ei voi olla vaikeeta sitä vilkkua näyttää ajoissa.Uusissa autoissa taitaa olla vilkku kokonaan poistettu.Joka päivä tulee läheltä piti tilanteita ku vilkku tulee miten sattuu tai sit ei tuu ollenkaan.Ei se saatanan lamppu siitä paljoa kulu jos viittis vähän enemmän vilauttaa.
ja se vilkku
tim72
372418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Taitava kuljettaja osaa ennakoida edellä ajavan liikkeet.
Taitavakaan kuljettaja ei voi ennakoida toisen kaistan vaihtoa suoraan eteen, tai kääntymistä pihatielle aivan nokan edestä viime tingan jarrutuksella. Ai niin, tiedoksesi annettakoon että suuntamerkin käyttö on Tieliikennelain mukaan PAKOLLISTA, ei vaihtoehto. Tässäkään kohden laki ei anna myöden.
ajatustenlukija?
Sellaisesta tekijästä josta olen joskus täällä maininnutkin. Elikkä,sellaiselle ihmiselle kolmen eriasian yhtäaikaa toteuttaminen on vaikeeta. Ja silloin jää joku tekemättä. Ja monesti se on vilkun käyttö. Samoilla ihmisillä se vilkku löytyy käyttöön kun kääntyvät mutkassa/mutkaan. Ja tietysti liikenneympyrässä ajaessa vasempaan. Sen käyttö on varmaan helpompaa kun on epävarmaa,käytetäänkö,,, -no laitan varmuudeksi... Mutta paikoissa jossa sitä tarvitaan ja pitää käyttää,on myös muita autoja. Ja niiden liikkeitä seurataan tai sen edessä ajavan.
Kaikki ihmiset eivät kuuluisi lainkaan ratin ja penkin väliin. Mutta poiskaan niitä ei sieltä saa. Senkään takia kun eivät riko nopeusrajoituksia,kaikkia muita sääntöjä kyllä!
Hoidetaanko inssiajo takapenkillä vaakatasossa?
Vilkkua näkee käytettävän turhaankin.
Itse en turhaan vilkkua käytä.
Esim. kun tulen risteykseen, jossa on oma liittymiskaista vasempaan tai oikeaan ja joissa on lisäksi valonuoli, jolloin ajosuuntia ei voi olla kuin yksi ainoa.
Miksi pitäisi vilkuttaa, sillä kyllähän takanatulijat tietää, että olen kääntymässä samaan suuntaan kuin hekin.
Monesti joutuu pitkäänkin odottelemaan valoristauksessa sitä kääntymistään osoittavaa vihreää nuolta.
Siinä vilkut monella vilkuttaa seistessään ihan turhaan. Minä en vilkuta tällaisissa kohdissa.
Tai vilautan parin sekunnin ajan sillä hetkellä, kun valonuoli ilmestyy ja nytkähdetään liikkeelle.
Turhaan en siis vilkkuani pitkiä aikoja vilkuttele.
Sitten on näitä risteyksiä, joissa on ajosuunnat merkitty ja en voi mennä kuin sitä yhtä suuntaa. Taaskaan en vilkuta, sillä takanatulija kyllä tietää, että ajan vain sitä yhtä suuntaa.
Mutta tietävätkö jalankulkijat tai muu kevyt liikenne, tai etenkin valottomassa risteyksessä sitä muusta suunnasta lähestyvät? Useimpia risteyksiä kun voi lähestyä useammasta kuin vain yhdestä suunnasta.
Kuluuko Äijälän vilkku, kun sitä pitää säästää? Viekö vilkun kuluminen hänet konkurssiin?
Kun ajoin hidastetöyssyyn, en käyttänyt vilkkua. Hidastetöyssyjä tulisi laittaa paljon enemmän joka paikkaan. Jokaisen hidastetöyssyn eteen tulisi laitaa STOP-merkki, jotta jalankulkijoitten yliajamiset vähenisivät.
Ei vie konkurssiin. Minä varon kyllä jalankulkijoita, joten heidän ei tarvitse varoa minua. On kyllä totta, että joissakin risteyksissä oikealle käännyttäessä, myös jalankulkijalle palaa samanaikaisesti vihreä valo, joten se tulee kyllä ottaa huomioon ja vilkuttaa, jotta oikealla oleva jalankulkija tietää minun kääntyvän. Tosin jalankulkijaa kuuluu siinä tilanteessa väistää muutenkin, mikä monelta jää huomaamatta.
Mutta se on periaate, että en vilkuta, jos jalankulkijoista ei ole vaaraa ja minulla on vain yksi ajosuunta kääntymisestä huolimatta.
En siis vilkuta risteyksissä, jossa ajosuunnat menee ryhmityskaistojen mukaisesti niin, ettei ole muita ajosuuntia, mihin saisi kääntyä.
Nyt tarkistamaan liikennesäännöt ja äkkiä! Jos autoilijalle ja jalankulkijalle molemmille palaa vihreät samaan aikaan se on autoilija joka väistää.
Lain mukaan vilkkua pitää käyttää myös silloin, kun on vain yksi suunta, mihin saa kääntyä. Laki ei vapauta vilkun käytöstä tuollaisissa tilanteissa.
Vilkun käyttämättä jättäminen on itsekästä "minä-minä"-käyttäytymistä. Minä tiedän paremmin, miten pitää toimia, minä osaan. Muille ei kuulu, mitä minä teen.
Suojatiesäännötkään eivät tunnu olevan hallussa.
Miten ei muka minulle olisi suojatiesäännöt hallussa? Kuule, minähän annan aina tietä jalankulkijoille.
Kyllähän minä näpäytän sitä vilkkua aina käännyttäessä, mutta en vilkuta silloin, kun odotan sitä kääntymistä.
Laki ei puhu mitään siitä, miten kauan pitää vilkuttaa
Vilkun näpäytys käännyttäessä ei täytä lain kirjainta. Vilkku pitää laittaa päälle hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä. Näpäytys käännyttäessä ei ole sama kuin hyvissä ajoin.
Poliisimies sanoi viikonloppuna radiossa hyvin vilkun käytöstä: "Vilkku pitää laittaa päälle niin aikaisin, että itseäkin hävettää."
Et tuntunut tietävän suojatiesäännöistä sen vertaa, että oikealle käännyttäessä sinun pitää väistää suojatiellä kulkevaa jalankulkijaa vaikka sinulla olisikin vihreä valo. Näin siis, jos myös jalankulkijalla on vihreä valo - tai jos jalankulkijalla ei ole valoa lainkaan (sellaisia paikkoja ei taida olla).
Risteyksessä kääntyvän autoilijan pitää myös väistää risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa vaikka paikalla ei olisi suojatietä. Tiesitkö sitä ?
... Äijälä viestissään sanoi juurikin noin, että mikäli kääntyy ja itselle palaa vihreä valo, sekä jalankulkijalle palaa vihreä valo niin jalankulkijaa täytyy väistää.
Mutta Jaska, kanssasi olen täysin samaa mieltä tuon vilkun käyttämisen kanssa.
Siinä Äijälä ei ole oikeassa kyllä.
>>Sitten on näitä risteyksiä, joissa on ajosuunnat merkitty ja en voi mennä kuin sitä yhtä suuntaa. Taaskaan en vilkuta, sillä takanatulija kyllä tietää, että ajan vain sitä yhtä suuntaa.
Vai en ole muka tuota tiennyt. Missä muka olen sanonut niin, ettei tarvitse oikealle käännyttäessä jalankulkijaa väistää. En missään, horiset nyt aivan omiasi!
Tottakait silloin, kun vaihdan ajokaistaa, panen vilkun ajoissa päälle.
Olenkin puhunut näistä muutamista tapauksista, joissa vilkkua on turhanpäiväistä käyttää.
Ja panenhan minä vilkun ajoissa päälle, kun olen aikeissa kääntyä oikealle tai vasemmalle muualla kuin risteyksissä.
Yksi tapa, jolloin en käytä vilkkua lainkaan, on kun muita tielläliikkujia ei ole. En siis vilkuta näkymättömille hengille.
Sitten on tuo hätävilkku, jota käytän, ja jota muut eivät käytä juuri koskaan.
Esim. kun ajan lumituiskussa ja aura tulee vastaan nostaen valtavan lumipöllyn.Silloin kytken hätävilkun päälle, jottak takana tulevat roikkujat älyävät painaa jarua, koska itse haluan mennä pienemmällä nopeudella näkymättömän lumipilven sekaan, jossa saattaa olla ties mitä yllätyksiä edessä.
...on niin monenkirjavia risteyksiä, ettei niistä ota Erkkikään selvää.
Tosi on, että tuntematta risteystä, on paras vilkuttaa, mutta kun on omassa kotikaupungissa näitä tuttuja ristauksia, missä on valot ja jossa ei sitten tarvitse ketään väistää, koska väistettävät odottaa omaa vuoroaan, ei ole mikään pakko vilkuttaa muuten kuin periaatteen vuoksi.
Tällaisissa risteyksissä on jokaiselle, jalankulkijoillekkin omat vuoronsa mennä, jolloin kenenkään ei tarvitse ketään väistää, eikä siis kellekkään vilkuttaa.
Miksi miettiä joka risteyksessä, kannattaako vilkkua käyttää, tai onko kukaan sitä näkemässä? Paljon helpommalla pääsee kun käyttää vilkkua aina ja pian sen tekee automaattisesti asiaa sen kummemmin ajattelematta. Vilkunkäytöstä on myös eniten hyötyä juuri niille joita et huomaa, koska he osaavat silloin ennakoida toimintasi.
Vilkun kuluminen käytössä ainakin on niin pientä, ettei hajoamisen pelossa kannata jättää sitä käyttämättä.
Olen pahoillani, tulkitsin lauseesi hätäpäissäni väärin: "Tosin jalankulkijaa kuuluu siinä tilanteessa väistää muutenkin, mikä monelta jää huomaamatta"
Jäi "jalankulkijaa"-sanasta viimeinen a huomaamatta ja mielessäni se muuttui muotoon "jalankulkijan". Silloinhan asiasisältö muuttuu päinvastaiseksi.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että olet ottanut lain omiin käsiisi vilkun suhteen. Itsekästä ja typerää. Vilkusta on eniten hyötyä niille, joita et huomaa tai joiden et kuvittele vilkustasi hyötyvän.
Jokaisella on omat tyylinsä ajaa liikenteessä.
Käytänhän minä vilkkua, mutta joskus sen käyttö kyllä tuntuu tosi tarpeettomalle.
Esim. kun olen ryhmityskaistalla odottelemassa vasemmalle kääntymisen sallivaa valonuolta. Kun se alkaa palaa, ei kenenkää tarvii minua väistää, eikä minunkaa. Olenkin vain liikkeelle lähdettäessä pari sekuntia pitäny vilkkua päällä, kun se on turhaa, periaatteen vuoksi vaan.
Järkevästi ajatellen ryhmityskaistalla odotellessa ei ole mitään syytä vilkuttaa.
Tässä minä pidän pääni.
Hyvää päivänjatkoa vaan!
"Sitten on näitä risteyksiä, joissa on ajosuunnat merkitty ja en voi mennä kuin sitä yhtä suuntaa. Taaskaan en vilkuta, sillä takanatulija kyllä tietää, että ajan vain sitä yhtä suuntaa."
Jooh, joskus kyllä käytän tässäkin tapauksessa vilkkua, jos on paljon jalankulkijoita. Se helpottaa heille kun he näkevät mihin suuntaan aion kääntyä. Kun kaikki jalankulkijat eivät tajua/osaa katsella autoille tarkoitettuja liikennemerkkejä.
Kyllä tieliikennelaissa sanotaan aivan selvästi,että hyvissä ajoin on ilmoitettava muulle liikenteelle aikomuksistaan!
Sieltähän saattaa tulla vihainen polkupyöräilijä ja potkii riisipussisi lommolle,ellet olet vilkuttamassa!
Sillä ko.pyöräilijä on niin hiton monesti joutunut paniikkijarruttamaan ääliöitten autokuskien takia.
Kevyen liikenteen väylältä ei välttämättä näy autojen kaistamerkit....
En voi käsittää mikä siinä aikeiden näyttämisessä on niin ylivoimaista. Kuvitellaanko vilkuttomassa autossa että muut lukee teidän ajatuksia?
Kerran yks k-pää meinas tulla kylkeen ilman vilkkua ja alkoi vielä protestoimaan asiasta kun en älynnyt muka antaa tälle pellelle tietä. Toisaalta usein näissä autoissa saattaa olla rattijuoppo tai joku narkkari puikoissa, eli kannattaa varoa.
Tiedoksi että tietä saa jos viittii kauniisti pyytää, vilkulla.
Eihän se mitään auta, vaikka täällä asiasta kirjoittelisi, mutta kyllä ottaa pattiin. Vilkuttamatta jättäjien perikuvat ovat: tollo, ymmärtämätön kuski ja toisena nämä umpi kusipäät, jotka kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella. Näillä viimeksi mainituilla on alla aika usein ns. premium-auto.
Yleensä se vilkuttamaton auto pitää sisällään tuollaisen parikymppisen nuoren kossin. Lippis takaraivolla, mallu suupielessä ja kuskin oveen nojataan niinkuin kusitolppaan. Taustapeilissä killuu kaikkea ylimääräistä roinaa, penkeissä pinkit karvapäälliset, ikkunat tummennettu mustaksi kuin hiilikellarin ikkuna, mauttomat aluvanne/rengasvalinnat ja rokkikone pauhaa samaan tapaan kuin agregaatti murkaustyömaalla. Tähän viimeksi mainittuun asiaan liittyy myös syy, miksi ajovalotkin jää käyttämättä: vaffari nielee niin paljon virtaa, ettei laturi riitä antamaan virtaa valoille asti. Ja lopuksi: autona yleensä tautisen madallettu Toyota tai Bemari.
Tottahan tuo, mutta enemmän vaaratilanteita tuntuvat aiheuttavan nämä "peilittömät" kuskit. Viikon sisällä on minulle aiheutunut kaksi vaaratilannetta maantiellä, kun kuski ei ole viitsinyt katsoa peilehin.
Ainekset pahimpaan olivat Kouvola-Helsinki matkalla leveäkaistatiellä ohittaessani vanhaa C-mersua, joka junnasi edessä ajavan perässä lievää alinopeutta. Eihän siinä mitään, jokainen ajaa turvalliseksi kokemaansa nopeutta kunhan tekee tietä ripeämmille. Noh, ohittamaan lähtiessäni kytkin vilkun ajoissa päälle, nostin nopeutta, mutta sitten tämä nero päätti kiilata minut lähes penkkaan lähtiessään ohittamaan edellä ajavaa (tarkoitukseni oli ohittaa kumpikin samalla). Vieläkin hirvittää mitä olisi tapahtunut, jos kyseessä olisi ollut normaalitie. Olisin ilmeisesti päätynyt penkan kautta valotolppaan 115km/h nopeudella. Nopeusrajoitushan tuolla tiellä on 100km/h.
Ota kylmästi tila pois vilkuttomilta.
Tänäänkin olin tulossa töihin tuossa pohjolan pääkonttorin kohdalla. Kaksi kaistaa etenee turuntien suuntaan (jolle olin menossa). Oikea menee vähän joka suuntaan ja vasen vain vasemmalle. Kun vasen lisäksi yleensä on varsin tyhjä, käytän sitä.
Oikealla puolellani oli sitten auto joka ei vilkuttanut (tai vilkutti oikealle, sen puolen vilkut kun eivät näy). Kääntyi kuitenkin vasemmalle... Jos tämä sankari olisi mennyt suoraan, olisi hänen kohdalleen jonoon tullut rako johon olisin mahtunut. Sankarillisen toiminnan seurauksena rako tuli sitten hänen eteensä... Eihän siihen juuri hesaria enempää olisi autojen väliin mahtunut, mutta peräänajajahan sen maksaa jos kolisee. :)
Jos olisi ollut vilkku päällä olisin tietysti antanut tilaa kunnolla ja etsinyt itselleni toisen kaistanvaihtopaikan.
Lähes päivittäin saa opettaa ihmisiä: käyttäkää vilkkua, teidät huomioidaan!
Jos tulkitsen oikein, olit tulossa Lapinmäentieltä Huopalahdentielle ja vaihdoit sitten ko. risteyksen jälkeen Huopalahdentiellä vasemmalta kaistalta oikealle, oikealla kaistalla ajaneen eteen? Ja meinaat, että siitä syystä, että edellisessä risteyksessä oikealla kaistalla ajanut ei näyttänyt vilkua vasemmalle, niin olisit ollut syytön, jos pellit olisivat kolisseet risteyksen jälkeisessä kaistanvaihtotilanteessasi. Huh huh, mitä logiikkaa. Ja sinäkö muka jotenkin annoit tilaa ko. tilanteessa. Kuvauksesi mukaan tilanne taisi olla kuitenkin päin vastoin, kun tungit itsesi olemattomaan rakoon oikealle kaistalle.
Sen verran katson kaistaa vaihtaessani että tilaa on itselleni.
Tarkoitin lähinnä että jos jono olisi yllättäen pysähtynyt ja olisin joutunut jarruttamaan lujasti niin syyllinen olisi ollut takaa tulija joka ei siis pitänyt kunnon turvaväliä (kääntyessäni olin jo tarkistanut ettei kukaan ollut siinä ihan vieressä kääntymässä).
Ja kuten sanoin, en antanut tilaa tilanteessa, vaan olisin antanut jos vilkku olisi aiemmin ollut päällä.
Myönnän toki tunkeneeni olemattomaan rakoon. Se oli kuitenkin rako jonka olisi pitänyt (vilkun käytön perusteella) olla siinä, joten sinne vaan.
Tila pois vilkuttomilta ja muilta tumpeloilta. Kyllä se hiljakseen alkaa mennä perille miten pitää ajaa jos tarpeeksi moni noudattaa tätä neuvoa.
Edelleenkään en yhdy logiikkaasi, että oikealla kaistalla ajanutta piti moisella operaatiolla jotenkin kouluttaa. Vastapuoli on kuvauksesi mukaan ajanut koko tilanteen aikana ajosuuntamerkintöjen mukaisesti kaistaa vaihtamatta vaikkakin jätti vilkuttamatta vasemmalle. Ja vastapuoli ei vaihtanut valitsemallesi kaistalle vaan päin vastoin.
Samoin en edelleenkään ymmärrä miksi kirjoitat, ettet antanut tilaa tilanteessa. Eihän vastapuoli ollut vaihtamassa kaistaa eteesi ilman vilkkua.
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että vilkuttomille kaistanvaihtajille ei pidä tehdä tilaa.
Et sinäkään kyllä aivan syytön olisi ollut, jos olemattomaan rakoon tuuppaamalla olisit saanut ketjukolarin aikaiseksi "syömällä" sen turvavälin, joka tilanteessa oli ennen väliin tukemistasi.
Jos kaistalla pääsee oikealle, suoraan ja vasemmalle, on vilkkua käytettävä ellei ole menossa suoraan.
Koska vilkkua ei käytetty, voidaan olettaa että kyseinen henkilö oli menossa suoraan.
On siis rinnasteinen vilkuttomaan kaistanvaihtoon. Tehdään jotain mitä voitaisiin tehdä vilkun kanssa laillisesti, mutta ilman vilkkua, mikä tekee siitä kiellettyä.
Enpä kyllä lähtisi rinnastamaan oikealta kaistalta vasemmalle kääntymistä vilkuttomaan kaistan vaihtoon.
Se, että joku jättää kääntyessä vilkuttamatta ei oikeuta toista osapuolta kääntymistä seuraavassa liikennetilanteen vaarantamaan liikennettä omalla kaistanvaihdolla. Tämähän myönsit tuossa aiemmin, kun olit tuupannut olemattomaan rakoon.
Tieliikennelakihan toteaa:
Kuljettaja saa vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa vain, milloin se voi tapahtua vaaratta ja muita tarpeettomasti estämättä.
Suuntamerkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.
Tietenkään se että joku rikkoo lakia ei oikeuta minua tekemään sitä... Lain mukaan.
Mutta moraalisesti se oikeuttaa, kunhan motiivi on oikea: eli tarkoitus pyhittää keinot.
Ja tässä (kuten yleensä minulla muuloinkin muita estellessäni) motiivi on hyvä: yritetään opettaa ihmisille kantapään kautta että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Tähän mennessä ei yllättäen (heh) ole mennyt perille, mutta se johtuu vain siitä että me kouluttajat olemme liian harvinaisia.
Parempi ettet yritä opettaa mitään ainakaan estämällä muita. Fiksumpaa on keskittyä siihen, että toimii itse oikein. Jos kuitenkin välttämättä haluat opettaa, käytä torvea. Se on paljon tehokkaampaa kuin typerä tien tukkiminen ja sen huomaavat muutkin.
Jos joka päivä estää jonkun toimintaa, on väistämättä edessä se päivä, kun kolahtaa. On täysin arpapeliä joudutko silloin maksumieheksi vai et. Kaikki eivät välttämättä tulkitse tilanteita samalla tavalla kuin sinä ja todistajiksikin voi ilmestyä mitä ihmeellisimpiä tapauksia. Nimimerkillä kokemusta on.
Hyvän asian puolesta olen valmis ottamaan pieniä riskejä... :)
En ymmärrä myöskään sitä porukkaa jotka "käyttää" vilkkua siten että esim. kaistaa vaihdettaessa laitetaan vilkku päälle sitten kun ollaan jo puoliksi toisella kaistalla. Tai vilkku päälle sitten vasta kun on siirrytty rampilta tielle tai päin vastoin.
Mikä sen vilkun tarkoitus on silloin.... ihmettelen. Joku varmaan osaa selittää miksi käytetään vilkkua jo puoliksi tehdyn kääntymisen tai kaistan vaihdon jälkeen.
Jos rattia pitää kiinni ala- tai yläreunasta , sormet ulottuvat mukavasti vilkkuviikselle vain silloin, kun rattia on jonkin verran käännetty. Kuka sitä nyt otetta muuttamaan pelkän kaistanvaihdon tai vilkunkäytön vuoksi!