Onko kellään muulla samanlaista tilannetta, että on ystäviä ja kavereita, mutta silti tuntuu ettei kukaan edes parhaimmista ystävistä tunne minua kuitenkaan? Mulla on muutama tosi hyvä ystävä joiden kanssa olen useasti viikossa yhteyksissä ja kavereita, joita näen silloin tällöin. Kuitenkin usein tuntuu että olen yksin ajatusteni kanssa ja että kukaan ei ymmärrä. Olen itse niin ajattelevainen, että tuntuu et ystävätkin on liian pinnallisia. Ei siks tuu kerrottuu syvimpiä, koska ei ne tuu ajattelee samoin. Yleensä muutenkin olen ystävieni kuuntelija, mutta itse en kerro niinkään tunteitani siksi että kaikki haluu aina vaan nähä ja bilettää eikä kuunnella oikeesti miltä musta tuntuu. Kai tää elämää vaan on...
yksin kavereiden kanssa
eräs yksinäinen
7582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kokeile jutella sellaselle ystävälle, jonka kuvittelisit kuuntelevan ja kenties tajuavan. Yritä edes. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joillakin niillä bilettäjillä olisi aivotkin päässä.
Olen menettänyt omat sydänystäväni, koska aloin seurustella liian tiiviisti. Nykyisin omia frendei ei paljoa ole, mut poikaystävän kautta on tutustunut uusiin tyyppeihin. Ne ei kuitenkaan ole yhtään sama asia. Ei niille voi puhuu asioista.
Usein tuntuu ettei kestä enää, kun elää toisen varjossa. Tavallaan. Oon kuitenkin puhunut asiasta poikaystäväni kanssa ja se ei vaan tunnu tajuuvan. Noh, suhteessa ei muutenkaa mee niin kovin hyvin kun oon depikses. En kyllä uskalla poikaystävääni jättääkkään etten jäis yksin.. Ongelmallista..
tuntemuksia. Itse olen 21v mies. Entäs sinä? En ole vieläkään törmännyt sellaiseen henkilöön jonka kanssa olisin samalla aaltopituudella. Ajattelen paljon ja mietin asioita monelta eri kantilta. En ole nero tai mikään vastaava, ihan normaali kaveri. Itsellänikin on ystäviä ja kavereita, mutta tuntuu ettei sellaista sielunveljeä/siskoa ole löytynyt. Itsekin olen yleensä kuuntelijan roolissa, mutta ei se minua haittaa. Olisihan se kiva jos joku ymmärtäisi ja kuuntelisi minunkin ongelmiani :). Noh, olen tottunut selvittelemään omat asiani. Olen tullut siihen tulokseen, että meidänlaisia ihmisiä on melko vähän. Varsinkin omasta ikäluokasta.
olen myös samaa ikäluokkaa kanssasi eli 21-v tyttö.
Samoja juttuja kun teillä. Kavereita on kyllä, mutta ei ketään jolle voisi omista jutuistaan kertoa. Sen lisäksi kaverit ovat kovin etäisiä, puuhailevat ja baarittelevat keskenään ja vaikka olen yhdelle yrittänyt pahasta olosta kertoa ja muita pyytää vaikka ostoksille ni ei oo ollu kiinnostusta. Aika turhauttavaa ja raskastakin, mut eipä kai auta ku yksin porskuttaa eteenpäin! Voimia teille muillekin siihen! :D
Missäs suunnalla kuljeskelet??....Itse ole etelästä. Etkö käy ystäviesi kanssa bilettämässä vai eikö se ole sun juttus?? Itse käyn kyllä, mutta siksi ettei ole juurikaan parempaa tekemistä, sinkku kun olen. Voisin lopettaa koko touhun jos olisi jotain parempaa aktiviteettia tarjolla, vaikka joku mukava tyttö, jonka kanssa voisi kävellä keväisessä luonnossa baarissa notkumisen sijaan.
Ehdota, että tekisitte joskus jotain muuta kuin bilettämistä. Ihan konkreettinen vaihtoehto. Ja jos sopivaa seuraa ei löydy lähde yksin liikenteeseen. Eli tee kaikkea mikä sinusta tuo sisältöä elämään. Tutustut uusiin ihmisiin, joilla ehkä enemmän annettavaa, yhteistä tilanteessasi ja silloin vanhatkin ystävät taas tuntuvat mukavilta. Ehkä jopa liittyvät seuraan ja löydät heistä uusia puolia. Ei kaikkien ystävien tarvitse olla samanlaisia ja eri ihmisten kanssa voi kokea erilaisia asioita. Tuntuu tutulta tuntemuksesi. Itse lähdin liikkeelle yksin ja nykyisin teen usein sellaisia asioita, joista tulee sisältöä elämään enemmän. Samalla tutustunut myös ihmisiin, joihin muuten en ehkä olisi tutustunut. Ja vanhatkin ystävät löytäneet paikkansa eri tavalla :)