Miksi???

Olen tämän keskustelun jättänyt myös herra Vikmanille. Luettuani tätä räävitöntä palstaa läpi, voin todeta sen soveltuvan melkein kaikille keskustelijoille.
Voisitteko tämän palstan keskustelijat, esim. Vikman kertoa, että miksi olette ottaneet S2E:n hampaisiisine (olen erittäin tietoinen siitä, että rinnastatte S2E:n verkostomarkkinointiyhtiö moveen). Itse olemme toimineet S2E:n kanssa yhteistyössä 2 päivää. Kokemuksemme ovat olleet positiivisia, Olemme kahdessa päivässä saaneet 48 uutta asiakasta (jotka varmasti ovat tyytyväisiä edustamiimme tuotteisiin, sillä lupaamme kaikille asiakkaille 100% rahan palautuksen jos he eivät ole tyytyväisiä). Edustan yritystä, jolla on hieman yli 100 jakelijaa Suomessa. Olemme ”harrastaneet” verkkokauppaa hieman yli kolme vuotta. Tällä hetkellä S2E on 48. suurin yksikkömme. Uskon, että muutamien kuukausien aikana he tulevat olemaan kymmenen suurimman joukossa. Kokemukset tämän palstan keskustelijoista, eivät ole olleet kovin positiivisia. Olette lähettäneet minulle meiliä ja todennäköisesti myös soitelleet. Olen tänään (tiistaina) vastaanottanut 58 puhelua henkilöiltä, jotka ovat kertoneet Moven ”kusettaneen heidän rahansa”. Keskusteluani näiden henkilöiden kanssa, olen tullut siihen tulokseen, että teitä on noin kymmenen. Olette häirinneet myös asiakaspalveluamme. MIKSI??? Ainoa päämääräni on myydä tuotteitani niille jotka niitä haluavat...mitkä ovat teidän päämääränne. Yhteistyökumppanina uskon S2E:n ajatukseen siitä, että ensimmäisen kerran myös verkkokauppaan rakennetaan bonus-järjestelmä. En ole kovinkaan iloinen siitä, että olet tätä sabotoimassa. Kun S2E:n yhteyshenkilöni oli minuun yhteydessä ja pyysi tietoja yhteydenotoista ja puhelinnumeroita jotka minulla on tallessa, annoin ne hänelle mielelläni. Lupasin huomenna olla yhteydessä myös muihin yhteistyökumppaneihin, sekä yhtiön juristiin. Voisitko lopettaa minun ja henkilökuntani häiritsemisen. Itse olen talvilomalla, jonka mielestäni ansaitsen. Kuluva viikko on ensimmäinen viikko moniin kuukausiin, jonka saan olla perheeni kanssa yhdessä.
Terveisin (ja hyvää yötä), tyytyväinen S2E Yhteistyökumppani.
152301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Systeemi (omistajat) on lehtien mukaan rikostutkinnassa, joten parempi pysyä toistaiseksi erossa tästä yritysryppäästä. Kukaan normaali kuluttaja ei uskalla laittaa rahojaan yritykseen, jonka on kytköksissä rikostutkintaan.
Annetaan pölyn laskeutua ja katsotaan sitten.

Onnea yritystoiminnalle! Toivottavasti menestyt.

PS. En ole Vikman enkä kukaan muukaan palstan vakiokirjoittelija

Äänestä

3 vuotta verkkokauppaa, 100 eri jakelijaa ja kahdessa päivässä s2e sijalle 48.! Muutan mieleni vastustamisesta ja alan heti s2e:n kanta-asiakkaaksi.

Korvauksena tällä palstalla mahdollisesti aiheuttamistani häiriöistä haluaisinkin ostaa aktivointiostokseni juuri teidän liikkeestänne. Ja edustamanne liikkeenne oli..?

Äänestä

Onkohan Cazze tietoinen siitä, että S2E johto kirjoittelee täällä heidän puolestaan?

"Yhteistyökumppani":
-Edustan yritystä, jolla on hieman yli 100 jakelijaa Suomessa

Cazzen sivuilta:
"Cazze liikkeitä on jo 100."

Äänestä

"olen erittäin tietoinen siitä, että rinnastatte S2E:n verkostomarkkinointiyhtiö moveen"

Mitä tarkoitat tuolla rinnastamisella?Oletko sitä mieltä ettei niillä ole mitään yhteistä?

Äänestä

Et ole muuta kuin katkera movettaja ennen kuin kerrot mistä firmasta nyt on kysymys.

Äänestä

Se oli varsinkin hauska kohta, jossa puhuit olevasi talvilomalla ja silti olet jutellut monen soittajan kanssa (jotka ovat soittaneet asiakaspalveluun)

Jatka samoja hauskoja provoja :D

Äänestä

Hyvin menee tälläkin liikkeellä jos yli sadan jakelijan joukossa pääsee sijalle 48 saamalla 48 asiakasta.

... mutta menköön ...

Äänestä

Jättänyt minulle mitä?

Vastaan tässä nyt omasta puolestani, en muiden.

Tulin nyt vastaamaan ihan henkilökohtaisesti kun minulle kerrottiin puhelimitse että minulta kysytään täällä foorumissa S2E aiheesta jotain. Itse käyn tällä palstalla nykyään suhteellisen vähän, en edes päivittäin, enkä ole kirjoittanut mitään tänne sitten viime syksyn, sori, taisin vastata jollekkin vuodenvaihteen tienoilla. Hieman muuta tekemistä kuin seurata tätä temmellyskenttää, samaan piiriin kuuluu myös jippiin vastaava palsta. Olen pienentänyt tämän palstan lukemista ihan siksi että tuntuu että koko keskustelu tällä palstalla on hieman yliampuvaa, tosin välillä on ihan aiheellisiakin ketjuja, mutta niitä on vähän ja useimmiten nekin poistetaan. Tuntuu että monen tänne kirjoittajan hissi ei liiku ihan vintille asti kun keskustelun tyyli on, kuten sanoit, räävitöntä, eikä liity verkostomarkkinoinnin puolustamiseen eikä vastustamiseen mitenkään.
Jatkan keskustelua mieluiten muualla kuin täällä vastaisuudessa joten en viitsi kommentoida asioista sen enempää.

Olen aiheeseen liittyen lähettänyt 2 sähköpostia, molemmat eri paikkaan enkä ole soittanut ainoataan puhelua aiheen tiimoilta joten ihmettelen että miten minä liityn yleensäkin tähän keskusteluun. Ihmettelen myös väitettäsi että minä sabotoisin jotenkin S2E:n toimintaa, ihmettelen tässä että miten? Pelkillä kahdella sähköpostillako pystyisin sabotoimaan? Jos näin on niin aika heikosti menee. Samoin väität että häiriköisin henkilökuntaasi, tosin, kun et viitsinyt laittaa edes yrityksen nimeä, vaikka sinulla oli munaa aloittaa syyttely minua kohtaan nimellä, on vaikea hahmottaa että mistä yrityksestä on edes kysymys. On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa enkä takuulla ole käynyt lähelläkään kumpaakaan näistä joten en ole missään olosuhteissa voinut häiriköidä henkilökuntaasi joten aika omaperäinen väite.

Sähköpostiin vastaukseksi riittää pelkkä Kyllä tai EI vastaus.

Yhteistyökumppanisi ei ainakaan tunne suomen lainsäädäntöä, eikä osoita hyvää makua se että annettuasi palautteita tälle, lähetti hän, ainakin minulle, uhkausviestin jossa uhkailtiin tulevalla tutkintapyynnöllä paikalliselle viranomaiselle.Voin kertoa että pelkästään em sähköpostit eivät riitä edes rikosilmoituksen tekemiseen, saatikka sitten poliisitutkintaan. Mikäli tällainen väite että olisin käyttänyt häiriköintiin puhelinta ja se olisi tutkinnan pääkohta, tulen varmasti osoittamaan että mistään puhelimistani ei ole soitettu mihinkään S2E:n tai moven tiimoilta, eikä minulla siihen olisi aikaakaan. Kannattaa oikeasti olla ensin varma, ennenkun aloittaa julkisen syyttelyn koska julkisesti esitetyt perättömät syytökset yksityishenkilöä kohtaan riittävät syytteiden nostamiseen tältä puolelta. En väitä että nyt näin tekisin, mikäli vastaavat syytökset ja syyttelyt minun osallisuudestani em kohtiin jatkuvat, tulee tämä ainakin harkintaan. Sama koskee ihan mitä tahansa asiaa, ei pelkästään nyt esillä olevaa.

Jos haluat keskustella aiheesta, hoida se sähköpostitse suoraan minulle, osoitehan jo sinulla onkin jos kerran olet palautteenikin saanut.

On moninaisia syitä miksi S2E rinnastetaan moveen, jokainen varmasti osaa käyttää internettiä ihan itsenäisesti ja etsiä tietoja luotettavilta ja valtion ylläpitämiltä sivuilta, niin minäkin tein. En perusta muiden sivujen sisällön oikeellisuuteen niin paljoa että uskoisin ihan kaikki mitä niissä sanotaan, tulokset pyrin kaivamaan ihan itse, omilla keinoillani.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä jotta pystyy yhdistämään nämä asiaa edes jotenkin keskenään. Moraalisista seikoista ja oman yrityksen imagokysymyksistä jokainen yrittäjä saa keskustella ihan itsensä kanssa.

Hienoa että olet saanut asiakkaita, toivottavasti ne tuovat myös euroja sisään eivätkä oikeasti vain näy liikkeen tai verkkokaupan käyntitilastoissa.

Äänestä
  • "Ihmettelen myös väitettäsi että minä sabotoisin jotenkin S2E:n toimintaa, ihmettelen tässä että miten? Pelkillä kahdella sähköpostillako pystyisin sabotoimaan"

    Jos myönnät kaksi sähköpostia. täällä kirjoittelee ja on aktiivisena noin 30 "vastustajaa", kun jokainen lähettää kaksi sähköpostia tekee se 60. Eli työntekijällä menee 2-3 tuntia lukea ja vastata pelkästään näihin sähköposteihin.

    Sitten väittäisin että innokkaimmat eivät malta olla soittamatta. Kun 10 soittaa asiakaspalveluun se tekee ainakin tunnin vaikka kuinka lyhyen puhelun soittaisi. Ja varman on niitäkin jotka soitavat eri nimillä useamman kerran.

    Tässä pian hupenee yrityksen yhden työntekijän työpäivä. Tämä käy ihan varmasti häirinnästä.

    Äänestä

  • 30x2=60 kirjoitti:

    "Ihmettelen myös väitettäsi että minä sabotoisin jotenkin S2E:n toimintaa, ihmettelen tässä että miten? Pelkillä kahdella sähköpostillako pystyisin sabotoimaan"

    Jos myönnät kaksi sähköpostia. täällä kirjoittelee ja on aktiivisena noin 30 "vastustajaa", kun jokainen lähettää kaksi sähköpostia tekee se 60. Eli työntekijällä menee 2-3 tuntia lukea ja vastata pelkästään näihin sähköposteihin.

    Sitten väittäisin että innokkaimmat eivät malta olla soittamatta. Kun 10 soittaa asiakaspalveluun se tekee ainakin tunnin vaikka kuinka lyhyen puhelun soittaisi. Ja varman on niitäkin jotka soitavat eri nimillä useamman kerran.

    Tässä pian hupenee yrityksen yhden työntekijän työpäivä. Tämä käy ihan varmasti häirinnästä.

    Pitää näköjään aloittaa palstan seuranta, taas.

    Sisälukutaidossasi on hieman vikaa ilmeisesti et ymmärtänyt ja olet ottanut lauseen välistä. Selitän ihan selvästi että lähetin 2 postia, molemmat ERI paikkaan. On totta että asiakaspalvelu ruuhkaantuu jos soittoja on 10-> ja soittojen määrä normaaliin tuplaantuu. Syytös tuossa kirjoituksessa kohdistui suoraan allekirjoittaneeseen, ei niinkään muihin. Syytön minä olen siihen, oikeasti, joten on turha tulla syyttämään yhtä henkilöä 100 ihmisen tekemisistä. Näin tehdään ainoastaan armeijassa, ei normaalielämässä.
    On yrityksen ongelma asiakaspalautteisiin vastaaminen ja itse yritys saa sitten kärsiä siitä ettei ole oikeasti tutkinut asioita sekä ottanut huomioon mahdollisuutta että asakaspalautteiden määrä voi kasvaa ja näin saa itse toiminnallaan asiakaspalvelun ruuhkaiseksi.
    Jos asiakaspalvelu vie työntekijöiltä niin paljon aikaa nin tuolloinhan työntekijämäärää pitää lisätä ja istuttaa yksi työntekijä pelkästään asiakastiedusteluihin vastaamiseen. Sekään ei ole minun ongelmani eikä syyni jos näin ei tehdä, joten syytös pelkästään joka kohdistui minuun, oli aiheeton.

    Mikäli yhteistyökuvioissa ei olisi epäselvää niin tuskin kukaan tai ketkään kirjoittelevat tai soittavat asiakaspalveluun. Kuullakseen asiakspalveluneidin äänen? En minä ainakaan.

    Äänestä

yrityksesi nimen että tämä ei ole provo?

Omapa on vika jos liittyy rikostutkinnassa olevaan toimintaan.

Äänestä

Hyvä "yhteistyökumppani". Suonet anteeksi skeptisyyteni siitä, että minkään merkittävän yrityksen (eli Cazze tai Unikulma) johtaja tulisi hiihtolomallaan epämääräiselle keskustelupalstalle perustelemaan anonyymisti puolustelemaan yrityksensä yhteistyötä S2E:n kanssa. Mikäli tähän olisi tarvetta, kertoisi tämä yritys esim. Kauppalehdelle huikaisevasta menestyksestään S2E.:n kanssa.

- Puhut "sadasta jakelijasta", mikä ei ilmeisesti tarkoita 100 myymälää, vaikka onkin muotoiltu erehdyttävästi tuomaan mieleen Cazze. Kyse on varmaankin sadasta Fracice Edustajasta.
- Vaikka tuo "48 asiakasta" ja 100 myymälää olisi totta, 100 myymälän yritysverkostossa se on täysin merkityksetön määrä, eikä taatusti ole sellainen huikea succee että ihan johtajismies tulisi tänne puolustamaan

Vedänkin tästä johtopäätöksen, että oletkin todellisuudessa

1. Move-yritysverkostoon kuuluva yritys, joka tulee tänne tekemään valheellista damage controllia S2E-pannukakun jälkeen

tai todennäköisimmin

2. Epätoivoinen FE, joka on todella huolissaan S2E:n tarjoamista tulomahdollisuuksista ja tulee tänne kirjoittelemaan keskusteluja toisensa perään eri nimillä S2E:n mahtavuudesta.

Valitettavasti sinulle, tämän palstan lukijat eivät ole yhtä sinisilmäisiä kuin todennäköinen alalinjasi, joka *haluaa* uskoa.

Menisit pupun kirjoittamisen sijasta mielummin ostamaan vaikka calvosin napit storesta tai viemään autosi Elimäelle, tienaisit crediittejäkin!

Äänestä

Miksi et jäsentele tekstiä yhtään? Monien yritysten isot pomot osaavat kirjoittaa tekstinsä jäsennellymmin :)



100 jakelijaa, joista 52:lla on kullakin alle 48 asiakasta, haha



"Olen tänään (tiistaina) vastaanottanut 58 puhelua henkilöiltä, jotka ovat kertoneet Moven ”kusettaneen heidän rahansa”."

Toimitko talvilomalla yrityksesi puhelinvastaajana :)



Saitko S2E:n kautta vinkin, että kannattaa tulla Suomi24:n palstalle kirjoittamaan aiheesta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteistyökumppani kirjoitti:

Olen tämän keskustelun jättänyt myös herra Vikmanille. Luettuani tätä räävitöntä palstaa läpi, voin todeta sen soveltuvan melkein kaikille keskustelijoille.
Voisitteko tämän palstan keskustelijat, esim. Vikman kertoa, että miksi olette ottaneet S2E:n hampaisiisine (olen erittäin tietoinen siitä, että rinnastatte S2E:n verkostomarkkinointiyhtiö moveen). Itse olemme toimineet S2E:n kanssa yhteistyössä 2 päivää. Kokemuksemme ovat olleet positiivisia, Olemme kahdessa päivässä saaneet 48 uutta asiakasta (jotka varmasti ovat tyytyväisiä edustamiimme tuotteisiin, sillä lupaamme kaikille asiakkaille 100% rahan palautuksen jos he eivät ole tyytyväisiä). Edustan yritystä, jolla on hieman yli 100 jakelijaa Suomessa. Olemme ”harrastaneet” verkkokauppaa hieman yli kolme vuotta. Tällä hetkellä S2E on 48. suurin yksikkömme. Uskon, että muutamien kuukausien aikana he tulevat olemaan kymmenen suurimman joukossa. Kokemukset tämän palstan keskustelijoista, eivät ole olleet kovin positiivisia. Olette lähettäneet minulle meiliä ja todennäköisesti myös soitelleet. Olen tänään (tiistaina) vastaanottanut 58 puhelua henkilöiltä, jotka ovat kertoneet Moven ”kusettaneen heidän rahansa”. Keskusteluani näiden henkilöiden kanssa, olen tullut siihen tulokseen, että teitä on noin kymmenen. Olette häirinneet myös asiakaspalveluamme. MIKSI??? Ainoa päämääräni on myydä tuotteitani niille jotka niitä haluavat...mitkä ovat teidän päämääränne. Yhteistyökumppanina uskon S2E:n ajatukseen siitä, että ensimmäisen kerran myös verkkokauppaan rakennetaan bonus-järjestelmä. En ole kovinkaan iloinen siitä, että olet tätä sabotoimassa. Kun S2E:n yhteyshenkilöni oli minuun yhteydessä ja pyysi tietoja yhteydenotoista ja puhelinnumeroita jotka minulla on tallessa, annoin ne hänelle mielelläni. Lupasin huomenna olla yhteydessä myös muihin yhteistyökumppaneihin, sekä yhtiön juristiin. Voisitko lopettaa minun ja henkilökuntani häiritsemisen. Itse olen talvilomalla, jonka mielestäni ansaitsen. Kuluva viikko on ensimmäinen viikko moniin kuukausiin, jonka saan olla perheeni kanssa yhdessä.
Terveisin (ja hyvää yötä), tyytyväinen S2E Yhteistyökumppani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu