Känä

MiracleMike

oli Urho Kekkosen nimimerkki hänen pakinoissaan Suomen Sotilas-lehdelle. Oli muun muassa muistelmia 1918 tapahtumista.

8

408

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • takana.

      Vaan joku satu-setä.

    • Heh-heh!

      Hauskaa, että edes joku muistaa KEPU:n historiaakin.

      Nimimerkin valinta ei todellakaan ole sattuma.

    • JormaKKorhonen

      Kun meikäläinen täällä joskus esiintyi aihepiirin mukaan useammalla nimimerkillä (asevelisosialisti, Herulin Hande, historian harrastaja, stadin kundi, K.K.Korhonen) eräät kepulaiset olivat kovin närkästyneitä ja pitivät sitä pahana ja tyylittömänä.

      Sekin kai vain kertoo siitä, että kepulaiset tuntevat muita huonommin myös oman historiansa ja jopa oman puolijumalansa Urho Kekkosen monet ulottuvuudet, niin hyvässä kuin pahassa.

      Minä pidän hänen hyviin ulottuvuuksiinsa kuuluvana sitä, että hän esiintyi jo lukiolaisena alkaneen ja presidenttikautensa viime vuosiin jatkuneen mielipidekirjoittelijan uransa aikana ainakin seuraavilla nimimerkeillä:

      Erasmus, Esa, Esaias, Ranstakka, Kohennuskeppi, Huoltomies, Itsenäinen suomalainen, Karjalainen talousmies, K.Y.Laaksonen, Känä, Köpi, Lakimies, Lautamies, Liimatainen, Maalaisliittolainen, Mies Suomalainen, Olli Tampio, Pekka Peitsi, Pentti, Puhuva kivi, Simo Sakari, Suomalainen, Urho Sorsimo, Veljenpoika, Vienalaisia, Yksi monista.

      Nimimerkkipaljoudestaan huolimatta Kekkosen kirjallinen tuotanto ei ole kovin laaja. Varsinaisia kirjoja hänellä on vain muutamia, tunnetuimpia varmaan "Demokratian itsepuolustus" ja "Onko maallamme malttia vaurastua?". Hänen viimeinen tunnetumpi kirjansa lienee "Kirjeitä myllystäni", jossa on kyllä teräviä sanallisia sivalluksia, mutta kirjan luonne ja tyyli kertovat selvää kieltään Kekkosen vallanhaluisesta ja herkästi vihastuvasta, kritiikkiä huonosti sietävästä ja pitkävihaisestakin persoonasta.

      No, jos Juhani Suomen toimittamat Kekkosen päiväkirjat luetaan mukaan, Kekkosen tuotanto kasvaa merkittävästi. Suomen työstämiä Kekkosen elämäkertakirjoja, kahdeksan kirjaa, yhteensä yli 4000 sivua, ei tietenkään voida lukea Kekkosen tuotannoksi.

      Mutta pakinoita ja mielipidekirjoituksia Kekkosella on siis paljon, ja monet niistä hyvin tunnettuja, suorastaan helmiä. Parhaita niistä ei kyllä mainostettu Kekkosen valtakaudella, sillä ne olivat ns. suursuomalaisia, joiden kärki suuntautui voimakkaasti hänet valtaan nostanutta ja tärkeintä tukijaansa Neuvostoliittoa vastaan.

      Mielestäni parhaita nuoren Kekkosen pakinoita on muistaakseni vuonna 1921 Ylioppilaslehdessä julkaistu "Päivä diktaattorina". Siinä Urho kuvaili, mitä kaikkea hyvää hän teki, miten maan asiat järjesti sen päivän aikana. Suomalaisuusaate siinäkin pakinassa on johtavana juonteena. En tiedä, onko noita nuoren Kekkosen pakinoita julkaistu kirjana tai löytyisikö niitä netistä; itse olen niitä vuosien saatossa lukenut eri lehdistä.

      Julkaistujen kirjojen sivumäärällä mitaten presidenteistämme suurin tuotanto taitaa olla Paasikivellä, joskin Mauno Koivisto varmaan jo lähestyy hänen määriään. Mutta eräillä poliitikoillamme on ollut suurempi tuotanto kuin yhdelläkään presidentillämme. Ainakin Väinö Tanner on sellainen.

      • AITORehtiSOTILAS

        Tanner oli rikas ja sai sossut sokeutumaan. Ei siis ollut luokkakantainen.


      • Anonyymi

        Olihan taas paatosta. Millä mekanismilla Neuvostoliitto nosti Kekkosen valtaan.

        Kysyy Ossi, oikea SOTILAS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan taas paatosta. Millä mekanismilla Neuvostoliitto nosti Kekkosen valtaan.

        Kysyy Ossi, oikea SOTILAS

        Toistan kysymyksen. HO HOO, HO HOO!


    • Tuli mieleen

      Onko sinun entinen nimimerkkisi 'stara'?

      • Anonyymi

        Ei vaan Rata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      985
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      110
      925
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      738
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      537
    5. 42
      509
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      30
      455
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      453
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      407
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      381
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      363
    Aihe