Kohta alkaa Suomen uusi aika. Pois on SDP:n sortovalta.
Lähimmäinen voi taas toistaan auttaa. Ja kansan rehti henki vapauttaa.
Kurjuutta ja köyhyyttä SDP vain jakaa, kun työttömät nälissään makaa.
Harhaan on johdettu työkansa, kun enää ei ole heillä vapautta, omia ajatuksiansa.
Aikoinaan asiaan perustettu liike on muisto vain.
Nykyinen kaiken kehityksen jarru ja pienen eliitin harha.
Peiliin jo katso sortaja! Ja huomaa keskivatsasi olisitko jo saanut osasi?
Pois kansan niskasta kaikki kade ja petollinen kieli. Uudistus ja kehitys on kansan mieli.
Toveri toverille virkoja takaa ja samaan aikaan suurin osa kansasta kurjuuden jakaa.
Toiset on sysätty vailla ihmisarvoa kurjuuden yöhön, toinen rautakahlein sidottu velkoihinsa ja työhön.
Mutta lähimmäisestäsi älä vaan välitä ja jäsenkirjasi jo punaiseksi väritä.
Laumassa määkimällä ja muita myötäilemällä saat paikkasi onnesta, mutta se vain muista, että älä ketään puheellasi suista, sillä varmin tuhon tie, on oma ajatuksesi kukaties?
Työ joka jokaiselle on tärkeä, juuri siellä pitää SDP:n häärätä ja toimintaedelletykset särkeä. Uutta kukaan ei saa luoda tai pitää paikalla luottamusmies kapuloiksi rattaisiin tuoda.
Oletpa pätevä tai käsistäsi kätevä, niin jo on demari kateellinen ja hämärä lyömässä edistyksen syntyä.
Kaikille vaan aspiriiniä vaikka toisille tarvittaisiin vitamiiniä ja ihmisarvo!

Vastaukset 2
Vanhimmat
niin kuulet, että runosi on muodoltaan ja sisällöltään kovin kevyen sarjan tuote,
Pää on seonnut, aate on mennyt,
Ninistökatkeruus rehottaa,
SDP pelottaa,
omat harhat, omat tuskat,
omat synkeät henkiset salaiset puskat,,,
Kaiki on SDP:n syy
Hepsun kyvvyttömyys,
Hepsun järjettömyys,
Hepsun mitättömuus,
Ei Hepsun vika
vaan SDP:n syy...
Jos auttaa nin hauku vaan,
Jos Hepsu henkisen avun siitä saa...
Hepsu haluaa olla pieno porvari,
vaikka onkin vain katkera torvi.