääntyneet irtisanomiset ja yt neuvottelut yrityksissä, viimeksi tämä teliasonara, tätä menoa olemme tilanteessa jossa suomalaista työvoimaa ei tarvita senkäänvertaa mitä tällä hetkellä on olemassa!Jos hallitus ei ala puuttumaan näihin irtisanomisiin niin tilanne riistäytyy käsistä ja yhteiskuntarauha on vaarassa!glopalisaatio sana on todellakin kirosana rahvaalle tällä hetkellä!

    Äänestä

  • taitavat olla TH:n kirjoitti:

    siis Tarja Halosen erityissuosiossa, vai kuinka se oli?

    Halonen ja Niinistö totesivat yksissä tuumin Fortumin optiot kohtuuttomiksi.
    Mutta he totesivat kumpainenkin myös niin, että asia on päätetty aikanaan ja sitä ei jälkikäteen voida mennä toiseksi muuttelemaan.
    Vai miten se oli?

    Äänestä

  • taitavat olla TH:n kirjoitti:

    siis Tarja Halosen erityissuosiossa, vai kuinka se oli?

    Iltalehti, 21 tammi 2006, s.2-3:-

    Iltalehden haastattelemat presidenttiehdokkaat Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat yhtä mieltä siitä, että Fortumin optiojärjestely oli kohtuuton. Halosen mukaan järjestelystä ei kuitenkaan ollut laillista ulospääsyä, sillä optioista oli sovittu lain mukaisesti. Samoilla linjoilla on Niinistö. Optiot, joita kukaan ei tarkoittanut, paisuivat osittain Fortumista riippumattomista syistä.

    Halosen mukaan kenenkään tekemä työ ei voi olla niin paljon arvokkaampaa kuin jonkun toisen, että siitä pitäisi maksaa tuhat kertaa enemmän. Suurempi ongelma on se, että joku tekee työtä, mutta ei elä sillä.

    Niinistön mukaan johtaja ansaitsee palkkionsa, jos hän todella tuottaa tuhat kertaa useammalle työtä. Sellaisia ei kai kuitenkaan juuri ole.

    Äänestä

  • missä se luuraa kirjoitti:

    Tiedotusvälineitä seuranneena olen pannut merkille lisääntyneet irtisanomiset ja yt neuvottelut yrityksissä, viimeksi tämä teliasonara, tätä menoa olemme tilanteessa jossa suomalaista työvoimaa ei tarvita senkäänvertaa mitä tällä hetkellä on olemassa!Jos hallitus ei ala puuttumaan näihin irtisanomisiin niin tilanne riistäytyy käsistä ja yhteiskuntarauha on vaarassa!glopalisaatio sana on todellakin kirosana rahvaalle tällä hetkellä!

    Halonen perää kapitalistien yhteiskuntavastuuta
    ( 10.8. 16:38 )

    Presidentti Tarja Halonen vaatii yrityksiä kantamaan vastuunsa työntekijöistään myös yritystoimintaa uudelleen järjesteltäessä ja irtisanomistilanteissa.

    Sosiaali- ja terveysturvan päivillä Jyväskylässä vieraillut Halonen varoitti puheessaan itsekkään kvartaalitalouden lyhytnäköisyydestä ja kapea-alaisuudesta.

    – Mikä yrityksen yhteiskuntavastuu on käytännössä silloin, kun yritys tuottaa huomattavaa voittoa, jakaa merkittäviä osinkoja omistajilleen ja optioita johtajilleen ja samanaikaisesti irtisanoo tai lomauttaa työntekijöitään? Tai kun kannattavat työpaikat lakkautetaan ja siirretään muualle? Tällaista toimintaa on vaikea ymmärtää, presidentti päivitteli.

    Samalla hän kiitteli kuitenkin sitä, että yritykset niin meillä kuin muuallakin ovat yhä enemmän alkaneet nähdä yhteiskuntavastuun osana menestysstrategiaansa. (STT)

    Äänestä

  • taitavat olla TH:n kirjoitti:

    siis Tarja Halosen erityissuosiossa, vai kuinka se oli?

    Että Liliuksen(silti kohtuuttoman) optiopotin päältä verottaja otti 8 milj €!

    Kukaan ei näistä verotuspuolista valista katkeraa rahvasta.

    Äänestä

Nyt ollaan oikealla asialla.

Yrityksille on syydetty rahaa pitkälti 1990 - luvun puolelta ja katsokaa mitä on tapahtunut.

Ihmiset väsyneitä/työttömiä tai molempia.

Ihan oikealla asialla ollaan.

KTM:ssä on syytä ottaa vakavasti ja tutkia, mitä todella on tapahtunut ja tapahtumassa. Ihan oikea taho saatu mukaan, niin varmistuu puolueeton selvitys.

Äänestä
  • Mutta turha rypistellä, kun tuli jo housuun... Mikä ratkaisu se on????? Poistetaan koko optiot kartalta! Jotainhan TÄYTYY TEHDÄ. On tosiaan otettu "täysi" poliittinen vastuu, kun todetaan ylisuuriksi ja samaan hengenvetoon sanotaan, ettei sille nyt mitään mahda. Voi jyssäys! Lopetetaan koko politiikka! Mitä me tehdään koko vellihousukaartilla?

    Äänestä

  • optiot liian suuret kirjoitti:

    Mutta turha rypistellä, kun tuli jo housuun... Mikä ratkaisu se on????? Poistetaan koko optiot kartalta! Jotainhan TÄYTYY TEHDÄ. On tosiaan otettu "täysi" poliittinen vastuu, kun todetaan ylisuuriksi ja samaan hengenvetoon sanotaan, ettei sille nyt mitään mahda. Voi jyssäys! Lopetetaan koko politiikka! Mitä me tehdään koko vellihousukaartilla?

    Maarit: Onks teille tuttu kasvun rajat teos ja sen viimeisin päivitys?

    Sauli: Ei

    ???????

    Äänestä

>>Ammattiyhdistysliikkeelle jää suuri, suorastaan johtava vastuu oikeudenmukaisuuden valvonnassa. Jos se laiminlyö tehtävänsä, jako harvoihin rikkaisiin ja yhä suurempaan varattomaan joukkoon paisuu. Kansakunta jakaantuu ennen pitkää kahtia.

Mitä yleisemmin optioita järjestellään, sitä enemmän ammattiyhdistysliikkeellä on oikeus vaatia jäsenilleen lisäpalkkaa ja muuta tuloa. Yrityksen tuotot on jaettava paitsi omistajilleen myös henkilöstölle järjellisessä suhteessa. Optiot vievät herkästi epäinhimilliseen ja lyhytnäköiseen yrityksen johtamiseen, jonka muun seuraus on paisuva työttömyys.

Äänestä
  • Joillakin on niin paljon hynää ja omaisuutta, etteivät millään ehdi sitä kuluttamaan osaksikaan elämänsä aikana. Herääkin kysymys, onko takana jotkin suuret liitot/liittoumat/järjestöt. Olisihan tosi näppärää ryöstää valtion firmoja ja "sosialisoida" näin aivan uudella tavalla UUTTA ULJASTA MAAILMAA!

    Äänestä

  • työntävät rahansa kirjoitti:

    Joillakin on niin paljon hynää ja omaisuutta, etteivät millään ehdi sitä kuluttamaan osaksikaan elämänsä aikana. Herääkin kysymys, onko takana jotkin suuret liitot/liittoumat/järjestöt. Olisihan tosi näppärää ryöstää valtion firmoja ja "sosialisoida" näin aivan uudella tavalla UUTTA ULJASTA MAAILMAA!

    Ei ahneudella ole mitään rajoja.
    Ei sellaista rahamäärää ole olemassakaan, joka näistä Liliuksista ja kumppaneista tuntuisi kohtuuttomalta, kun he ovat niitä saamassa.
    He janoavat aina lisää.
    Heidän ainoa arvonsa on mammonan palvominen, kaikki inhimillinen on heille vierasta.

    Äänestä

Veronmaksajat kustantavat pörssiyhtiöille yritystuet ja yritykset kiittävät sillä, että potkivat väkeä ulos ja siirtävät kaiken huipuksi tuotannon ulkomaille.
Ei mitään vastuuta.
Suuryrityksissä jaetaan johtoportaalle rahaa niin kuin se kasvaisi puissa.
Ja koko ajan syyllistetään työntekijäpuolta, joka tekee sen voiton yrityksille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


!!! kirjoitti:

Taloussanomat: KTM tutkii yritystuet
ilma

Kauppa- ja teollisuusministeriö selvittää, miten yritystukien takaisinperintää voitaisiin tiukentaa lain voimalla, kertoo Taloussanomat. Ministeriö käy parhaillaan läpi yrityksiä, jotka ovat siirtäneet tuotantoaan ulkomaille ja saneeranneet Suomessa.

Selvityksen laittoi alulle kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Sen on määrä valmistua pikavauhtia, muutamassa viikossa.

Moni Suomessa saneerannut teknologiayhtiö kasvaa rajusti ulkomailla.
******************************


Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot
17.02.2006 04:07

Laajasti arvosteltu osinkojen verotus ole leikannut osinkoja, vaan pikemminkin on käynyt juuri päinvastoin.

Kotimaiset pörssiyhtiöt maksavat omistajilleen ennätykselliset 7,7 miljardin euron osingot viime vuodelta. Kauppalehden mukaan osinkopotti kasvaa edellisvuodesta 1,4 miljardia.

Huippuosinkojen taustalla ovat yhtiöiden hyvät tulokset. Esimerkiksi metalli- ja metsäalan pörssiyhtiöt ovat tehneet vankkaa tulosta.

Kauppalehti kirjoittaa, ettei laajasti arvosteltu osinkojen verotus ole leikannut osinkoja, vaan pikemminkin on käynyt juuri päinvastoin. Yllätykseksi arvioidaan muun muassa TeliaSoneraa, joka maksoi pörssiyhtiöistä eniten omistajilleen. Summa oli 1,7 miljardia euroa. Toiseksi anteliain osinkojen maksaja oli Nokia 1,5 miljardilla.

(MTV3-STT)
**************************


KTM sitten on viimein samoilla linjoilla kuin Halonen, joka on ihmetellyt kautensa aikana useaan otteeseen kannattavien yritysten yhteiskuntavastuuta niiden lomauttaessa ja irtisanoessa työntekijöitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu