Somalit Somaliaan

Vihdoinkin somaleita ollaan palauttamassa takaisin sinne minne he kuuluvatkin. Toivottavasti palautus tapahtuu ripeästi ja kaikki saadaan matkaan.
Voiko ihanampaa uutista ollakaan :)
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä oli aikakin, että vihdoin muutkin alkavat ymmärtää, ettei Suomi tarvitse ulkomailta tuotuja rikollisia vaivoikseen. Kyllähän meillä on täällä rikolliset omasta takaa.

Minullahan ei sinänsä maahanmuuttajia vastaan ole mitään. Jos kerran tarvitsevat turvapaikan, niin kyllä saavat minun puolestani tulla tänne siksi aikaa kunhan tilanne kotona rauhoittuu. Olen varma, että mikäli asiat olisivat toisinpäin, antaisivat hekin apua meille. Mutta kiitosta turvapaikasta ei anneta rikoksia tekemällä.

Nämäkin somalialaiset käyttäytyvät kuin kuninkaat, vaikka ovatkin vieraita meidän maassamme. Miksi sellaista pitäisi sietää? Ulos vaan täältä ja nopeasti. Ensin tietty lusivat tuomionsa täällä, mutta sitten takaisin sinne isiensä maille, jos siellä kerran sopii käyttäytyä, kuten he ovat täällä käyttäytyneet. Ja jos siellä ei olekaan niin kiva olla kuin täällä, niin sitten sopii mietiskellä, että mitäpä tuli tehtyä. Ikuinen porttikielto Suomeen joka tapauksessa. Ja tästä lähtienkin joka ainoalle somalille tms. joka Suomen lakia rikkoo.

Turha on yhdenkään ihmisoikeustyypin tulla selittelemään "vahingoista", "nuorista ihmisistä", "toisesta mahdollisuudesta" ynnä muusta sellaisesta hevonpaskasta mitään. Kyllä tämä on nyt nähty millaisia "ihmisiä" sieltä tulee. Ulos sellainen lajityyppi täältä, joka ei maan tavoille sopeudu.

Muutenkin pakolaisilta voisi alkaa pyytämään edes jotain pientä vastapalvelusta siitä, että he meidän maahamme saavat tulla asustelemaan ja elämään mukavasti meidän verorahoillamme. Apumme ei tulisi olla ehdotonta. Varmasti joka kunnasta löytyisi jotakin pientä puuhaa, kunnosapitohommia ym. sellaiselle joka niitä tekisi. He ikäänkuin maksaisivat työllään kiitoksen turvapaikasta. Ja tietysti sitten kun uhka kotimaassa on ohitse, palaavat he tietenkin sinne ja alkavat jälleenrakentaa elämäänsä kotonaan. Ilmaiseksi ei tarvitse antaa mitään.

Jos taas Suomeen jäädä haluaa, niin kunnolla pitää käyttäytyä edelleen. Ensin opiskellaan kieli, sitten ammatti. Aivan kuten muutkin suomalaiset tekevät. Lonnijoita ei täällä tarvita. Nekin meillä on jo omasta takaa, aivan kuten em. rikollisetkin. Ja edelleen: maassa maan tavalla. Vaikka sitten kotona murjaanimaassa olisi tapana joka perjantai teurastaa vuohi kerrostalon olohuoneessa ja raiskata naapurin kymmenvuotias tytär, ei meillä täällä Suomessa silti ole tapana tehdä niin. Eli siis ei suomalaisten tarvitse totutella maahanmuuttajien tapoihin, kuten jotkut poliitikot haluavat. Maahanmuuttajien pitää tottua suomalaisten tapoihin. Hehän tänne haluavat. Ja mikäli maan tavat eivät miellytä, niin tännehän ei ole kenenkään pakko tulla. Muualle voi aina mennä.

En halua että rakkaasta kotimaastani tehdään Afrikan loisiksi tiedetylle ihmisryhmälle jonkinlainen paratiisi, mihin voi tulla elelemään mukavasti tekemättä käytännössä mitään. Ja jos haluaa vielä "lisätienestiä", sen saa varastamalla ottaa. Ja kaikki tämä, koska muutama poiliitikko-ämmä kuvittelee kaunista unta koko maailman yhteisestä syleilystä ja siitä, kuinka me kaikki olemme yhtä suurta perhettä keskenämme. Kaunis on ajatus, mutta ikäväksi uutiseksenne se ei tule koskaan toteutumaan. Ei puolin eikä toisin. HERÄTYS!!!!

Otetaan esimerkki siitä, että kyllähän suomalaistenkin pitää käyttäytyä maan tavalla ulkomailla ollessaan. Tiukemman kurin muslimimaissa nämä meidän poliitikkotädit kyllä pitävät sitä huntua päässään, koska maan tapa sanoo niin. Silti nämä samat vanhat haahkat vaativat, että meidän maassamme ei pidäkään käyttäytyä kuten maan tapa on, vaan sopii kyllä jokaisen olla kuinka haluaa. Miksi näin? Tarvitsemmeko muka maahanmuuttajia niin paljon, että heidän voidaan antaa "elää pellossa", kunhan eivät vain pois lähde? En kyllä ymmärrä yhtään...

Bottom line: Kyllä tänne tulla saa turvaan jos kotona ei voi olla. Kunhan on ihmisiksi ja menee kotiinsa heti kun voi. Kansalaiseksikin voi yrittää, mutta siihen tarvitaan jo vähän muutakin näyttöä kuin viiden vuoden maleksiminen veromaksajien kustantamassa kämpässä ja sossun hoivaamassa autossa varastettuja sterkkoja ja telkkareita katsellen, sekä pöllityissä merkkivaatteissa hengailu asematunnelissa varkauksia tehden. Eikä siihen myöskään saisi riittää "hoono soomi" ja rikoksesta kiinni jäätäessä ummikoksi heittäytyminen. Jos Suomen kansalaisuuden haluaa, pitäisi olla ihminen, jota syntyperäinen Suomalainen voi ylpeänä sanoa kaltaisekseen.

Äänestä
  • puhetta.ei täällä tommosia rosvosomppuja tarvita.

    Äänestä

Kai siihen vielä joku pistää kapuloita rattaisiin.

Seuraavaksi virolaiset roistot, ja aletaan ostamaan vankilapalveluita Venäjältä/Siperiasta.

Lähetetään suomalaiset uusijarikollisetkin vahingossa Somalian vankiloihin.

Äänestä
  • ruotsalaiset ruotsiin.
    mustalaiset intiaan
    lappalaiset Lappiin
    venäläiset uralille
    englantilaiset englantiin
    ranskalaiset ranskaan pullaa nakertaan
    iranilaiset, ghanalaiset, saksalaiset, hollantilaiset, belgialaiset jne....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lostavaa kirjoitti:

Vihdoinkin somaleita ollaan palauttamassa takaisin sinne minne he kuuluvatkin. Toivottavasti palautus tapahtuu ripeästi ja kaikki saadaan matkaan.
Voiko ihanampaa uutista ollakaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu