Kun ylipäätään ajatellaan Iranin älytöntä asennetta ulkomaihin ja sen agressiivista asekehittelyä, sekä sisäistä levottomuutta, en todellakaan näkis minään ihmeenä, jos länsivallat puuttuisi ongelmaan voimakoeinoin, kun lisätään päälle vielä Muhammed-sarjakuvista syntyny kohu.
En millään tavalla puolusta yhdysvaltojen toimia Irakissa, mut siinä tapauksessa jos/kun Iran menee ''liian pitkälle'' ydinaseohjelmassaan, olis oikeutettua ottaa ohjat omiin käsiin aseellisesti.
(Oikeastaan Israel ja jenkit on jo pitemmän aikaa etsiny maaleja pommikoneille Iranin maaperältä)
Mielipiteitä?
En millään tavalla puolusta yhdysvaltojen toimia Irakissa, mut siinä tapauksessa jos/kun Iran menee ''liian pitkälle'' ydinaseohjelmassaan, olis oikeutettua ottaa ohjat omiin käsiin aseellisesti.
(Oikeastaan Israel ja jenkit on jo pitemmän aikaa etsiny maaleja pommikoneille Iranin maaperältä)
Mielipiteitä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Viime maanantaisessa (13.2) Satakunnan Kansassa oli uutinen jonka mukaan USA:n asiantuntijat identifioivat kohteita sekä arvioivat aseistusta ja operaatioon liittyviä kuljetustarpeita. Suunnitelmissa on Iranin ydinlaitoksiin kohdistuvia pommi-iskuja joita tuettaisiin sukellusveneistä laukaistavilla pitkänmatkanohjuksilla.
Venäjän silmin katsottuna Usa saa alueella liian suuren vallan jos se valloittaa Iranin. Sen tähden uskon että Venäjä kiirehtii ehtiäkseen näihin "rauhaanpakottamistehtäviin" ennen USAa. Tätä ennustaa muös profetia eli sanoma Suomen kansalle, jonka voi kuunnella osoitteessa www.freewebs.com/sanoma.
Tähän nojaa USA:n öljymillitarismi ja sionistien plutokratia :
Pitkä tuomio uhkaa holokaustin kieltäjää
Tänään Wienissä alkavassa oikeudenkäynnissä puidaan Irvingin puheita, joissa hänen syytetään kieltäneen juutalaisten joukkotuhon. Juutalaisten joukkotuhon kieltäminen on rikos sekä Itävallassa että Saksassa.
Irvingin oikeudenkäynti sattuu herkkään aikaan, sillä maailmalla raivoavassa profeetta Muhammedin pilapiirroskiistassakin on jo taitettu peistä holokaustista. Muun muassa Iran on julistanut holokaustiaiheisen pilapiirroskilpailun ja vähätellyt juutalaisten joukkomurhaa.
Irving on epäillyt julkisesti kaasukammioiden olemassaoloa. Hän on myös sanonut, ettei ole \"pienintäkään todistetta\" siitä, että natsit olisivat toteuttaneet juutalaisten joukkomurhan. Hänen mukaansa todellinen kuolleiden luku oli huomattavasti pienempi kuin kuusi miljoonaa, eikä Adolf Hitler välttämättä edes tiennyt koko asiasta.
Terrorisminvastainen poliisi päivystää tänään wieniläisen käräjätalon ulkopuolella, sillä poliisi pelkää uusnatsien mellakoita. Irving on saanut jopa 300 fanikirjettä viikossa, ja hänellä on poliisin mukaan erittäin paljon tukijoita.
Itävaltalaisviestimien mukaan kohuoikeudenkäyntiin saapuu myös keskitysleireiltä selvinneitä juutalaisia, joten tunnelmien pelätään kuumentuvan.
- Olen selvinnyt holokaustista, siksi aion selvitä myös David Irvingistä, yksi paikalle aikovista juutalaisista sanoi Der Kurier -lehden mukaan.
Oikeudenkäynnin valmisteluja on seurattu niin tarkkaan ympäri maailmaa, että poliisi on kieltänyt filmaamisen ja valokuvien ottamisen oikeustalolla. Jopa 50 kameraryhmää eri puolilta maailmaa odotetaan paikalle.
On mahdollista, että oikeus antaa tuomionsa jo tänään.
Se tekee asiat helpommiksi!
http://www.freewebs.com/sanoma/index.html
Israelille on myyty Bunker Busters pommeja, joilla voi hävittää ydinlaitokset. Iranin miehittämistä ei varmaan kukaan suunnittele. Mutta ryhtyykö Iran vastahyökkäykseen?
Toivottavasti Venäjällä syntyy sopimus uraanin rikastamisesta.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/4636048.stm
Se on joko äärimmäisen idealistinen suvereenisuutensa suhteen, eikä vastaa koska ei halua olla riippuvainen kenestäkään, tai sitten Iranilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa.
Oli haastatteluja kaduilta TV:ssä Iranista, nuoret oli kannalla että USA hallitsisi Iranin Ydinlaitoksia
Ihan vakaasti olivat mieltä nämä nuoret miehet, että vain USA olisi pitkällä tähtäimellä heidän ydinvoimaloidensa hallinoida
Mutta tuskimpa, niin kaun kun papit vallassa, ne kiihkoisimmat valitettavasti vielä
Unohtuneen että Iran on kuitenkin suvereeni itsenäinen valtio jonka presidentti on vaaleilla valittu.Eli tuleva propaganda ei voi olla ihan samanlaista kuin Saddamin kohdalla, paitsi että hulluksi hänetkin on varsin helppo leimata. Näinhän Yhdysvallat on toiminut ainakin toisesta maailmansodasta lähtien ja aina se tuntuu menevän läpi? Toinen vielä vaikeempi kysymys on että kenellä on oikeus valmistaa ydinaseita ja kenellä ei? Tulee jälleen mieleen se entinen opettaja:Älkää tehkö niinkuin minä vaan niinkuin minä sanon.
Älä puhu vapaista vaaleista ja Iranista samana päivänä.
Hei miten voi olla niin typerästi, että puhut tietämättä että samat asiat on jo sanottu samassa listassa?
Muutaman viikon takaa televisiosta kun haastateltiin CIA:n entistä johtajaa (nimeä en muista). Siinä hän kertasi hyökkäyksiä ja sotia aina Hiroshimasta lähtien tähän päivään, ja pääpointti oli se että kaikki operaatiot on pohjustettu valheellisilla tiedoilla.Sitä on kyllä itsekin aavistellut, mutta hyvä juttu että Jenkeistä tulee sen pupun lisäksi myös kaikista kriittisin ja paljastavin tieto.
USA on avoin ja demokraattinen maa.Niin sanotuista oman pesän likaajista tulee sankareita.Niskalaukauksia ammutaan muualla päin.
Usein sodat syttyvät erilaisista pelkotiloista tai vääristä olettamuksista. Jälkikäteen pääosa Irakin sodan syistä on osoittautunut vääräksi. Ei ollut joukkotuhoaseita ja ei ole löytynyt yhteyksiä terrorismiin. Iranin presidentti tuntuu tekevän parhaansa Israelin ärsyttämisessä.
ohjataan siihen suuntaan kuin herrat johtajat haluavat. Suomalaisten käyttäytymistä ohjaa Venäjän pelko. Sitä poliitikot käyttävät hyväkseen.
Haluatko terrorismin lisääntyvän yhä edelleen lännen uhitellessa muslimeille? USA on tietääkseni ainoa valtio, joka on ydinaseita käyttänyt.
Iran on oikeutettu valmistamaan atomipommin siinä kuin Intia,Pakistan ja Israel.
valtiolla on ydinaseita, pitäisi kaikilla muillakin olla oikeus niitä valmistaa. Onko joku jumala suonut esim. USA:lle erivapauden? Nehän on niitä räjäytellytkin naisten ja lasten niskaan!
kyllästyttää tuo usan sekoilu maailmalla! miksi helvetissä yksi valtio saa tehdä mitä huvittaa ja muiden pitää kysyä lupaa ja kyyristellä. Onhan siinä naapurivaltioillakin ydinaseita. ollaanko jo siinä vaiheessa maailmanpolitiikan näyttämöllä että yksi ainut sivistymätön typerysvaltio määrittelee mikä maa on tarpeeksi oikeamielinen omistaakseen ydinaseen, kun sitä ovat typerämmätkin käyttäneet. Democracy my ass!
Ne ovat YK:n päätöksiä.Siellä tehdään huonojakin päätöksiä.Eikä ihmekkään,kun päätöksiä on rustailemassa epädemokraattisien maiden korruptoituneet edustajat.Käyttävät jopa veto oikeutta.USA on ahkerien ihmisten,rikas ja demokraattinen maa.Kannattaa päivittää tiedot,mene vaikka käymään.
ihmisiä alle köyhyysrajan. Demokratiakin on nykyään vitsi. Kymmenillä miljoonilla ei ole minkäänlaista sairausvakuutusta.
http://www.bushlies.net/pages/10/
ei se ihme ole että kyseinen "rauhan ja rakkauden lähettiläs", yhdysvallat, lähtee sotimaan kun se noin paljon saa osakseen varauksetonta hyväksyntää ja ihailua. ei siellä paikan päällä käymällä kovinkaan objektiivista tietoa saa sen maan todellisista päätöksistä, sen verran hyvin on totuutta muokattu mediassa.
pari tuttua on siellä käynyt ja ihmetellyt
sitä miten media sivuutti kokonaan esim. irakin sodan vastaiset mielenosoitukset ja muut arat aiheet. demokratiaa löytyy varmasti, mutta se ei ole sitä mitä sanakirjassa lukee. ja vaikka yk olisi antanut mandaattinsa, niin yhdysvallat se oli joka jauhoi puhdasta paskaa joukkotuhoaseista. ahkeraa valehtelua, ahkeria ihmisiä siis siinä mielessä.
mitenkäs se Bushin kusettaminen presidentiksi ensimmäisellä kaudella?
demokraattistako? jos nyt lähdet väittämään että Bush voitti vaalit rehellisesti, en usko että tätä
keskustelua kannattaa jatkaa pitemmälle..
osuit naulan kantaa sanoessasi usan olevan rikas maa, pitänee paikkansa. mitä kertoo valtiosta se että se antaa suurempaa sotilaallista tukea israeliin(1,8 miljardia d:tä) kun millä se avustaa
afrikan nälänhätää? mikä on arvojärjestys? aseen ojentaminen tappavan käteen vai nääntyvän ruokkiminen?
toivotaan nyt kumminkin että iranin tilanne ei johtaisi sotatoimiin ja taas viattomien siviileiden kuolemaan
Vain pähkinän kokoisilla aivoilla syntyy tuollaisia mielipiteitä.
Kun vertaa Irania Intiaan, Pakistaniin tai Israeliin, täytyy muistaa et kolmella edellämainituista on huomattavasti terveempi asenne ulkopolitiikassa ja ydinaseiden kehittelyssä. Iran sen sijaan on saanu muun maailman varpailleen uhkaamalla ''hävittää Israelin maanpäältä'' jne. Lisäksi Iran pyrkii tietoisesti luomaan mahdollisimman huonot suhteet Euroopan Unioniin ja Amerikkaan mm. kommentoimalla holokaustia myytiksi.
Mun mielestä Iranin kaltainen, jo muutenkin epävakaa, valtio on valtava riski sitä ympäröiville valtioille. Kun lisätään vielä sekopäinen valtionjohto ja ydinase-valmius, ja yhteydet terrorismiin voisi
Irania luonnehtia Pohjois-Koreaakin pahemmaksi uhaksi koko maailmalle.
Ei Iran ole hyökännyt muihin maihin, niinkuin Israel esimerkiksi.
Intia ja Pakistan kalistelivat aseitaan kymmeniä vuosia. Päivittäin tulitettivat tykeillä toisiaan. Kuinka heille sopii atomiase?
Nyt kun heillä on atomiase kummallakin, tilanne rauhoittui kerralla.
Nyt käydään rauhallista rinnakkaiseloa, Neuvottelemalla ratkaistaan rajakiistaa.
Ameriikka CIA:neen kaiken takana ,nostattaa vihaa Arabien keskuudessa. Voidakseen hyökätä. Joutuivat Iranista lähtemään joskus ja vielä tulivat nöyryytetyiksi. Nyt tuntevat kostonhalua.
Samoin kuin Irakia kohtaan.
Olen sitä mieltä että tehköön vaan atomipommin. Silloin rauhoittuu sielläkin tilanne.
Jos köyhyysraja olisi joka maassa esim. euromääräisesti sama kuin USA:ssa,meillä Suomessa olsi arviolta 20% köyhiä ja EU:ssa n.30% köyhiä.USA:n kansalaiset ovat alkuperältään eurooppalaisia.Heillä on pitkälle eurooppalaiset arvot.Nämä asiat kyllä ymmärretään Euroopassa,mutta ei meillä.Onkohan Kekkos/Taistolais Finladian Tampereelta valmistuneilla toimittajilla vielä näppinsä pelissä?
Mitä ydinaseen kieltäjiä nämä tekopyhät Amerikkalaiset ovat. Hehän ovat itse sitä käyttäneetkin vieläpä kaksi kertaa.