Minulle on jäänyt sellainen kuva vihreistä, ettei Suomesta löydy ainuttakaan toista yhtä epäyhtenäistä aatteellista liikettä. Vihreät tarvitsisivat voimakkaan Johtajan jonka selkeän ohjelman taakse kaikki ryhmittyisivät. En tarkoita Linkolaa... herra paratkoon!
Sekavaa
seurakuntaa
13347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt rahastus päällä, saa yks sun toinen jollain momentilla itselleen rahaa, jopa verovapaana parhailla
Linkolasta vihreille diktaattori.
Valitettavasti tuli liike, joka vain ajaa oman eliittinsä etuja. Eikä edes yksin veroäyritkään kerro todellisia palkkoja, kun esin Mepillä verovapaata palkkaa, vastoin Suomen lainsäädäntöä.
Mikä ihmeen Kulukorvaus, mitä hänen kulkuvälineensä kuluu. Kulukorvaus on, kun ajetaan omalla kulkuvälineellä työnantajan ajoja
Menee Taksilla lentokentälle, nousee Lentokoneeseen, ja siellä istumisestaan saa kulukorvausta, nyt menee kyllä ohi hilseen, oli kuin Vihreä tahansa
Siinä on mies joka sai suomen talouden kuntoon ryöstämällä eläkeläisiä 1000 euron voimalla jo alotteensa ansiosta , nyt yli 10 vuoden ajan. Seuravana olisivat lapsiperheet ja invaliidit! Heiläkin on kuulemma rahaa. Rahat jaettava Liliuksille ja opiskelijoille. Miksi hän ei saanut jatkaa. Ei ole myöhäistä kun koko suomen aatelisto yhtyy sitä vaatimaan!
Soininvaaran aloitteella eläkkeiden 10 euron kuukausittaisesta höyläämisestä estettiin suuremmat leikkaukset, opintotuen lisäksi, lapsilisiin. Sinun mieliksesi Laura (sehän taisi olla nimesi) laitetaan pilleririvi Ari Heikkisen kannannottoon aiheesta.
http://www.vihrealiitto.fi/kannanotot/0592.html
Ymmärrän, että todellisuus voi olla aika kirpaisevaa 19 vuotiaalle. No etköhän sinäkin saa muodostettua ihan oman käsityksen asioista, kunhan itsenäistyt lopullisesti.
PS. Arvaan, että sinä avasit ylempänä ketjun aiheesta onko minulla useampikin nimimerkki. Ei ole. Minä en haaskaa aikaani ala-arvoiseen keskustelupalstaan. Ohimennen haluaisin kysyä mitä ihmeen tekemistä Vihreän liiton politiikalla on jonkun Vuotoksesta ja kulukorvauksista jankuttavan kirjoittelun kanssa, koska näistä asioista kirjoitteleva ei todellakaan ole (kirjoittelun sävystä pääteltynä) edes puolueen jäsen?
Hra Pasifisti miesten mies, ja siksi vihreäliike lähinnä sydäntä, kun jo itse Meppikin tulee Brysselistä asti homojen kokoukseen, tietenkin takana 2000€ ns. kulukorvaus, jota joka matkasta saadaan
Eli luonto ja energia ei olekkaan niin tärkeää, kuin pitäisi
Paljonko se Soininvaaran avaama eläkekkeiden riisto on eläkeläisiltä vienyt todellisuudessa nyt yli kymmenen vuoden aikana. Se on yli 1000 euroa vuodessa. se on yli 10 000 euroa/eläkeläinen, ja sinä höpötät kuin heikkopäinen ainakin, "kymmenestä eurosta"!
Ketään toista, kuin vain sen leikkauksen alkuperäistä suunnitelijaa ja aloitajaa ei voisa syyttää. Montako riistettyä on vielä elossa? Luku harvenee, synti heikkenee! Pirun riivamat eläkeläiset poistuvat yksi kerrallaan. Näin ajattelee näköjään Pasifisti puhuessaan 10 euron leikkauksesta joka johti Soininvaarab alotteesta 1000 eiroon vuodessa ja jatkuu edelleen, nyt jo yli 10 000 euroa yhteensä/yli 10 v: ajalla menettäneet. Puhu joskus järkeä ja asiaa sinäkin ! Älä vääristele totuutta.
Se vihreä huuma on ihme huumetta Pasifistille! Jopa valehdella täytyy!
Monettako kertaa pitää sanoa, että Soininvaaran aloite ja sosiaali ja terveysministeriön aloite ovat eri tekijöiden tekemiä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000010153938
Eli..eli..Vihreät ei olleetkaan hallituksessa, vain heidän haamunsa
Eipä täällä juuri juttu luista, ja usein silloinkin kun luistaa, tulee kommentteja kaikkein typerimpiin avauksiin muttei hyviin ja asiallisiin. Kertooko tämä jotain vihreistä, vai kirjoitteleeko täällä vain jotkut pöhlöt?
Mainitsemistasi vaihtoehdoista lähinnä jälkimmäiset kirjoittelevat tälle palstalle. Se pitää keskustelun tasoa erittäin alhaalla ja nekin, joilla on järkevää sanottavaa, miettivät uskaltaako kirjoittaa.
Vakio viesti lähes jokaiseen asiaan on Soininvaaran eläkäleikkausta, Hassin lentokoneella lentelyä ja kulukorvauksia, homoja ja lesboja, minun useammalla nimimerkillä kirjoittamista ja seksuaalista suuntautuneisuutta arvaileva ja Vuotosta käsittelevä kirjoitus.
Eli..hassi ei lentelekkään, vaan joku muu! olisko kerola?
Paavo tulee, oletko valmis?
Paavo pelastaa maailman, Paavo hinaa jalasmökkinsä Senaatintosrille ja julistaa uuden ajan alkaneeksi.
Paavo on Messias!