Kyllä sai taas nauraa kun luki sunnuntain HS Teemun tarinointia.
Teemu kertoo kotitaustansa olleen tosi vaatimaton.
”Kaikkea oli mitä tarvittiin muttei mitään ylimääräistä. ”
Tarinahan alkaa siitä kun perhe oli veneilemässä ja Teemu alkoi ilmoittaa tulostaan tähän maailmaan; 2-3 viikkoa laskettua aikaisemmin. Perhe oli varmaankin töissä tuolla veneellä; isä puosuna ja äiti kokkina. Kotitausta kun oli vaatimaton.
Lisätienestiä perhe sai jakamalla paikallislehtiä kerrostaloihin.
Lätkävarusteet hankittiin kirppareilta ja kierrätyksestä. Tai sitten ne tehtiin itse. Täti ompeli Teemun punaiset pelihousut.
Perhe joutui muuttamaan myös ahkerasti vaatimattomasti kun eli; Ruskeasuolta, Lauttasaareen ja sieltä edelleen Espoon metsiin, Nöykkiiöön. Kaikki pääkaupunkiseudun pahamaineisimpia asuialueita.
Nöykkiöstä Teemu joutui ajamaan harjoituksiin moottoripyörällä, talvellakin. Tästä aiheutui esim. kasvohalvaus toiseen poskeen.
Teemuhan on varsinainen Nikolas Nikkelpyy.
Tarinastahan puuttuu enää rikas, vanha setä joka pakotti Teemun töihin bensa-asemalleen iltamyöhään. Eikä Teemu päässyt rakkaan harrastuksensa pariin ilman nokkeluuttaan. Tämä tarina kerrotaan varmaankin sitten muistelmissa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
itkemään!
Ettei sulla olis sit jotenkin vaatimaton lapsuus..?
Kuullostais vaan kateellisen panettelulta.... *nyyhnyyh*
Kateellinen raukka itkee, kun Teme tekee maaleja ja miljoonia fyrkkaa. Kenen koneelta muuten kirjotat?
pahvit ! Tottakai voi olla Teemulle kateellinen ! Teemulla on rahaa miljoonia jota se saa luistelusta. Jos ei tästä voi olla katkera ja kade, niin mistä sitten ?