Annettiinko sinun lapsena

paljoakaan noudattaa omia mielihaluja,vaan kuri oli kova.Ympäri korvia tuli pienestäkin asiasta.14-18 vuodet poikakodissa,jonka traumoista pääsin eroon vasta kymmenkunta vuotta sitten..

sitä saanut mitä halusi kun oli suuri perhe....Jouluna sai vaatteita ja yhden nuken,ja se olikin sitten tosi rakas...ei ollut sitä,mitä nykyaikana on,lapset saa kaiken haluamansa ja eivät sitten välitä niistä pätkääkään vaan jäävät lojumaan ympäri huushollia....

Niin tämä on se toinen puoli 5 veljestä ja mukavat lapsuuden muistot on kaikkia oli ja on yrittäjyys jatkuu meistä monella.Hyvää sunnuntaita.

lapsuudessakin jo oli. Siivous- ja leipomislauantait hoidettiin siskon kanssa vuorotellen, tiskaus ja ruoanlaitto oli jokapäiväistä.Marja- ja sienireissut oli mukavia mutta pakollisia;) Koulupäivät pitkiä, myös lauantaina, ja läksyjä oli paljon enemmän. Puutteessa en ole ollut mutta turhaa ei pyytämälläkään saanut. Hyvä ja turvallinen lapsuus!

Muistelee edelleen lämmöllä kuinka sai olla lapsenvahtina,olin kuulemma karmea kakara :) kaikkea ei todellakaan saanut mitä halusi ja jos sai niin pitkän harkinnan jälkeen,tästä olen kuitenkin tyytyväinen nytkään ei pidä kaikkea itsestään selvyytenä.Rajat sillä mitä sai tehdä oli aika tiukat ja jälkikäteen ajateltuna erittäin tarpeelliset,vaikka silloin hatutti.Ja tällä hetkellä se isosiskokin on erittäin hyvä ystävä :)

oli minun vanhempieni kasvatusperiaatteena. Elimme kuin pellossa, saimme miltei kaiken mitä tahdoimme, saimme itse päättää omista menoistamme, ei ruoka-aikoja, ei juurikaan kotitöitä.

Joskus kuulee sanottavan että vapaan kasvatuksen saaneista ei tule kunnon kansalaisia. Meistä siskoksista tuli kaikista ainakin työtätekeviä ja vastuuntuntoisia ihmisiä. Luonteeltamme olemme suurpiirteisiä ja erittäin sosiaalisia.

Ainoana huonona puolena on saamassani kasvatuksessa se, ettei oppinut tekemään kotitöitä ja se kun ei ollut ruoka-aikoja, ei myöskään ollut lämmintä ruokaa kuin viikonloppuisin.

Vaikka meidän siskosten muistot lapsuudesta on valoisia, ei meistä kukaan ole kuitenkaan omille lapsilleen antanut vapaata kasvatusta. En kyllä ymmärrä, miksei... Ehkä se on ajan trendi, että lapselle pitää antaa rajat.

Jos halusi keksin, oli ensin leivottava se :) Sitä paitsi taisi äidille olla kunnia-asia että oli kotona leivottua. Ne martat... suuri kauhistus jos oli kaupan hyllyltä hankittua evästä...

Isä teki vesisukset ja kelkat itse, äiti ompeli vaatteemme viimeisen muodin mukaan. Joskus mietin mistä hänelle riitti aikaa siihen kaikkeen, kun tuntuu ettei itselle riitä millään. Hän kertoi että hän teki meidän muksujen kanssa vaihtokauppaa, kun pyydettiin ompelemaan jotain, hän sanoi ettei ole aikaa - pitää laittaa ruokaa ja imuroida ja... Joten me teimme kotihommat ja hän teki vaatteet. Viksu täti.

Kaikkia huomioitiin samalla lailla. Vaikka muistan itsekin että joskus kinailtiin siitä kumpi saa olla eniten sylissä. Taitaa kuulua normaaliin perhe-elämään.

Oma lapsuus oli onnellinen. Joskus kolmekymppisenä mulle iski kauhea kriisi siitä, että se aika on ollutta ja mennyttä. Nyt tuntuu hyvältä kun sen voi (ainakin yrittää) tarjota omille lapsille.

vaikka paljon saatiinkin tehdä,mutta vain leikeissä,meillä oli 7 lasta isä ja äiti,eikä kovin ollut 50-60luvulla varaa ostella merkkivaatteita ehjät kuitenkin oli ja kauniita, mutta omat kivat parerinukke leikit ja yms,kivat,rakkautta saattin kyllin kyllin;))ja hyvät eväät elämään,
mut nyt kun mietin omia muksuja niin ne ovat melkein kaiken rajallisesti teitenkin saaneet ja ovat levottomampia kuin me nuorena;)

Yh-äidin lapsena olisin saanut kuunkin taivaalta, jos olisin pyytänyt. 60-70-lukujen taitteessa ei ollut reteetä olla yh, ja varsinkin äidilleni se oli häpeä, jonka hän peitti muodikkailla vaatteilla ja kodilla, tavaran paljoudella ja vaihtamalla autoa niin usein kuin vain sai raavittua rahat irti jostain. Ja isovanhempani olivat hyvänä tukena.

Hyvä puoli tuossa elämässä oli se, että myös minä ja pikkusisarukseni (jonka kanssa olimme aina tasa-arvoisia) opimme pakosta tekemään kaikki kodin työt, koska äiti oli aina töissä. Äidin malli yritteliäisyydestä tarttui meihinkin: "Jos jotain haluat, tee se tai töitä sen eteen."

Vaikka sain paljon tavaraa, sain myös paljon "hyviä asioita" tulevaisuudelle ja suurimpana asiana pidän sitä, että jo pienestä pitäen opin vastuunkantamisen tekemisistäni ja opin arvostamaan työtä kuin työtä ja sen tekijää.

Psykologit näkevät asian varmasti toisessa valossa, painottavat yhdessäolon merkitystä, aikuisen läsnäoloa ja kokonaisen perhe-elämän tärkeyttä kasvavalle lapselle, mutta mielestäni meistä kasvoi näilläkin eväillä varsin tasapainoisia ja vahvoja aikuisia.

tuntuu, että sain aina tyytyä isosiskon vanhoihin vaatteisiin(tarkemmin muistellen ei se ihan niin mennyt kuitenkaan). Mutta sisar kyllä oikaisi minulle tietä moneen hankalaan tilanteeseen, pääsin vähän kuin koira veräjästä. Siksi sisko onkin ihana! :) Kaikkiaan hyvällä muistelen lapsuuttani.