Jaskarin Amerikanopit

Niinistö hävisi myös tyylipisteet
Kirjoittanut: Pudasjärven mies 30.1.2006 klo 12.18

Suomeen on nyt tuotu Yhdysvalloista sikäläinen erityisesti demokraatteja kohtaan suunnattu halpamainen painostus ja perusteeton, ala-arvoinen mustamaalaus, jonka pilotointi tapahtui Sauli Niinistön vaalikoneistossa.
Suomessa on ennenkin käyty tiukkoja presidentinvaaleja. Historia kertoo, että 1956, kun vastakkain olivat K.A. Fagerholm ja Urho Kekkonen ja yksi valitsijamiesääni lopulta ratkaisi, valitsijamiehiä ja –naisia valittaessa käytettiin energiaa, mielikuvitusta ja painomustetta vastapuolen mustamaalaamiseen lentolehtisillä ja huhukampanjoilla. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa on harrastettu rehtiä poliittista kilpaa ja pitäydytty kohtuullisessa asiallisuudessa. Näin tähän saakka.
Nämä presidentinvaalit olivat laatuaan ensimmäiset Suomessa, jossa kilpailijan parjaaminen ja loanheitto saavutti ammattimaiset mitat: se oli ennalta suunniteltua ja organisoitua. Asialle oli järjestetty tehokkaat ja juuri alatyyliseen loanheittoon erikoistuneet tekijät. Kyseessä on Sauli Niinistön vaalikoneisto.
Kampanjan vaiettu loanheitto-osasto oli toteutettu amerikkalaisen mallin mukaan. Niinistön kampanjapäällikkö Harri Jaskari oli tiettävästi käynyt erikseen perehtymässä menettelytapoihin Yhdysvalloissa. Strategian olennainen osa olivat vastapuolen persoonaan käyvät ala-arvoiset ja moraalittomat mustamaalausviestit, joita Niinistön kampanjakoneistoon rekrytoidut nuoret nettikirjoittajat tehtailivat.
Kampanja aloitettiin heti toisen kierroksen käynnistyttyä tekstiviestein ja sähköpostein, ja sitä jatkettiin systemaattisella ja tauottomalla parjauksella Internetin keskustelupalstoilla. Toiminta saavutti uskomattoman laajat mittasuhteet. Se perustui laajoihin, kokoomuksen piiritasolla kautta maan luotuihin puhelinrenkaisiin ja yötä päivää päivystäviin nettikirjoittajiin.
Niinistön vaalikampanjan amerikkalaisen loanheittokoulutuksen hankkineet pojat ja tytöt kuitenkin erehtyivät pahan kerran. Suomessa ei mennytkään läpi se sama metodi, joka tehoaa sivistystasoltaan alhaisessa USA:ssa.
Ensimmäinen merkittävä suunniteltu isku oli kuuluisaksi tullut kehitelmä, "vappupuhe", jota ei ollut koskaan pidetty ja jonka luonteista ei kovinkaan kommunistijohtaja ole Suomen historiassa koskaan pitänyt. Sanomaa olisi itse propagandaministeri Göbbelskin kadehtinut. Se noudatti tunnettua ohjetta: moninkertaista valhe niin saat ihmiset uskomaan propagandaasi.
Tämä Jaskarin ja kokoomuksen johdon häikäilemätön sumutusyritys ei kuitenkaan uponnut arvostelukykyisiin suomalaisiin. Se sai julkisuutta, joka murensi ehdokas Niinistön uskottavuutta ja arvovaltaa. Osa puhelinrenkaaseen alkuun innokkastikin osallistuneista tavallisista sivistyneistä kokoomuslaisista tunsi aivan oikeutetusti tulleensa petetyksi. He olivat tulleet vedetyksi mukaan menettelytapaan, jota he eivät voineet hyväksyä. Sen jälkeen puhelinkampanjoinnilta katosikin pohja.
Prosessia kuitenkin jatkettiin Internetissä, kuten kaikki keskustelupalstoja seuraavat ovat voineet tyrmistyneenä todeta. Oli valmistettu oikein erikseen Tarja Halosta ja hänen perheenjäseniään häpeällisesti herjaavia törkysivuja, joille nettiin kirjoittava rinki laittoi linkkejään keskustelupalstoilta ja levitti niitä teksti- ja sähköpostiviesteissä. Toimintaa johdettiin ja suunniteltiin Niinistön vaalitoimistosta, ja nuori nörttiporukka oli suorastaan yli-innokasta puuhassaan.
Kun otetaan huomioon toiminnan organsioituneisuus, on selvää että sitä johdettiin ammattimaisesti. Mistä muualta jos ei ehdokkaan vaalitoimistosta? Voidaankin esittää vakava kysymys, kuinka toiminta saattoi jatkua koko kampanjan ajan, jos se ei ollut ehdokkaan tiedossa. Herää ikävä epäily joka vetää häpeällisen varjon Sauli Niinistön maineen ylle.
On myös selvää, ettei ”hyvin” tominut lokakoneisto lopeta toimintaansa tähän. Aina löytyy foorumeita, joita voidaan jatkossakin hyödyntää tasavallan presidentiksi valitun Tarja Halosen ja muiden poliittisesti aktiivisten, demokratiaa puolustavien ihmisten parjaamiseksi mediassa. Tämä ei ole kunniaksi kansanvallalle. Jos tämä toiminta edelleen laajenee, kuten on ennakoitavissa, voidaan kysyä, kuka kansalaisista enää rohkenee panna itsensä likoon ja toimii julkisesti vaikuttaen poliittisessa päätöksenteossa vakavalla mielellä. Jääkö aktiivinen kansalaisuus ja osallisuus demokratiasta syrjäytyneiden hörhöjen areenaksi?
Tällainen toiminta ei ole rakentamassa oikeaa demokratiaa vaan murentaa sitä. On ikävää, että arvoilla Työ, isänmaa ja Jumala esiintynyt Sauli Niinistö juuri rantautti Suomeen uudentyyppisen, systemaattisen ja ala-arvoisen mustamaalauskulttuurin, jolla se ohjaa demokratian pelisääntöjä vasta opettelevia nuoria toimimaan halpamaisella ja demokratiaa haavoittavalla tavalla.
Tästä Niinistö vaalitoimistoineen on vastuussa ja kansalaisille selityksen velkaa.

*******************'
42806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Vanhanen ja Halonen vievät perikatoon
Kirjoittanut: Känä 21.2.2006 klo 11.37

   Tuhoisa yhdistelmä tämä "dynaaminen duomme": Agraarisosialistien Vanhanen ja SAK:n&Vasemmiston Halonen.

Parivaljakko on saanut aikaan sen, että Suomen vaikutusvalta ja merkitys on alentunut huolestuttavasti kansainvälisillä foorumeilla. Tähän kiinnitti huomiota viime viikolla mm. norjalainen kansainvälisen politiikan tutkimuskeskus.

Suomi ei saa Vanhasen ja Halosen takia ääntään kuuluviin enää missään. Karmea esimerkki tästä olivat EU:n budjettineuvottelut, joissa Matti Vanhasta vietiin kuin litran mittaa. Suomi ei saanut Vanhasen toheloinnin takia läpi yhtään neuvottelutavoitettaan. Vanhasen "taitavuuden" ansiosta Suomen EU-maksut nelinkertaistuivat!!

Halosta kiinnostavat vain Chilet ja vinkuintiat. Haloska on keskittynyt maailman parantamiseen pahimmassa 70-luvun hengessä. Suomen etu ei Haloskalle merkitse yhtään mitään.
*************

Kokkarit ei muuhun kykene kuin loanheittoon.

Roskajoukko koko kokoomus.

Äänestä

Ilmeisesti demariluusereiden politiikan tekoon kuuluu aina täysin tietoinen valehtelu.

Tämä olisi keskustalaisten hyvä panna merkille, kun miettivät omaa tulevaisuuttaan.

Tämäkin kirjoittaja tietää aivan hyvin, että kokoomuksella ei ole mitään tekemistä ko. vappupuheen kanssa, kun Tuulikki Ukkolakin poisti sen sivuiltaan ja pyysi anteeksi heti, kun sai kuulla, että kyseessä oli perätön tieto.

Sääli, että heitin jo roskiin Niinistön kampanjatoimiston sähköpostiviestit, sillä olisin voinut peistata tähän tiedon siitä, miten jyrkästi kokoomuslaisia kiellettiin levittämästä MITÄÄN Haloseen viittaavia viestejä kännyköiden tai netin välityksellä.

Näyttää siis siltä, että heinäluomalainen öykkäriys nostaa sdp:ssä päätään ja tekee siitä erittäin etovan poliittisen ilmiön, kun luuseridemarit panikoituvat siitä, että keskusta ja kokoomus saattavat jonain päivänä olla aidossa yhteistyössä.

Äänestä
  • Etsi luusereita omistasi, niin ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

    Äänestä

  • E.Aho:"Sairaanhoitoa vain arjalaisille!"
    Kirjoittanut: Känä 21.2.2006 klo 13.25

       KEPUn pääideologien Matti ja Tatu Vanhasen työ alkaa tuottaa tulosta. KEPU:han on alkanut ajaa rotupuhtautta.

    KEPU:n messiaana tunnetuksi tullut ex-pääministeri Esko Aho ehdottaa nyt jo sitä, että ainoastaan kauniille ja rotupuhtaille taataa sairaanhoito tulevaisuudessa. Huonosti toimeentulevien ja kärsivien on maksettava korotettuja maksuja kaikesta.

    Seuraavaksi KEPU ehdottaa varmaan, että ei-arjalaisten on alettava pitää jotain merkkiä rinnassaan.

    Ainoan Oikean Puolueen jäsenet tunnistaa jatkossa hihanauhasta, jossa on apila.

    Äänestä

  • -juuri noin uskottavan tuntuisesti pitää valhe kertoa, jos aikoo saada sille läpimenomahdollisuuden.-

    Äänestä

  • Sauli Niinistön kampanjapäällikkö Harri Jaskari lähetti kampanjatiimille henkilökohtaiset tekstiviestit Halosen vappupuheesta ja kielsi levittämästä tietoa, mistä se on peräisin.

    Viestissään Jaskari lisäksi korosti, että Halosen kampanjaa vastaan käydään lokaa levittäen.

    Niinistön lokakampanja kuitenkin loppuvaiheessa epäonnistui, kun Halosen vappupuhekin todettiin keksityksi.

    Äänestä

  • Ukkola poisti taktisesti viestin ja esitti pahoittelunsa vasta 15.1 jälkeen.

    Äänestä

  • Selittelyksihän teillä menee, niin kuin aina, kun jää valheista kiinni.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Selittelyksihän teillä menee, niin kuin aina, kun jää valheista kiinni.

    Vanhanen ja Halonen vievät perikatoon
    Kirjoittanut: Känä 21.2.2006 klo 11.37

    Tuhoisa yhdistelmä tämä "dynaaminen duomme": Agraarisosialistien Vanhanen ja SAK:n&Vasemmiston Halonen.

    Parivaljakko on saanut aikaan sen, että Suomen vaikutusvalta ja merkitys on alentunut huolestuttavasti kansainvälisillä foorumeilla. Tähän kiinnitti huomiota viime viikolla mm. norjalainen kansainvälisen politiikan tutkimuskeskus.

    Suomi ei saa Vanhasen ja Halosen takia ääntään kuuluviin enää missään. Karmea esimerkki tästä olivat EU:n budjettineuvottelut, joissa Matti Vanhasta vietiin kuin litran mittaa. Suomi ei saanut Vanhasen toheloinnin takia läpi yhtään neuvottelutavoitettaan. Vanhasen "taitavuuden" ansiosta Suomen EU-maksut nelinkertaistuivat!!

    Halosta kiinnostavat vain Chilet ja vinkuintiat. Haloska on keskittynyt maailman parantamiseen pahimmassa 70-luvun hengessä. Suomen etu ei Haloskalle merkitse yhtään mitään.
    *************

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Selittelyksihän teillä menee, niin kuin aina, kun jää valheista kiinni.

    Känän kirjoitus oli lainattu yhteen noista viidestä.
    Arvelinkin, että Känä taitaa puhua tällä palstalla puutaheinää, kun se on kokkariluuseri.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Selittelyksihän teillä menee, niin kuin aina, kun jää valheista kiinni.

    Kokoomuslainen Ukkolahan se jäi valheesta kiinni.
    Rietassuinen muija muuten.

    Äänestä

  • Kokoomuslaiset kunnallispoliitikot tuntuivat olevan kovasti innostuneita tekstiviestien edelleenlähettelystä.
    Vaihdoin numeronkin salaiseksi sen lokakampanjan jälkeen.
    Eikä mene ihan helpolla kokoomuslaisiksi tietämieni henkilöiden tietoon.

    Äänestä

  • "Sääli, että heitin jo roskiin Niinistön kampanjatoimiston sähköpostiviestit, "
    *********

    Muistatko ajankohtaa, jolloin sähköpostia tuli Jaskarilta?

    Äänestä

Epätoivo Hakaniemessä täytyy olla suurta, kun vielä vaalien jälkeen pitää toistaa vaalivalheita, kun tuota juttua levitettiin tammikuussa parhaimmillaan 3-4 kertaa päivässä joka palstalle.

Paljastavaa hommassa on, että demarit eivät pärjää missään, elleivät valehtele, vääristele, uhkaile tai pelottele muita.

Työväenaate on ajatumassa hunningolle tuollaisten paskanjauhajien vuoksi.

Äänestä
  • Niinistön työväenaate ajautui jo hunningolle.
    Demarien työväenaate oli jo ennen kuin mainostoimisto keksi sellaisen Niinistön suuhunkin istuttaa, vaikkei se sinne edes soveltunut ja on vieläkin.

    Äänestä

  • Vai niin. kirjoitti:

    Niinistön työväenaate ajautui jo hunningolle.
    Demarien työväenaate oli jo ennen kuin mainostoimisto keksi sellaisen Niinistön suuhunkin istuttaa, vaikkei se sinne edes soveltunut ja on vieläkin.

    Työväenaate on horjuvalla perustalla, ellei sillä ole muuta aatepohjaa kuin vastakkainasettelu.

    Ja eihän sillä ole. Heinäluoman uhoava uhkailu ja pelottelu on kääntänyt demareiden kannatuksen alamäkeen, mikä näkyy jo seuraavissa gallubeissa

    Äänestä

  • vasemmalla kirjoitti:

    Elellään jännittäviä aikoja, kun odottelemme seuraavia galluppeja.
    On varmaan ikävää joutua aina elämään ikäänkuin tulevaa voittoa odottaen?
    Niinhän se meni Niinistön voiton suhteenkin.
    Varmaksi uhottu voitto kääntyi maitojunalla paluuksi Luxemburgiin.

    Päivänjatkoja.

    Äänestä

  • kuin pläkki kirjoitti:

    Istuvan presidentin suosio oli parhaimmillaan yli 80% ja vielä vaalikampanjoiden alkuvaiheessakin yli 60%.

    Sitten tuli Niinistö uskottavilla tulevaisuuteen ja konkrettiseen realismiin pohjaavilla teemoillaan ja kuivatti Halosen suosiosta kaiken sen, mitä siihen kuviteltiin kuuden vuoden aikana tulleen lisää.

    Halonen voitti suunnillen samoilla äänillä kuin kuusi vuotta sitten, eli mitään lisäarvoa Halonen ei ollut pystynyt itselleen hankkimaan ensimmäisen kautensa aikana.

    Ja tämä vielä Niinistöä vastaan !!!!

    Kyllä on helppo ymmärtää, että paniikki demarileirissä on paha ja yhä pahenee, kun kokoomuksen kannatus on kasvanut tasaisesti jo pari vuotta ja Kataisen johdonmukainen oppositiopolitiikka iskee lujaa demareiden arimpaan kohtaan: Surkeaan työllisyyspolitiikkaan, jonka pahin jäykistäjä on SAK.

    Mitä tekemistä istuvan presidentin suosiolla on sen jakauman kanssa, joka toteutuu suoran kansanvaalin toisella kierroksella?

    Minä vaan kysyn.

    Mutta koska se on sinusta epäasiallinen kysymys, etkä sillä leimalla merkitsemiisi vastaa, vastaan itse. Vastaan yksinkertaisella tavalla, koska et osaa edes sosiologian alkeita.

    Istuvan presidentin suosio muodostuu suhteessa häneen itseensä eikä suhteessa nimettyihin vaihtoehtoihin. Suoran kansanvaalin ensimmäisellä kierroksella suosio jakautuu suhteessa kaikkiin ehdolla oleviin. Jos paras ehdokas ei saa heti enemmistöä äänistä, toisella kierroksella äänet jakautuvat jokseenkin tasan kahden jäljellejääneen kesken. Kaikkialla maailmassa, jossa kahden kierroksen suora kansanvaali on käytössä, toinen kierros on aina tasainen. Meillä on kokemusta vasta kolmesta vaalista, mutta ei todellakaan ole mitenkään Rehnin, Ahon tai Niinistön ansiota, että vaalien toinen kierros on tasainen. Se johtuu itse vaalitavasta, ja se on sosiologinen fakta.

    Sosiologinen fakta.

    Toistanko vielä: sosiologinen fakta. Ei siis Niinistön tai hänen kampanjansa erinomaisuuden ansiota, vaan sosiologinen fakta. Ehkä vielä kolmannen tai neljännen kerran: äänten jakautuminen ko. vaalitavan toisella kierroksella jokseenkin tasan ei riipu maasta, ajankohdasta, ehdokkaista tai mistään mikä liittyy ehdokkaiden ominaisuuksiin, vaan tasajakautuma toteutuu aina ja kaikkialla. Se tulee toteutumaan myös seuraavissa vaaleissa, mikäli toiselle kierrokselle mennään. Se on sosiologinen fakta.

    kun povattua voittoa ei tullutkaan.

    Äänestä

  • kerran...! kirjoitti:

    >>Istuvan presidentin suosio muodostuu suhteessa häneen itseensä eikä suhteessa nimettyihin vaihtoehtoihin.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    >>Istuvan presidentin suosio muodostuu suhteessa häneen itseensä eikä suhteessa nimettyihin vaihtoehtoihin.

    "Suosio 80% siihen saakka kun vaihtoehtona oli enää Niinistö. "

    Mihin tuo nyt perustuu?

    Äänestä

  • Kerro kirjoitti:

    Halosen suosio oli 80% siihen saakka kun vaihtoehdoksi saatiin Niinistö.

    Äänestä

  • meni, kirjoitti:

    kun povattua voittoa ei tullutkaan.

    Niinistön kannatushan ylitti hurjimmatkin odotukset.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Halosen suosio oli 80% siihen saakka kun vaihtoehdoksi saatiin Niinistö.

    "Suosio 80% siihen saakka kun vaihtoehtona oli enää Niinistö. "

    Tuosta voisi saada käsityksen, että Jalosen gallupkannatus olisi ollut 80% siihen saakka, kun jäljelle jäivät kisassa enää Halonen ja Niinistö.

    "Halosen suosio oli 80% siihen saakka kun vaihtoehdoksi saatiin Niinistö."

    Tuosta taas sen käsityksen, että Halosen gallupkannatus olisi ollut 80% siihen saakka, kunnes Niinistö ilmoittautui mukaan.
    Saattoi ollakin.

    En tiedä, ymmärsinkö vieläkään sinua, siksi en sano johtopäätöksistäsi mitään.

    Varma olen siitä, että Halonen valittiin, enkä usko, että edes sinun tasoisesi virtuoosi sitä faktaa selittämällä muuksi muuttaa.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Niinistön kannatushan ylitti hurjimmatkin odotukset.

    Miten ne nyt sinun odotuksiasi saattoivat ylittää, kun sinä kerroit täälläkin, että Niinistö valitaan presidentiksi?

    Ei kukaan oikeasti uskonut Niinistön mahdollisuuksiin tulla valituksi.
    Kaikki suuret puheet voitosta olivat vain hengen ylläpitämistä.

    Äänestä

  • Kerro kirjoitti:

    "Suosio 80% siihen saakka kun vaihtoehtona oli enää Niinistö. "

    Tuosta voisi saada käsityksen, että Jalosen gallupkannatus olisi ollut 80% siihen saakka, kun jäljelle jäivät kisassa enää Halonen ja Niinistö.

    "Halosen suosio oli 80% siihen saakka kun vaihtoehdoksi saatiin Niinistö."

    Tuosta taas sen käsityksen, että Halosen gallupkannatus olisi ollut 80% siihen saakka, kunnes Niinistö ilmoittautui mukaan.
    Saattoi ollakin.

    En tiedä, ymmärsinkö vieläkään sinua, siksi en sano johtopäätöksistäsi mitään.

    Varma olen siitä, että Halonen valittiin, enkä usko, että edes sinun tasoisesi virtuoosi sitä faktaa selittämällä muuksi muuttaa.

    Jäbä siis korjasi aiemman käsittämättömän möläyksensä.
    Selvä.

    Sanoit edellä, että suorassa vaalissa kahden ehdokkaan välillä äänet menevät aina lähes tasan.

    Näin kävi.

    Mutta siitä huolimatta se merkitsee, että demareiden ennen vaaleja niin kovasti riemuitsemasta 80/60% kannatuksesta suli pois kaikki, mikä ei ollut todellista ja todellista oli vain suunnilleen sama kannatus kuin kuusi vuotta sitten.

    Eli harmittaahan se, kun koko kansan suosiota nauttivan presidentin suosio suli pois jonkun saamarin Niinistön takia.

    Vaalitulosta en selittele, kyllä Halonen minunkin mielestäni valittiin.

    Äänestä

  • Älä narraa kirjoitti:

    Miten ne nyt sinun odotuksiasi saattoivat ylittää, kun sinä kerroit täälläkin, että Niinistö valitaan presidentiksi?

    Kerroin opitimisisimmasta vaihtoehdosta, kun pessimistisin oli luokkaa 42/58 Halosen hyväksi.

    Kyllä tulos, jossa olisi tarvittu vaivaiset 56 500 siirtoääntä Haloselta Niinistölle, ylitti aika hurjat odotukset, etenkin suhteessa Halosen huikeaan ennakkosuosioon ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Sanoit edellä, että suorassa vaalissa kahden ehdokkaan välillä äänet menevät aina lähes tasan.

    Näin kävi.

    Mutta siitä huolimatta se merkitsee, että demareiden ennen vaaleja niin kovasti riemuitsemasta 80/60% kannatuksesta suli pois kaikki, mikä ei ollut todellista ja todellista oli vain suunnilleen sama kannatus kuin kuusi vuotta sitten.

    Eli harmittaahan se, kun koko kansan suosiota nauttivan presidentin suosio suli pois jonkun saamarin Niinistön takia.

    Vaalitulosta en selittele, kyllä Halonen minunkin mielestäni valittiin.

    Totta kai Halosen kannattajat iloitsivat siitä, että kannatusta Halosella oli, itku ja suru olisi ollut kovin outo reaktio siihen.
    Ja se kai oli aika odotettua, että kannatus tulee alas, sitähän sinäkin täällä toitotit, enkä minä ainakaan sitä epäillyt.
    Siihen en osaa sanoa, harmittaako ja ketä ja missä määrin, että voitto ei tullut selvemmin kuin tuolla odotetulla äänten "tasajaolla", minua se ei harmita.
    Minä olen tyytyväinen.
    Älä yritä tehdä minusta väkisin harmistunutta.

    Vaalitulosta en enempiä selittele, kyllä minunkin mielestäni Niinistö hävisi.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kerroin opitimisisimmasta vaihtoehdosta, kun pessimistisin oli luokkaa 42/58 Halosen hyväksi.

    Kyllä tulos, jossa olisi tarvittu vaivaiset 56 500 siirtoääntä Haloselta Niinistölle, ylitti aika hurjat odotukset, etenkin suhteessa Halosen huikeaan ennakkosuosioon ennen vaaleja.

    Sovitaan vaikka, että 2006 presidentinvaaleissa oli kaksi voittajaa.
    Halonen siksi, että voitti ja Niinistö siksi, että ylitti odotuksesi.

    Hyvä Tarja!

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    >>Istuvan presidentin suosio muodostuu suhteessa häneen itseensä eikä suhteessa nimettyihin vaihtoehtoihin.

    Koskas se ajattelu siis alkaa? Otetaanko vielä viimeisen kerran uusiksi?

    Kaikkialla maailmassa, jossa kahden kierroksen suora kansanvaali on käytössä, toinen kierros on aina tasainen. Meillä on kokemusta vasta kolmesta vaalista, mutta ei todellakaan ole mitenkään Rehnin, Ahon tai Niinistön ansiota, että vaalien toinen kierros on tasainen. Se johtuu itse vaalitavasta, ja se on sosiologinen fakta.

    Sosiologinen fakta.

    Toistanko vielä: sosiologinen fakta. Ei siis Niinistön tai hänen kampanjansa erinomaisuuden ansiota, vaan sosiologinen fakta. Ehkä vielä kolmannen tai neljännen kerran: äänten jakautuminen ko. vaalitavan toisella kierroksella jokseenkin tasan ei riipu maasta, ajankohdasta, ehdokkaista tai mistään mikä liittyy ehdokkaiden ominaisuuksiin, vaan tasajakautuma toteutuu aina ja kaikkialla. Se tulee toteutumaan myös seuraavissa vaaleissa, mikäli toiselle kierrokselle mennään. Se on sosiologinen fakta.

    Äänestä

  • We are the champions kirjoitti:

    Sovitaan vaikka, että 2006 presidentinvaaleissa oli kaksi voittajaa.
    Halonen siksi, että voitti ja Niinistö siksi, että ylitti odotuksesi.

    Hyvä Tarja!

    Niinistö voitti matkalipun Luxemburghiin.

    Äänestä

  • tee... kirjoitti:

    Koskas se ajattelu siis alkaa? Otetaanko vielä viimeisen kerran uusiksi?

    Kaikkialla maailmassa, jossa kahden kierroksen suora kansanvaali on käytössä, toinen kierros on aina tasainen. Meillä on kokemusta vasta kolmesta vaalista, mutta ei todellakaan ole mitenkään Rehnin, Ahon tai Niinistön ansiota, että vaalien toinen kierros on tasainen. Se johtuu itse vaalitavasta, ja se on sosiologinen fakta.

    Sosiologinen fakta.

    Toistanko vielä: sosiologinen fakta. Ei siis Niinistön tai hänen kampanjansa erinomaisuuden ansiota, vaan sosiologinen fakta. Ehkä vielä kolmannen tai neljännen kerran: äänten jakautuminen ko. vaalitavan toisella kierroksella jokseenkin tasan ei riipu maasta, ajankohdasta, ehdokkaista tai mistään mikä liittyy ehdokkaiden ominaisuuksiin, vaan tasajakautuma toteutuu aina ja kaikkialla. Se tulee toteutumaan myös seuraavissa vaaleissa, mikäli toiselle kierrokselle mennään. Se on sosiologinen fakta.

    Faktoja on monenlaisia. Paniikit tulevat tunnepuolelta niin kuin selittelynhalukin.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kerroin opitimisisimmasta vaihtoehdosta, kun pessimistisin oli luokkaa 42/58 Halosen hyväksi.

    Kyllä tulos, jossa olisi tarvittu vaivaiset 56 500 siirtoääntä Haloselta Niinistölle, ylitti aika hurjat odotukset, etenkin suhteessa Halosen huikeaan ennakkosuosioon ennen vaaleja.

    Noin 56 500 äänen siirtymättömyydellä on ennenkin voitettu vaaleja.
    Esim. kuusi vuotta sitten;-)

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Faktoja on monenlaisia. Paniikit tulevat tunnepuolelta niin kuin selittelynhalukin.

    Niinpä, Jäbä.
    Olet vähän niinkuin selittelypuolella.

    Äänestä

  • halihali* kirjoitti:

    Niinpä, Jäbä.
    Olet vähän niinkuin selittelypuolella.

    Tasoittuvathan ne äänet 2. kierroksilla, en minä sitä kiellä, mutta se, että tuo nostetaan esiin selittämään sitä, miten Halosen suosio tosiasiassa hupeni, on tunnepuolen reaktio.

    Aina kun on selitettävää, etsitään siihen sopivia faktoja oman selittelyn tueksi, sillä kyllä se teille demareille oli tavattoman suuri tunnepuolen pettymys, ettei Halosen suosio ollut tippaakaan kasvanut kuuden vuoden takaiseen tulokseen nähden ja etenkin siksi, että tämä tapahtui Niinistöä vastaan.

    Ajattelepa nyt itse äläkä enää selittele faktoillasi mitään muuta.

    Olisiko ollut kuitenkin niin kuin itse olet aiemmin kertonut?
    Eli Halosen suosio oli suuri silloin, kun ehdokasasettelu oli vielä osittain auki ja vaalikampanjat eivät olleet alkaneet?
    Sinä itse kerroit, että tilanne muuttuu, kunhan vaalihaastattelut alkavat jne.
    Olisi jotenkin hankala kuvitella, että joku ehdokas, jonka ehdokkuuskaan ei ole vielä kirkossakuulutettu, olisi saanut valtavaa gallupkannatusta.
    Istuvalta presidentiltä se onnistuneee paremmin, vaikka Halonen panttasi varsinaista ilmoitustaan mukaanlähtemisestään pitkään.
    Kun ehdokkuudet varmistuivat ja vaalit lähestyivät, kannatuslukemat tasaantuivat niin kuin oli odotettavissakin.

    Kun ensimmäisen kierroksen äänet menivät kutakuinkin tasan Halosen ja seitsemän muun ehdokkaan yhteisen kannatuksen kesken, oli kai aika selvää, että toiselle kierrokselle ne äänet jakautuvat kummallekin niin, ettei mitään murskavoittoa tulla näkemään.
    Halonen nyt sattui saamaan toistasataatuhatta ääntä Niinistöä enemmän.

    Enkä minä ole pettynyt vaalitulokseen.
    Jos on pakko olla johonkin pettynyt, kun sitä pettymystä ja harmistumistasi minulle niin tyrkytät, olen pettynyt sinuun siksi, että olet hukannut kokonaan analyyttisen kirjoittamistapasi demarikaunasi alle.

    Vai olenkohan erehtynyt?
    Onko sinulla koskaan sellaista kirjoitustapaa ollutkaan?

    Äänestä

  • M.Selinselin kirjoitti:

    Ollaan molemmat oikeassa, jooko? ;-)

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Ollaan molemmat oikeassa, jooko? ;-)

    Kun sinä niin mielelläsi kerrot, kuinka demarit ovat paniikissa, harmissaan, pettyneitä, luusereita, valehtelijoita, varkaita, apinoita, ipanoita ja jäikö joku mainitsemattakin, niin myönnän, että olin minä ensimmäisen kierroksen jälkeen pettynyt, kun voitto ei ratkennut heti Haloselle.
    Toiselta kierrokselta en muuta odottanutkaan kuin tasaista kisaa, jonka uskoin Halosen voittavan niukasti..
    Veikkasin lukemiksi täällä silloin 52/48.

    Äänestä

Vieläkö joku jaksaa toistaa vaalikampanjan vanhaa valhetekstiä, jonka demarit panivat kokoomuksesta levitykseen peittääkseen SAK:n likasanko-osaston aktiivisuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rumaa peliä! kirjoitti:

Niinistö hävisi myös tyylipisteet
Kirjoittanut: Pudasjärven mies 30.1.2006 klo 12.18

Suomeen on nyt tuotu Yhdysvalloista sikäläinen erityisesti demokraatteja kohtaan suunnattu halpamainen painostus ja perusteeton, ala-arvoinen mustamaalaus, jonka pilotointi tapahtui Sauli Niinistön vaalikoneistossa.
Suomessa on ennenkin käyty tiukkoja presidentinvaaleja. Historia kertoo, että 1956, kun vastakkain olivat K.A. Fagerholm ja Urho Kekkonen ja yksi valitsijamiesääni lopulta ratkaisi, valitsijamiehiä ja –naisia valittaessa käytettiin energiaa, mielikuvitusta ja painomustetta vastapuolen mustamaalaamiseen lentolehtisillä ja huhukampanjoilla. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa on harrastettu rehtiä poliittista kilpaa ja pitäydytty kohtuullisessa asiallisuudessa. Näin tähän saakka.
Nämä presidentinvaalit olivat laatuaan ensimmäiset Suomessa, jossa kilpailijan parjaaminen ja loanheitto saavutti ammattimaiset mitat: se oli ennalta suunniteltua ja organisoitua. Asialle oli järjestetty tehokkaat ja juuri alatyyliseen loanheittoon erikoistuneet tekijät. Kyseessä on Sauli Niinistön vaalikoneisto.
Kampanjan vaiettu loanheitto-osasto oli toteutettu amerikkalaisen mallin mukaan. Niinistön kampanjapäällikkö Harri Jaskari oli tiettävästi käynyt erikseen perehtymässä menettelytapoihin Yhdysvalloissa. Strategian olennainen osa olivat vastapuolen persoonaan käyvät ala-arvoiset ja moraalittomat mustamaalausviestit, joita Niinistön kampanjakoneistoon rekrytoidut nuoret nettikirjoittajat tehtailivat.
Kampanja aloitettiin heti toisen kierroksen käynnistyttyä tekstiviestein ja sähköpostein, ja sitä jatkettiin systemaattisella ja tauottomalla parjauksella Internetin keskustelupalstoilla. Toiminta saavutti uskomattoman laajat mittasuhteet. Se perustui laajoihin, kokoomuksen piiritasolla kautta maan luotuihin puhelinrenkaisiin ja yötä päivää päivystäviin nettikirjoittajiin.
Niinistön vaalikampanjan amerikkalaisen loanheittokoulutuksen hankkineet pojat ja tytöt kuitenkin erehtyivät pahan kerran. Suomessa ei mennytkään läpi se sama metodi, joka tehoaa sivistystasoltaan alhaisessa USA:ssa.
Ensimmäinen merkittävä suunniteltu isku oli kuuluisaksi tullut kehitelmä, "vappupuhe", jota ei ollut koskaan pidetty ja jonka luonteista ei kovinkaan kommunistijohtaja ole Suomen historiassa koskaan pitänyt. Sanomaa olisi itse propagandaministeri Göbbelskin kadehtinut. Se noudatti tunnettua ohjetta: moninkertaista valhe niin saat ihmiset uskomaan propagandaasi.
Tämä Jaskarin ja kokoomuksen johdon häikäilemätön sumutusyritys ei kuitenkaan uponnut arvostelukykyisiin suomalaisiin. Se sai julkisuutta, joka murensi ehdokas Niinistön uskottavuutta ja arvovaltaa. Osa puhelinrenkaaseen alkuun innokkastikin osallistuneista tavallisista sivistyneistä kokoomuslaisista tunsi aivan oikeutetusti tulleensa petetyksi. He olivat tulleet vedetyksi mukaan menettelytapaan, jota he eivät voineet hyväksyä. Sen jälkeen puhelinkampanjoinnilta katosikin pohja.
Prosessia kuitenkin jatkettiin Internetissä, kuten kaikki keskustelupalstoja seuraavat ovat voineet tyrmistyneenä todeta. Oli valmistettu oikein erikseen Tarja Halosta ja hänen perheenjäseniään häpeällisesti herjaavia törkysivuja, joille nettiin kirjoittava rinki laittoi linkkejään keskustelupalstoilta ja levitti niitä teksti- ja sähköpostiviesteissä. Toimintaa johdettiin ja suunniteltiin Niinistön vaalitoimistosta, ja nuori nörttiporukka oli suorastaan yli-innokasta puuhassaan.
Kun otetaan huomioon toiminnan organsioituneisuus, on selvää että sitä johdettiin ammattimaisesti. Mistä muualta jos ei ehdokkaan vaalitoimistosta? Voidaankin esittää vakava kysymys, kuinka toiminta saattoi jatkua koko kampanjan ajan, jos se ei ollut ehdokkaan tiedossa. Herää ikävä epäily joka vetää häpeällisen varjon Sauli Niinistön maineen ylle.
On myös selvää, ettei ”hyvin” tominut lokakoneisto lopeta toimintaansa tähän. Aina löytyy foorumeita, joita voidaan jatkossakin hyödyntää tasavallan presidentiksi valitun Tarja Halosen ja muiden poliittisesti aktiivisten, demokratiaa puolustavien ihmisten parjaamiseksi mediassa. Tämä ei ole kunniaksi kansanvallalle. Jos tämä toiminta edelleen laajenee, kuten on ennakoitavissa, voidaan kysyä, kuka kansalaisista enää rohkenee panna itsensä likoon ja toimii julkisesti vaikuttaen poliittisessa päätöksenteossa vakavalla mielellä. Jääkö aktiivinen kansalaisuus ja osallisuus demokratiasta syrjäytyneiden hörhöjen areenaksi?
Tällainen toiminta ei ole rakentamassa oikeaa demokratiaa vaan murentaa sitä. On ikävää, että arvoilla Työ, isänmaa ja Jumala esiintynyt Sauli Niinistö juuri rantautti Suomeen uudentyyppisen, systemaattisen ja ala-arvoisen mustamaalauskulttuurin, jolla se ohjaa demokratian pelisääntöjä vasta opettelevia nuoria toimimaan halpamaisella ja demokratiaa haavoittavalla tavalla.
Tästä Niinistö vaalitoimistoineen on vastuussa ja kansalaisille selityksen velkaa.

*******************'

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu