kehitysavusta

"Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii, että Suomi nostaisi kehitysyhteistyön määrärahoja kuten hallitusohjelmassa sitouduttiin tekemään.

Tavoitteena on ollut nostaa apu 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Budjettivalmisteluissa tätä on ehdotettu muutettavaksi niin, että apu olisi 0,51 prosenttia BKT:sta vuonna 2011."

Vihreittenkin pitäsi pistää harkintaansa tämä vasemmistoryhmien apupuolueeksi leimaantuminen etenkin sen kannalta, että mitä hyötyä siitä saa.
Presidentti puhuu "globalisaatiosta", mutta mitä globalisaatiossa on tapahtunut myönteiseen suuntaan, jossa Suomi olisi ollut merkittävässä asemassa vaikuttamassa globalisaation kehitykseen???? Etenkin kun kehitysapu junnaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin Euroopan minimiluokassa??????
6222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomi on osallistunut rauhanturvaamistyöhön Suezin kriisistä alkaen. Ahtisaari, Haavisto, Holkeri ja Rehn ovat tehneet erittäin paljon työtä rauhan hieromisessa ja konfliktien jälkeisen tilanteen kartoittamisessa; Namibia, Kosovo, Irak, Aceh, Pohjois-Irlanti...

Suomi ei ole kitsain, vaan Euroopan keskitasoa kehitysavun suhteellisessa määrässä. Suomen kehitysyhteistyön laadulla voidaan osittain korvata määrää. Jotta Suomi toteuttaisi YK:n asettaman tavoitteen, se vaatisi yhden miljardin euron eli 300 miljoonaa euroa lisää nykyiseen määrään. YK:n vuosituhattavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta varojen puutteeseen, joten on kannatettavaa nostaa määrä 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Suosittelen sinulle tutustumaan Kepan ja ulkoministeriön sivuihin

http://www.kepa.fi/mika_kepa
http://global.finland.fi/tietopankki/maat.php?kieli=1

Äänestä
  • Lyötyykö jostakin tarkat listaukset eri maitten tämän hetken kehitysavun määrästä???? En usko että Suomi suhteessaan BKT:n on keskitasoa paitsi ehkä kun entiset Neuvostovaltiot lasketaan mukaan Eurooppaan. Muutenhan muun Euroopan kehitysavun olisi pitänyt vähässä ajassa suorastaan romahtaa sillä Suomen kehitysapu on kylläkin kasvanut onneksi, mutta se kasvaa varsin hitaanlaisesti.

    Kehitysyhteistyö ja ihmisoikeusasiat: enpä tiedä mille puolueelle ne oikein kuuluvat, mutta luulenpa että niitte täytyisi kuulua jokaiselle ihmiselle tällä maapallolla, joka ajattelee..

    Äänestä

  • listaukset;; kirjoitti:

    Lyötyykö jostakin tarkat listaukset eri maitten tämän hetken kehitysavun määrästä???? En usko että Suomi suhteessaan BKT:n on keskitasoa paitsi ehkä kun entiset Neuvostovaltiot lasketaan mukaan Eurooppaan. Muutenhan muun Euroopan kehitysavun olisi pitänyt vähässä ajassa suorastaan romahtaa sillä Suomen kehitysapu on kylläkin kasvanut onneksi, mutta se kasvaa varsin hitaanlaisesti.

    Kehitysyhteistyö ja ihmisoikeusasiat: enpä tiedä mille puolueelle ne oikein kuuluvat, mutta luulenpa että niitte täytyisi kuulua jokaiselle ihmiselle tällä maapallolla, joka ajattelee..

    Suomen YK-liiton kautta löysin OECD maiden raportin vuodelta 2004. Sivulta kaksi löytyy niin absoluuttiset kuin suhteelliset määrät.

    http://www.oecd.org/dataoecd/0/41/35842562.pdf

    "Kehitysavusta ja sen määrästä puhuttaessa käsitellään yleisesti OECD-maiden ja erityisesti sen kehitysapukomitea DAC:n jäsenmaiden myöntämää taloudellista apua kehitysmaihin. DAC:n jäsenistön myöntämä julkinen kehitysapu muodostaakin yli 90 % kaikesta virallisesta kehitysapuvirrasta."

    http://www.ykliitto.fi/aineisto/kehitysrahoitus/julkinen.htm

    Äänestä

...kehitysavulla ja vihreällä aatteella on toistensa kanssa? Minä en näe niissä muuta kuin ristiriitaa.

Vaikuttaa siltä, että humanistit ovat aina ja kaikkialla tyntämässä nenänsä joka paikkaan. Heidän mielestään mikään aate ei ole oikeaa ellei se ole yltiöhumanistista.

Äänestä
  • Etenkin tyttöjen ja naisten lukutaito ja muu koulutus parantavat ympäristön tilaa. Syntyvyys kääntyy laskuun ja oppivat parempia menetelmiä taloudenpidossa.

    Osaatko sanoa nykyaikaisen (muutamalta vuodelta olevan) esimerkin kehitysapuhankkeesta, mikä on kestävän kehityksen periaatteiden vastainen?

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Etenkin tyttöjen ja naisten lukutaito ja muu koulutus parantavat ympäristön tilaa. Syntyvyys kääntyy laskuun ja oppivat parempia menetelmiä taloudenpidossa.

    Osaatko sanoa nykyaikaisen (muutamalta vuodelta olevan) esimerkin kehitysapuhankkeesta, mikä on kestävän kehityksen periaatteiden vastainen?

    Kaikki kehitysapu joka nostaa avunsaajien luontoa kuluttavaa elintasoa, on vahingollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


afrikka&kiina& ... kirjoitti:

"Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii, että Suomi nostaisi kehitysyhteistyön määrärahoja kuten hallitusohjelmassa sitouduttiin tekemään.

Tavoitteena on ollut nostaa apu 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Budjettivalmisteluissa tätä on ehdotettu muutettavaksi niin, että apu olisi 0,51 prosenttia BKT:sta vuonna 2011."

Vihreittenkin pitäsi pistää harkintaansa tämä vasemmistoryhmien apupuolueeksi leimaantuminen etenkin sen kannalta, että mitä hyötyä siitä saa.
Presidentti puhuu "globalisaatiosta", mutta mitä globalisaatiossa on tapahtunut myönteiseen suuntaan, jossa Suomi olisi ollut merkittävässä asemassa vaikuttamassa globalisaation kehitykseen???? Etenkin kun kehitysapu junnaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin Euroopan minimiluokassa??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu