KORAANI HÄPÄISEE EI-MUSLIMEJA

LAINAUS

K O R A A N I H Ä P Ä I S E E E I - M U S L I M E J A


Pilapiirroskuohunta on johtanut siihen, että läntinen maailma on taipumassa islamilaisen maailman painostuksen edessä pyytämällä vähitellen islamilaiselta maailmalta anteeksi pilapiirrosten aiheuttamaa loukkausta.

Läntisen maailman taipumisen seuraukset on jo ennakoitavissa. Jatkossa islamilainen maailma tulee puuttumaan kaikenlaiseen heitä koskevaan arvosteluun, jota läntisissä maissa islamilaisuudesta esitetään. Samalla lehdistö lännessä varoo kirjoittamasta mitään kielteistä islamilaisuudesta ja islamilaisuus saa vapaasti toimia ja levittää vaikutusvaltaansa lännessä. Tällainen läntisen maailman asennoituminen on juuri se tavoite, johon islamilainen maailma aiheuttamallaan pilapiirroskohulla on pyrkinyt. On muistettava, että islamilainen maailma elää Koraanin mukaisesti ja siihen ei kuulu assimiloituminen läntiseen yhteiskuntaan. Siihen kyllä kuuluu Koraanin ohjeen mukaisesti islamin vaikutusvallan levittäminen lännessä, minkä kritisoiminen ja torjuminen on islamin loukkaamista (ks. alla olevat Koraanin lauseet).

Islamilainen maailma uhkuu hirvittävää vihaa länsimaita kohtaan muutamasta läntisen maailman lehdissä esitetystä Muhammedin pilakirjoituksesta johtuen. Kuitenkin islamilainen maailma suo itselleen vapaat kädet julistaa moskeijoissa, sanomalehdissä, televisiossa jne. vihaa ja murhaa juutalaisia kohtaan ja yllyttää itsemurhaiskuihin.

Islamin uskonto on myös mitä suurin ei-muslimien häpäisijä, mikä käy ilmi Koraania lukemalla. Seuraavassa vain muutama esimerkki:


"...Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki
heidän kaulansa ja
raajansa." Näin tapahtui, koska he olivat vastustaneet Allahia
ja Hänen lähettilästään.
Joka vastustaa Allahia ja Hänen lähettilästään, tietäköön, että
Allah on ankara
rankaisemaan." (suura 8:12–13)

"Ne, jotka taistelevat Allahia ja Hänen lähettilästään vastaan ja
kiirehtivät tekemään
pahaa, saavat palkkansa: heidät surmataan, naulitaan ristiin tai
heidän kätensä ja
jalkansa hakataan poikki ristikkäin tai heidät karkotetaan maasta.
Tämä on heidän
häpeänsä tässä maailmassa, ja tuonpuoleisessa heitä odottaa ankara
rangaistus."
(suura 5:33)

"Me korvennamme tulessa ne, jotka eivät usko merkkeihimme; aina
kun heidän
ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat
oikein maistaa
rangaistusta. Allah on Mahtava, Viisas." (suura 4:56)



Nyt selittyy, miksi muslimiterroristit teloittavat panttivankinsa niin julmasti.

Muslimeille islamin puolesta sotiminen ja islamin uskon levittäminen on
Allahin tahdon täyttymys:


"Taistelkaa niitä kirjan ihmisiä (juutalaiset ja kristityt)
vastaan, jotka eivät usko
Allahiin eivätkä pidä kiellettynä sitä, minkä Allah ja Hänen
profeettansa ovat
kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa". (suura
9:29)


Näin siis suoraan Koraanista käsin islamin usko vapauttaa muslimit ryhtymään pyhään sotaan ei-muslimeja vastaan pyrkimyksenä koko maailman kattava islamilainen umma-yhteisö.

Jään odottelemaan tämän viestin pois ottamista!

9

1325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koraanista

      muslimit ovat rauhaa rakastavia ja suvaitsevaisia.
      et voi tulkita koraani koska et osaa lukea sitä arabiankieli.
      muslim ei koskaan tee mitään pahaa turhaan. kristityt ansaitsévat vihan koska muslim on oikeassa.

      • simon

        Viestissäsi on ristiriita:
        "...rauhaa rakastavia ja suvaitsevaisia." ja "...ansaitsevat vihan koska muslim on oikeassa."
        Onpa suvaitsevaista.

        ja sitten:
        "...ei tee mitään pahaa turhaan."
        Uskonnon nimessä ei saa tehdä mitään pahaa IKINÄ.
        Ei edes muslimit.

        Ehkä et osannut kirjoittaa asiaasi oikein.


      • julista

        Imaamit ja mullahit rauhaa rukouspuheissaa? Mikseivät imaamit ja mullahit erota rähinöitsijöitä islamilaisesta yhteisöstä. Miksi imaanit ja mullahit ja ajatollahit eivät suojele kristityn kirkkoa polttamiselta? EI taida islam olla suvaitseva uskonta !


      • Jack

        >>>>muslimit ovat rauhaa rakastavia ja suvaitsevaisia.et voi tulkita koraani koska et osaa lukea sitä arabiankieli.muslim ei koskaan tee mitään pahaa turhaan.


      • hompelinaa

        Ei muslimi muuta kuin homostelee, pelaa uhkapeliä ja juo viinaa yms. Yöt naidaan ja mässäillään , ja sitten ollaan päivällä niin paastoavaisia! Että sellainen paastonaika!
        Muista että kun kiellät syntisyytesi, hyväksyt synnin tekemisen.
        Ollaan taas tunti naimisissa, niin ei tehdä huorin...


      • ISLAM
        hompelinaa kirjoitti:

        Ei muslimi muuta kuin homostelee, pelaa uhkapeliä ja juo viinaa yms. Yöt naidaan ja mässäillään , ja sitten ollaan päivällä niin paastoavaisia! Että sellainen paastonaika!
        Muista että kun kiellät syntisyytesi, hyväksyt synnin tekemisen.
        Ollaan taas tunti naimisissa, niin ei tehdä huorin...

        VOI V***U SUA EI KANNATA PELÄTÄ TOTUUTA SÄÄ TIIÄT SISIMMÄS ET ISLAM ON OIKEA USKONTO ISLAM ON RAUHAN USKONTO.V***N KRISTYT EIVÄT TAJUU MITÄÄN JEESUS JUMALAN POIKA VOI VOI NOITA KRISTITTYJÄ TE ETTE TIIÄ MITÄ TEITÄ ODOTTAA SIIN HELVETIS


      • I`m muslim
        ISLAM kirjoitti:

        VOI V***U SUA EI KANNATA PELÄTÄ TOTUUTA SÄÄ TIIÄT SISIMMÄS ET ISLAM ON OIKEA USKONTO ISLAM ON RAUHAN USKONTO.V***N KRISTYT EIVÄT TAJUU MITÄÄN JEESUS JUMALAN POIKA VOI VOI NOITA KRISTITTYJÄ TE ETTE TIIÄ MITÄ TEITÄ ODOTTAA SIIN HELVETIS

        En ymmärrä sitä miten tulkitset sen,että kaikki kristityt menevät helvetin liekkeihin.Asian laita ei ole niin,vaan kukaan ei tiedä meneekö tuonpuoleiseen paratiisiin vai helvettiin.Sinä et itsekkään voi tietää menetkö paratiisiin vaiko helvettiin,vaan itse teot määräävät sen.Me kaikki niin kristityt kuin kaikki maailman uskonnot emme tiedä olemmeko hyväksytysti tehneet oikeita tekoja maailmassa.Ketään ei voi pakottaa mihinkään väärään!


    • Pyhä kirja
    • ISLAM

      ISLAM ON PUHDAS TOTUUS.MIKSI IHMISET PELKÄÄVÄT TOTUUTTA.ISLAMIN USKOSTA ON NIIN PALJON TODISTEITA ESIM.KUUTA KAUKAA KATSOTTUA NÄKEE ET SIINÄ LUKEE ALLAH ARABIAKSI,PILVEISTÄ OLI MUODOSTUNUT ALLAH ARABIAKSI,KIINALAISEN IHMISEN KORVAAN OLI MUODOSTUN ALLAH ARABIAKSI HETI KUN HÄN KUULI ATTÄ SE ON ARBIAN KIRJOITUSTA JA SIINÄ LUKEE JUMALA HETI HÄN KÄÄNTYI ISLAM USKONTOON,PUUSTA OLI MUODOSTUNUT ALLAH ARABIAKSI........................... TODISTEITA ON VAIKKA KUINKA PALJON USKOKAA TAI ÄLKÄÄ TÄMÄ ON OIKEA USKONTO.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3425
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1730
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      230
      1381
    4. 74
      1336
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      64
      1205
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1079
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      857
    Aihe