Siskoni movettaa

Hei. Olettepa sitten verkostomarkkinointia vastaan tai puolesta, niin olisi kiinnostava kuulla onko teillä läheisiä, sukulaisia tai perheenjäseniä innostunut tämmöseen mukaan ja miltä se tuntuu teistä. Oletteko yrittäneet saada järkiinsä tms.? Onko tullut mielenkiitoisia väittelyitä? Perheriitoja?

Itselläni on sisko innostunut tämmöseen mukaan (movetukseen) ja omasta mielestäni tämä on melkosta kuraa. Tuntuu pahalta ajatella, että se on niin innoissaan tästä, kun jossain vaiheessa voi tulla suuria pettymyksiä. Toivoisin tietenkin että se menestyisi, mutta sen verran kuin tiedän näistä pyramidi-kuvioista, niin se ei liene mahdollista.

Kun kuulin, että se oli liittynyt tällaiseen mukaan, ohjasin näille sivuille ja muutamille muille, että lueppas täältä asiallista tietoa verkostomarkkinoinnista. Se kuitenkin uskoi/uskoo niin vilpittömästi tähän, ettei korvaansa lotkauttanut mun mielipiteille tästä touhusta.

Sen jälkeen ei olla pahemmin keskusteltu aiheesta. Se edelleen jatkaa movetusta. En tiedä että millä menestyksellä, kun en kehtaa kysellä/en halua loukata, enkä piikitellä sitä.

Ps. Olisin onnellinen jos systeri tuliskin joku päivä rahaläjän kanssa ja haistattas mulle ja mun ennakkoluuloille paskat. :) Mutta saapa nähä..
182058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Saat keriditit ostoistasi ja autat samalla systeriäsi. Niin minunkin syteri teki ja nyt tienaamme molemmat. Itseasaissa se epäluuloinen systeri tienaa enemmän kuin minä.

Äänestä
  • puusilmä :D

    Tainnoniinno. Onhan krediittejä voinut jo keräillä kokonaisen päivän, että onhan se systeri nyt kanta-asiakkaana "tienannut" jo varmaan enemmän kuin edustaja puolessa vuodessa :D

    Äänestä

  • PEELO kirjoitti:

    puusilmä :D

    Tainnoniinno. Onhan krediittejä voinut jo keräillä kokonaisen päivän, että onhan se systeri nyt kanta-asiakkaana "tienannut" jo varmaan enemmän kuin edustaja puolessa vuodessa :D

    On voinut olla ennenkin asiakkaana. Kun on tehnyt edustajasopimuksen se vastaa samaa kuin nykyinen kanta-asiakkuus.

    Niin että valehtele sinä vaan.

    Äänestä

eikä täältä ota tietoa. Se "tieto" jota täältä saa on täyttä pa.. apulantaa. Kun sitä syö se maistuu pahalle ja karvastelee suussa. Parempi nauttia sitä mannaa jota Move tarjoaa.

Systeemi muuttui eilen aika radikaalisti. Jos osaat myydä täysin ilmaista tuotetta olet vahvoilla.

Äänestä
  • Siskos on aivan oikealla polulla.

    Kannattaako kysyä laihdutusvinkkejä 150kiloiselta ihmiseltä?

    Kannattaako kysyä vinkkejä talousasioissa köyhiltä?

    Kannattaako täältä kysyä jos haluaa tietoa?

    No ei ;)

    Äänestä

  • ethia kirjoitti:

    Siskos on aivan oikealla polulla.

    Kannattaako kysyä laihdutusvinkkejä 150kiloiselta ihmiseltä?

    Kannattaako kysyä vinkkejä talousasioissa köyhiltä?

    Kannattaako täältä kysyä jos haluaa tietoa?

    No ei ;)

    Miksei esim laihdutusvinkkejä voisi kysyä lihavalta ihmiseltä? Kyllä lihavatkin voivat aivan hyvin tietää mitä oikea ruokavalio ja riittävä liikunta tarkoittavat, mutteivät omaa tarpeeksi tahtoa ja motivaatiota toteuttaa moista. Tiedon omaaminen ei vaadi omakohtaista kokemusta jos tieto on jollain tapaa perusteltavissa. Lihava ihminen on myös joskus ollut normaalipainoinen, ehkäpä jopa urheilija. Kaikki ei ole sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää.

    Jos tästä nyt siirrytään verkostomarkkinointiin, niin matemaattisesti voidaan todistaa helpostikin tiettyjä asioita ilman, että tarvitsee itse olla mukana verkostossa. Matematiikka ei muutu miksikään vaikka kyseessä olisikin joku joka ei VM:ää ole koskaan itse tehnyt. Myös eettisiä kysymyksiä voidaan esittää ilman, että ollaan mukana verkostossa.

    Verkostoijat ovat myös kovin hanakasti piirtelemässä tikku-ukkojaan paperille. Pelkkä lyhkärissä käynti riittää useimmille. Yleensä jo siinä vaiheessa on tietoa sen verran, että voi kyseenalaistaa homman.

    Äänestä

  • verkosto-pena kirjoitti:

    "Pelkkä lyhkärissä käynti riittää useimmille. Yleensä jo siinä vaiheessa on tietoa sen verran, että voi kyseenalaistaa homman."

    Tämähän on sinulle tosi hyvä juttu :) Jatka ihmeessä samaa rataa *hymy*

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    "Pelkkä lyhkärissä käynti riittää useimmille. Yleensä jo siinä vaiheessa on tietoa sen verran, että voi kyseenalaistaa homman."

    Tämähän on sinulle tosi hyvä juttu :) Jatka ihmeessä samaa rataa *hymy*

    En minä ole edes käynyt Moven lyhkärissä :)

    Äänestä

  • verkosto-pena kirjoitti:

    Miksei esim laihdutusvinkkejä voisi kysyä lihavalta ihmiseltä? Kyllä lihavatkin voivat aivan hyvin tietää mitä oikea ruokavalio ja riittävä liikunta tarkoittavat, mutteivät omaa tarpeeksi tahtoa ja motivaatiota toteuttaa moista. Tiedon omaaminen ei vaadi omakohtaista kokemusta jos tieto on jollain tapaa perusteltavissa. Lihava ihminen on myös joskus ollut normaalipainoinen, ehkäpä jopa urheilija. Kaikki ei ole sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää.

    Jos tästä nyt siirrytään verkostomarkkinointiin, niin matemaattisesti voidaan todistaa helpostikin tiettyjä asioita ilman, että tarvitsee itse olla mukana verkostossa. Matematiikka ei muutu miksikään vaikka kyseessä olisikin joku joka ei VM:ää ole koskaan itse tehnyt. Myös eettisiä kysymyksiä voidaan esittää ilman, että ollaan mukana verkostossa.

    Verkostoijat ovat myös kovin hanakasti piirtelemässä tikku-ukkojaan paperille. Pelkkä lyhkärissä käynti riittää useimmille. Yleensä jo siinä vaiheessa on tietoa sen verran, että voi kyseenalaistaa homman.

    Kyllä lihavatkin voivat aivan hyvin tietää mitä oikea ruokavalio ja riittävä liikunta tarkoittavat, mutteivät omaa tarpeeksi tahtoa ja motivaatiota toteuttaa moista.

    Siksi juuri ei kannata.

    Äänestä

  • näin€ kirjoitti:

    Miten tieto laihduttamisesta muuttuu jos sen kertoo lihava ihminen?

    Äänestä

  • verkosto-pena kirjoitti:

    Miten tieto laihduttamisesta muuttuu jos sen kertoo lihava ihminen?

    Luuletko että kuuntelija lähtee laihduttamaan jos 150 kiloinen jakelee ohjeita laitua 50 kiloiseksi?

    Poltan itse tupakkaa ja kehottelen joskus toisia lopettamaan polton. Arvaa kuinka moni on kehoituksestani lopettanut polttamisen? Ei yksikään, syy on se että itse en ole vkuuttava koska itse poltan.

    Äänestä

  • asennetta kirjoitti:

    "Ei yksikään, syy on se että itse en ole vkuuttava koska itse poltan. "
    Hyvä motivaatiobisneksen lippulaiva, lopettaisivatko he jos et polttaisi?
    Pitääkö urheilijan valmentajan olla myös lajin huippu että voi valmentaa? Mistä ME-urheilijat löytävät valmentajansa?
    Faktat pysyvät samoina vaikka mistä suusta tulisivat. Kumotkaa mursiksen, keinosen, haipolan (kuten myös muiden) väitteet ja laskelmat niin pääsette vastustajista kertaheitolla.Matematiikalla osoittanette kiistattomasti vastustajien olevan harhaoppisia.
    Ja nyt kun te reippaat pikku movettajt kirjoitatte että "kyllä ne on kumottu miljardi kertaa jo" niin pistäkää linkki perään.

    Tässä kumottavaa näin aluksi:
    http://www.verkostomarkkinointi.blogspot.com

    Äänestä

On sinullakin huolen aihe ,jos siskosi on innostunut movesta. Kannattaa ottaa vähän suurempia huolen aiheita.se voi todella joku päivä nauraa sinulle .ALA VAIKKA HUOLEHTIMAAN SISKOLLESI uusia asiakkaita jos niin huolettaa.Me naisetkin osataan ajatella omilla aivoilla.Sitä paitsi tällä palstalla kirjoittelee koko ajan samat myllyn jauhajat,joilla kai ei ole muuta tekemistä.Movettajat on yleensä sillä aikaa tekemässä niitä kredejä siksi ne ei ehdi tänne typeryyksiä lukemaan eikä vastailemaan.Hyvää menestystä sisarellesi.

Äänestä
  • Mitä typeryyksiä täällä on kirjoiteltu? Annatko yhden esimerkin?

    Äänestä

joo verkostomarkkinointi ja Move mahtuu huonosti samaan lauseeseen. kyllä siittä VM:n saa jos niin haluaa mutta tässä pyramidissa on ihan muusta kyse ja voin sanoa että jos haluat että siskosi pärjää, niin tue tätä hänen ratkaisussaan ja omasta kokemuksesta voin sanoa että tämä on fiksu ja kannattava toiminta vaikka ei uusia jäseniä saisikaan koska tässä on kyse useiden yritysten liikevoiton uudelleen suuntaamisesta kahteen osaan
Mainontaan (edustajien palkka) ja toinen on kanta asiakkaalle suoraan creditteinä... itse en usko verkostomarkkinointiin mutta huomsin esinmäisenä päivänä että on mahdollista saada muutenkin rahat takaisin hyvin koroin

Äänestä
  • Kerroppas tälle vähän perusteita:
    >yritysten liikevoiton uudelleen suuntaamisesta
    >kahteen osaan
    >Mainontaan (edustajien palkka) ja toinen on kanta
    >asiakkaalle suoraan creditteinä.

    Mitkä yritykset tämän tekevät? Unikulma? Virityksen omistajien omat firmat? Entä jos ei ole liikevoittoa?

    Sitten vielä paksumpi juttu jota väität:
    >mutta huomsin esinmäisenä päivänä että on
    >mahdollista saada muutenkin rahat takaisin hyvin
    >koroin
    Jossa paljastuu kuka oikeasti olet: huomsin,esinmäisenä, hyvin koroin? Kauppateknikkohan se siinä. No mutta kuitenkin, huomasit ensimmäisenä päivänä että rahat on saatavissa takaisin hyvin koroin? Millä tavoin ja missä ajassa.

    Kun kerran olet niin tietäväinen, kerroppa mikä on tässä Moven jutussa on keskimääräinen investoinnin takaisinmaksuaika? Yrityksen liiketoiminnassa kaikille investoinneille on määritelty takaisinmaksuaika, jonka perusteella voidaan arvioida investoinnin tuottavuutta.

    Äänestä

ole aikuinen ihminen??jokainen ihminen osaa tehdä itse päätöksensä ellei lääkäri ole todennut toisin.
Oma mieheni tekee movea,itse en movesta jaksa kiinnostua,silti kannustan miestäni,tapahtui mitä tahansa.Toki olen kyseenalaistanut monia asioita,mutta aina olen saanut järkeen käyvän vastauksen,ei mitään paskan jauhamista.
Jos siskosi haluaa movea tehdä niin anna tehdä,jos homma ei toimi niin sitten oppii siitä,vaikkakin kantapään kautta,aivan turha on ketään väkisin saada lopettamaan ja tänne ohjailemaan,että tuollapa on kaikki maailman totuudet joka asiasta.(aina ei näin ole,sekin pitää muistaa.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jamppa kirjoitti:

Hei. Olettepa sitten verkostomarkkinointia vastaan tai puolesta, niin olisi kiinnostava kuulla onko teillä läheisiä, sukulaisia tai perheenjäseniä innostunut tämmöseen mukaan ja miltä se tuntuu teistä. Oletteko yrittäneet saada järkiinsä tms.? Onko tullut mielenkiitoisia väittelyitä? Perheriitoja?

Itselläni on sisko innostunut tämmöseen mukaan (movetukseen) ja omasta mielestäni tämä on melkosta kuraa. Tuntuu pahalta ajatella, että se on niin innoissaan tästä, kun jossain vaiheessa voi tulla suuria pettymyksiä. Toivoisin tietenkin että se menestyisi, mutta sen verran kuin tiedän näistä pyramidi-kuvioista, niin se ei liene mahdollista.

Kun kuulin, että se oli liittynyt tällaiseen mukaan, ohjasin näille sivuille ja muutamille muille, että lueppas täältä asiallista tietoa verkostomarkkinoinnista. Se kuitenkin uskoi/uskoo niin vilpittömästi tähän, ettei korvaansa lotkauttanut mun mielipiteille tästä touhusta.

Sen jälkeen ei olla pahemmin keskusteltu aiheesta. Se edelleen jatkaa movetusta. En tiedä että millä menestyksellä, kun en kehtaa kysellä/en halua loukata, enkä piikitellä sitä.

Ps. Olisin onnellinen jos systeri tuliskin joku päivä rahaläjän kanssa ja haistattas mulle ja mun ennakkoluuloille paskat. :) Mutta saapa nähä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu