Harmi, että kurkkasin tänne foorumille lainkaan. Minä nimittäin kuvittelin, että paini olisi säästynyt vaahtopäisiltä isiltä ja että he kaikki rähisisivät keskenään jonkun naurettavan lätkäkaukalon laidalla, vaan kylmä oli suihku. Ihmeellistä inttämistä. Harrastatteko te itse mitään lajia, vai koetatteko elää elämäänne vain lastenne kautta? Kannaattaako teidän joukkoonne liityä lainkaan? Itselläni on onneksi vielä muutama vuosi aikaa miettiä asiaa. Jos paini-isät käyttäytyvät todellakin noin tyttömäisesti, harkitsen vahvasti jonkin muun kamppailulajin esittelemistä pojalleni. Sikäli kurjaa, koska paini on ehkä paras liikuntalaji, jonka tiedän.
No voi hemmetti!
Isä minäkin
71511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaahtopäiset isät? Tyttömäisesti? Nyt vähän selitystä, kiitos!
Ja ihan sivuhuomautus: niitä kaheleita vanhempia löytyy joka lajista. Väittäisin silti, että painista keskimäärin vähemmän kuin muista.
Vaahtopäisyyden perusteluksi käynee tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000001070&posting=22000000014197229
Paras esimerkki tyttömäisyydestä taas voisi olla reaktiosi väitteeseeni tyttömäisyydestä. Mutta koska sinä olet vain yksi heistä, en lähde asiaa tuon enempää yleistämään. Tosimies pukeutuu vaikka hameeseen, mutta tyttömäistä on kulkea rinta rottingilla kuin toripulu, jos alle 10-vuotias lapsi menestyy jossain lajissa. Juuri tuollaisella höyryämisellä tapetaan lasten innostus liikuntaa ja urheilua kohtaan. Oman kokemukseni perusteella nämä lastensa "menestyksellä" ratsastavat henkilöt ovat mätisäkkejä ja kynäniskoja, jotka itse eivät uskalla kehään, molskille, tatamille tai minne nyt ikinä eivätkään uskalla. Nöyryys se on valttia ja todellisia mestareita on harvoin hioutunut suunsoittajista tai heidän lapsistaan.
Että minä oikein tyttömäisesti reagoin. Tässähän ihan punastuu. Kylläpäs syvällisen analyysin teit muutaman sanan perusteella. Ja mistähän minä olen yksi? Anteeksi maalaisuuteni, mutta nyt kaipaan enemmän selitystä.
Ja tuohon viestiketjuun:
Onneksi nää intomielisimmät ovat vähemmistönä. Ja kuten jo totesin, näitähän lötyyy joka lajissa. Ja suuresta vastausmäärästä päättelisin, että aika monet myös paheksuvat moista. Siis sitä, että isukki on varma poikansa lahjakkuudesta, kun painittaa tätä paljon nuorempien kanssa. Mutta näitäkin on, valitettavasti. Sitten on myös niitä, jotka roikkuvat aloittelijoissa vuodesta toiseen ilman muuta syytä, kuin pelko ikäkausisarjojen kovuudesta ja tulosten romahtamisesta. Ja sitten on niitä, joilla on aina hyvä selitys sille, miksi tänään ei sujunut.
Ja jos alle tai yli 10 vuotias menestyy (tai on menestymättä), kuuluukin vanhemman olla ylpeä ja kulkea rinta rottingilla. Minä ainakin olen hyvin ylpeä, että poikani harrastaa niinkin hienoa lajia, kuin paini. Hänestä ei hiota mestaria tai muutakaan. Se tulee hänestä jos on tullakseen ja vaikkei ikinä voittaisi edes pm-pronssia, olen hänestä ylpeä.
Toivottavasti sinä pysyt siellä jalkapallokentän laidalla höyryämässä, sillä painiin ei tuommoisia isejä kaivata enempää. Niitä poikiensa mollaajia huonosti menneen ottelun jälkeen näkee jo muutenkin ihan tarpeeksi.
-> Ja mistähän minä olen yksi? Anteeksi maalaisuuteni, mutta nyt kaipaan enemmän selitystä.
