Savonian latuprofiilista vielä kysyisin...

Tossa aikaisemmin on jo kyselty Savonian latuprofiilista, mutta voisiko joku kertoa vielä yksityiskohtaisemmin, kuin että eka 30km on suht iisi ja lopussa muutama mäki.

Ei nyt metri metriltä, mutta vähän tarkemmin. olisi hyvä tietää, kun vauhdin jakoa suunnittelen ynm.
2251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nyt sitten latiprofiilia kuvailisit. Sillä kaiketi ensi vuonna sitä taas kysellään.
Järjestelyissä muutoin näyttää olevan toivomisen varaa. Reitillä opastaulut olivat epäselvät, ladulla oli hiekkaa ja juomat olisi saaneet olla lämpimämpiä loppupään hiihtelijöillekin. Lisäksi lyhyempää lenkkiä oli ennakkotiedoissa sanottu 25:n kilometrin mittaiseksi ja paikan päällä puhuttiin 31 km:stä. Eli laatuun tulisi pureutua vakavasti, yritetään saada asioihin korjausta.
Tulevaisuuden kannalta huolestuttavaa oli, että huoltojoukot näyttivät melkoisen ikääntyneeltä väeltä. Taitaa olla itsepalvelu lähestymässä.
Näppärä ratkaisu oli, että yksi huoltopiste oli saatu lähtö- ja maalialueelle ja että osa pysäköintipaikoista oli saatu varhaisille tulijoille ihan lähelle kisakeskusta jäähallin taakse raviradan viereen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Impi kirjoitti:

Tossa aikaisemmin on jo kyselty Savonian latuprofiilista, mutta voisiko joku kertoa vielä yksityiskohtaisemmin, kuin että eka 30km on suht iisi ja lopussa muutama mäki.

Ei nyt metri metriltä, mutta vähän tarkemmin. olisi hyvä tietää, kun vauhdin jakoa suunnittelen ynm.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu