Haluaisin kertoa oman tarinani keskenmenosta, minun keskenmenosta on nyt noin melkeen 4kk, mutta en ole päässyt siitä viellä yli, en osaa laskea irti. Nuorestani iästäni huolimatta (16v) suren hyvin paljon menetystäni, sitä että elämä päätti ottaa pienen ihmisen alun sisältäni pois, ilman minun tahtoani. Abortti olisi ollut todennököisesti edessä minulla, tai sitten ei.
KAikki alkoi 4kk sitten illalla, olin yksin asunnolla, olin juuri nukahtanut, kun heräsin hirveisiin ja tuskallisiin alavatsa kipuihin. Ensin ajattelin että se on normaalia, mutta kun ne eivät lakanneet, ajattelin että se on jotain vakavampaa, aloin tavata ympäri huonetta, ja puristin mahaani.. menin vessaan, ja huomasin että vuosin verta..rupesin itkemään, rojahdin vessan lattialle, huusin sisälläni "pysy sisällä" "älä jätä minua".. verta alkoi tulla enemmän ja enemmän, ja sitten tajusin että minun lapseni, minun elämäni oli muuttunut enkeliksi, ja lentänyt pilven päälle. Mitään lasta ei tule. Itkin taukoamatta, kumpa minulla olisi ollut puhelin käytössä olisin voinnut soittaa poikaystävälleni ja pytää häntä tuekseni, mutta se ei ollut mahdollista,minun piti kärsiä yksin. Itkin pitkään vessassa, en muista kuinka kauan ehkä noin 2-3h olin siellä vessassa yksin. ajatus tajuntani oli hieman hämär siinä vaiheessa.
Nyt tapauksesta on kulunut noi 4kk, mutta se palaa mieleeni useinkin, ja se on minulle erittäin arka aihe, jos jokin vaan mainitsee jotain vauvoista tai raskaudesta, minulle tulee paha olo, ja alan itkeä ja muistella omaa kokemustani, joka oli kamala. Nyt minun kaksi kaveriani on raskaana, ja se on minulle kova paikka, vaikka asia ei kosketa minua yhtään, mutta se tuo mieleen oman raskauteni ja keskenmeno. Olen käynnyt terapiassa nyt 4 kertaa ja aijon sitä myös jatkaa, ilma en pärjäisi, juttelen poikaystäväni kanssa, mutta tarvitsen enemmän juttelu apua ja seuraa, ihmisä joille voin purkaa asiasta, eli te jotka olette kokeneet saman kuin minä, eli keskenmenon niin laittakaa minulle postia tai laittakaa viestiä tähän keskusteluun, jos kaippaatte juttuseuraa, minä ainakin kaipaan. Vaikka saankin tukea paljon nytkin.
KAikki alkoi 4kk sitten illalla, olin yksin asunnolla, olin juuri nukahtanut, kun heräsin hirveisiin ja tuskallisiin alavatsa kipuihin. Ensin ajattelin että se on normaalia, mutta kun ne eivät lakanneet, ajattelin että se on jotain vakavampaa, aloin tavata ympäri huonetta, ja puristin mahaani.. menin vessaan, ja huomasin että vuosin verta..rupesin itkemään, rojahdin vessan lattialle, huusin sisälläni "pysy sisällä" "älä jätä minua".. verta alkoi tulla enemmän ja enemmän, ja sitten tajusin että minun lapseni, minun elämäni oli muuttunut enkeliksi, ja lentänyt pilven päälle. Mitään lasta ei tule. Itkin taukoamatta, kumpa minulla olisi ollut puhelin käytössä olisin voinnut soittaa poikaystävälleni ja pytää häntä tuekseni, mutta se ei ollut mahdollista,minun piti kärsiä yksin. Itkin pitkään vessassa, en muista kuinka kauan ehkä noin 2-3h olin siellä vessassa yksin. ajatus tajuntani oli hieman hämär siinä vaiheessa.
Nyt tapauksesta on kulunut noi 4kk, mutta se palaa mieleeni useinkin, ja se on minulle erittäin arka aihe, jos jokin vaan mainitsee jotain vauvoista tai raskaudesta, minulle tulee paha olo, ja alan itkeä ja muistella omaa kokemustani, joka oli kamala. Nyt minun kaksi kaveriani on raskaana, ja se on minulle kova paikka, vaikka asia ei kosketa minua yhtään, mutta se tuo mieleen oman raskauteni ja keskenmeno. Olen käynnyt terapiassa nyt 4 kertaa ja aijon sitä myös jatkaa, ilma en pärjäisi, juttelen poikaystäväni kanssa, mutta tarvitsen enemmän juttelu apua ja seuraa, ihmisä joille voin purkaa asiasta, eli te jotka olette kokeneet saman kuin minä, eli keskenmenon niin laittakaa minulle postia tai laittakaa viestiä tähän keskusteluun, jos kaippaatte juttuseuraa, minä ainakin kaipaan. Vaikka saankin tukea paljon nytkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis kuinka paljon raskausviikkoja oli takana?
12viikolla oli raskaus, ja viestistä jäi s-posti pois ja se on [email protected]
mutta sanoit, että abortti olisi ollut mahdollisesti edessä tai sitten ei. Etkö vielä rv.12 tiennyt teetkö abortin vaiko et?? Aika myöhäiseen vaiheeseen olit pohtimisen jättänyt. lapsi on jo aika isoksi kasvanut tuossa vaiheessa? Minä en aborttia vastusta lainkaan, mutta ihmettelin vain..luulisi, että tuossa vaiheessa lääkärit olisivat hieman patistaneet päätöksentekoon, olet aika nuorikin.
Tiedän kyllä että se päätöksen teko jäi hyvin myöhäiseen, mutta kun se on todella vaikeaa. Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Lääkärit kyllä hoputtivat, minulle annettiin aikaa 14viikolle asti. Minulla oli siis siinä vaiheessa viellä 2viikkoa aikaa miettiä.
Olen saanut keskenmenon noin vuosi sitten, olin 11 vko. En unohda sitä koskaan että minulla olisi voinut olla lapsi.
Usein yöllä oon nähnyt unia että saan keskenmenon ja vuodan paljon verta.
kyllä keskenmenon saanut muistaa sen aina.
Minulla olisi ollut laskettuaika 1.5.2006, se olisi ollut minun ja poikaystäväni vuosipäivä (meillä tulee tuolloin vuositäyteen yhdessä) Käyn säännöllisesti myös minkä kokoinen lapsi minun sisälläni nyt kasvaisi, itken usein ja minulla on paha olo, käyn terapiassa, mutta olo ei tunnu helpottuvan..