Olet vain yksi painijunnujen vanhemmista. Olet varmasti paljon muutakin, mutta se ei liity tähän.
-> Ja jos alle tai yli 10 vuotias menestyy (tai on menestymättä), kuuluukin vanhemman olla ylpeä ja kulkea rinta rottingilla.
Toki, kannustaen lastaan, ei pätemällä hänen suorituksillaan. Ne kun eivät vielä alaikäisenä juuri mitään merkitse. Tärkeintä on, että kaikilla olisi mukavaa harrastuksensa parissa. Tällaiset em. ketussa esiintyvät höyrypäät pilaavat kaikkien harrastuksen, eivät pelkästään oman lapsensa.
-> Toivottavasti sinä pysyt siellä jalkapallokentän laidalla höyryämässä,
Jaa-a, ei juuri liity asiaan, mutta joukkuelajit ovat minulle täysin vieraita. Kamppailulajeja olen kyllä harrastanut suhteelisen aktiivisesti 21 vuoden ajan ja harrastan edelleen. Lajeista nyt viis tai kuus. Valmentanutkin olen usean vuoden erään kamppailulajin junioreja. Kyseisessä lajissa en nähnyt koskaan ylikierroksilla käyviä vanhempia. Johtuiko sitten siitä, että lajissa ei lasten tasolla kilpailla lainkaan.
-> sillä painiin ei tuommoisia isejä kaivata enempää.
Vai niin, siis millaisia?
-> Niitä poikiensa mollaajia huonosti menneen ottelun jälkeen näkee jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Kuinkahan tämä nyt minuun liittyy? Nöyryys on käsittääkseni jotain muuta kuin mollaaminen. Mutta sinulla on kai parempi määritelmä asialle.
Vai että iskät käyttäytyy noin... Tervetuloa sitten meidän äitien joukkoon. Isistä en osaa mitään sanoa, mutta äitien kanssa on ainakin yhteishenki hyvä. Kannustetaan toistemme lapsia, onnitellaan onnistumisista (tietty sekä lasta että vanhempaa), pähkäillään välillä niitä näitä lasten harrastuksista, katsellaan hyväkroppasia valmentajia ja tuomareita, parannetaan maailmaa (myös sitä painimaailmaa)jne. Painin parista olen saanut monta hyvää tuttua, myös niistä vastustajien äideistä. Hienoa on myös huomata kuinka iloa voi kokea myös toisten lasten menestymisestä!
Älä ihmeessä kuvaas paini-isistä muodosta muutaman nettikeskustelun perusteella!
jotka huutavat ja vaahtovat. ja löytyy myös fiksuja isejä. ehkä kuitenkin tämä kiroilu ja höyryäminen kuitenkin on enemmän miehistä.
muutama viikko sitten seurasin yhtä äitiä, joka sätti kovaan ääneen yhtä aloittelijaa, joka aika kovakouraisesti pyöritti toista. tämä käytti kieltämättä otteita, mitä ei aloittelijoilla näe. ja tämän aloittelijan äiti vastasi yhtä kovalla äänellä, että ei ole kauaa poikansa harrastanut... tosin minulla iski uteliaisuus ja etsin pojan tiedot netistä - oli kohtalaisen kauan aloittelijoissa pyörinyt. mutta se ei taas liittynyt tähän.
ja viime viikonloppuna kuulin yhden isän päivittelevän, miten yksi isistä oli yhtä pienten tyttöjen kamppailua seuratessaan kiroillut aika lailla. ei kuulunut lasten painiin hänen mielestään eikä myöskään minun.
että molemmista löytyy, niin äideistä kuin isistäkin. pyritään me olemaan niitä fiksumpia esimerkkejä.
...eipä siellä ainakaan isät suu vaahdossa keskenään keskustele-vähän erityyppinen näkökulma.
Kyllä täällä mahtuu erilaisia persoonia mukaan eipä ole porukat ihan yhdestä puusta veistetty.
Suosittelen painia lämpimästi harrastusmuotona, poikani on paininut jo 16 vuotta. Menestystäkin on tullut mutta sitäkin tärkeämpänä-fysiikka ja henkinen puoli ovat kunnossa!
Ja onpa äidilläkin ollut hauskaa molskin reunalla...