Minun oli ihan pakko osallistua mukaan tähän keskusteluun, kun asia on niin lähellä omaa elämääni - työni kautta. Olen töissä sosiaalialalla ja työskentelen juuri nuorten teiniäitien ja -isien parissa. Useimmat tapaukset oat hyvin surullisia, vain harvoin tulee vastaan onnellisia ja tasapainoisia teiniperheitä.
Nuorena tulee tehtyä tyhmyyksiä (tosin kyllä vanhempanakin), ja ehkäisystä ei huolehdita niin kuin pitäisi. Monet raskaudet ovatkin saaneet alkunsa humalassa joissain kotibileissä. Seksielämä aloitetaan aivan liian nuorena, jopa alle 12-vuotiaana. Sen ikäisenä LAPSEN tulisi nauttia vielä lapsuudestaan, eikä kokeilla asioita jotka on aikuisia varten. Eikä lapsen tulisi myöskään ruveta leikkimään äitiä, kun on itsekin vielä aivan lapsen kengissä.
Mikä sitten olisi sopiva ikä lapsen saamiseen? Mitään tiettyä ikäähän ei ole. Nyrkkisääntönä voikin sanoa sen, että ensin pitää osata huolehtia itsestään, ja vasta sitten miettiä lasten hankintaa. Harva 15 tai 16-vuotias on vielä kykenevä kasvattamaan ja HUOLTAMAAN lasta, saati sitten 12-vuotias. Nuoren tulee tietää ja kokea millaista elämä oikeasti on, ennen kuin ryhtyy äidiksi.
Harva 14 tai 15-vuotias on oikeasti ottanut vastuuta omasta elämästään. Ovatko he ikinä maksaneet vuokraa? tai laskuja? ovatko he käyneet päivääkään töissä, jolloin he tietäisivät ettei raha kasva puusta? Monet teiniäidit ajattelevatkin, että valtio maksaa ja he voivat rauhassa leikkiä kotia!! Ja kun he eivät ole osanneet ottaa vastuuta itsestään, eivät he ole myöskään sopivia äideiksi/isiksi.
Sääliksi minun käy eniten niitä teinivanhemmille syntyviä lapsia. Monia lapsia joudutaan huostaanottamaan, kun teini ei jaksakaan enää "leikkiä äitiä". Se on surullista mutta totta.
En halunnut yleistää tällä kirjoituksellani. On olemassa myös teinivanhempia, jotka osaavat ottaa vastuuta sekä itsestään että lapsestaan. He voivat parhaimmassa tapauksessa olla hyvä ja tasapainoinen perhe. Tällaisia perheitä on ilo katsella. Lapsen hankinnassa on otettava järki käteen. Olenko oikeasti nyt valmis äidiksi? Jaksanko olla äiti myös seuraavat 18 vuotta?
Nuorena tulee tehtyä tyhmyyksiä (tosin kyllä vanhempanakin), ja ehkäisystä ei huolehdita niin kuin pitäisi. Monet raskaudet ovatkin saaneet alkunsa humalassa joissain kotibileissä. Seksielämä aloitetaan aivan liian nuorena, jopa alle 12-vuotiaana. Sen ikäisenä LAPSEN tulisi nauttia vielä lapsuudestaan, eikä kokeilla asioita jotka on aikuisia varten. Eikä lapsen tulisi myöskään ruveta leikkimään äitiä, kun on itsekin vielä aivan lapsen kengissä.
Mikä sitten olisi sopiva ikä lapsen saamiseen? Mitään tiettyä ikäähän ei ole. Nyrkkisääntönä voikin sanoa sen, että ensin pitää osata huolehtia itsestään, ja vasta sitten miettiä lasten hankintaa. Harva 15 tai 16-vuotias on vielä kykenevä kasvattamaan ja HUOLTAMAAN lasta, saati sitten 12-vuotias. Nuoren tulee tietää ja kokea millaista elämä oikeasti on, ennen kuin ryhtyy äidiksi.
Harva 14 tai 15-vuotias on oikeasti ottanut vastuuta omasta elämästään. Ovatko he ikinä maksaneet vuokraa? tai laskuja? ovatko he käyneet päivääkään töissä, jolloin he tietäisivät ettei raha kasva puusta? Monet teiniäidit ajattelevatkin, että valtio maksaa ja he voivat rauhassa leikkiä kotia!! Ja kun he eivät ole osanneet ottaa vastuuta itsestään, eivät he ole myöskään sopivia äideiksi/isiksi.
Sääliksi minun käy eniten niitä teinivanhemmille syntyviä lapsia. Monia lapsia joudutaan huostaanottamaan, kun teini ei jaksakaan enää "leikkiä äitiä". Se on surullista mutta totta.
En halunnut yleistää tällä kirjoituksellani. On olemassa myös teinivanhempia, jotka osaavat ottaa vastuuta sekä itsestään että lapsestaan. He voivat parhaimmassa tapauksessa olla hyvä ja tasapainoinen perhe. Tällaisia perheitä on ilo katsella. Lapsen hankinnassa on otettava järki käteen. Olenko oikeasti nyt valmis äidiksi? Jaksanko olla äiti myös seuraavat 18 vuotta?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Oikeeta ikää ei voi sanoa on niin yksilöllistä,mutta siitä olen samaa mieltä että kukaan 12 vuotias ei kyllä varmasti ole valmis harrastamaan seksiä saati ryhtymään vanhemmaksi!Itse olen saanut ekan lapseni 19vuotiaana,tokan 23 vuotiaana ja "iltatähteni"33 vuotiaana.
teini haistattaa pitkät tällä. he kun ovat tottuneet, että valtio heidät ja heidän kotileikkinsa kustantaa. ja oma äiti hoitaa vauvan, kun itseä ei huvita... pilalle paapottuja ja kaikki pitää saada ilman.
ei kaikki, mutta n. 90 %/tapauksista.
VIttu sä olet törkee,yks kusipää.vittuako tiiät teineistä??.
aikuisethan eivät koskaan ole sossun kassalla jonossa. Aikuisethan eivät koskaan tarvitse apua lapseen liittyvissä kysymyksissä. Aikuisethan eivät koskaan väsy olemaan lapsen kanssa. Haista nyt jo pitkä... Ajatteliykohan oikeasti mitään kun kirjoitit tuon viestisi?
totta että useimmat teiniperheet eivät pärjää.
itse olen tänä vuonna 18 täyttävä pienen pojan äiti.
en väitä että olisin aikuinen,mutta mielestäni olin raskauden alkaessa teinin hörhöilyt hörhöillyt.kokeillut kokeilemisen arvoisen.olen usein ajatellut,että jos lapsi olisi alkunsa saanut esim.6kk aiemmin,siitä ei olisi tullut mitään. en tiedä mikä minut rauhoitti,mutta näin tapahtui.vaihdoin vanhat "ystävät" todellisiin ystäviin,joiden kanssa pidin hauskaa ainoastaan selvinpäin.aloin ottamaan vastuuta esim.kotitöistä ja sisaruksistani.
en koskaan kuvitellut että raha kasvaa puussa ja valtio elättää.rahaa olen oppinut käyttämään vain säästeliäämmin.kuussa tulee n.1500€ josta vuokra ja laskut vähennetään.hyvin riittää,kun katsoo mitä ostaa ja mistä.ensin lapsen tarpeet.
elämä äitinä ei aina ole yhtä juhlaa ja välillä iskee väsymys,mutta en vaihtaisi mihinkään.yöllä pitää nousta,vaikka väsyttäisi.olen hyvä äiti,en täydellinen,muuta hyvä,lapseni ei arvostele .mielestäni siis olin täysin valmis äidiksi ja jaksan olla sitä myös seuraavat 18 vuotta.
Vaikutat vastuuntuntoiselta ja hyvältä äidiltä. Kirjoitetuksestasi kuulee, että olet miettynyt asioita ja tehnyt (suuriakin) elämänmuutoksia lapsesi takia. Voit olla ylpeä itsestäsi, että lapsesi saa sinunlaisesi hyvän äidin.
Toivottavasti sinunlaisia nuoria äitejä olisi enemmän. Voimia ja jaksamista sinulle!!
todella ikävästi tuo lause että "vaihdoin vanhat "ystävät" todellisiin ystäviin,joiden kanssa pidin hauskaa ainoastaan selvinpäin."
Eli heitit ystäväsi menemään vain koska et halunnut lähteä heidän kanssaan viihteelle? Että heidän olisi pitänyt kieltäytyä juhlimisesta ollakseen "todellisia" ystäviäsi? Eivät he itseään raskaaksi hankkineet. Ja sitten teiniäidit valittavat että ovat yksinäisiä... :O Aika ihmeellinen syy katkaista ystävyys.
Miksi vauvan pitää mullistaa elämä (tai pikemminkin, miksi vauvaa käytetään tekosyynä) ystävistä eroon pääsemiseen, vaikka tosiasiassa ystävyyteen ei olisi tullut lähes minkäänlaista muutosta vauvan odotuksen alettua/vauvan synnyttyä?? Vaivauduitko edes kysymään ystävältäsi että ovatko he halukkaita järjestämään muunlaista kivaa, ilman alkoholia? Useimmat ystävät kyllä ymmärtävät jos ei juo alkoholia, eikä halua baariin lähteä, ja järjestävät sen mukaisesti aikaa kalenteristaan, jos heille annetaan mahdollisuus!
Myöskin vähän tuo hämmästyttää, että "aloit ottaa vastuuta esim. kotitöistä". Itse olen ottanu vastuuta kotitöistä siitä asti kun olin 2 vuotta vanha. Aika iän ja kykyjeni mukaan. 15-vuotiaana pyöritin jo täysin itsenäisesti kotia (imuroin, pesin lattiat, pyyhin pölyt, tiskasin, pesin pyykkiä ja silitin, tein päivittäin koko perheelle ruokaa, 17-vuotiaana maksoin laskuja..). Erikoista että ei ole ennen kotona täytynyt tehdä mitään?
Teiniäitien pitäisi ottaa myös huomioon, että se vastuu lapsesta ei lopu siihen että lapsi on 18. Suomessa, vaikka korostetaan aikaista kotoa lähtemistä, ei ole silti mikään erikoisuus että 18-vuotias ei muuta kotoa (esim. löytää opiskelupaikan läheltä, ei saa opiskelupaikkaa, ei saa töitä jne...). Tai lapsi voi olla ujompi, ei välttämättä valmis itsenäistymään vielä heti 18 täytettyään. Saattaa asua kotona vielä kunnes täyttää 20 (esim. pojat käyvät armeijankin, harvoin asuvat vielä tässä vaiheessa omillaan).
Olisihan tämä pitänyt arvata.Tarkoitin,että sain todellisia ystäviä,en pinnallisia kanoja,joille elämän sisältö on viikonloppusekoilut ymym. jotka ovat ihmiste seurassa vain jos siitä hyötyvät jotenkin.Ja kyllä hankkivat,eräs vanha tuttuni,jonka näin sattumalta,kertoi,että hänen lapsensa on lastenkodissa.Ja asian tämä tyttö kertoi "eilen paistoi aurinko"-tyyliin,ja entiset sekoilut kuulemma jatkuvat.
En minä ole yksinäinen,lähelläni on monta hyvää ja luotettavaa ystävää.Toiset läheisempiä kuin toiset,mutta on kuitenkin.
Sitä paitsi,tämä seuranvaihdos tapahtui ennen kuin tulin raskaaksi.
Ja nuo "ystävät" todellakin olivat kaksinaamaisia,jollain esim.oli hauskat pippalot tiedossa,niin silloin oltiin mielinkielin,ja toisille/jälkikäteen haukuttiin ko. henkilö lyttyyn.
Totta kai olen joutunut ottamaan vastuuta kotona jo aiemmin.Hölmöksikö sinä vahempiani luulet?Jossei tehnyt listassa olevia henk.koht. tehtäviä,ei viikkorahaa herunut.Tarkoitin,että listan tehtävistä hoidin lähes kaikki.Ja kyllä,jopa minä sain kotona maksaa laskuja ja osani niistä myös hoidin.
Olen kyllä tietoinen ettei äitiys lopu 18vuoteen.olen äiti koko loppuikäni,ihan kuin haluan.
ja pilkun ******. tuostakin hyvästä asiasta oli pakko löytää jotain pahaa. sinunlaiset ihmiset pilaavat mailman hyvät asiat.
kuulostat kyllä todella vastuuntuntoiselle, kaikkea hyvää sinulle ja pienelle :)
itse kyllä ymmärsin pointtisi, toiset vain viilaamalla viilaavat pilkkua :O hohhoo =)
Lapsia tekee vain järjettömät nuorina ja yhä järjettömimmät sen jälkeenkin. Hyvin harva on valmis leikkiin kotia mutta kakaroita on pakko saada. Naisilla tai tytöillä tulee pakkomielle saada lapsi ja/tai päästä naimisiin. Kaveripiirissä kun alkaa tapahtuun niin tuli sisarellanikin löytää joku uhri äkkiä ja päästä lapsentekoon ja naimisiin. Sillä ei ollut väliä kuka se se uhri oli vaan se näyttämisen halu kavereille. Piti saada häät ym. pellen touhut toisten perässä.
Hän jatkaa samalla linjalla vielä keski- iässäkin. Hyväksikäyttää muita ihmisiä, ei ajattele koskaan muuta kuin omaa pakkomiellettään.
Tyhmiä ihmisiä riittää ja ei kannata murehtia heidän takiaan tai saa murehtia elämänsä loppuun asti. Oikeaa ikää ei ole koskaan jos ihminen on väärä!
Haluaisin tietää ihmiseltä, joka toimii teiniperheiden parissa; minkälaisia vanhempia näillä teineillä on?
Kyselit teiniäitien vanhemmista.
Monilla teiniäideillä/isillä on aivan "normaali" perhe. Kotona on ollut turvallinen kasvuympäristö ja aivan tavallinen perhe-elämä. Usein kuitenkin murrosiässä nuorille tulee kokeilunhalu (ja kuuluukin tulla) etenkin alkoholin ja seksuaalisuuden suhteen. Etenkin jos nuori on hieman epävarma itsestään, voivat äidin neuvot unohtua ja kavereiden mielipiteet nousta tärkeimmiksi. Tällaisissa tilanteissa käykin usein niin, että tyttö menettää neitsyytensä, koska muutkin kaverit ovat jo sängyssä vehdanneet. Näyttämisen ja yhteenkuuluvuuden halu on hyvin voimakas nuorilla.
Osalla nuorista on vanhemmat, jotka eivät suoraan sanottuna välitä lapsista pätkääkään. Heille on aivan sama, missä lapset liikkuvat iltaisin ja viikonloppuisin. Hyvin usein tällaisten perheiden lapset joutuvatkin huonoon seuraan. Teiniraskaudet ovat hyvin yleisiä tällaisilla lapsilla.
Surullisimpia tarinoita ovat kuitenkin ne, kun nuori harrastaa seksiä/hankkiutuu raskaaksi vain ärsyttääkseen vanhempiaan. Sitä tapahtuu yllättävän usein. Myös huomionkipeys saattaa johtaa tällaiseen tilanteeseen. Onneksi näissä asioissa keskustelemalla päästään hyvään lopputulokseen, eli tässä tapauksessa aborttiin.
Tarinoita on monenlaisia. Teiniäitejä ja isiä tulee siis sekä "hyvistä" että "huonoista" perheistä (en tarkoita loukata ketään, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan). Hieman vanhemmat teinit (esim. yli 17-vuotiaat) saattavat "haluta lasta ihan oikeasti", ja he ovatkin harkinneet lapsen tekoa pidemmän aikaa.
Kiitos Kata.
Teet arvokasta työtä. :)
liekö sattumaa, mutta kohdalleni osuneet teiniäidit ja perheet ovat usein olleet itse vähän tuuliajolla taustastaan riippumatta. Lapsi takaa sitten tavallaan jonkin kiinnekohdan ja kiintymyksen, tarpeellisuuden jne joita ei itse ole lapsena saanut kokea omassa kodissaan ja nyt saa ne sitten kokea lapsen kautta vanhempana. Tällaiset nuoret ovat poikkeuksetta niitä selviytyjiä vanhempina koska heillä on itsellään selvä kuva siitä millainen on hyvä vanhempi ja hyvä perhe jne ja siihen pyritään tietoisesti. Oma koti voi siis olla näennäisen hyvä ja toimiva, mutta ei tälle lapselle syystä tai toisesta tunnetasolla tarpeeksi antava esim turvallisuuden tunne voi olla ollut vajavainen jne.
Kapinoijien ja oikuttelijoiden saati "vanhainaikaista" yrittävien teinien äitiydellä ei juuri ole onnistumisen edellytyksiä ellei asenteessa tapahdu kypsymistä. Motiivi lapseenhan on silloin ihan muualla kuin lapsessa!
Hyväksikäyttö ja ehkäisyn puuttuminen tai pettäminen on tietysti omat ryhmänsä...
Onpa sitten vielä olemassa vanhempia jotka omalla käytöksellään sanallisesti tai esimerkillään ohjaavat lapsensa hankkimaan lapsia jo teininä. Ei ole harvinaista että tietynlaisen yh:n lapsella on vauva rippilahjana ja jotkut povaavat jo nuorelleen murkkuna että varmaan teet lapsenkin kohta jne ja niinhän sitten käy; onko se todellista ennustusta vai aivopesua, miellyttämistä vai manipulointia?
Moneen junaan on matkaajia.. Taustalla on silti merkitystä miten teinit pärjää. Ja sitä ei tiedä millä taustala saa parhaan tukiverkon itselleen.
Tätä samaa saisivat myös neljävitoset ensisynnyttäjät ja kuuskymppiset vauvan isät kysyä itseltään.
Mene sitten kyselemään sitä jonnekin eläkeläisten palstalle, tämä on nuorten palsta! Terveisin tuleva ensisynnyttäjä 45 vuotiaana! ;)) Ja oma kokemus, kyllä he jaksavat!
vuotta koska osaat noin hyvin vastata.
Eikös sinun kuuluisi elekäispalstalla pyöriä??
en ole 45 vuotias piiitkään aikaan... mutta toivon, että joskus lapsia saan, vaikka sitten nelivitosena! Omat vanhempani olivat nelikymppisiä kun synnyin, ja kelpo kansalaisen kasvattivat minusta! Hyvä juttu!
Oikea ikä lapsen saamiseen mielestäni on se henkinen ikä... Kun ihminen pystyy katsomaan omasta navasta myös muitakin ihmisiä, ja ennen kaikkea tulevaisuuteen ja elää realistisessa maailmassa on kykenevä äidiksi. On varauduttava elämään lapsen kanssa loppuikänsä (erilaiset kehityspoikkeamat) ja mahdollisesti elämään 4tunnin yöunilla. Muiden paras on laitettava ensisijaisesti etusijalle, omaa sivuten...
Olen nyt 19v, 2,5kk pojan äiti. Olen mieheni kanssa seurustellut 14v asti (mies on 23) ja yhdessä olemme omillamme asuneet 4v. Joten laskuja on tullut, on ollut myötä ja vastoinkäymisiä ja kaikesta ollaan selvitty kunnialla. Parisuhteemme vahvistuu päivä päivältä ja todella rakastamme toisiamme.
Viime vuoden alussa tunsimme, että jotain puuttuu. Emme koskaan ole olleet bilehirmuja, sosiaalisia kyllä muttemme eläneet juhlimiselle. Nautimme koti-illoista ja toistemme seurasta. Halusimme / haluamme edelleen tarjota lapselle hyvän,onnellisen kodin ja vanhemmat jotka rakastavat lastaan enemmän kuin mitään muuta. Saimme pojan, joka on isänsä silmäterä :) Ylpeä, rakastava isä. Vaihtaa vaippaa, syöttää ja herää öisin siinä missä minäkin. En ole väsynyt, en ollenkaan. Tuskailen tottakai raha-asioista aivan kuten monet miljoonat,kaiken ikäiset äidit. Mutta me selviämme :)
En tiedä olenko "teiniäiti", nuori äiti kuitenkin. En ole joutunut elämääni muuttamaan suuntaan tai toiseen, muuttunut se on itsestään elämäksi jolla on merkitystä ja joka sisältää uskomattoman paljon rakkautta.
Voin myöntää hyvin mielin sen, etten jaksaisi yksin. En ikuna. Onneksi ei tarvitse, ei kun on ihana suku ja maailman paras mies/isä.
Joku kyseli vanhemmista. Minä en koskaan ollut innokas kotitöiden tekijä. Rahaa sain yh-äidiltäni aina kun pyysin vaikka nyt tiedän kuinka tiukkaa meillä oli. Nuorempana en ymmärtänyt. Äitini on rakastava,lämmin ja avoin ihminen. Paras ystäväni. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeä ihminen äitini minulle/meille on. Miehenikin hän otti kuin omaksi pojakseen :)
Kuitenkin olen oppinut käyttämään rahaa, kotini on siisti ja olen ylpeä pienestä perheestäni.
Lasta en tekisi hetken mielijohteesta,en kenen tahansa kanssa tai missä tahansa elämän tilanteessa. Tilanteeni oli kuitenkin hyvä, vakaa. Kuten joku sanoi, olemme hyvät vanhemmat, emme täydelliset mutta hyvät. Ja ennen kaikkea rakastavat :)
Minä tulin äidiksi 18v. olin juuri täyttänyt.
Nyt minulla on kaksi poikaa 6v. ja 3v. ja saman miehen kanssa eletty jo 9 vuotta!
En lukeudu teinivanhempiin, jotka eivät huolehdi lapsistaan, en todellakaan.
Muutin omaan kotiin 16v. ja sitä ennen asuin käytännössä jo vuoden yksiskseni, koska omat vanhemmat olivat töissä toisella paikkakunnalla.
Minä olen tehnyt töitä 13v. saakka, vanhempieni yrityksessä.
Meidän lapsiltamme ei ole koskaan puuttunut rakkautta,turvaa, leluja, vaatteita. Eikä koskaan ole ollut tilannetta että omat tai miehen vanhemmat olisivat pääsääntöisesti heitä hoitaneet.
Silti minuakin katsotaan kieroon, usein.
Jokainen on kypsä äidiksi kun tuntee itse niin.
Tapaukset joissa vanhemmat vain ryyppää ja rellestää ovat karmeita mutta ei pidä silti luulla että vain teinivanhemmuus johtaa tähän.
Talossamme asui viime kesänä perhe, äiti isä ja kaksi lasta, 12v. tyttö ja poika 6v. Vanhemmat ryyppäsivät, olivat kaikki illat lähibaarissa. Poika oli meillä yötäkin välillä ja äiti sitten nolona aamulla kun vein pojan kotiin. vaikka en olisi halunnut :( poika muutti mummolleen loppukesästä.
Tässä tapauksessa vanhemmat olivat n. 40v.
Vastuu = Lapsi, siitä lähdetään! Ei iästä.
Siiis oikeesti miten jotkut ihmiset ajattelevat tai sit toi on vaan sitä että on pakko päteä jostakin mitä itse ei ole kokenut!!! siis mendy kirjoitti mielestäni juuri samanlailla kuin itselläni on ollut :) kun tulin vuosi sitten raskaaksi ja olin 18-vuotta silloin niin olin mielestäni sen teiniyden elänyt jo! kyllä siinä kaverit vaihtuivat koska kaikki ei ollut niin hyviä ystäviä että ymmärsi että valitsin perheelämän, sitä ruvettiin puhumaan selkäni takana paskaa ja niin pois päin, mutta nyt en vaihtaisi päivääkään poikani on nyt 3 kk ja hän on parasta minulle ja poikaystävälleni! se ei ole iästä kiinni joku 30 vuotias voi yhtä hyvin ollaa 16 vuotiaan kanssa samanlainen.. niinnpä ihmiset oikeasti voisivat ajatella asioita ennen kuin tulee niiitä julkaisemaan!!!
voi kristus kun epäammattimaista tekstiä, et ole ollut ilmeisesti päivääkään teinivanhempi.
Minä ajattelin hankkia esikoiseni 55 vuotiaana hohohohohoho
lyhyesti pahemmin mitään lukematta, että tottakai vanhempien äitien / isien mielestä heidän ikähaarukkansa. Ja tottakai nuoret äidit / isät sanovat "oikean" iän olevan alle 20. Itse olen 20-vuotias ja tyttö-vauva pian 2 kk. En edes jaksa ymmärtää, miksi kukaan jaksaa jauhaa näistä asioista. Koskaan ei voi olla valmis vanhemmuuteen, koska se on täysin tuntematon käsite jokaiselle esikoisen kohdalla, iästä huolimatta. Voi että sentään..
Oikea ikä on silloin, kun ihmisellä on ammatti ja vakaa parisuhde. Jos vakaata parisuhdetta ei ole, on järkevää jättää lapset hankkimatta.
Olin 17vuotias kun tapasin esikoiseni isän. Aloimme seurustella ja tulin raskaaksi 3kk kuluttua. Menetin neitsyyteni,tulin raskaaksi.muutin pois kotoa ja kyseessä oli vielä ensirakkauteni. Koin siis kaiken tämän vuodessa. Lapseni isä oli minua 6 vuotta vanhempi, alkoholisti. Minä en vain nähnyt kaikkea selvästi, nuorena ja rakastuneena. Lapsi syntyi ja aluksi asiat menivät hyvin, kunnes lapsen isä alkoi taas juomaan ja jätti minut yksin hoitamaan lasta, seurustelimme mutta kaikki jäi minun vastuulleni.
Lapsen ensimmäinen elivuosi meni siis minun ja lapsen isän on off suhdetta kestäessä ja masennuin. En osannut olla äiti, enkä tajunnut mitään mistään päivärytmeistä yms...
Lapsen 1-vuotis syntymän jälkeen aloin itsekkin juoda useammin. Ennen tätä siis join n.kerran kuussa kun lapsi oli yökylässä mummolassa. Aluksi join useammin ulkona ja vein lasta useammin yökylään mutta lopuksi se meni siihen että joimme iltaisin kun lapsi oli nukkumassa. Kuka tahansa voi päätellä miten tämä tarina päättyy... Loppujen lopuksi juominen karkasi käsistä ja meille tuli ero joka oli minulle niin kova paikka etten kyennyt enää edes pyytämään apua. En välittänyt mistään. Lapsemme otettiin huostaan 1v 8kk:n iässä.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna: olisi pitänyt tehdä abortti! OLin liian nuori ja liian keskenkasvuinen pitääkseni huolta pienestä ihmisestä.
Rakastan lastani ,mutta tiedän ettei lapseni paras paikka ollut minun luonani.
Minun mielipiteeni on siis.että 18 vuotias ei ole valmis äidiksi. Vanhempi ihminen olisi osannut toimia näissä olosuhteissa kypsemmin kuin minä silloin.
Minun mielipiteeni on se, että sinä et ollut 18 vuotiaana vielä valmis äidiksi, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan muukaan ei olisi.
Kaikilla ihmisillä aiemmat kokemukset, omat arvot, persoona ja taustat vaikuttaa siihen, miten ihminen toimii erilaisissa tilanteissa: myös 25 vuotias, työssäkäyvä koulutuksen saanut henkilö voi rakastua niin sokeasti, turhautua ja väsyä huonossa suhteessa ja alkoholisoitua.
Koulutus ja työpaikka, "pidempi" suhde kun ei takaa sitä, että ihminen olisi erityisen paljon kypsempi ja valmiimpi äidiksi.
Minä en ole teiniäiti, lapseni ei ole teiniäiti enkä tunne ketään teiniäitiä lähipiiristäni.
en jaksanut edes lukea koko kirjoitustasi, koska jo aloitus oli mielestäni typerä. Vain yksinkertainen ihminen voi ajatella, että lapsen saantiin on joku "oikea ikä". Ja viimeisen lauseen jaksoin lukea, jossa sanoit että jaksaako nuori äiti olla äiti seuraavat 18 v. Meinaatko että se äitiys loppuu siihen kun oma lapsi on täysi-ikäinen? Onkohan sinulla itselläsi lapsia?
Ja tuosta äitinä leikkimisestä.. Kuinkahan moni aikuinenkin naiivisti kuvittelee äitinä olemisen aivan jonain muuna kuin mitä se todellisuudessa on. Kukaan ei voi tietää ensimmäisen lapsen myötä millaista se tulee olemaan.
Minäpä ajattelin huvikseen (kun ei muutakaan tekemistä juuri nyt ole) kertoa oman tarinani täällä... Minä olen nyt 18 ja laskettu aika noin kuukauden päästä... Olin ennen raskauttani ollut poikaystäväni kanssa jo jonkun aikaa yhdessä ja olin lopettanut juomisen kokonaan sillä tajusin sen, että jos en lopeta menetän pian hänetkin. Minulla oli 16-17 vuotiaana nuorena päihdeongelma. Pää piti saada sekaisin keinolla millä hyvänsä. Olin muutenkin hyvin epätasapainoinen itseni suhteen jne. Käytin pitkähihaisia jne, peittäen itseni. Samalla kaipasin hyväksyntää. Mutta tämä poikaystävä on maalta ja aivan ihana ihminen. Itsekin olen alunperin maalta, muutin kaupunkiin opiskeluineni 16-vuotiaana. Vähän ennenku täytin 17 niin alkoi se kunnon ryyppääminen. Kuitenkin poikaystäväni sai minut tajuamaan (tajusin itse), että en tahdo enää saada päätä sekaisin ja hauskaa voi olla selvinpäinkin niinkun joskus ennen. Olen aina tahtonut vaan yhden miehen itselleni, jotain pysyvää. Noh en ole hetkeäkään katunut, että lopetin juomisen. Ja olen saanut elämäni ihan älyttömän hyvin järjestykseen. Olen elämässä ollut vihdoinkin sujut itseni kanssa. Ja nyt tosiaan olen sitten raskaana. Ja olen aivan rakastunut tähän tulevaan vauvaan. Ja hänen isänsä on aivan mielettömän ihana mies. Ottaa vastuuta, vaikka nuori on hänkin. No olihan lapsenteosta puhuttukin jo avoimesti toisillemme enne raskautta. Jos joskus vuosien päästä eroamme, niin tahdon silti olla hänen kanssaan väleissä. Tietenkään en tahdo erota, mutta ei tiedä miten elämä kuljettaa. Mutta sitä äidinrakkautta on vaikea sanoin kuvailla, ainakin minussa on kaikki äidinvaistot jo heränneet. Suojelen lapseani kaikelta. Raskauden aikana olen kehittynyt ja kypsynyt kyllä henkisesti enemmän kuin koko elämäni aikana. Ja muutos on pysyvä. Tiedän jotenkin jo, että tulen pärjäämään. On pelottanut pärjäänkö, mutta kaikki nämä perhevalmennukset sun muut valmistautumiset lapsenhoitoon on kyllä saanut vahvistettua itsevarmuuttani. Ja senkin tiedän, että niin moni jo odottaa tätä lasta. Saan varmasti apua jos tulee tilanne, että on pakko levätä ja saada lomaa. Vaikka jotenkin en usko, että tulee.