Svea-mamman reservimaa

Suomi on ammoisista ajoista ollut Ruotsin reservi- ja rajamaa. Jo Ruotsin suurvalta-aikoina sen armeijassa palveli paljon suomalaisia.

Peter Englund kirjoittaa "Pultava"-kirjassaan, että riikinruotsalaiset kärsivät kansakunnista suurimmat tappiot tuossa kuuluisassa kamppailussa. Suomalaismedia kysyi häneltä selitystä väitteeseen. Englund vastasi, että sodan alkuvaiheessa oli ollut kokonaisia suomalaisrykmenttejä, mutta Pultavaan - sodan loppuun - tultaessa ne olivat jo kaatuneet loppuun. M.O.T.

Suomi oli vuosisatoja Ruotsin puskurivyöhykkeenä Venäjää vastaan. 1960-70-luvuilla se toimi valtakunnan työvoimareservinä.

Ruotsinkieltä on opetettu Suomessa niin kauan kuin täällä on jonkinlainen koululaitos ollut ja traditio jatkuu sitkeänä. Globaalisti katsoen ruotsinkieli on mitätön kielensirpale. Jokaisen suomalaisen on kuitenkin opiskeltava ruotsinkieltä ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Absurdia.

Ainoa järkevä selitys tälle on, että Suomi on edelleen Ruotsin henkinen siirtomaa ja henkilöreservi. Kun Ruotsi tarvitsee vereksiä voimia, naapurimaassa on valmiina kielitaidon omaava kansa josta sopii valita. Suomelle ja suomalaisille ei ruotsinkielen opiskelusta ole minkäänlaista hyötyä.

Suomihan on Ruotsin kilpailija myös kansainvälisen kaupan ja politiikan kentillä. Hyödyttömän ruotsinkielen opiskelu vie suomalaisilta hyvin paljon aikaa ja energiaa; vastaavasti ruotsalaiset voivat käyttää tuon ajan opiskellakseen sellaisia tietoja ja taitoja joita tarvitaan todellisen menestyksen saavuttamiseen.

En mitenkään voi tajuta suomalaisten päättäjien jääräpäisyyttä ja suoranaista typeryyttä ruotsinkielen suosimisessa. Miksi ehdoin tahdoin heikennetään oman maan kilpailuedellytyksiä ja parannetaan niitä kilpailijamaan osalta? Eikö maamme olisi jo aika itsenäistyä ja ryhtyä ajamaan omia etujaan niinkuin terveen kansakunnan kuuluu!
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • ...vaan et taida reppana enää kelvata kuin vapaaehtoiseksi vaalitoimitsijaksi? On siinä meillä surkea porvari...päiväraha riittää sentään laajakaistaan?

    Äänestä

  • Sinäkin... kirjoitti:

    ...vaan et taida reppana enää kelvata kuin vapaaehtoiseksi vaalitoimitsijaksi? On siinä meillä surkea porvari...päiväraha riittää sentään laajakaistaan?

    vähän yksitoikkoista, yritä edes.

    Äänestä

  • tuo anti kirjoitti:

    vähän yksitoikkoista, yritä edes.

    Ihan asiaa oli..olemmehan olleet Ruotsin vallan alasia aikoinaan. On historiallista perimää tuo reservisyys.

    Äänestä

  • vaan itse . kirjoitti:

    Ihan asiaa oli..olemmehan olleet Ruotsin vallan alasia aikoinaan. On historiallista perimää tuo reservisyys.

    "töihin joutaisit"-tyypille, joka toitottaa sitä useissa keskusteluissa.

    Äänestä

Otsikossa kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hosikel kirjoitti:

Suomi on ammoisista ajoista ollut Ruotsin reservi- ja rajamaa. Jo Ruotsin suurvalta-aikoina sen armeijassa palveli paljon suomalaisia.

Peter Englund kirjoittaa "Pultava"-kirjassaan, että riikinruotsalaiset kärsivät kansakunnista suurimmat tappiot tuossa kuuluisassa kamppailussa. Suomalaismedia kysyi häneltä selitystä väitteeseen. Englund vastasi, että sodan alkuvaiheessa oli ollut kokonaisia suomalaisrykmenttejä, mutta Pultavaan - sodan loppuun - tultaessa ne olivat jo kaatuneet loppuun. M.O.T.

Suomi oli vuosisatoja Ruotsin puskurivyöhykkeenä Venäjää vastaan. 1960-70-luvuilla se toimi valtakunnan työvoimareservinä.

Ruotsinkieltä on opetettu Suomessa niin kauan kuin täällä on jonkinlainen koululaitos ollut ja traditio jatkuu sitkeänä. Globaalisti katsoen ruotsinkieli on mitätön kielensirpale. Jokaisen suomalaisen on kuitenkin opiskeltava ruotsinkieltä ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Absurdia.

Ainoa järkevä selitys tälle on, että Suomi on edelleen Ruotsin henkinen siirtomaa ja henkilöreservi. Kun Ruotsi tarvitsee vereksiä voimia, naapurimaassa on valmiina kielitaidon omaava kansa josta sopii valita. Suomelle ja suomalaisille ei ruotsinkielen opiskelusta ole minkäänlaista hyötyä.

Suomihan on Ruotsin kilpailija myös kansainvälisen kaupan ja politiikan kentillä. Hyödyttömän ruotsinkielen opiskelu vie suomalaisilta hyvin paljon aikaa ja energiaa; vastaavasti ruotsalaiset voivat käyttää tuon ajan opiskellakseen sellaisia tietoja ja taitoja joita tarvitaan todellisen menestyksen saavuttamiseen.

En mitenkään voi tajuta suomalaisten päättäjien jääräpäisyyttä ja suoranaista typeryyttä ruotsinkielen suosimisessa. Miksi ehdoin tahdoin heikennetään oman maan kilpailuedellytyksiä ja parannetaan niitä kilpailijamaan osalta? Eikö maamme olisi jo aika itsenäistyä ja ryhtyä ajamaan omia etujaan niinkuin terveen kansakunnan kuuluu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu