Onkohan tämä nyt laajemmaltikin levinnyt väärinkäsitys, että "yksineläjä/erakko" (tai miten sen nyt paremmin sanoisi) olisi automaattisesti yksinäinen? Tuntuu vain siltä, että kaikki kokevat järkyttävän negatiivisena vähäisen tai olemattoman tuttava/kaveripiirin ja vaipuvat masennuksen kouriin. En tiedä olenko vielä näin vähäisellä kokemuksella oikeassa asemassa paasata, mutta pari vuotta mitä olen omillani asunut, niin olen kyllä sen melko erakkona viettänyt, mitä nyt pakolliset vanhempien tapaamiset ja opiskeluhommat. En silti koe olevani laisinkaan masentunut tai onneton ja opiskelukin sujuu loistavasti. :)
Kuitenkin se, mikä tässä ehkä eniten vituttaa, on muiden ihmisten perskuleen negatiivinen suhtautuminen. Eli kotona asuessani vanhemmat huolehtivat ja saarnasivat jatkuvasti, samoin sisarukset. Koulussa (lukio yläaste) olin aina pellen maineessa ja vitsien kohteena (muuta syytä en tähän keksinyt, kuin että kavereita ei ollut.. olin aktiiviurheilija ja menestyin koulussa hyvin), armeijassa suurin piirtein samaa rataa. Olenkin miettinyt, että olisikohan monelle yksinelämisen "sivutuotteet" karvaampaa kalkkia kuin itse yksinolo?
Kuitenkin se, mikä tässä ehkä eniten vituttaa, on muiden ihmisten perskuleen negatiivinen suhtautuminen. Eli kotona asuessani vanhemmat huolehtivat ja saarnasivat jatkuvasti, samoin sisarukset. Koulussa (lukio yläaste) olin aina pellen maineessa ja vitsien kohteena (muuta syytä en tähän keksinyt, kuin että kavereita ei ollut.. olin aktiiviurheilija ja menestyin koulussa hyvin), armeijassa suurin piirtein samaa rataa. Olenkin miettinyt, että olisikohan monelle yksinelämisen "sivutuotteet" karvaampaa kalkkia kuin itse yksinolo?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Se että on paljon yksin ei tarkoita sitä, että olisi yksinäinen.
Ole vaan iloinen, ettet kärsi yksinäisyydestä. Älä välitä, mitä muut ajattelee. Itsehän sä elämääs elät. Jos oot tyytyväinen, ei vois paremmin olla. Etkä oo selitysvelvollinen kellekään.
on paljon mukavampaa hoitaa oma elämänsä niin että on tyytyväinen, kuin että elää muiden seassa, verraten itseänsä jatkuvasti muihin.. mua ottaa vieläkin päähän kun olen sortunut tähän ilmiöön.. joskus olin aika paljon enemmän hoidan asiani itse tyyppiä. Ja nyt näyttää vaaka kallistuvan taas sille suunnalle. En vaan jaksa sosialisoida turhaa. Yhden henkilön haluaisin kyllä hoitaa, mutta toivottavasti sekin onnistuu. Itsenäisiä ihmisiä ei ymmärretä. Sääli.
Mua on kans ihmetyttänyt sama asia!
Mä olen kans sellanen että viihdyn paljon yksikseni, tottakai joskus haluan vähän tuulettaa omia ajatuksia ja olla kavereitten kans, mutta en joka päivä! Mua on alkanut ärsyttämään toisten ihmettelyt siitä, että "voivoi, miten sä nyt yksinäs oot, tule mun luo kahville!". No mitä jos ei kiinnosta, eikä huvita? Yritä siinä sitten muotoilla hienotunteisesti se jotenkin sillä tavalla, että toinen ei suutu.
Tässä vuosien myötä olen kyllä ittekin jo ehtinyt epäilemään, että onko tämä tällanen elämä normaalia, oikeesti. Kaikesta huolimatta, olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen on omanlaisensa, ja niin jokaisen pitäis antaa ollakin -ilman että siitä tarttis kokea jotakin syyllisyyttä! Jokaisella on oikeus yksityisyyteensä.
En tiä, mutta jotenkin tuntuu että Suomestakin on tullut niin eurooppalainen maa, että täälläkin vallitsee sellanen ilmapiiri, jossa sosiaalisesti aktiiviset ihmiset ovat jotenkin arvostetuimpia ja parempia kuin muut. Sääli sinänsä. Mun mielestä se ei ole mikään mittari.
Jokaisella on omat syynsä olla yksineläjä ja niin jokaisella mun mielstä saa ollakin. Mä ite olen kokenut nuorempana huonoja kaverisuhteita, joten parempi olla yksin kuin huonon kaverin seurassa...
Nyt ei taas vaikuta kovin uskottavalta. Sanot ensin, että haluat olla yksin, mutta viestin lopussa paljastat todelliseksi syyksi katkeroitumisen huonoihin ystäviin.
Tämä aihe on silloin tällöin esillä täällä, ja ihmiset yrittävät todistella sillä jotain. Yksin on toki kivaa, ja niin saattaa viihtyä vuoden tai kaksikin, mutta väittäisin että pitkällä juoksulla jokainen ihminen tarvitsee ehdottomasti toisia ihmisiä ja sosiaalista verkostoa.
Jotenkin tuntuu että olette käytännössä kuitenkin yhteydessä esimerkiksi vanhempiinne tai joihinkin nettikavereihin silloin tällöin, joka on tarpeeksi pitämään vireyden ja "sosiaalisen energian" yllä. Jos oikeasti on _täysin_ yksin, niin siinä tulee kyllä todella huono ennemmin tai myöhemmin.
Vaikka selkeitä poikkeuksiakin maailmasta löytyy, niin en usko, että monet, jotka täällä niin väittävät, haluaisivat tai edes pystyisivät oikeasti olemaan erakoita.
Hehhe...Siis ei ole totta!?
Et kai sinäkin nyt oikeasti odota, että mä sulle alkaisin todistelemaan, että miksi mä haluan olla yksin?!
Mulle on aivan sama kuulostaako mun elämäni ja erakkoluonteeni susta epäuskottavalta vai ei! Hehheh...siis oikeesti!? Jokaisella yksineläjällä on varmasti omat motiivinsa siihen elämäntapaan miten elää, eikä varmasti kahta aivan samanlaista "yksineläjää" löydy, kuten ei yleensäkään ihmisiä.
Ja jos luet kirjoitukseni uudelleen ymmärrät ehkä sillä kertaa lukemaasi: minulla ei ainakaan ole tarvetta olla toisten ihmisten seurassa, enkä kaipaa kavereita, JOKA PÄIVÄ. Tottakai sosiaaliset suhteet silloin tällöin ovat mukavia, mutta viihdyn erinomaisesti pitempiäkin aikoja yksikseni. Niin olen elänyt jo monta vuotta. Yritäpä sinäkin ymmärtää, että meitä ihmisiä todella on monenlaisia. Ja vaikka sinä et sitä ymmärtäisikään, niin silti se ei ole mahdotonta! Yksineläminen ei tarkoita sitä että olisi yksinäinen.
Mutta kiitos kuitenkin hyvistä nauruista, jotka sain lukiessani kirjoituksesi. En voi sanoa, että "pelastit päiväni", koska olisin varmasti tyytyväinen, iloinen ja onnellinen päivääni muutenkin.
Ole hyvä hyvistä nauruista.
Luokittelisin sinut ennemmin vetäytyväksi kuin yksinäiseksi.
Sitäpaitsi, jos sinulla on edes mahdollisuus tavata niitä kavereita, vaikka sitten harvemmin kuin joka päivä, et todellakaan ole yksin. Helppohan se on olla yksin, kun tietää että joku edes haluaisi tavata. Mutta katsos, kun ei yksinkertaisesti ole ketään ympärillä... tulee yksin olemisesta yllättäen työlästä.
Vai luuletko ettei sinulle olisi vaikeaa huomata ettei sinua kukaan kaipaa? -jos ripustautuisit vaikka lampun koukkuun, voi olla että menisi viikko-pari ennenkuin edes äitisi yrittäisi sinua tavoittaa. Kun et kahteen päivään olisi edes soittanut äidillesi takaisin, tulisi äitisi katsomaan onko sulle sattunut jotain. Toisilla tämäkin saattaa olla realistista...
Minä en kutsunut itseäni yksinäiseksi. "Ongelmanani" on se, että ympärillä olevat ihmiset eivät oikein tunnu ymmärtävän sitä, että viihdyn ja haluan olla yksin. He luulevat että olen yksinäinen. Minä tahdon tilaa hengittää.
Niin, ymmärrän näkemyksesi. En kiellä, ettenkö voisi huomatakin olevani yksinäinen, jos tulisi tilanne, jolloin ympärilläni ei olisi ketään ihmistä vaikka haluaisin. Ehkä huomaisin, ehkä en. En voi sitä tällä hetkellä tietää. Voin vain kuvitella kuinka raskasta se voisi olla.
Ihmiset ovat niin erilaisia: toiset kokevat yksin olemisen raskaana ja toiset taas kaipaavat yksinäisyyttä ja omaa rauhaa. Kumpikin voi olla yhtä raastavaa, mutta eri tavalla. Olisi itsekästä ja epäoikeudenmukaista vähätellä kumpaakaan noista tuntemuksista.
Kaipaan itse seuraa, haluaisin joskus puhua ja nauraa, mutta toisaalta tarvitsen myös paljon yksinoloa, eivätkä kaikki käsitä sitä. Tuntuu että ihmissuhteita pitäisi pitää yllä tapaamalla vähintään joka viikko.
Juurikin näin. Erittäin tehokas tapa päästä ysävistä eroon; Älä vastaa puhelimeen pariin kuukauteen. Muut eivät enää soita, itse et enää kehtaa soittaa. Sitten kun soitat, sut on jo unohdettu, vähintään sun kanssa ei enää haluta puhua.
Jos on oikeita ystäviä, niin ne kyllä ymmärtää, että kaipaat joskus olla yksinkin. Jos eivät ymmärrä ja pidä susta sellaisena kuin olet, niin antaa mennä vaan..! Ystävyys on sitä, että toisen hyväksyy sellaisena kuin se on; vikoineen kaikkineen.
Juu. Näinhän se on nähtävä. Yksin sitä varmaan saa kuollakin kun sen aika on. Vaikka niinhän se taitaa olla meistä jokaisella.
...sanoin ehkä liian jyrkästi. Älä nyt masennu enempää.
Tarkotin kyllä joka sanaa, mutta myös sitä, että varmaankaan sellasten "ystävien" perään ei kannata itkeskellä, jotka ei arvosta sellasena ko on. Niin että, ei muuta ko nokka kohti uusia tuulia? Etsit ehkä ystävää vääristä paikoista?
Vähän eri asia olla vapaaehtoisesti omissa oloissaan, kuin pakosti yksin ilman että kaikista yrityksistä huolimatta onnistuu ketään ystäviä löytämään.
Tämäkin palsta on kai ennemmin tarkoitettu pakkoyksinäisille, jotka kärsivät yksinäisyydestä, eikä niille joilla periaatteessa on kavereita mutta jotka mieluummin ovat omissa oloissaan.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että on eri asia olla vapaaehtoisesti yksin, kuin että olla yksin siksi, että ei kerta kaikkiaan vain löydä ystäviä.
Mutta anteeksi vaan. Mikäs se sinä olet "ilmottelemaan" kenelle tämä palsta on oikein tarkoitettu? Näin lukee tämän palstan kuvauksessa: "Miksi olet yksin? Keskustelua yksinäisyydestä." "Yksin", "yksinäisyys". eivätkö ole kuitenkin aika moniuloitteisia asioita? Yksin esimerkiksi voi olla vaikka olisikin yhdessä jonkun kanssa. Yksinäisyyttä on myös monenlaista: joku tahtoo olla vain "omassa yksinäisyydessään".
Joten eiköhän tämä palsta ole "tarkoitettu" ihan vaan kaikille, jotka haluavat vain keskustella KAIKENLAISESTA yksinäisyydestä -ovat he sitten millä tavalla yksinäisiä tahansa?
Myös terveys-otsakkeen alla lukee, että keskustelua mm. hyvinvoinnista, eli eihän tämä edes ole pelkästään ongelmista kärsiville tarkoitettu palsta, vaan myös hyvinvoinnista voi keskustella.
Eli jos joillekin omissa oloissa oleminen edustaa hyvinvointia, siitäkin voi keskustella siinä missä toisille pakkoyksinäisyys edustaa pahoinvointia.
Yksineläjät ovat surkimuksia.