Kyllä. Olen työtön paska. Peruskoulun jaksanut just ja just selvittää loppuun, sekin oli helvettiä. En saa parempaa kuin siivoamista, alkaa olemaan raha vaikeuksissa. Sossu, kelat, työkkärit.. EI MITÄÄN HYÖTYÄ.
En kuitenkaan olisi koskaan uskonut, että kaverini ajattelee minusta samaa mitä itsekin..
Tänään se tunnusti, että säälii minua "sun takia mulla on motivaatio kunnossa, en halua tulla kaltaiseksi". Tuli todella paha mieli. :(
Vaikka tiesinhän sen itsekin.
Olen ennenkin miettinyt elämästä poistumista, mutta nyt se rima alkaa jo hipomaan enemmän kuin koskaan ennen.
Kuulostampas marttyyrilta.. "voi minua parkaa niisk-SÄÄLIKÄÄ" No, ehkä olen sitäkin. Mutta todellinen paska minä olen, tottahan se on.
Olen kyllästynyt siihen "ota ittees niskast kii / ota härkää sarvista" settiin. Joten älkää kiitos.
Oli vain pakko päästä purkautumaan jonnekkin. Koska tästä en voi puhua muille.
Asun omassa kämpässä, tai noh, jaan sen poikaystäväni ja lemmikkieni kanssa. Nyt kun jäin työttömäksi (kyllä-mä todellakin siivosin vuoden verran..) en saa RAHAA MISTÄÄN!
Eikä ole motivaatiota mihinkään työjuttuihin. Haluaisin vain olla, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista.
Ei helvetti , tästä maailmasta ei löydy samankaltaista luuseria mikä minä olen.
Typerä, ruma ja LAISKA.
Mun "ylpeys" (se mitä siitä on jäljellä) ei tule kestämään sitä, että joutuisin elämään poikaystäväni rahoilla.. mutta se on alkanut menemään jo siihen suuntaan.. :(
MASENTAA. Se nakertaa mua koko ajan.. milloinkohan olen enään yhdellä palasella kiinni - jolloin yksi pienikin tönäisy riittää kaatamaan mut lopullisesti. En usko että siihen menee kauaa.
En kuitenkaan olisi koskaan uskonut, että kaverini ajattelee minusta samaa mitä itsekin..
Tänään se tunnusti, että säälii minua "sun takia mulla on motivaatio kunnossa, en halua tulla kaltaiseksi". Tuli todella paha mieli. :(
Vaikka tiesinhän sen itsekin.
Olen ennenkin miettinyt elämästä poistumista, mutta nyt se rima alkaa jo hipomaan enemmän kuin koskaan ennen.
Kuulostampas marttyyrilta.. "voi minua parkaa niisk-SÄÄLIKÄÄ" No, ehkä olen sitäkin. Mutta todellinen paska minä olen, tottahan se on.
Olen kyllästynyt siihen "ota ittees niskast kii / ota härkää sarvista" settiin. Joten älkää kiitos.
Oli vain pakko päästä purkautumaan jonnekkin. Koska tästä en voi puhua muille.
Asun omassa kämpässä, tai noh, jaan sen poikaystäväni ja lemmikkieni kanssa. Nyt kun jäin työttömäksi (kyllä-mä todellakin siivosin vuoden verran..) en saa RAHAA MISTÄÄN!
Eikä ole motivaatiota mihinkään työjuttuihin. Haluaisin vain olla, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista.
Ei helvetti , tästä maailmasta ei löydy samankaltaista luuseria mikä minä olen.
Typerä, ruma ja LAISKA.
Mun "ylpeys" (se mitä siitä on jäljellä) ei tule kestämään sitä, että joutuisin elämään poikaystäväni rahoilla.. mutta se on alkanut menemään jo siihen suuntaan.. :(
MASENTAA. Se nakertaa mua koko ajan.. milloinkohan olen enään yhdellä palasella kiinni - jolloin yksi pienikin tönäisy riittää kaatamaan mut lopullisesti. En usko että siihen menee kauaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
NYT OTA ITSEÄS NISKASTA KIINNI ! älä jää kotiin voivottelemaan. tähän ei ole helppoa ratkaisua vaan menet kouluun ja hankit itsellesi ammatin muuten sä jäät tollaseks lopun ikääs ja poikaystäväs tuskin kattoo kovin pitään tota touhua (ite en ainakaan kattelis) sorry jos sanoin pahasti mutta ei tähän voi muuten sanoa...
Masentuneelle ihmiselle ei voi sanoa, että otappa nyt niskasta kiinni itseäsi. Masennus on sairaus, jota voidaan hoitaa lääkeillä ja esim. keskustelulla. Kun masennus vähenee, on aika tehä suurempia ratkaisuja..
pyydä itsellesi mielialalääkkeet. Sullahan on hyvin, Sinulla on poikaystävä eli ihminen joka välittää sinusta. Et ole kertonut ikääsi etkä paljon muutakaan itsestäsi. Siivoaminen on työ siinä missä muukin työ. Kun on tarpeeksi masentunut ei kykekene siivoamaan. Se mitä joku toinen sanoo sinusta on vain hänen mielipiteensä älä anna sen lannistaa itseäsi. Jos oikein tiukille vetää on mielisairaalassa avo-osasto, jossa saa rauhassa koota itseään ja kerätä voimia.
Oletko sä hakenu itellesi apua? Josset ole niin mene heti huomenna vaikka kotipaikkasi terveyskeskukseen juttelemaan olostasi.Masennus kun on sairaus toisten joukossa ja siihen saa apua. Ja se on pahimmillaan hengenvaarallinen, koska paha olo ja ahdistus voivat käydä liian suureksi kantaa. Itse olen kantapään kautta kokenut nämä asiat, ole sinä viisaampi. Olen sairastanut masennusta toistuvasti jo melkein seitsemän vuotta, en toki koko aikaa vaan väliin mahtuu "terveitäkin" aikoja.
En väitä että lääkäreillä on joku taikatemppu millä parantavat, vaatii aikaa hoitaa tämä sairaus. Mielenterveystoimisto on hyvä paikka kertoa olostaan ja sieltä saat varmasti jonkinlaista apua. Yleensä mt-toimistoissa on psykiatri töissä ja häneltä saat mahdolliset reseptit ja muuta tietoa masennuksesta.
Toivon todella että jaksat lähteä hakemaan apua, äläkä häpeä itseäsi, siihen ei ole oikeesti syytä. Olen minäkin tuntenut häpeää ja huonommuudentunnetta koska ne ovat masennukseen liittyviä oireita. Mutta oikeasti olet arvokas ihminen siinä missä muutkin:)
On muuten ihan totta että ota ny ittäs niskasta kiinni tai ulos vaan ja lenkille- tyyliin sanotut "kannustavat" lauseet vaan lisäävät ahdistusta. Kai sitä tekis niin jos vaan pystyisi ja jaksaisi.
Kirjoittele lisää voinnistasi ja hae oikeesti jotain apua.
Haistata kuule pitkät sille kaverille. Kuka tollasta kaveria tarvii? Ei ihmisen arvo ole työstä kiinni. Telkussa se muusikko Moby juuri sano, että se paisteli purilaisia ennen kuuluisuutta ja kun siltä kysyttiin, et mitä se luulee, et se tekis jos olis vielä ei-kukaan, se arveli paistelevansa samassa paikassa niitä purilaisia. Mieti mistä sä tykkäät, jokainen on jossain erityislahjakas ja se on fakta, vaikka se olis vaan joku harrastus..Mä ajattelin pari päivää sitten, et on varmaan parempi et vihdoin tajuan hävitä maan päältä, mut en hävinnyt eikä harmita edes.
Älä vertaa itseesi muihin. Jokainen menee omaan tahtiinsa elämässä. Jokainen on oppinu jonkun asian omassa tahdissa, joten keneltäkään ei voi vaatia olemaan samanlainen kuin kaverinsa. Mielestäni et ole luuseri, jos sinulla on paha olla. Jokaisella on joku sairaus tai vaiva elämänsä aikana. Koita jaksaa!
Lyhyesti;
Paranet vain jos itse sitä haluat.
Ja jos se kestää sinulta 2-10 vuotta, niin anna kestää vain.
kannustuksista.
oikestaan. olen kerran ennenkin käynyt täälä vuodattamassa, siitä tosin on kauan kauan aikaa. sain ohjeeksi käydä lääkärissä, mutta arvatkaa vain jäikö se. musta tuntuu että se jää nytkin.. en edes tiedä minne täälä ottaa yhteyttä. :P no yritän löytää jonkun numeron ja kysellä sitä kautta. jotenkin on vain vaikea raahautua lääkäriin (inhoan lääkäreitä) selittämään omia asioita. tuskin sekään mitään auttaa.. luulisin. :(
Tutulta kuulosti tilanteesi.
Olen 25.v ja ainoastaan peruskoulun käynyt.
Ei todellakaan ole mukavaa, kun ihmiset pitävät laiskana luuserina, kavereita en edes ole saanut, olen niin säälittävä tapaus monesta.
Olisin varmaan tehnyt jo itsarin, ellei eräs sosiaalin tapainen täti olisi soittanut reilu vuosi sitten terveyskeskukseen ja tilannut mulle aikaa sinne masennuksen/alakuloisuuden vuoksi.
Terveyskeskuslääkäri oli todella ymmärtäväinen ja heti kirjoitti mulle sairaslomaa ja lähetteen mielenterveystoimistoon.
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Haluaisin tehdä kaikkea, mutta masennus ja sosiaalisien tilanteiden pelko estää kaiken useimmiten.
Kehottaisin sua, että varaisit ajan terveyskeskukseen esim. masennuksen vuoksi.
Vastaanottoaikaa ei tarvitse jännittää.
Itselläni lääkäri kyseli tämänhetkisestä tilaanteestani, hiukan lapsuudestani, mielialoista ym.
Sitten tein siellä masennustestin, mikä löytyy netistäkin.
Usko vaan, että se auttaa, kun kerrot olostasi lääkärille, ilman kertomista et voi saada apua.
Turhaan jännität yleislääkärille menoa.
Kerrot vain, että nyt on elämänhalut nollissa ja tarvitset apua. Lääkäri kirjoittaa reseptin ja mahdollisesti ehdottaa käyntiä jossakin psykologilla tms. Tämä on täysin rutiinia ja Suomessa on lukemattomia masennuksesta kärsineitä.
Kun lääkkeet n. kuukauden sisään alkavat vaikuttaa, rupea miettimään miksi olet siinä jamassa missä olet ja pyri muuttamaan ajattelutapaasi. Kannattaa käyttää niitä lääkkeitä riittävän pitkä aika(=vuosia).
Toistan itseäni, mutta näin tämä menee. Sinun PITÄÄ jossakin vaiheessa tarttua itseäsi niskasta kiinni ja tehdä elämällesi jotakin. Muuten olet se säälittävä ruinaaja lopunelämääsi. Tervehtyminen alkaa ainoastaan jos itse sitä todella haluat ja TEET asioille jotakin.
Ugh... olen puhunut. ;)
et ole mikään luuseri- olet vain vakavasti sairas, kärsit masennuksesta? Mene lääkääriin ja parantele rauhassa itseäsi, ei tässä elämässä ole mihinkään kiire...
Ja loppujen lopuksi sulla on noin yleisesti asiat ihan hyvin; on poikaystävä ja lemmikkejä..
Itsekin kotona sairaslomalla, koulut kesken ja elämä levällään, mutta uskon että kyllä mä tästä paranen.
Ja usko mua se lääkäriin meno kyllä auttaa,ennemmin tai myöhemmin.