Elikkästä, millä perusteella valitsette autokoulun johon meette. Mikä on se ratkaseva tekijä? Mulla ei oo mitään käsitystä milllanen autokoulu on hyvä. Netis oon kattellu eri koulujen sivuja, mut ne on aikastalailla saman tyylisiä eli miten te ootta valinnu autokoulun jossa ootta käyny/käytte?
Millä perusteella?
valintaa tekevä
61201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse valitsin halvimman mahdollisen. Eli taloudellisin perustein.
Osa valittee sen perusteella, että menee sinne missä on ollu sisaruksia. No, ite olen nyt autokoulussa ja minulle valitseminen oli todella hankalaa. Kunnassamme on kaksi autokoulua, ja sisaruksiani on käynyt molemmissa. Vanhemmat "pakottivat" mennä autokoulun jossa nyt olen, sillä toisen autokoulun omistajan kanssa vanhemmillani on ollut "riitaa/ongelmia", ja yksi sisaruksistani olisi taas halunnut että olisin mennyt siihen toiseen. Päätin kuitenkin kuunnella vanhempiani, sillä hehän autokouluni maksavat. Hyvä valinta oli, itse ainakin olen ollut tyytyväinen autokouluun.
Taloudelliset seikathan ne eniten vaikutti, joten sinne menin mistä sain ajokortin halvimmalla hinnalla. Tosin ystävieni ja tuttavieni kokemukset kyseisen paikkakunnan autokouluista vaikutti myös, joten jos olisin kuullut ikäviä kommentteja ja kokemuksia siitä autokoulusta, joka antoi parhaimman tarjouksen, olisin toki mennyt johonkin toiseen autokouluun. Oppimaanhan sinne autokouluun on tarkoitus mennä, joten ei sitä hintaa kannata käyttää ainoana valintakriteerinä.
Autokouluissa kannattaa käydä paikanpäällä kyselemässä. Silloin saa luotettavamman kuvan. Toisekseen niitä muiden ihmisten kokemuksia kannattaa kysellä, mutta muistaa se, että kaikki eivät näe asioita ihan samalla tavoin, joten kannattaa suhtautua kriittisesti siihen mitä muut sanovat.
Tuo oli hyvin sanottu. Oppimaanhan autokouluun mennään. Kun lukee tämän palstan viestejä, joutuu väkisinkin toteamaan, että hintaan ei pelkästään kannata tuijottaa. Kannatta kysellä tutuilta kokemuksia, miten asiakkaita missäkin on kohdeltu ja millaista opetusta saatu. Hyvä palvelu koostuu niin monista asioista, että kannattaa noinkin isossa asiassa käyttää aikaa miettimiseen. Kannattaa todellakin mennä paikan päälle ja kuulostella ja katsella, miten esim. kyselevä asiakas otetaan vastaan. Jo tilat kesrtovat monesti paljon siitä, kuinka tosissaan koulussa asioihin suhtaudutaan. Ainakin jonkinlaisen laatukriteerin väittävät tarjoavan laatujärjestelmään kuuluminen. Nuo "laatukoulut" löytyvät paikkakunnittain Suomen autokoululiiton nettisivuilta.
Lue ja katso nettisivuja. Ainakin itse olen sitä mieltä, että nykyaikainen autokoulu on satsannut sivuihin ja sieltä löytyy myös hinnat! Itse en menisi autokouluun, joka ei uskalla sanoa hintojaan sivuilla.
Oman kokemuksen perusteella pienehköt hintaerot eivät ole järkeviä valinnan perusteita. Usein halpa peruskurssihinta voi tulla lopulta kalliimmaksi ja kertonee toisinaan myös siitä, että oppilaita ei muuten saada.
Niin,elikkä minä otin kuin otinki sen halvemman, eiköhän sieltäkin kortin saa.
Sanotaanko ny näin että oon köyjä opiskelija ja maksan itse kouluni, joten...
Siis tarkoitin, että halvin ei ole aina todellisuudessa halvin etkä saa halvimmalla kurssihinnalla välttämättä korttia halvimmalla. Miten niin. Voi olla, että näennäisesti hintaa on saatu alas, kun joitakin kuluja on karsittu. Joskus halvin voi olla selkeästi paikka, johon ei mennä muuten kuin halvimman hinnan perässä (luultavasti siksi pitää hinnat alhaalla, pakosta) ja loppujen lopuksi opetuksen ollessa heikkoa otat lisätunteja ja maksaa enemmän, kuin luulit. Tietenkin lisätunteja voi joutua ottamaan joka paikassa. Yleensä yrityksessö kuin yrityksessä, joka myy tuotettaaan selvästi alle muiden, on siihen syy...