En enää kestä. Tulen hulluksi. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Mitä teen? Mihin joudun? Olen täysin sekaisin. Olen ihastunut ihan väärään ihmiseen.
Seurustelen, mutta vääristä syistä. En enää seurustele siksi, koska aidosti haluan vaan siksi etten satuta muka toista. Ja vitut, miksi jatkan tätä ja valehtelen, koska mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän se kuitenkin lopulta sattuu. En tahtoisi tuottaa sellaiselle ihmiselle kärsimystä, josta kuitenkin pidän. Toisaalta jos jatkan, kärsin itse. On vain valittava oma tai toisen kipu. Tässä tapauksessa se on kai sitten oma. Minulla ei ole oikeutta rakastaa sitä ketä tahdon. Kai. Vai onko niin, että olen jo sen pahimman petoksen tehnyt ihastuessani toiseen? Vaikka en olekkaan mitään asian eteen vielä suoranaisesti tehnyt?
Ja vitsi se ihastuksen kohdekin pitää minua varmaan ihan mielenvikaisena tai jotain. Tai pitäisi jos tietäisi että olen sitä jo kesästä asti katellu ja aatellu.
Helvetti tätä mun elämää ja mun päätä ja sydäntä ja kaikkea. Miksi kaiken pitää aina olla niin kummallista ja hankalaa ja vaikeaa?
Seurustelen, mutta vääristä syistä. En enää seurustele siksi, koska aidosti haluan vaan siksi etten satuta muka toista. Ja vitut, miksi jatkan tätä ja valehtelen, koska mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän se kuitenkin lopulta sattuu. En tahtoisi tuottaa sellaiselle ihmiselle kärsimystä, josta kuitenkin pidän. Toisaalta jos jatkan, kärsin itse. On vain valittava oma tai toisen kipu. Tässä tapauksessa se on kai sitten oma. Minulla ei ole oikeutta rakastaa sitä ketä tahdon. Kai. Vai onko niin, että olen jo sen pahimman petoksen tehnyt ihastuessani toiseen? Vaikka en olekkaan mitään asian eteen vielä suoranaisesti tehnyt?
Ja vitsi se ihastuksen kohdekin pitää minua varmaan ihan mielenvikaisena tai jotain. Tai pitäisi jos tietäisi että olen sitä jo kesästä asti katellu ja aatellu.
Helvetti tätä mun elämää ja mun päätä ja sydäntä ja kaikkea. Miksi kaiken pitää aina olla niin kummallista ja hankalaa ja vaikeaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Paria yksityiskohtaa lukuunottamatta tekstisi olisi voinut olla minun kirjoittama :( Tilanne on paha. Pitäis varmaan miettiä, mitä sitä oikeasti haluaa. Mutta kun eihän sitä kukaan voi tietää?!
Täällä aivan sama tilanne, mutta en voi kertoo tarkemmin...Tää tunne on aivan helvetin hämärä, oon kuin pikkulapsi taas. Mikähän tunne tää oikeestaan on, koska samalla tavalla en muista tunteneeni yli 10 vuoteen. Hiton, hiton, hitto sentään...ja kaikki tää on niin väärin kuin vaan ikinä voi olla, mutta kun ei tolle tunteellekkaan mitään voi. (m)
No nyt aloin kuvitella, että sä oot Se. Voi helvetti tätä palstaa. Pitäisi kieltää lailla. Aiheuttaa rytmihäiriöitä.
Miksi et voi kertoa tarkemmin?
Äsh.
Sä et ehkä halua että se sun ihastus tunnistaa sut täältä, koska juttu on liian vaikea etkä tahdo tunteistasi huolimatta edetä?
Tekisi mieli kiivetä jonnekin torniin ja huutaa ja karjua vaan että VOI VITTU!
oma tilanteeni (hlö) on muutamia vuosia vanhempi kuin sinä, jos nimimerkki kertoo jotain. ei se haittaa jos hän tunnistaisi vaan jos kaksi muuta tunnistaisi.
Heh,pitäisköhän sun yrittää helpottaa sun oloasi hieman,pikkaisen tunnut kireältä:)
helpottaa. työt ja tää juttu painaa niin perkeleesti, mutta toisaalta antaa voimiakin.
Oon ihan pelkkää jauhelihaa.
Miten mä tätä juttua helpottaisin?
Ei tää helpota!
Kun ei niin ei!
Eilen yritin keskustella poikaystäväni kanssa ja se oli ihan helvettiä. Nyt on vaan entistä pahempi olo. Ja epävarmempi. Ja sekavampi.
Tullut puhuttua liian tuttavallisesti kohteesta ja sekös saa vittuiluhanat auki..., mutta ajatteleppa sitä tunnetta...hmm,hmm antaa paljon voimaa, mutta jos mietit samalla omaa niin perseelleen menee, tunne aivan helvetin huono, tosin eipä tuota olisi kai edes tarvinnut kertoa, tiedät hyvin.
... ja tuetaan toisiamme. Liian rankaksi menee mullakin.
on tää vaikeeta, ja kun ei oo sitä kokemusta tällasista ihastumisista.
Mä oon se kääntöpuoli, joka on niin kamalan ihastunut, mutta tietää, ettei toinen koskaan lähde siitä suhteesta. Aivan kauheeta olla rakastunut ihmiseen, jota kohtaan ei ehdottomasti saisi tuntea yhtään mitään. Mutta ehkä ajan kanssa unohdan sen miehen. Taas vaan tuli mieleen, et mitä jos sekin välittää musta sittenkin... Lähde sä siitä sun epätyydyttävästä suhteesta, ja tee ees sä oikee ratkasu! Tää on sun elämäs, ja se pitää elää oikein. Siis niin, että susta tuntuu hyvältä. Välillä kaikille ei vaan voi olla mieliksi.
KÄYN TÄÄLLÄ. WOW 80V ;D ÄLÄ OTA SITÄ VAKAVASTI, PITI VAIN KIRJOITTAA SE.
Kaikki ihastuvat joskus. Parisuhteessa olevatkin. Todennäköisesti sinunkin kumppanisi jossain vaiheessa. JA mahdolliset tulevatkin kumppanit. Elämä on.
Ei tunteistaan kannata tuntea syyllisyyttä. Ne ovat ohimeneviä, ehkä pitkäkestoisia, mutta siltikin vain tunteita. Ei tunne ole teko, eihän? Omista ihastumisen tunteista itsensä syyllistäminen on kuin tuntisi huonoa omaatuntoa fantasiaunistaan. ;)
Nauti tuosta ihanasta, sykähdyttävästä, lamaannuttavastakin ihastuksen tunteesta täysillä. Sitten elämäsi on rikkaampaa. (En kuitenkaan kehoita sinua mihinkään mullistaviin elämänmuutoksiin. Et ehkä tiedä tässä tilanteessa, mitä tahdot. Ja sitten voi jälkikäteen harmittaa. Ihastuminen kestää parhaiten ja tuntuu ihanimmalta, kun "ihastaa" salaa, luulen.)
Jos epäilyttää vähäsenkin, ehdotan, että odotat ihastumisen loppumista ja tunnustelet jonkun aikaa itseäsi. Sitten ehkä tiedät, haluatko todella olla kumppanisi kanssa, vai etkö kestä enää. Mielestäni ei ole hyvä tehdä suuria ratkaisuja näin poikkeavassa tilassa, kuin ihastuneena.
Voimia! :)
Tekstisi oli kuin omasta suustani..Hyvin samankaltainen tilanne on menossa elämässäni. Olen suhteessa mutta ikävöin toista, ajattelen..olen ihastunut. Mutta en ole mitään tehnyt...olen liian sekaisin. Haluaisin ehkä pois nykyisestä suhteesta mutten uskalla, pidän kuitenkin miehestäni..mutta tää ihastus-mies vei jalat alta..ehkä s eon vaan tunne joka tulee ja menee mut nyt tuntuu ettei ohi taida mennäkään.. ikävöin niin häntä.