Ruoka

Ihmisen pääelinkeino on syöminen, sanotaan leikillisesti. Tämä sanonta on kuitenkin niin tosi ja viisas, että sen tulee olla yhteiskunnan elinkeinorakenteen perusta. Sillä jos tämä totuus hämärtyy, joudumme tuuliajolle, jossa raha ja kansainvälinen keinottelu määrää suunnan ja pyörittää kompassia vailla minkäänlaista kosketusta biologiseen todellisuuteen. Globaalissa markkinataloudessa ravinnon tuottaminenkin on keskittymässä suurteollisuudeksi, joka muuttaa maatalouden elinehdot ja vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin ase­maan koko biosfäärissä.

Ravinnon tuottamisen tulee perustua ekologisesti kestävään maatalouteen, kotitarveviljelyyn sekä keräilyyn, metsästykseen ja kalastukseen. Nämä tavoitteet eivät ole romantisoitua utopiaa, sillä nykyisessäkin, luonnosta etääntyneessä kulttuurissamme, puutarhanviljely, sienestys, marjastus ja kalastus edustavat varsin merkittävää osaa monen ihmisen ravinnon hankkimisessa. Tällainen oma­kohtainen luonnontalous on nykyisin määritelty harrastukseksi tai mielen virkistykseksi, mutta se osoittaa myös, että sisimmissään ihminen haluaa elää omavaraisesti ja luonnonmukaisesti.

Ihmisen tulee mahdollisimman paljon pysyttäytyä kasvisruokavaliossa, sillä se on eettisesti, ekologisesti ja terveydellisesti paras vaihtoehto. Myös luonnonkala on ekologisesti ja terveydellisesti edullinen ravintoaine.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruoka on hyvää, mutta Pillu nam nam

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nam-nam kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu