Huomaattekos, että olen teidän kaikkien yläpuolella ainakin hetken näillä kerrostuvilla sivuilla.
Kohta valkoisen vaippansa talvinen maa
kevään harmaille kedoille luovuttaa saa,
hetki kuitenkin vain ja tilalle saa
kukat nurmen, ruohonvihreä maa.
Missä matoisen palstamme kevät on
torajyvin kylvetty, lohduton.
Eikö "mullasta" ees laadukkaasta
voi muuta nousta kuin melun ja saasta?
Näin aamussain tässä pohdiskelen
yhtä, samaa, aina ihmettelen,
eikö ihminen kukaan, ollenkaan
sanoin kauneimmin voi meitä tavoittaa?
Kohta valkoisen vaippansa talvinen maa
kevään harmaille kedoille luovuttaa saa,
hetki kuitenkin vain ja tilalle saa
kukat nurmen, ruohonvihreä maa.
Missä matoisen palstamme kevät on
torajyvin kylvetty, lohduton.
Eikö "mullasta" ees laadukkaasta
voi muuta nousta kuin melun ja saasta?
Näin aamussain tässä pohdiskelen
yhtä, samaa, aina ihmettelen,
eikö ihminen kukaan, ollenkaan
sanoin kauneimmin voi meitä tavoittaa?
Vastaukset 198
Vanhimmat
Toiselle oksalle istahdan
muutaman sanan kirjoitan.
Toivon pian jo talven uupuvan
ja kesän kukkineen saapuvan.
Ei hukkakauraakaan kylvä kukaan,
se vain jostain ilmestyy viljan mukaan
ja pilaa sadon joka muutoin hyvä
mutta mukana muutama musta jyvä.
Emme aina ymmärrä toisiamme täällä
emme ole joka päivä hyvällä päällä,
vaan joskus pahoja sanoja suollamme
vaikka toki sopua silti puollamme.
Sinä oksalle korkeimmalle nousit...
sanojen purrella luoksemme sousit
ja herätät meidät laulullasi
istuissasi ylimmällä oksallasi...
mutta huomaathan,
puu pian on oksia täynnä ja haarojakin
joihin sisältyy... tietty, vaarojakin
koska joku voi haarovat oksat katkoa...
koko jutun taas hajalle ratkoa...
ja siinähän istumme ihmetellen taas
mikä myrsky puun repi... haaroja maas...
eikä jutusta selkoa saa silloin kukaan,
eikä huomaa että istuin minäkin oksalle mukaan.
Toivotaan kevään lämmitävän mielet
ja pois katkovan kärkevät kielet
koska ystävyyden kukka ja käsi lämmin
meitä koskettaa aina lempeämmin.
Koeta kaatunut puunrunko muistaa,
vaikk'on roudassa maa,-ja luistaa
pitkin runkoas rusakon tassu,-ja sieni
vierelläs on mustunut, jäätynyt kasa pieni,
sun oli kaatua hyvä ja ja hyvä myös maata,
täydempää ei leposi olla saata.
Kun nostat katseesi hetkeksi tänne,
karikkeiden ja varisseitten lehtien päälle,
näet: lintuja ei enää ole, ne lähtivät pois,
lumi päällesi lempeän vaipan loi,
unen syvemmän sisääsi ankkuroi,
onkaatua hyvä ja hyvä on maata.
Kun kevät kirkkahat päivänsä tuottaa,
saa juuristostasi nouseva verso lämpöön luottaa
ja nostaa vartensa valoon kirkasta taivasta päin.
Olet kaikessa mukana, uudistut näin,
linnut tulevat luoksesi uudelleen taas,
kuulet käkien kukkuvan kaukaisess' haass...
juuri poismennyttä sukulaismiestä, joka haavoituttuaan Suomea puolustaessaan jäi kuitenkin henkiin, ja eli pitkän, hyvän elämän, kasvattaen hyvät versot,kolme, joista jokainen puolestaan kasvatti kaksi uutta...
Heidän silmissään näen saman säteilyn, tutun ja iloisen, kuin tämän minulle rakkaan ihmisen silmissä oli aikoinaan.
Kertomastasi palaa mieleeni syksyinen enoni menehtyminen. Lämpimin ajatuksin otan osaa suruusi.
Helena
Minäkin olen mukana surussasi.
Tulin juuri kotiin sukujuhlista, aivan omia ihmisiä koko joukko koolla. Tosin pienimmälle ei vielä kateta pöytään omaa paikkaa, hän on äitinsä sylissä. Oikein hyvä syömään! Ristiäiset olivat hiljattain. Onneksi kaikki synnytyksessä meni hyvin! Aina niin jännittävä tapahtuma.
Ihmisilla on vapaus sanoa
mita haluaa,
mita se vapaus tarkoittaa,
totuutta
tuottaa iloa ja mielihyvaa
vai pilkata
mika toisille on pyhaa?
Alussa Jumala loi ihmisen
omaksi kuvakseen.
Himmentynyt on kuva Jumalan
syy jumalien vai ihmisten?
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Sanan voima on
ihan tavaton.
Vai tyhjääkö on?
Sanalla voi satuttaa,
toista haavoittaa.
Sanalla voi
haavat parantaa.
Kevätaurinko
valon tuoko
myöskin meille,
nuutuneille.
Jo sulaa jäät,
sen jo säkeistä
näät.
Olempa porukkaan eksynyt
Kirjailijoita, runoikijoita
palstat pullollaan
mniitä hukkaan
ei heittää saa
Hyvä on ehdotus tää
jokainen meistä
parhaansa mukaan
säkeen tai kaksi
enemmänkin
uusia, tai pöytälaatikosta
yhteen kasatkaa
mehän antologian
kokoamme
yhdessä niitä tutkailemme
luemme tarkkaan
maistelemme
nautimme luomistyön
tuloksia ihmeellisiä
Näin teemme, teemmehän
Parhaan oksan valitsit ja hyvän aiheen heitit.
Näin voi alkaa leppoisasti sanailumme leikit.
Noin voi rauhanomaisesti jutun juurta heittää, eikä tahdo enää kukaan käärmesoppaa keittää.
Horisonttiin, sopumaahan sellaisen on mieli,
jol' on hyvän tahdon, sekä ystävyyden kieli.
Erilaisen luonteen laadun sävyt kuka oivaltaa,
hän ne harmonian viulun sävelehet soimaan saa.
Suureen jätesäkkiin joutaa kiukun, kaunan aiheet,
jospa tästä alkaisikin sopuisuuden vaiheet!
Siellä luonas oksalla on meille vielä tilaa,
jotka emme torailulla ilmatilaa pilaa.
Rauhanpiipun savukaan ei kellekään käy henkeen.
Aistimme vain atmosfäärin, hyvän hellän lempeen.
Napakoita sanojakin joskus voimme käytellä,
mutta kukaan mahtailijaa ei kai tahdo näytellä!
Hanki kutsuu ladulle ja siellä suksi luistaa, eikä silloin muuta voi kun hyvät jutut muitsaa.
Lämmin tulee hiihdellessä, hiki nousee pintaan.
Sekä, mikä parasta, niin euforia rintaan :)
Minä tyvestä latvaan jos päädyn,
siellä talviseen viimaan kai jäädyn.
Alaoksilla istun ja kukun,
rungon juurella mieluummin nukun.
Ei lauluni kummaa lie kuulla,
harakaksi mua joku voi luulla.
Ikälisää voin naurusta saada,
ellei joku mun puutani kaada…
Kasvatin puutani,
jokaisesta päivästä
kasvoi uusi oksa,
siitä tuli tuuhea puu.
Rakkaani kasvatti siihen
haaran, uuden latvan,
siitäkin tuli tuuhea,
se kohosi yli alkuperäisen.
Nyt puuni oksat ovat kuivuneet,
neulaset karisseet,
jäljellä on vain,
kuivunut kelo.
Haluaisin vielä
kasvattaa yhden haaran,
entistä ehomman,
kaksin verroin tuuheamman.
Turha toivo,
hyvä jos saan kelon
pysymään pystyssä,
kunnes kaadumme.
Yhdessä.
Kasvaa uljaat koivuni,
kasvaa kukkani kauniit,
kasvua toivoen minäkin,
paremmaksi pyrin.
Yrittäen, erehtyen,
langeten nousen,
polkuni kuljen,
oppia otan.
Kasvatan luonnetta,
kestämään surun.
Murtua en tahdo,
tahdon elää.
Tahdon elää vahvasti,
iloiten elämäni illan.
Otan vastaan kaiken,
uskallan paljon.
Olen se mikä olen,
en huonompi,
en parempi,
olen vain minä.
Rakastan elämää,
vihankin tunnen,
sen kauaksi tahdon,
luotani työnnän.
Lämpöä,ystävää,
kaipaan,
sitä mieleni halaa,
toivon vain löytyvän,
sitä en salaa.
Uskoni vahva on,
onnen vielä kohtaan.
Onko se mieleni rauha,
seesteinen vanhuus.
Sitä jos on,
kasvuni kasvanut oon,
olkoon se eloni
onneni määränpää.
Mä oksalla ylimmällä,
tukevalla, paksulla tällä,
pontevana oleilen,
maisemata katselen.
Voi kipuamisen urakkaa
kauan piti punnertaa.
Perillä nyt kuitenkin
korkealla viimeinkin.
Ylemmäs en kuitenkaan
millään pääse nousemaan.
En uskaltaudu lähtemään
siivetönnä lentämään.
Odotan tässä kuitenkin,
jospa siivet enkelin
kasvais mulle hartiaan,
matka pääsis jatkumaan.
Korkealle kipusit
ja sieltä alas katselet.
Nyt matosia meitä maan,
miten pieniltä näytämmekään.
Varoitan,älä lentoon lähde,
tule tänne meidän tähden.
Täällä runoniekkaa tarvitaan,
ujoutes meitä viehättää.
Kun runojasi meille sorvaat,
haaveet monen, monen korvaat.
Siis ujoutesi voita,
anna runotorven soida.
Ujostelen tietenkin
koska tänne saitteihin
runoina aina pulppuaa
monenlaista aatelmaa.
Nikillä vakituisella
en runoja hirvaa rustata.
Ja vahingossa tietenkin
korkealle kapusin.
Alastulo sitten on
tuskainen ja onneton.
Siipiä kun hartiaan
kasvanut ei kuitenkaan.
Tottahan toki, ystävä hyvä,
arvokas on ymmärryksen jyvä!
Torajyvät kitkemme pois,
kuka niitten satoa kaivata vois?
Meistä kaikista löytynee pikkuinen lyyli,
joka antaisi palstalle positiivarityylin?
Kun talvinen ote lankeaa,
niin kevät kohta aukeaa.
Siitä kaikin rinnoin nauttikaa,
kesä kohta meidät tavoittaa.
Ei matoista palstaa olekkaan,
vaan toinen on toista parempaa.
Sitä koitamme aina vaalia,
ettei melu ja saaste ala vaania.
Torajyvät on haudattu ainiaan,
siitä kiitämme toinen toisiaan.
Niin toivon kuitenkin toisinaan,
et torajyvät ei palaisi konsanaan.
Näin päättyi runoni tää,
siksi toivonkin kaikille ystävää.
että kukaan ei oisi yksinään,
runosuonia silloin ymmärtää.
Lopuksi vielä lausun tämän,
oottakaa ystävät hetki vähän.
Loputkin jyvät on pantu tähän,
Vaikea on enää paremmaksi panna,
mutta enpä tuon nyt häiritä anna.
Keskellä talven pakkasten,
odotan päivää keväisen.
Lintujen laulua, vehreyttä,
auringon suloista lämmittävyyttä.
Nyt vielä hetken talvea kestää,
mutta mikään ei voi tuloa kevään estää.
Voin täysin yhtyä sanoihin,
noihin runossa Skillanin.
Parempi ihminen tahtoisin olla,
ei tässä auta kuin kilvoitella.
Täs katson oksaa sievää,
moneen ajatukseen vievää.
Tehty on ihania hetkiä,
upeita ajatus retkiä.
yhdessä kuluu aika,
se on tää sanojen taika.
Sana kaunis tuo,
hyvän mielen suo..
Joskus pahamieli kantaa.
Ikävän sanan antaa.,
Mut ymmärtää voi sen,
kyseessähän on ihminen.
Toinen päivä parempi toista,
ois se aikamoista,
jos kaikki menis samaa rataa.
Silloin aika mataa.
siis iloitkaamme,
kun kirjoituksia jaamme.
Ei saa näyttää pitkää nenää.
Tekee kirjoitus tenää.
Tänne kirjoitaa ihanaiset
niin miehet kuin naiset.
Mukavia juttuja näitä
tääl kun on hyviä päitä.
Iloista mieltä jakaa,
hyviä hetkiä takaa.
Taisi mukavaa olla ja kirjoittaa
mukana olla ja tuulettaa.
Nousi moni kanssani "takaisin puuhun"
kun runomaku tuli suuhun.
Mielessä pyörii kesän kukat
ja väliin jalassa pyörii sukat
kun yhdessä täällä tuuletamme,
tavallamme kirjoitamme.
Vaikka lukeakin osataan
niin ehkä jälleen tavataan,
kirjoitetaan palstassa tässä,
arkisessakin elämässä.
Tartun takkisi liepeisiin
näihin sanoihin ja kiitoksiin
joilla kannustat kanssasi kirjoittamaan
meitä kaikkia maailmaa parantamaan.
Johan pajukin pian kukkimaan alkaa
ja kevät saapuu melkein samaa jalkaa
joten sukkien anna pyöriä vaan
pian kielotkin alkavat kukkimaan.
Ei talvi niin pitkä, lopultakaan,
pian ihailemme kukkia maan.
Vihreiksi muuttuvat maisemat meillä
ja juoksemme sulilla hiekkateillä.
Me kanssasi selaamme sivuja täällä
usein sisällä kun istumme pakkassäällä,
mutta kesä kun saapuu, hyvä on tulos
auringon lämmöstä nauttimaan... ulos.
Punasta hehkuvin poskin taas
kun syksyinen kuura lepää maas
me tulemme tupaan ja sivuja selaamme
kai pikkuisen silmäpeliäkin pelaamme.
Joten, liepeissäs roikun, näin tuiskussa tänään
ja katsojaksi liityn taas seuraavaan erään
sillä jaksoissa täälläkin vaikutamme,
mutta tuskin kokonaan lopetamme.
Kiva oli taas mukana hetki kulkea
nyt on hyvä aika kone taas sulkea
ja muistaa että on useita juttua
joista sain täältä useita tuttuja.
Tulen taas kun juttu alkaa luistaa
tai kun tuuli puiden oksia puistaa,
kun on maassa ruoho ja vedet auki
kun katiskaan ui komea hauki...
tai kun yksinäisyys tuntuu ytimissä, luissa,
tai kiinnostavaa luettavaa ilmenee sivuissa.
tai... kun muuten vain mukaan haluan tulla...
Onhan aina avoimet ovet myös mulla.
Mitä tarkoittaa lyhenne evk nimesi jatkeena?
Kirjoitin runoa pitkälle kirjoittamatta nimimerkkiäni. Jos olisin kirjautunut, olisin joutunut kirjoittamaan kaiken uudestaan.
evk=en viitsi krjautua
alas hupsahdin
lumeen tupsahdin
Kolossani pyörin
askareissa hyörin.
Voi ei, sammakkoperspektiivi tää
kurjelle niin paljon napattavaa jää.
Ylöskiipeäminen on vaikeaa
kun ote jäässä lipsuaa.
Ehkä sammakko prinssiksi muuttuu
mulle hieman suuttuu,
kun suukkoa pihtasin
sitten sen suikkasin,
keskelle suuta
ilman muuta
Edessä kiemurainen tie,
joka ylös vuorelle vie.
korkealle meidät nosti puuhun.
Saimme säkeet runolliset
joka iikka suuhun.
Kauas näkyy oksalta, joka meitä kantaa,
sekä ilon hyvän mielen nutun alle antaa.
Avara on maisema täältä kauas katsella.
Kukaan tääl' ei nipottele
eikä toraa rakentele.
Muusa sulle, sinä mulle - kaikki ollaan
kaikille. Runosiivin lentelemme aina runosaitille.
Tähän tyyliin saisi olla myöskin proosan kieli,
niin ei tulis kenellekään turhaan paha mieli!
Lentoon lähti rauhankyyhky runopuusta tästä.
Viserteli mennessänsä sopuelämästa.
Kutsukirjeen nokassansa kaikkialle kantoi sekä luvan kirjoittamaan jokaiselle antoi.
Sillekin ken maassa istuu arkana ja epäröi, sekä sille, joka siellä rettelöi ja elämöi.
Täällä runon maailmassa mieli kyllä muuttuu. Harvoin kukaan toisellensa runopuussa suuttuu ;)
Voi jos oisi totta tuo,
ei sotaa, riitaa moista.
Rauhallista elämää,
surut kaikki poissa.
Olis jossain kaunis maa,
sinne kaikki tahtoo rientää.
Ei huolta kukaan siellä nää,
tuskaa ei voi tietää.
Runopuumme johtakoon,
meidät tähtitarhaan,
siellä voimme soiton kuulla,
laulun, runon armaan.
Nyt haaveillen ja unelmoiden,
siellä tutun kohtaan
ja ystäviä halataan,
tie rakkaan syliin johtaa.
Arki haaveet tuhoaa
ja tule harmaa päivä.
Mutt´unelmien kantamaa,
ei mikään maahan kaada.
Ensirakkautein
istuimme rantakivellä
niin lähekkäin
näin auringon laskun
sinun silmistis
koin kainon
ensisuudelman
sametinpehmeiltä
huuliltasi
se oli juhannusyön
taikaa
viatonta
nuoruuden huumaa
Miksi elän, mitä tahdon,
mitä sydän tuskainen pyytää.
Miksi suren, miksi itken,
kuka lohtua voi antaa.
Kuka murheen tuo,
kuka tuskan luo,
kysymys,taas kysymys,
kuka mielen mustaksi muuttaa.
Vain ihminen, toinen ihminen,
voi tuskan mieleen piirtää.
Miksi ihminen,toinen ihminen,
ei voi sitä kauaksi siirtää.
Tämä päivä, tämä hetki,
saa kadota suohon mustaan,
ja huomenna ,huomenna uudestaan,
ilon löydän ja käyn sitä vastaan
Ilon tuo, tuo ihminen,
ihminen ystävä parhain.
Hän sydämmen jälleen saa sykkimään,
ja hymyn silmäkulmaan.
Pieni,pieni on ihminen
ja sydän ihmisen.
Vaan paljon kantaa
hyvääkin antaa.
se hymy on
sana kaunis verraton.
Ystäviä harvoin maailmassa,
lohtua antamassa.
Yksi ystävä vain
hän on parhaimpain.
Ystävään voi luottaa,
hän ilon tuottaa.
Kavereita paljon olla saa
se on antoisaa.
Elämään puhtia uutta,
tutkia elämän salaisuutta.
Olemme tutkimusmatkalla,
tällä elon ajalla.
Sinä tulit minuun
sisällein.
Syvälle sydämeen
teit sinne kotisi.
Sydämeni kammiossa
saat asustaa.
Kun tutustuin,
rakastuin
syvästi tahtomattain.
Saanhan rakastaa
sua ainiaan
Säanhan
Oot lähelläin
mun syömessäin,
sinä yksin, vain sinä
Teit asuntosi minuun
sydämeni kammioon.
siellä sua hellin saan.
Taas uusi aamu sarastaa
ja päivä meille alkaa.
Meitä monta onkin astujaa
ajassa yhtäjalkaa.
Yksi ompi pikkuinen,
toinen laihanlainen,
sisimmältään jokainen,
ihminen samanlainen.
Käykäämme käsi kädessä
ajassa, elon tiellä,
paljon on silloin edessä
iloa meille siellä.
mieleen Veikko Lavi, pidin hänen lauluistaan ja tyylistään. En vo olla laittamatta tähän hänen lauluaan "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"
Ethän Veikko pahastu, siellä pilvenpäällä.
JOKAINEN IHMINEN ON LAULUN ARVOINEN
Ihmisiä on kuin muurahaisia,
ne loputonta polkuansa taivaltaa.
On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia,
niin ettei heitä toisistaan voi eroittaa.
Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen,
niin kahta samanlaista eipä ois.
Ken katsoo kauneuteen eikä hyvyyteen,
häneltä monta ystävyyttä jääkin pois.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Jokainen elämä on tärkeä.
Jokainen ihminen vain elää hetken sen,
sen minkä kohtalo on hälle määräävä.
Jos sä olet saanut hyvän ystävän,
tee kuni saituri mi aarteen piilottaa.
Ei kaupittele koskaan muille kalleintansa hän,
pois hopeoistaan kaikki tahrat kiilloittaa.
Lämmitä siis kalleintasi, ystävää,
kun suuri aarre sulle suotu on.
Niin myöhäistä on hälle polttaa kynttilää,
kun kerran hautakumpu umpeen luotu on.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Jokainen elämä on tärkeä.
Jokainen ihminen vain elää hetken sen,
sen minkä kohtalo on hälle määräävä.
Olen myös pitänyt Veikko Lavin ihmisläheisistä lauluista. Laulun arvoinen oli myös Limperin Tilda (tuliko oikein).
Muistammehan myös Hetekan y.m.
Tällaista ihmisläheistä runo- y.m.-kirjoittelua mekin täällä, toivon mukaan, harrastamme.
jokainen reino, vaikka ei oliskaan
Eino Leino!
Hyvää on lauluja tehdä ja laulaa,
eikä hyväillä pullon kaulaa.
Paperille pannaan iloiset mietteet, sekä sielumme jäiset riitteet.
Skiltsulle kaveruuden kukkia kannetaan
ja lämmin suukko poskelle annetaan.
Kivestä kun ei olla me kukaan ja alakulo
vie joskus mukaan.
Hälle ken suree on ystävä täällä,
auttavan mielen takki päällä.
Tsemppiä Skillan ja temppiä kaikki,
jokainen Liisa, Matti ja Maikki!
Ilolla huomaan, monet aikeet,
tuhota huolet,mietteet vaikeet.
Tässä on saatu piristysruiske,
kumma jos ei syty mielen huiske.
Rakkautta tuolla on, paatosta syvää,
mulleko on - ois liian hyvää.
Elämä väliin mielen mustaa,
siitä nyt sitten runoja rustaa.
Kiva on olla kanssanne täällä,
auringon paisteessa, pilvisellä säällä.
Suukosta poskelle Merimonaa kiitän,
ylikypsän myös suukkoihin liitän.
Höpsön pöpsön SkillaN rukka,
periä voi sinut hukka.hih,hih.
Jos latvassa likaa runoilee
puun juurelta itsensä löytää
Jos ikäänkuin liikaa rehvastelee,
ei katakaan hyvää pöytää.
Jos purjehtii elämän aalloilla
vain myrskyissä, ulapoilla
niin vuoro onkin kahlailla
rantojen kivikoilla.
Parempi meidän kunkin on
vaatimatonna olla,
Sen itse kullekin kertokohon
tuo yläpään oma "polla".
Kauniisti kerroit tarinan tään,
se minunkin mieltäni lämmittää.
On niin paljon jota voi ymmärtää,
kun aika meissä rientää.
Se totta on joka sanalla,
kun keinuu aallon harjalla.
Missä myrsky voi riehua tauotta,
siks hyvä on olla rannalla.
Paras on olla hiljaa vaan,
se hiljaisuus hyvin palkitaan.
Mitä siitä sitten itse saa,
se onkin tosi vaikeaa.
Ei anneta myrskyn tainnuttaa,
vaan odotetaan päivää parempaa.
joka aamu tuo uutta asiaa,
kun jaksamme rauhassa odottaa.
Hän, ken muille tahtoo pahaa,
omaa oksaansa vain sahaa,
hyvää mieltä ei saa koskaan,
hukkuu heittämäänsä loskaan.
Tuijotus on paha tapa,
kohteena jos oma napa.
Silmälaput tienoon rajaa,
näkökulma pieni, vajaa.
Ymmärryksen halu puuttuu,
siksi raivoaa ja suuttuu,
luulee muita katalaksi,
panee kaiken matalaksi.
Kuka hänet nostaa suosta,
päästää pälkähästä tuosta?
Taustalla lie moni suru,
joista moinen mahanpuru…
ihminen kyisen pellon kyntää,
ken
tahtoo pahaa, morkkaa, soimaa,
luullen löytävänsä voimaa
lyömällä ja mollaamalla,
et' on toinen täysi nolla.
Ymmärrystä osakseen tarvitsis
ken riitelee.
Viisautta opettaa kuka toran
lopettaa.
Itse siihen pysty en, vaikka
usein anelen:
Korkein, anna mulle voimaa,
etten lähimmäistäin soimaa.
Anna katse lämmin hyvä,
anna myötätunto syvä!
Ystävyyden runopuussa
monilla on hynmy suussa.
Hyvät sanat, jalot aatteet,
riisuttu on kaunan vaatteet.
Tääl' ei pane lipan alta
meitä edes "virkavalta."
Aiheen puutteessa kirjoittelen,
nimistä noitten japanilaisten,
yks oli nimeltään, arvaaks kuka?
nimeltään Natisuta Hetekata.
En ammattia tiedä edellisen
mutta pikkusen vielä jatkailen
Oli nyrkkeilija, muistaaks kukan?
nimeltään Jokohama Humahutan?
veljensä Sikamono perässä Mazdalla,
vihreillä, keltaisilla ja tuoreilla punaisilla
vejekset kiisivät liikennevilinässä.
Kaikkea voi kai kirjoittaa,
siitä vaan runosuonet aukeaa.
arvata en voi milloinkaan,
Natisuta Hetekata ongelmaa.
Ei nimiä tunneta laisinkaan,
tuntea ei voi Japaninkaan.
Mut hauskasti siellä mainitaan.
nimiä toisten lausutaan.
On ammatin valinta vaikeaa,
Japanissa kaiketi ongelmaa.
Saa siellä nyrkitkin heilumaan,
Jokohama Humahutan toisinaan.
lentoemolla hennolla
oli nimenä Keiko Peppu.
Herttaiseen tyttöön
Ihastunut oli jokainen heppu.
Tosin itse en mukana
ollutkaan, mutta tuttuni innostui
kertomaan.
Tämän ken minulle jutteli
on nyt minun ikioma ukkeli.
Mieleeni juolahti tarina pieni
ja palstalle löysin taas tieni.
Oli ballerina, pieni, nätti,
joka lomaansa maalla vietti
Tää tapahtui ihan heinäaikaan
ja mitä silloin tapahtuikaan?
Oli vuorossa pieni hevoskyyti
heinärattailla mukana tää "lyyti"
Kun hevonen pysähtyi rattaineen
sai ballerina aiheen hypylleen.
Pois hypähti rattailta pyörähtäen
helmat korviin lähes lennähtäen.
Kysyi isännältä vähin erin,
näitteks te mun piruetin?
Juu, näin, ja nähty on moinen
mutta nimi sen täällä on ihan toinen.
Kädessä kassi
ja siinä rahamassi
rappuja alas
talvisaappat jalas.
Kiirekö oli
kun vahinko tuli
askelmia kaksi
oli vielä alemmaksi
kun alas lensin
polvi osui ensin
ja nilkkakin vääntyi
johan kääntyi
sanat rumiksi...
jalat kipeiksi.
illallinen laiskuus
oli aamun hauskuus
pahvilaatikko tyhjä
illalla viel ehjä
oli rutussa
mulla jauhoja nutussa
vaan pään suojana
pelastuksen suojana
laatikko oli
ja naurukin tuli...
polveen sattui
nilkka mustui
silmissä kipinät
sanojen vipinät
laatikkoa kiittäen
päätäni silittäen
totesin taas
parempi maata maas
kuin portaissa juosta
sen opin tuosta.
Ei ole jalka vielä kunnossa
ja siksi mahalasku hyvin muistossa.
Ompa tämä somaa,
kirjoittajan ikiomaa.
Tarina on lempeä,
kaikinpuolin hempeä.
Palsta on pieni ja verraton,
niin monta runoa tullut on.
Runot mieltä virkistää,
iloa kaikille synnyttää.
Tulin tänne viettämään aikaista aamua. Kirjoitan teille nyt jotain pientä, kirjoitan lumihiutaleesta.
Mä pieni olen hiutale mi maata kohden leijun,
eestaas hiukan heiluen, tapaan valkokeijun.
Kun maata kohta kosketan se saapi valkovaipan,
tään ympäristön valkaisun tehdä minä sainhan.
Kun päivä kohta sarahtaa, mä koen ehkä shokin,
aurinko kun lämpöineen rasittaapi tovin.
Hentoiset pikku siipeni vedeksi sulaa kohta,
eikä mun valkopukuni enää silloin hohda.
Pieni lumihiutale se vesipisaraksi muuttui
siitä hieman suuttui.
Mutta älä sure
eihän sua kukaan pure
Aurinko kun esiin saa
kyllä pisarakin loistaa
kaunis katsellakin olet
vaikka paikallas vai polet
tärkeintä on se,
että janoiselle avun tuot
kun vettä elämälle suot.
Pisaroista purot nuo
solinan niin kivan tuo.
Kevään pikku airuet,
nehän muistanet.
Vieläkin nyt sykähtää
sydämeni vanha tää,
kun kevään pikku puro
on kuin kaunis runo.
Pienestä lähteestä - tiedäthän, että
pulppuaa kristallinkirkasta vettä.
Se liristen, loristen eteenpäin matkaa,
purona solisten kulkuaan jatkaa.
Vihdoin on puronen oikea joki,
vaan siihenkään tyydy ei virtamme toki.
Se vuolaasti kohisten järvehen päätyy,
talveksi talttuu ja pinnaltaan jäätyy.
Keväällä vaellusvietti kun herää,
se kahleensa murtaa ja voimia kerää.
Taas kuohuen järvestä toiseen se entää,
ja koskissa pärskeet sen korkeina lentää.
Uomassa leveyttä, syvyyttä riittää,
se rannalta penkereen mukaansa niittää.
Vaan mielessään sillä on vaahtopäät myrskyt,
pian mereen jo yhtyvät virtamme tyrskyt.
ees runoratsuni puujalan selkään nousta?
Mutt' aattelen näin: monta meitä on täällä,
yks' hyvä, toinen parempi, kolmas jo ihmeellinen,
miksei siis joukkoon mahtuisi kopukkani puujalkainen?
Nyt ulos vaativi heponi tämä, ehkä siivet siellä
kasvattaa Pegasokseni ja lentoon nousee vielä
heppani rakas, -ja innostuen ylös pilvihin lentää!
***
{Nämä *runoni* ovat paikalla syntyneitä, eivät tehtyjä! Joten: pahoittelen!}:D
Pikku pisaramme tuo
käy suuren seikkailuksen luo
aallon harjalla nyt ratsastaa
maisemia katsastaa.
Välillä taas taipuu
meren syliin vaipuu.
Hakkasi kyljet laivan
lennätti surffarit aivan
rannalla sammui toivon tähti,
pieni hiekkajyvänen mukaan lähti
Kunnes kanssaan simpukan näki
ja aidon elämän helmen
Kun meri on tyyni ja rauhainen,
se levon meille antaa.
Mut toisenkin puolen näyttää voi,
kun aallot pärskii rantaan.
Meri armoton on
moni kohtalo sen
on tuntematon.
Merta voi myöskin ylistää,
se onnen ja elon voi piristää.
Se jylhä on muttei mahdoton,
sen kanssa on oltava ehdoton.
Kaikki on hyvää,
missä on elämän kultajyvää.
Jos ei sanat aivan soinnu
eiköhän tuosta lopulta toinnu
kopukat laukkaa,
niin että ilmat paukkaa.
Salamat viuhkaa
kun siivet suihkaa
Eläköön myös runojen proosa
avataan nyt huoletta sanojen toosa.
tai Suomen hepo sitkeä,
"kopukkamme" kuntoa me
runomaas ei itketä!
Orhi, taikka tamma, meno
hidas, taikka kuuma,
tärkeää ei meille
ole suinkaan voiton
huuma.
Täällä runomaassa meillä
onkin vermo, mis ei ohjastajan
mene hermo.
Raviradan säännötkin
meillä ovat somat.
Sepitelmät kaikenlaiset,
mutta aivan omat.
Voittaja ei ole kukaa,
taikka ollaan kaikki.
Yhtä hyvä runoilemaan
Satu, sekä Maikki.
Palkinnoksi jokainen saa
hyvän mielen seppeleen.
Monet runon virittäjät
ovat myöskin "kirittäjät."
Eivät istu paitsiossa, vaan
runoleikin aitiossa.
Aiheen riimiin antaen,
innoittaen rohkaisten.
rataa piisaa
ei pussiin jää
oiva tammamme tää.
Tie on vapaa
mennä vaikka sataa
tai rauhassa köpötellä
kuskin kanssa höpötellä.
Aivan miten on mieli
siitä kertoo kieli,
kun molemmat taukoa pitää
pilttuussa pehmeän pilven
Huomenna siis jatkakaamme
hyvän mielen siitä saamme.
Katselin lintuja oksalla puun,
hetkeksi unohdin muun.
Liekö suuttunut lintunen,
kun toinen vei siemenen.
Halunnut ei jakaa,
siksi ajoi takaa.
Pyrähti taas oksalleen
entiselle paikalleen.
Odotti toinen vuoroaan
visusti paikallaan.
Harakka Pelotti pois
vaik tiaiset syöneet ois.
Lintulaudalla kuhisee taas,
paljon siemeniä maas.
Harakka lensi säikkyen
pois pahoin rääkäisten.
Mä lisäsin siemeneitä,
ravistaen lautoja tyhjenneitä.
Kesällä ihastuin,
hullaannuin,
rakastuin.
Luulin SE ON HÄN.
Mut syksy tuli
sateineen,lumineen.
Jäljet peitti,ikävän jätti.
Kenties uusi kevät
uuden ihmeen tuo.
Rakkaus tulee moneen mieleen.
kumpuaa runoon,päivään,moneen suveen.
Elämän suola, sitä se on,
kuka muuta väittää, on tunteeton.
On nuoruuden rakkaudet ,
herkät ja hellät.
Mut tunteet ne löytyy,
myös ikäihmisellä.
Onneksi elämme aikaa tätä,
huomaamatta ei jää tunteiden hätä.
Lupa on meillä rakkautta vaalia,
ystävää oikeaa luoksemme haalia.
Sitten kun löytyy se oma kulta,
mitään ei puutu silloin sulta.
Rakkaus ei vanhene,se on ja pysyy,
sydämmen varmaan saa uuteen hymyyn.
Lauma villihevosten
mustaharja johdossaan
kopeasti korskuen
uljaana ne viilettää,
ei niitä pidä vallassaan
nuo aidat piikkilankoineen
ne ovat villihevosia
ja omistavat vapauden.
Villihevosen kun ratsukseni saan,
niin jätän tämän maan.
Kauas viiletän mä taivaan rantaa,
se riemun mulla antaa.
Vapaa olen sateenkaaren tuolla puolen,
joku muu must pitää huolen.
Ei lopu taivaan kaura,
eikä tiellä aja aura.
Niityllä on kesä käyskennellä,
kirmailla myös hevosella.
Vaan aina kiitää villihevonen
mustaharja hulmuten
valkoläsi otsassaan
on upea niin ilmestys
korskuen se rientää eteenpäin
kavioiden kopistessa
kallioiden rintehille
mielessänsä vapaus.
Se onhan johtaja, kuin kuningas
laumassansa villihevosten
kotinsa on siellä
minne johtaa matkansa
vaik' on elämänsä karu ankea,
niin aina selviää
se mailla mannuilla
mitkä kaikki omistaa.
Aamuvarhain omissa oloissaan
kun valo vielä on koloissaan
moni yksinänsä ihmettelee
ja runoa kirjoittelee.
Mitä tämäkin päivä mukanaan,
mahtaakaan tuoda tullessaan?
kysyiskö omalta Kohtaloltaan
mitä tuopi se tullessaan.
Eipä taida kertoa Kohtalo tuo
mitä kaikkea meille tänään suo,
sehän kirjoitettu on tähtihin
merkein niin lukuisin.
Yhdessä tässä kuljetaan,
kukin omalla tahollaan,
elämän syksyn ajassa,
iloissa murheissa.
Edellisen aamukyhäelmän kera:
Tomeraa torstaita!
Torstaipa pullisteli toivoa täynnä,
perjantai se kohtalon eteen toi.
ja lauantain mennessään vei.
hei, hei!
Maanantaina krapula,
ei tästä tuu mittään.
Tiistaina tähdet
kirkkaammin loisti
keskiviikko saman toisti.
Sunnuntai rauhan antoi,
huolet kantoi,
kun levätä sai tästä,
maailman hälinästä.
Aamu kun silmät aukaisee,
runoa silloin rustailee.
Kaikkea mielikin enteilee,
kun sitä oikein kuuntelee.
Kohtalon kellot kilkattaa,
moni uutta toivoa saa.
Toisille onnea toivottaa,
toiset taas kohtalo unohtaa.
Kohtaloa voi kai ohjailla,
omalla hyvällä taidolla.
sille voi syöttää siemenjyvän,
onnen ja toivon herkistymän.
Rakkaus elämää kantaa,
voimia kaikille antaa.
Kuinka vois oikein ammentaa,
tuota tunnetta suurta ja vaikeaa?
Hyvä Minä myöskin*, tästähän vain innostuu.
Hyppää selkään runoratsun,
laukkaan kauas, kauas pois.
Sinne missä tuulet soittaa,
kaunehimmat laulut soi.
Siellä tuulee lempeämmin,
siellä aurinko lämmittää.
Kukat kukkii, linnut laulaa,
ihanampaa voisko ollakkaan.
Vietän siellä pienen tovin,
sitten tänne, jälleen sovin.
Arkeen, touhuun voimat kerään,
unesta mä silloin herään.
Jaksan puuhastella täällä,
ahkerana joka säällä.
Voimat kohta jälleen hiipuu,
silloin muistot mieleen piirtyy.
Hyppäisinkö selkään ratsun,
laukkaisinko kauas pois.
Sinne missä vuoren rinne,
mulle kaiun vastaan tois.
Sinneppä teen jälleen retken,
vietän unohtumattoman hetken.
Unelmien pariin siirryn,
haavemaahan mukaan liityn.
runon kalpa. Runossa on
tenho, voima valta.
Hän ken tahtoo runon riimitellä,
hänellä on usein tunne hellä.
Surra runomaassa myöskin saa.
Runoilija osaa rakastaa.
Laulaa intohimon nuotiolla
itkeä myös hiilloksella,jolla
rakkauden muistot savuaa,
tummaan tuhkaan peittyy onnen maa.
Runokerään käärin kultalankaa,
muiston hopeoiman sävyn antaa
säikeille tuon värikirjokerän
- tiedän :tunnen, nauran, itken, elän!
{Lainaan runoratsua Aaro Hellaakoskelta, mestarilta, jonka Jääpeili on vuodelta 1928 ja Sarjoja vuodelta 1952, molemmat suosikkejani.}
Tuli kaikkien äänien takaa
yhä ihme ja ihme uus
ja viimeisimpänä vakaa
tuli hiljaisuus.
Sen lävitse purosen voin
vain aavistaa solinoin.
Vesi viileä on, ja puu
yli sen kuvastuu.
Puro solisee lehtien alla,
vesi onnellinen
vie kuplaa, kannattamalla
varovasti kuultoa sen
sivu sammalen kasteisen,
ali puun, yli maan,
ohi kelloa kilkkavan haan.
Olen onnellinen.
Olen kupla, muuta en.
Olen tyhjä, muuta en.
Vain kuvastajana
olen, kuuntelijana.
Vain kupla pysyi, kesti
ja ylisti ikuisesti.
saa, jos omallaan ei tahdo ratsastaa.
"Huollossa" jos oma heppa on,
niin vuokratalli apu verraton.
Eihän kukaan ketään kiellä
kulkemasta tällä runotiellä
vaikka mukaellen Katri Valaa
kun vain kertoo - eikä lainaa
salaa.
Oikein teit kun pistit lähteen esiin.
Etkä muninut sä toisen pesiin.
Minä myöskin tahdon aito olla, vaikka
sepittjä melkein nolla.
Tämän ketjun runohepat laukkaa,
välillä vain radallansa haukkaa,
uuden aiheen arkisen tai syvän
riimitellen kyhäelmän hyvän.
Kertoa me voimme kesästä,
taikka pikkulinnun pesästä.
Tahi surun, ilon kyynelistä - aivan
kaikesta ja vaikka mistä.
Vanhuksista, sekä lapsista,
elon illan harmahista hapsista.
Nuoruudesta voiman tuntoisen.
Parhaan iän miehuuskuntoisen.
Kaikesta voi runon tehdä hän, ken
elänyt on tunne-elämän.
Runo-oksalle voi väliin liidellä,
taikka ravirataa kiidellä.
Meidän hepo, hepo oiva on. Sillä
mahdollisuus rajaton,
Ottaa aihe vaikka hiutaleesta lumen.
taihi kertoa kun nähnyt on se unen.
Mitä tarkoittaa runoratsun lainaus. Onko runo Aaro Hellaankosken vai sinun?
Kun viestissäni kirjoitun, että olen hetken yläpuolellanne, tarkoitin viestini olemista siellä hetken.
Halusitko osoittaa meille minkälainen on oikea runo?
Tarkoitus oli kirjoittaa omia "runoja", ei kilpaillen vaan omia kykyjä kokeillen.
Kun aikanaan kirjoitin paljon enemmän, osin muiden pyynnöstä, sain oikein kriitikon niskaani.
Tiedän oman osaamattomuuteni ilman arvosteluakin.
Mitä tekee kriitikko näillä palstoilla, joissa ei kilpailla, joissa ei olla tasapäisiä mutta tasa-arvoisia?
En voi, enkä haluakaan kieltää kenekään kirjoituksia.
Palstalaisten lempirunot pitäisi kirjoittaa vaikkapa "Minun runoni" otsikon alla, lähde mainiten.
Haparoivilla laihoilla jaloillaan
varsa kohta vatsallaan,
eteepäin kun silmät vie
kovin on mutkainen tie.
Jaloileen taas yltää tuo,
sanoille aikaa yhä suo.
Tekee pientä tarinaa,
ei siihen luo marinaa.
Meille pienet hetket,
tuo iloiset retket.
Siispä runoja sä jaa
näppäimet oottaa kirjottajaa.
Hauskaa kun sä tulit leikkiin mukaan!
Eihän meitä lannistaa voi kukaan!
Käännetään vain toinenkin me poski,
harvahan on Aaro Hellaakoski!
Sulla varsa, jollakin on poni,
mulla taasen pattipolvi koni.
Tääl ei kritiikkiä ota vastaan
kukaan.
Tulkoot hyasintit kaikki mukaan!
Yrjö Jylhä, Saima Harmaja
painii mestareiden sarjassa.
Vaikka heistä toki tykkään,
en heitä meidän kärpässarjaan
lykkää.
Minne katosi laulu
minne runonkin sointu
pois kauas on loitonneet
säkeet kirkkaina helisseet
tyhjyyden kuohuvat aallot
tyrskyisät kumeat loiskeet
vain hyökyää
levittäen pimeää.
Missään ei kuulu laulu
missään ei runo soinnu
pois kaikki on kadonneet
soivat iloiset säveleet
maailman myrskyisät tuulet,
ja merien virtaisat pyörteet
vain myllertää
tummentaen elämää.
Tule kiirien laulu
tule runonkin sointu
käy kaikuvin helkkein
meren aalloissa soittaen
runojen kertomin säkein
tunteiden tulisin värein
silloin leijailet
ja maailman valloitat.
Runoratsu helpottaa,
pois se keuas kuljettaa.
Sinne mis on hyvä olla,
laaksoilla ja kukkuloilla.
Runoratsu verraton,
kaiken hyvän alku on.
Sillä pääsee satumaahan,
Ihmeidenkin ihmemaahan.
Sinne tahdon myöskin mennä,
unten kautta käyskennellä.
Sieltä löytyy onnen hetket,
unen kautta hyvät retket.
Uni viepi maailmaan,
aivan toiseen tunnelmaan.
Sieltä löytyy vuorenrinne,
joka kaiun tuopi sinne.
>minkä jokainen voi lukea sieltä nytkin.
Siinä ei vedetty rajauksia millään tavalla, ne toit nyt vasta tässä viestissäsi kello 23 illalla
23.02. . joten en ymmärrä minäkään.
Toivon, että luettuasi avausviestisi uudelleen rauhoitut.
Ketään en ole kritisoinut, ainoastaan omaa ontuvaa kopukkaani.
Yllätyin viestisi omituisesta jyrkkyydestä.
Minuun se ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään negatiivisesti. Ainoastaan hiukan ihmettelin.
Olisin voinut Hellaakosken poistaakin, mutta kun siinä oli Merimonan nätti runo perässä, niin en halunnut senkin poistuvan.
Luulin, että kaikki saisivat hyvän mielen Hellaakosken kauneimmasta (mielestäni) runosta, joka on Sarjoja kokoelmasta, niinkuin kerroinkin, muistaakseni ilmestymisvuodenkin merkkasin.
Lämpimin ajatuksin: Satu
Kun en tiennyt, en voinut tietää, missä mielessä tuo Hellaakosken runo oli ketjuun tuotu niin vastasin.
Olen rauhallisempi kuin kuvitteletkaan enkä pidä tapahtunutta edes pahana.
Kirjoitellaan lämpimämmin ajatuksin, joihin olen kyllä pyrkinyt
Sopisikohan tähän :
"Ei välitetä, ei Villekään välittänyt, kun tupa paloi, niin muutti kamariin."
Täällä väärinkäsitykset ovat tavallisempia kuin elävässä elämässä, kasvokkain, sehän on moneen kertaan huomattu. Ilmeiden vilpittömyys, ystävällinen hymy, voisi monet ikävyydet estää.
Minuun ei tämä ole vaikuttanut yhtään mitään, paitsi lievää ihmettelyä.
Joten varmaan voimme tämän asian jo unohtaa, jos sinulle sopii? :) Ainakaan minä en ole tarkoittanut mitään pahaa tarjotessani luettavaksenne jotain herkkupalaa, jonka veroista en itse pysty luomaan.
En sanonut otsikossani mielestäni mitään rajoittavaa vaan jätin kirjoittelut itsekunkin harkinnan varaan. Tuloshan oli odotuksia parempi mitä tulee kirjoitusintoon. Olisihan asia voinut jäädä minulta kommentoimatta mutta tehty mikä tehty. Yritetään unohtaa!
Tämä vain kun viittaat otsikkooni.
Tavoitit sanoin kauneimmin, kuten pyysin,
siis runoosi oli pätevä syykin.
Luin alkurunoni ja ymmärsin,
väärässä olin kuitenkin.
~~
Tule tuulista lauhin nyt rannoille maan,
älä vyörytä vettä, älä myrskyjä tuo,
anna kevään keitaan tuoksuja vaan,
soida lintujen laulun taas niityillä suo.
Ilta kun nyt hämärtyy,
yökin tässä lähestyy.
Uni vain ei taida tulla,
univaje onkin mulla.
Kunhan tässä oottelen,
ikkunasta katselen.
Yöhön synkkään pimeään,
hiljennyn mä miettimään.
Elämä on mallillaan,
kaikki ihan kohdallaan.
Ihmettä ei kummempaa,
mennään päivä kerrallaan.
Yhteenveto tästä on,
liekö tääkin tarpeeton.
Turhaa ei lie runot nää,
monen mieltä lämmittää.
Minäkin nyt tässä,
jotain olen miettimässä.
Kaunis päivä olis niin,
menisinkö naimisiin.
Hassumpi ei aatos lie,
mut tuuleen heitän ,sinne vie.
Mistä tässä miehen koppaa,
aatos joutaa romukoppaan.
Eipä huolta, eipä kai,
hymyn sentään naamaan sain.
Leikin laskuun joskus mieli,
siitä kertoo hyvä kieli.
Jättäisinkö jutun tähän,
höperöksi luulette mua vähän.
Niin innostui lopulta SkillaNkin
runomuotoisiin kirjoitteluihin.
Sanoit joskus "ei taitoa ole tässä"
mutta kaikkihan muuttuu elämässä.
Mukavaa on merkeissä näissä olla
tepastella "palstanurmikolla.
Tässä yömietteissä runoilen
ja juonia uusia punoilen.
Tekis mieli hiukan manata
kun voittamaan meni Kanada.
Mut uutta on kohta putkessa,
Ruotsin pojat on vastassa.
Pelataan voitosta jääkiekon
ohessa muun pyhänvieton.
Ei kaada meitä ees huono tuuri
on Niittymäki kuin kivimuuri.
Me voitetaan ainakin kolme yksi
se tuli tässä nyt mainituksi.
Juonia voidaan punoilla,
ja yöllä vaikka runoilla.
Leijonat mallia näyttää,
miten mailoja osaa käyttää.
Kisa on meille mahdoton,
Kun Ruotsin pojat vastas on.
Silloin miehet punnitaan,
palkitaan tai hutkitaan.
On Ruotsin pojat ihmeissään,
kun maalia ei saa mitenkään.
On Niittymäki armoton,
kun Suomen maalivahti on.
On silti pelko mahdoton,
mitallit kun jaos on.
Vielä saadaan jännittää,
jääkiekko matsin elämää.
No niin, nyt se on ohi,
olen pettynyt, se on tosi.
Pojat parastaan koitti,
Ruotsin pojat silti voitti.
Hopeaa pojat saavutti,
vaikka kultaa yritti.
Poikia ei voi tuomita,
kun tuuria ei ollut mukana.
Pojat ovat murheissaan,
tottakai on apeaa.
Jos vois heitä lohduttaa,
hyvin sanoin kannustaa.
Mistä onnen ruusut saisin,
pojille ne ojentaisin.
Onnea paljon toivottaisin,
ja lohdutuksen sanat soisin.
Ilta jo saapui ,rauhaisa taas,
lepoon voin painaa väsyneen pään.
Ahkeroin päivän,työni tein,
nyt polkuni unten sillalle vei.
Kuun sekä tähdet taivaalla nään,
ohjaavat tiellä kulkijan tään.
Unten maailmaan ihmeelliseen,
vie luokse kaiken mahdollisen.
Voin nähdä kauniit kukkaset,
ja laulaen lentävät lintuset.
Siel kohtaan haaveilujen maan,
ja täyttymyksen haaveet saa.
Siel satuprinssi ootta mua,
ja ratsuin saapu luokse mun.
Minut ratsun selkään nostaen,
ja pilvilinnaan lentäen.
Siellä juhlat parhaat on,
ja minä keskipiste karkelon.
Näin tunnen kuinka ihanaa,
on unten mailla asustaa.
Mut uni päättyy,päivä saa,
taas työhön, toimeen tartutaan.
Mut voiman antoi unonen,
taas kestän, jaksan huomenen.
Horisonttiin, kaukorannan taa,
minun mieleni ain halajaa.
Sinne, missä välkkyy tyynet veet,
siintää ikiaamun autereet.
Sinne, mihin elon mereen laineet
kantaa haaveideni purret
haurahat.
Sinne, mihin vaahtopäiset laineet
murheen maasta minut
johtavat.
Jos en yöllä mä nukkuile
niin ylhäällä istun silloin
mutta en sentään kukkuile
en aamuin enkä illoin.
Sillä paha ompi ihmisen
väkisinkin maata.
Tämän mä teille sanailen
ja sanani voin taata.
Aivan ihana on lukea näitä,
miettiä toisen ajatustöitä.
Runoja kun värkkää tästä,
ihan kaiken omasta päästä.
Sanoppas muuta, eikös vaan,
ruveta kirjaa pukkaamaan.
Säkeitä, säkeitten perään vaan,
syntyy ja lisää on tulossa taas.
Mitenhän kriitikot meihin tarttuu,
runoilijoiksi meistä monet varttuu.
Kestämmekö arvostelun skaalan,
vaan syömmeenkö siitä saamme haavan.
Paras on varmaan kirjoittaa niin,
et koht sillään jäämme unohduksiin.
Luomisen tuskan kokea saamme,
sehän se riittää, nyt runomme jaamme.
Siinä oli toteamus yks ja kaks,
vastaus ei voi tullaa hauskemmaks.
Runojen saralla työtä riittää,
kunhan sanoja yhteen liittää.
Surua syömmeen tuskin saamme,
iloa kun kaikille jaamme.
Arvostelulle annamme hatkat,
runoilulle pitkät matkat.
Runoja kun rustailee,
siitä iloa paljon saa.
Luomisen tuskan ken omistaa,
siitä se urakin aukeaa.
Luin lehdestä uutisen Puolasta:
jos viina loppuu, ei tarvi tyhjää nuolasta,
soitto taksille riittää, se pullon tuo kotiin,
ja taas riittää sekoitus moneenkin totiin!
Varsovassa jos alkaa maksat vinkua,
ja verenpaine nousta kohti kattoa,
asiakas voi tilata "vuokrasuututtajan",
tai "vuokrasyntipukin", jonka voi haukkua.
Tässäpä olisi markkinarakoa Suomeen,
voisi olla sopiva oikotie moneenkin onneen!
tänäpänä lehdestä,
mutta varoisin silti
toteamasta, että
onni tulisi pullosta.
Matti ja Mervi
mallina monelle,
mutta varmaan
on silti parempi
tietä kaitaa
vaeltaa.
Vai mitä sanoo
Ruuneperi?
Hän on asettunut
porukan
yläpuolelle,
ja aina jos
tippuu alas,
kohta jttu
on uusi taas.
Skillan kanssa
hän skabaa,
kumpi enimmät
lukijat tapaa.
Noinhan palsta virkeänä pysyy,
uutta lunta antaa tulla tupaan.
"Skapaa SikillaN totta kai,
mut tapaat muitakin sä kai?
Kiva että sinäkin,
runosuonen avasit,
jatkoja vain anna tulla,
eihän taidot lopu sulta.
Alla, taikka yöpuolla,
onko jotenkin se poisnyt muilta.
Ystävinä jatketaan,
sinäkin, eikös vaan;))
Mulla *YSTÄVYYS* on oletusarvona täällä,
niinkuin muuallakin kulkeissani maan päällä,
mutta jos ilman syytä joku hyökkää,
sellaiselle ei mielellään kukaan nyökkää.
Me elämme demokratiassa kaikkialla
Halosen hymyileväin kasvoin alla.
Sananvapaus on perustuslaissa taattu,
myös täällä, sisällöntuottajille saatu.
Jos ilkeilyä yllättäen osaksemme saamme,
silloin lupa on se, ett' samaa jaamme.
Jos jatkaa vielä samaa kidutusta,
hän ansaitsee myös joukon hivutusta.
pahat sanat!
Avataan vain runon hanat,
joista virtaa runojuomaa,
sepittäjän mielen tuomaa!
Plagiaatti lainapaatti
pian kyllä uppoaa.
Sellaisessa kukaan meistä
halua ei matkustaa.
Unto Monosta en lainaa,
vaikka Unto on jo vainaa.
Kyllä runo syntyy multa,
runon tulus iskee tulta.
Säännöt meillä säännöttömät
ovat runoväen.
Sepustella voimme vaikka
kukinnasta käen.
Vaikka oomme amatöörit,
tukossa ei runoröörit.
Herkkää lyriikkaa voi käyttää,
taikka proosan herkkupöuytää -
kattaa eteen, maistella,
tunnustellen huomata, ettei
täällä runomaassa sakinhivutuksest'
haasta se ken kirjoittaa ja lukee,
runoellen toista tukee.
Tämä oli pikaruno, ennen kiekko-
kisaa. Teeveen ääreen rynnätään
me kaikki tuotapikaa.
Hauskat jatkot -pienet katkot
tulee runoiluun.
Illan suussa kiivetään taas
oksaan runopuun!
Jos pahat sanat mielessäsi pyrivät,
voit "syntipukin" kotiisi vuokrata,
silloin muut kiukultasi säästyvät,
voivat rauhassa runojansa rustata.
Lintuni pieni lennähtää,
ja olalleni istahtaa.
Korvaani hiljaa sirkuttaa,
nyt kuule lauluni tää.
Se sirkutti kauniilla äänellään,
sitä kuuntelin hyvin mielellään.
Se kertoi lauseen tään,
olen pieni ja hento kestämään.
Näin lensi pieni lintunen,
halki tuulten myrskyjen.
Sirkutti vielä mennessään,
kuin olisi ollut murheissaan.
Jäin lintua pientä kaipaamaan,
siks' toivoni heitän uudestaan.
Jos viestini kuulet milloin vaan,
tule takaisin luokseni laulamaan.
Laulusi saa meidät innostumaan,
uusia runoja rustailemaan.
Palsta näin pysyy voimissaan,
iloa, onnea, kaikille antamaan.
Ei ole vaikea tuhota,
mut' toisinkin voi sanoa.
Siitä palsta vain paranee,
ja olotila kaikilla kohenee.
Otetaan opiksi neuvot nää,
ja jäädään kaiki miettimään.
Miten voitais toisiamme ymmärtää?
toinen toistamme kannustaa.
Palsta vois pysyä riidatonna,
pahat puheet oisi nolla.
parempi ois' täällä olla,
olla, sekä kirjoitella.
pieni ja suloinen on, eikä petolintu
armoton.
Haukka olallaan istuu sellaisen, jolla
mieli on pahantahtoinen.
Tänne tullutkaan ei ole vielä kukaan,
joka korppikotkan on tuonut
mukaan.
Petolintua pelkää peipot, pääskyt-
ne pakenee -
eivät runo-oksalle pesää tee.
Kerro linnulles herkälle terveisemme:
tällä runo-oksalla riitele emme.
Pyydä sirkuttamistaan jatkamaan -
iloa, rauhaa tuottamaan!
Aurinko kirkas pilkistää,
timanteina hanki hohtaa.
Kirkkaus mielen piristää,
kevättä kohti johtaa.
Keveäksi käy askeleet
ja iloinen on mieli.
Pakkaset pois pakeneet,
laulaa lintusen kieli.
Lukijoita kuustuhattakuusisataa,
monta ovat sisältönne saaneet katsojaa,
hienot aattehenne ymmärtäjää,
kalevalaisten laulajien ihailijaa.
Saavuit kerran luokse mun
lailla paratiisin sinirintaisen.
Vaan hetken, niin pienen hetken
luonain viivyit tullessasi
rakkauden hellyys kädessäsi.
Katosit pois luota mun,
kuten paratiisin sinilintunen.
Ei onnen tunteen tähden voi,
koskaan ihmissydämiä,
eikä lintuja, kahlein kahlita.
Kirjoitetaan runoja vieläkin,
kirjoitetaan vaikka sata,
eikö teistä muistakin
tämä ole mukavata.
Ei lähde runoratsu laukkaan,
vaik apettakin väliin haukkaa.
Tyhjää polkee, ei sanaa saa,
Skillaninkin tyhmä pää.
Ei pakolla voi runoo luoda,
jos ajatusta ei mukaan suoda.
Pitäs olla hiljaa niin,
sanat säästää tuleviin.
Äänessä kun aina tahtoo olla,
ois hyvä olla, hyvä polla.
Vaan kun ei ole runoilijaksi luotu,
vähän vain muitakin taitoja suotu.
Eipäs nyt silti mieltä mustaa,
kannata kantaa, vaik runoja ei rustaa.
Aurinko mielen valoisaks saa,
mennään vaikka ulkoilemaan.
Minä loppusointuja yritän rustata,
vaan sitten alkaa silmiä mustata,
soinnut pakoilevat tiehensä
lähden perässänsä liehuun mä.
Silmät tuikkivat taas minulla,
runoratsu oottaa ulkona.
Sen selkään kavutessani
voin Satumaahan pian saapua.
Mennään vaikka Satumaahan
haaveillahan aina saahan,
runoja mielikseen rustata
ja murheet piiloon musta.
Tämä loruttelu syntyi tietyssä tilanteessa pilke silmäkulmassa, joten tarkoitukseni ei ole lietsoa mitään hysteriaa. Ottakaa siis huumorilla ja iloitkaa rauhassa lintujen keväisistä lurituksista!
VOI-VOI!
Olipa kerran joutsen,
joka ankkaan rakastui, ui-jui!
Vaan muuttomatkallaan joutsen
perin ankaran flunssan sai, ai-jai!
Reporankana makasi vainen
ja kamalan huonosti voi, oi-joi!
Hääkellot ei heleät soineet,
tauti joutsenen hengen vei, ei-jei!
Ui-jui, ai-jai, oi-joi!
siin' niin, että joutsenen
ui liiviin kiin'
prinssi hanhi rohkea ja uljas,
joka kaikki tiput hurmas.
Niinkuin sadussa tuon Ruususen,
suukko herättikin joutsenen.
Nyt ei voivottele enää kukaan,
kun kaarikaula lähti hanhen mukaan.
Kukapa voi koskaan tietää, kuka
ketäkin voi sietää.
Onpa sitten hanhi tahi pulu,
saattaa olla monen kullanmuru.
Kohtas kana kerran variksen
ja mieheksensä otti sen.
Sitten seurasi pesän rakennuspuuha
mutta ensi paikka piti saada.
Tuonne ladon alle taakse pihan
on turvallinen paikka ihan.
Ei tuu kysymykseen ollenkaan,
vastas varis, se tehdään puhun vaan.
Siitäpä syntyi tora suuri,
ryppyrakkauden aika juuri.
Muisti kana ensirakkauden,
kukkoon punaheltaisen.
Näin tuli avioero äkkiä
ja harmaatakki sai lähteä,
omaan puuhunsa pesimään
ja uutta siippaa etsimään.
kanamainen.
Joku väittää, niin myös
joskus nainen.
Kaakattaja kotipesän
vahti, valtikkanaan
kotkotuksen mahti.
Kuitenkin se usein
parikseen löytänyt on
harmaatakki variksen.
Nätti tipu, jos on vaikka
missi, asemansa takuuvarma
- vissi.
Ministerin vaimonakin saa
koko valtakuntaa edustaa.
Taikka rahakihon siivellä
jet set porukoissa liidellä.
Kaartaa pysäkille onnikka,
läjätään sontikka.
Tilaa on vielä vähän.
istua lässähtää tähän.
Tyhjäks jää toinen puoli,
kas viereen ei ketään huoli.
Autoon väkeä lissää,
tyhjää ei enää missää.
Sanatkin ovat hukassa kai
hiljaisina istuu vain.
Hautajaisiinko menossa,
istuvat pää kenossa.
Jos sanan sanoisi nyt
hulluks on kai syntynyt.
Tuppisuuna matkat nää,
kunnes pois jää.
Iloista ei puheen sorinaa,
Sitä pitää vain murjottaa.
Nuoret sentään nauraa vain
iloisina ovat vain.
ma oksenna ylennmäärin
ja muutenki pahoinvoin
Paha on mutkasella tiellä,
kun ei voi niellä.
Ei anna tilaa,
päivän pilaa.
Hymy pahoinvointiin
tulet toiseen pointiin.
Miks siis tiukkapipo
mikä yökkiä hipo...
Kohta makaat kai suorin säärin!
Koskaan näetkö aamunkoin?
kokemukset,aukea ei sanan
ukset.
Kaupungissa ainakin ryhtyy
harva juttuihin.
Huolen rypyt otsalla, bussissa ja
sporassa, istuu moni, lehtee
selaa, taikka kännykällä pelaa.
Ninhän sitä sanotaan, et
eläväksi ulkomaan,
luullaan, kuka puhumaan ryhtyy
ilman asiaa.
Maalla meininki on toinen,
olet vaikka minkämoinen,
Vieras, taikka läpituttu,
yllä turkki, taikka nuttu -
Juttuoven saranoita, voidellaan -
ja tarinoita, kuullaan, sekä
kerrotaan.
Sanat soljuu, puhe luistaa -
menneet ajat moni muistaa.
Joskus mietin kyllä vähän,
nytkö jo on tultu tähän?:
Ympyräkö sulkeutunut -
landelle oon kulkeutunut ;)
lasin liikaa -
rapulahan sua piinaa.
Miksi sä tänne tulit
itkemään?
Emme pysty juoppouttas pois
kitkemään.
Katkaisuhoitoon ja
ryyppyputki tukkoon.
Marinapuheesi oven taa-
ovi lukkoon.
Sääliksi tietenkin käyt
sinä reppana - kun liikaa
maistuu sulle tuo keppana ;)
Iloa elämään täytyy saada,
suru ei meitä kaada.
Kaatuu linnut flunssaan
maat on peloissaan.
Aina hyvä päivä koittaa,
ikävyydet voittaa.
Varpunen visertää,
upea kevät sää.
Myrsky kylmä julmaa,
hymy silti silmäkulmaa.
Mieli jos iloinen,
tuo hyvän onnen sen.
raukkoja kun pultsareita ollaan!
Elämä on kuljettanut jo
asteeseen nollaan.
Minuakin painaa tuo sama huoli -
kuulin, että joku jo
oksennukseen kuoli.
Mitä jos alotettais raittiuden
vaiheet
sinullakin muuttuis runoilun
aiheet.
Ankeat on tilanteesi -
anket hetket.
Pikku-ukkoin kanssa tehdyt
lukuisat retket.
Oksenele nyt ja mene sitten
nukkumaan!
Älä meidän runotupaan vaan jää
kukkumaan!
Spurgujen kaistaa seilaan,
välillä hiukan punaista nenää peilaan
auton yläspiigelistä,
otan ryypyn putelista...
Pysäköin spurguhotellin pihaan,
Vaikka taskuparkkia kyllä vihaan.
Se on tuottanut autooni lommoa monta,
ihan on anteeksiantamatonta.
Spurgun kello on kaksi,
se pysähtyi pari viikkoa
sitten siihen,- silloin vaksi
heitti ulos raflasta mikkoa.
Kaikilla on täällä tehtävänsä,
jos ei muu, niin varoittavana esimerkkinä.
Tämä oli kertomus spurgun maailmasta,
älkää yrittäkö tätä kotona.
Mä tässä vähän ihmettelen
mitä sinulle tapahtuikaan,
kun oman yrjösi nimissä
tulit palstalle karkeloimaan.
Sitä tapahtuu joskus sitäkin,
että tulee huono olo
mutta oksennuksiin, yrjöihin
tämä ompi väärä kolo.
Kas oma ompi paikkanssa
tuo pääministerinkin
ja ovessa, sen pinnassa,
kirjaimet Winston Churchillin.
Talvi
Kaunisti luontoa valkea lumi
kun pari senttiä sitä tuli.
Puri pakkanen nenän päätä
kun yritin haistella talvisäätä.
Mä ulkomaille tässä menin
keskellä tuulisen talvikelin
Kävin Tukkiholmaa katsomassa
ja talvista merta testaamassa.
Kohta on edessä kevätsää
ja poissa meren talvinen jää,
käydään silloin saaria katsomassa
ja keväistä luontoa ihailemassa.
Vielä on hämärää kovin
ja kestää se tovin.
Avaa päivä verhonsa
tuo uuden tenhonsa.
Mitä päivä tullesaan
tuopi antiaan.
Ystävän kyläilemään,
lapsia telmimään.
Vai itse lähtisin,
vie täs miettisin.
Väistyykö pakkanen pois,
ulkoilua ilma ois.
Orava tuol oksallaan
syö posket pullollaan.
Kahvin tässä keitän ,
arvelut pois heitän.
Päivän voin alottaa,
lenkille kun valottaa.
Juuri mä palasin risteilyltä,
pois matkavaatteeni riisuin yltä.
Vaikka hauska on matkalle lähteä,
sitä hauskempi kotiin palata.
Turun rannikot kaikki kovassa jäässä
mutta mitä olikaan toisessa päässä.
Meri avoinna Ruotsin rantoja huuhtoi
ja Mattilan Anne kesästä lauloi.
Rami Rafael nauratti pilailuillaan
ja yllytti tanssijat kisailemaan.
Kai yllätti aiheellaan jokaisen
kun joutuivat voittamaan suudelmin.
Pari ykkönen innostui liikaakin,
lensi suudelman hurmassa mahalleen.
Sai allensa naisensa pehmoisen
joka löi päänsä kaiteesen
ja joutui varmaankin lasarettiin.
Konjakkia ostin ja viiniäkin
nyt juhlitaan kotona kuten ennenkin.
Jos olisitte näkyvissä livenä
myös saisitte käteenne pikarin.
Humpsis vaan.
Eikö olekin ihan mukavaa
arjen asioista kirjoittaa,
pikkuisen runoilemalla,
tapahtumista kertoilemalla.
Mielikuvain maailmaan,
käypi retki runolaan.
Arjesta voi myöskin haastaa,
kukaan tuskin tukkaa raastaa.
Murreketjussakin käymme,
haavekuvain,kuutamoille.
Treffejä vain siellä tehdään,
kun ei mentäisi vain metsään.
Kahvipirtti samaa rataa,
ruuat laitta,mielikuvain pataan.
Takkatulen loimu siellä,
pitää meidät unelmien teillä.
Näinhän olla pitääkin,
lapsen mieltä, sitäkin.
Vakavastikin voimme haastaa,
kun ei tuoda ketjuihimme saastaa.
Kansanradiossa asiaa,
mikä mieleen juolahtaa.
sinne kiiruhtaa voi silloin,
kun ei tiedä mihin, milloin.
Iloja näin aina saamme,
huolet,yhdessä nekin jaamme.
Yhdessä on hyvä jatkaa,
palstoilla näin samaa matkaa.
Kuules Ruuneperi
toivomukseni.
Runoketjusi
meille jatkossakin
luettavaksi
laita.
Ja taitajille
kirjoitusalustaksi,
ystävällisesti
Kiitos!
Meinaan kun tämä tipluun asti kuitenkin yltää.
toivoo samaa, että runoketjun avaa!
Uuden, mutta samanlaisen - kivan paikan,
miehen, naisen -
hyvä tehdä juttujansa, tervehtiä
tuttujansa.
Vieraitakin "oksa" kantaa, riimittely-
vuoron antaa
myöskin ohikulkijalle, vaikka
oksentelevalle.
Kuvotuksen kroonillesen oireista ken
kärsii, uskon, että roskaruokaa
ruoaksensa järsii.
Silloin ehkä ohje hyvä voisi olla
sille, että menis pika pikaa
'omalääkärille.'
Esitellyt itseään ei pahoinvoinut heppu,
mutta näytti siltä kuin ois ollut
selässänsä reppu.
Missä painoi keljutuksen eväät kivikovat.
Nehän usein pahoinvoinnin syytkin meillä
ovat.
Mutta laukun sisältö kun täällä meillä
muuttuu - eväspussin sisältä
myös homemuonat puuttuu.
Onnen taikinasta tehdään suuri
lättypinkka, jolla sitten täytetään
me matkamiehen rinkka.
Itsellemme saadaan myöskin melkein
ilon himo.
Räiskäleitä nautiskellaan oikein
vino pino.
Niinhän sitä sanotaan - olet mitä
syöt.
Rakkauden leivokset saa aikaan
hyvät työt.
Jonkinlaisen runoketjun lupaan aina laittaa
ellei tekstit kirjoittajain teitä ketään haittaa
Toki voivat muutkin täällä runoketjun avata
niitä sitten itsekukin voipi täällä tavata.
Mitallit.
Nyt se sitten riemun lykkää!
Mitä Ruotsin poijat tykkää?
Menettävät? mitallinsa,
erehtyivät juhlissansa
mainostamaan sponsoreita,
väärän tahon tukijoita.
Jospas saapi Suomi kullan,
sehän riemullista vallan.
Ruotsin poikain jaloon kaulaan,
laitetaankin ananas nyt lankaan.
Itku pitkästä ilosta.
Se parhaiten nauraa,
joka viimeksi nauraa.
Ei millään pahalla!!!!!
Runoja ei tahdo tulla,
flunssa kun on mulla.
Runo suoni tukos on,
olotila on toivoton.
Niitä näitä aattelen,
alkua en vaan saa.
Paras että saattelen,
punkkaan uudestaan.
Siellä aikaa mietiskellä,
niitä näitä ajatella.
Mistä rohdon löytää vois,
joka flunssan pyyhkis pois.
Huamak tee ystävät ollenka
et meil ruppe oleman kiiru
nouskas sit äkki kirjottama
vaik silmä olsiva "viiru"
Sil pian tule simmone hetki meil
et purota palsta juure
eikä sen alapualel
kukka meit enä kuule.
Ruvekka ny kaikki kriivama
sil et aika o iha hilkku
jos meinata jotta saavutta
vaik se punane piän tilppu.
kun raapustan
saan pitkiä viestejä vastahan.
Etukäteeen jo hermostujat tiedän,
niin että vaikka siedän
ne pitkät haukut naurain lukea
niin uuttakin aina on mukana
Joukossa lienee vuosien takaisia
äkämystyneitä naisia vakaisia.
Muutenhan palsta kuihtuisi
moni kirjailija nurkkaan nuutuisi.
Suollan pelkkää silppua,
jotta pientä tilppua
ihastella kaikki saa,
ketkä sitä halajaa.
Asiaa ei ole lain,
aivokoppa tyhjä vain
hartioilla kumajaa,
puupäähongat humajaa!
huomannut,
itse en ennen ole vastannut.
Aikaa kulutamme täällä näin,
ihmisluontoon tutustumme vähittäin.
Joku on rakkilauman keskeinen,
jos pienikin rokotus on saanut sen
veret kuohumaan yli äyräiden,
hän aina jatkaa pitkään viestien.
Sanoja kun
löydä en,
siksi vähän kieroilen.
Riviin pari
sanaa vaan,
tilaa täyttää
toivotaan.
Tilppu, tiplu
mikä lie,
ylöspäin nyt
näytä tie.
Runopalstalla ratsastetaan,
uuteen paikkaan katsastetaan.
Se hyväksi oikein havaitaan,
ja runoja jälleen rustaillaan.
Runopuu on verraton,
ajatustakin siinä on.
Mieli pysyy virkeänä,
ajatuskin selkeänä.
Se ilon tuopi tullessaan,
ja surun viepi mennessään.
Runopuu on onnenmaa,
sieltä runot voi ammentaa.
Missä on runon sanoma,
siihen on hyvä tarttua.
Tule nyt pian kertomaan,
runosuonta aloittamaan.
Tiedäthän sinäkin juonen tämän,
tilppu on saatava ketjulle tähän.
Älä välitä mistään muusta,
tule kirjoittamaan runopuusta.
oon sellai pönttöpää
ei kirjoitusta keksi tää.
pää hatara
mieli matala.
valmiit sanaehdotukset
kuin oi eessä sukset.
ähertäen ylös kipuaa
sanat mieltä vipuaa.
virikettä antaa
kuopan yli kantaa.
pönttöpää, kun olet tullut
vetämään
tätä kivaa runorekee, missä
meillä mieli kepee.
Hepo eessä reen kun ravaa,
myöskin runokassin avaa.
Aisakellommekin helkkää,
meno iloa on pelkkää.
Nyt taas mennään ylämäkee
mäen päältä kauas näkee.
Siellä vartooa oksa puun,
hymyyn vetää joka suun.
Hiljaa pitäis`nyt jo olla,
ei tahdo runosuoni pulputella.
Jatkanpahan kuitenkin,
lisänä on rikkakin.
Äsken vielä aurinkokin paistoi
ja linnut riemuisasti lauloi.
Nyt peitti pilvet taivaan,
eipä näy ei kuulu lintujakaan.
Pyry taitaa kohta tulla.
Lämmin kotosalla olla.
Kahveet menen laittamaan
ja sitten pullan kanssa nautitaan.
(Ei tainnut vielä tiplu ilmestyä.)
Simo Frangen:
Parempi huonokin sää
kuin ei säätä ollenkaan!
Sen olen laittanut merkille, että jos mariana on katolla lunta, niin on maassakin.
Ja jos ei tuiskuta , eikä sada vettä, niin todennäköisesti on pouta sää, vaikka ei eurinkokaan paistaisi.
Käynee näin mut eipä surra
vaikkei tiplu taida tulla.
Määrä tuskin laadun korvaa,
liikaa siis ei pidä sorvaa,
runosäkehiä tahollamme,
tiplua jos tavoitamme.
Koulussani oli matikan maikka,
jolla pinna paloi, taikka
raivokohtaus iski kesken kaiken.
"Juippi" määrätä kokeet saikin.
Lasse oli laskenut kaikki laskut,
mutta kaikk' oli väärin.
Silloinpa keuhkoja harjoitti "Juippi":
"TÄRKEINTÄ - EI OLE KVANTITEETTI,
VAAN KVALITEETTI!
Kotimatkalla meille kelpasi nauru.
Silti Lassea sääliksi kävi, pikku raukkaa.
tuosta tuli mieleen mulle
kuinka Villelä läksyt luisti
opettaja ihmetteli kuinka voi
yksi tehdä virheitä
näin paljon,
siihen ville,
oikeestaan ei voikkaan
isä auttoi läksyn teossa
Vaikka elämä oisikin hyvä ja vakaa
kurkkii kuolema silloinkin olkamme takaa.
Kun synnyimme, otimme riskin.
Siitä asti on kuolema ajanut meitä takaa,
mutta ei ole saanut kiinni.
Tiedämme kuitenkin, että pelin tulos tulee
olemaan 0 - 1. Milloin,sitä emme tiedä.
Ei tämä ole niin vaikeaa,
kunhan vaan aloittaa.
Tulkaa joukolla mukaan,
pois ei saa jäädä kukaan.
Tilppua nyt metsästetään.
Kuolema aikanaan pokkaa ja kiittää,
kun kypsää viljaa se lakohon niittää.
Vaan lieneepä asiassa se hyvä puoli,
ettei viikatemies meitä raakileina huoli!
Kuolema meitä odottaa,
sitä kohti kuljetaan.
Siinä sitten elämän tiliä teemme,
peruuttamattomasti portille viemme.
Kuolema tulee tilaamatta,
mukaansa ottaa arvaamatta.
Nyt tämä onkin vaikeaa,
runosuonta kun kaivella saa.
Melkein on mennyt sanat suusta,
kun runoja oon rustaillut,
monesta muusta.
Mut' hauska näitä on laatia,
itseltään parempaaa vaatia.
Kuinkas käy ylikylsan
Onpa meitä moniaita
sanailujen taitajata
runoja ruustaamahan
sanoilla sanelemahan.
Tarttui kynään moniainen
ihminen niin erilainen,
avasi arkkunsa salaisen
sanat tänne tekstaillen
Eipä arvannutkaan moni,
että runoratsuksi tuo koni,
hyvä ompi kirjoittamahan,
sanoja sanelemahan.
Mukaan ehtii moni viellä
runotaipaleella, tiellä.
Pännät esiin vaan ja matkaan,
aihetta ei ole hatkaan.
Et ole vielä vaarassa,
et edes tienhaarassa.
Korjauskelvottomaksi Sua luulee,
kun nimimerkkisi kumman kuulee.
Nyt tuli kehuja, kiitos vaan.
tämä nyt kannustaa uudestaan,
runoja uusia rustailemaan.
Uusi aamu kun aukeaa,
se mieleen tuo uutta asiaa.
Nyt vain on niin vaikeaa,
kun nuhanenä olla saan.
Mut' tilppua täytyy matsästää,
sitä en unohda hetkeäkään.
Siinä on meille haaste suuri,
että vois auveta sivu uusi.
Meitä ei auta kukaan muu,
kuin ahkera runojen kirjoittelu.
Ravia nyt täytyy laukata,
jos tilpun onnesta voi haukata.
Se totta on, karua kertomaa,
osaanotto vain voi pelastaa.
Runoratsumme verraton ,
pian maalissa nyt on.
Matka jatkuu runojen
uusia näin punoen,
sanoja näin etsiskellen
uutta, pientä ajatellen.
Vaikeaa tää hiukan on
joskus lähes toivoton.
Helppoa on noiden toisten
kirjoittajan samanmoisten.
Kahvikupin voipi juoda
palstalle se tänne tuoda,
paljon onhan vaikeampaa
runoratsu taltuttaa.
Terveiset vain naapurille
Kahvipirtin SkillaNille,
peräs tullaan, kavutaan
yläoksiin saavutaan.
Jos lunta sataa helmikuussa,
jo vettä puottaa heinäkuussa.
Jos tuiskuttaapi Laskiaisna,
eipä oo suvella pulaa itikoista.
Sen verran kun suvella sataa,
maaliskuussa sumua lataa.
Jos Markku ja Yrjö pitää hallaa,
ei marjoja suvella kukaan hamstraa.
Jos huhtikuussa ilman hattua,
ei toukoja tehdä ilman paksua nuttua.
Nyt päivä on meillä pulkassa
eikä ollenkaan olla hukassa.
Nyt siirtyä pitää yöpuulle
ja pitäytyä suppusuulle.
Huomenna taasen runoillaan
ja keskusteluja avataan
Jätetään ehkä punatilkku
vaikka vaajausta onkin hilkku.
Kirjoitetaan runoja vaan
ja hymyillään kun tavataan.
Tässä teille runon väsään
tervehdyksen pienoisen
vaikk en osaa läheltäkään
lailla runohenkisten.
Mikä minut herättikään
kesken untenmailta
teille tuomaan terveisiäin
kortein ketjuun tähän.
- - -
(Ei taivu, ei taivu... yhyy!
Mutta teitä runoniekat kiittäen
ja hyvää jatkoa toivottaen!)
sinä tulit minuun
minun sisällein
sydämeni kammioon
sinne pesäs teit
kun näin sinut
niin rakastuin
saanhan sua rakastaa
saanhan
oothan lähelläin
minun sydämessäin
en sua päästä pois
sydämeni kammiosta
Hyvä oli runosi,
paras tähän hätään,
parempaa en aivoistain
punnertaa voi mäkään.
Ylikypsä "ukkeli"
ihastui jo ihan
varmaan kohta juokseepi
luokses yli pihan.
Varmaan ompi hänellä
sydänlaajentuma
muuten voi et mahtua
sinne ahdettuna.
Sydämestä, minusta
pois sä lähdit miksi
luulin, että asuisit
siellä iäisesti?
Kiitos runeberi, olet nimesi veroinen.
Tutkimatta Herran tiet
ma miksi juoksin karkuun
karjalainen mieli lie
se tämän saanut alkuun
Ideasi oli oiva
"sydänlaajentuma" soisi olla
ihan meillä jokaisella
velikullan, Ylikypsän, lailla
- - -
Runoistanne ilahtuneena ja hyviä
vointeja toivotellen Helena.
Sinä "Ruune" opin toit,
runosiivet meille loit.
Siitä voimme sinua kiittää,
monet runot yhteen liittää.
Muori tässä aivasti,
mikä lie nokkaan pisti.
Ei nyt saa tauti tulla
kun rokotuskin on mulla!!!
Siinä vasta ongelma,
jospa voisi valita.
Flunssa kun on kamala,
limaan tahtoo hukkua.
Yötäkin se valvottaa,
kun kaiken aikaa aivastaa.
Taudista ois päästävä tästä,
inhottavasta ja ikävästä.
Oiskos sulla
nenäkarva
niinkuin mulla
vaikka harva?
Vietävästi kutittaisi
ätshhii-nkin
aikaan saisi.
(kun kerran rokotettukin oot)
Voi,voi kauhistus,
tuli pitkä aivastus.
Kutittaapa nenää,
sais jo tehdä tenää.
Mihkään ei voi mennä,
ettei pasillit lennä.
Atsiih, atsiih, taas
mieliala on jo maas.
Onpa juoma kuumaa,
ehkä nuhan huumaa.
Kipeä on nenänpieli,
nyrpeänä oma mieli.
Ulkona tupruu lunta,
tää on kun unta.
Huomenna kai paistaa,
paremmalta kaikki maistaa.
Atsiih, atsiih, vielä kerran,
viipyy hetken verran.
Rasvaa nenänpieleen heitän,
punoituksen peitän.
Hihhii, klovnilta näytän,
kriteerit kaikki täytän.
Vaan näinkin elämä koittelee,
flunssan säveltä soittelee.
Vaan mikäpä tässä,
kodin lämpimässä.
Kuuma mehu lämmittää,
pois pian flunssa jää.
Ei rokotus tuo flunssan suojaa,
estää kyllä influenssan tuojaa.
Tavallinen räkätauti...
ei kuin kuumaa juomaa nauti!
Ota vaikka rommitoti,
hauskemmalta tuntuu koti,
josta ei voi ulos mennä,
ellei tauti ohi lennä!
neuvot nää,osanotto mieltä lämmittää.
Sipulivettä lipitän,
peiton alle kipitän.
Kaikki oireet mulla on,
olen aivan sanaton.
Kotona nyt täytyy olla,
toisten lähelle ei voi tulla.
Kuumat mehut juotu on,
C-vitaminit putkilon.
Ongelma vain tämä mulla,
pahempaakin voisi olla.
Se on tässä hyvä puoli,
kirjoittaa voi runosuoni.
Niitä näitä kyhäellen,
ajankuluksi riipustellen.
taliin kurkistin, niin
harmikseni minä huomasin,
että runohepo oli allapäin
ja siksipä kysyin minä
siltä näin:
Onko sulla flunssa, tai
joku muu tauti, kun näyttää
että et elämästäs nauti?
Runokaurat koskematta
edessässi aivan, mikähän
on syy tuon mystisen
vaivan?
Harjaansa silitin, sekä
taputin sen kylkee.
Heppa sanoi olevansa
ravuri ja ylpee
siitä että maratonmatkoja
taittaa - pitkän ravin
jälkeen sitten
elo taas maitta.
Silloin otin hepan
tallista ulos -
tässäpä näkyykin ulosoton
tulos.
Olipa mahtava runo
lämpöä ja rakkautta
uhos joka sana
olisin halusta
polle tuo.sillä
pääsisin rakkaan luo.
Vaikka olikin
pollelle tarkoitettu
runo tää
sen sisältö
rivien välistä
rakkaus häämöttää
älä tartuta muita,
täällä näitte sen taas,
kuinka helppo on nuita
taudinviruksia levittää maas.
Sama ompi mulla piina
apuun tuokaa nenäliina.
Kokoajan valuu vettä,
nenästäni niin että.
Tulkaa apuun koko sakki
haistatetaan sille kakki.
Jospa siihen tuupertuisi
niinkuin vankilahan uisi.
Rommitotin nautinnalla
mukavaa ois sairastella
mutta, eihän mul oo
kotonani sellaist pulloo.
Vastahan kun noita sodin
krapulan kun monen koin.
Kestetään siis flunssa tämä
osa tääkin elämätä.
Olis keksijöille töitä
ehkäistä unettomia öitä.
Nenä siitä suuttuu
kun imukyky puuttuu
Raana vaikka keksittäis
vuoto paha estettäis.
On ja off vois asennoksi laittaa
viereen sängyn koneen taittaa.
Aamulla vois hanan aukaista
nesteet ulos laukaista
Nukkua vois makoisasti yön
kun automaatti tekis työn.
On jossakin hevon kuusi
tuo paikka niin kaukainen
ja siellä latva uusi
jota mä tähyilen.
Sen latvassa korkealla
mä taasen runoilen
ja ihan samanlailla
asioista kertoilen.
Siinä sitä ollaan kans',
flunssan kourissa sairastamas.
Apua ei voi antaa kukaan,
huumori on vain otettava mukaan.
Aika varmaan paras on,
flunssan hoitohon.
On se vaan kumma tauti,
sen saadessaan, ei elämästä nauti.
Aina tulee uudelleen,
nujerru ei kontilleen.
Monet konstit on käytetty siihen,
tepsi ei ees vitamiinit.
Tuonne kaukaiseen hevon kuuseen
käy matkamme kohta.
Sinne parhaimpaan paikkaan uuteen
lupasi Ruuneperi meidät johtaa.
Runoratsunne satuloikaa.
pian aika on Pegasosten
iloiseen laukkaan nostaa
tämä laumamme runollinen.
En mene mä hevon kuuseen
vaan saunaan lämpöiseen.
Vaatteeni pois pois mä heitän
ja lauteille kapuan.
En pakkasta muista laisin
vaan löylyyn kietoudun.
Kuka tulisi mukahani
ja selkäni pesisi.
Kuka vihtani hautelisi
ja löylyä heittäisi.
Kuka saunasta poistuessani
mua helästi halaisi .....
Nyt jos lasista ois mun pää,
näkyis kuinka siellä läikkyää.
Nenään kun hanan sais
sieltä liemet laskis pois.
Nessuja nippu kulunut on,
hatsii,hatsii kuuluu
aivastelu loputon.
minäkin varmaan
jo nuhanen vissii
ei kun aivastamaan
ie kai vaan lintuinfluenssaa
Nyt lypsetään vaikka kirppua
kun edetään kohti tilppua.
Siis runoilkaa kuin heikkopäiset
maanmatoset, nilviäiset.
herjan heitit.
Tiedä minkä sopan keitit;)))
Lauantai ja "tyttölapsi"
mistä löytyis harmaahapsi
Uljast urhoo luoksein vuotan
käsi käessä, toisiins luottain
Ystävyys vois alkaa vakaa
toisillemme onnen jakaa.
Kun nilviäinen kuortansa avasi
hiekan siru sisäänsä palasi.
Harmi tuo hiertää
eikö olis voinut kiertää?
mun maallisen majani
tiedän ma rajani.
Pohjassa jökötän
paikallani kökötän.
Kalastaja mut nappasi
helmeni kappasi.
rakkaansa kaulalle.
Mistä tietää voisi miesi
missä kulkee sinun tiesi.
Missä kohdata me voimme
onnensssiteet koteloimme
Kuljemme ain yhtä matkaa,
jota paremp aina jatkaa.
Nyt en minä taaskaan oikein ymmärrä tätä!
Miksi siihen tilppuun niin kauhea hätä?
Sehän lienee ketjumme piste ja loppu,
viimeiseen tanssiinko moinen on hoppu?
Tottakai sen tiedän, tulee ketju taan uusi,
joku tuumaa tylysti vain: Raahaa sinne luusi!
Se oli kuule aikamoista,
ei jännitystä poista.
Pyllymäessä kanssa lasten,
Hypyt ahkiota vasten.
Teki voltin vatsa kai
tärinästä kouristuksen sai.
Ylös alas nyppyjen yli,
lunta täynnä syli.
Vielä, vielä vaan
ain yhä uudestaan.
Mukaansa viel penää,
ei mummo jaksa enää.
Voi tuota hulinaa
ja iloista pulinaa.
Pari tuntia vierähti,
pienin ympäri kierähti.
Nauraen ylös kömpii vain,
iloisen päivän sain.
Nyt mehu maistaa,
hyvä mieli kaikista paistaa.
Korjaa luusi
pomo huusi.
Täss' on lantti
Laiska-Antti.
Kiinaan jatkaa
lafka matkaa.
Siellä häärin,
voitot käärin.
Antti juoksee
sossun luokse.
Ilta hatki tullut on,
hiljennyn nyt lepohon.
Kahvit vielä keittelen,
töllöä vähän katselen.
Hiljaista on elo tää,
Senkin kyllä ymmärtää.
Ihana on mulla olo
saunan jälkeen, en oo polo
vaikk'ei pesijäks mun selkään
tarjoutunut nytkään kenkään.
(eipä kyllä ennenkään)
Harja pitkävartinen
hoitaa homman parhaiten.
Pitkävarsinen myös mulla
harja on niin kuin sulla
kyllä sillä liat lähtee
jälkeen sen myös veri kiertää.
Olisi se kyllä hyvä
jos ois harjan tunne syvä
ei se kyllä vedä vertaa
ihmiskädelle minkään vertaa
Suo rauhasi, auttaja
älä unohda raihnaisinta,
kurjinta sielua armahda
ethän soimaa onnetonta.
Kuuntele hätäänsä huutavaa
hellästi lohduta.
Auta anteeksi anojaa
ja kärsivää armahda..