kommenttia

Hauska lukea näitä haukkuja ja kehuja Suomen joukkueesta. Itse arvostan enemmän niitä, jotka jaksavat uskoa joukkueeseemme. Mikäli joku muu ajatus olisi joukkeeemme pelaajilla, ei ikinä voi menestystä odottakaaan. Toki realisti saa olla, joten mikään ei ole varmaa suntaan tai toiseen.

Puheet muiden maiden vahvemmista joukkueista ja maailmanluokan pelaajista voi laittaa omaan arvoonsa. Pelissä voi käydä miten päin vaan. Jos Suomella on hyvä päivä, tuuriakin käy sopivasti ja USA:lla ei kaikki natsaa, Suomi voi ottaa selvänkin voiton, mutta yhtälailla kaikki voi mennä toisinkinpäin. Niittymäelle yksi kaksi helppoa ja onkin hankalaa.

Se on selvää, että Suomen pelaajamateriaalin leveys on heikompi kuin monella muulla maalla, mutta aivan yhtä hyviä huippuja löytyy ja loppujen lopuksi joukkuepelistä kun on kysymys, paljon tärkeämpää on, miten pelataan yhteen ja kuinka paljon halutaan voittaa.

1995 vuoden kisat nimetään B-luokan kisoiksi jostain kumman syystä. Mitä hemmetin väliä, sillä on minkälaiset joukkueet silloin muut maat saivat mukaan. Suomi voitti ja sillä hyvä. World cupissa viimeksi ei juurikaan nimimiehiä puuttunut ja finaaliin asti mentiin. Siihen pitää taas hakea syitä sitten tuurista tms. tai sanoa, että sitäkään ei voitettu.

Ei ole perussuomalaisen itsetunto kovin korkealla...
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuin usan varapresintin haulisuihkuun jäänyt silmäätekevä ukkeli!
Life is life!

Markku

Äänestä

Ei tuu mitallia,jos ovat nukkunu yläsängyissä,on niin ohut ilma korkeella.

Äänestä

Ja asiallinen kommentti vihdoinkin löysi tiensä tännekkin. Kysyn nyt vaan että miksi Suomi ei voisi voittaa mitalia olympialaisissa? Edellinen lause oli sitten niille, jotka eivät usko Suomeen pätkääkään.

Asia, jonka olen pannut merkille on muuten Suomen kannalta hyvä juttu. Nimittäin KAIKKI koukkiminen/kinnipitäminen yms. on kiellettyä ja ne myös vihelletään. Veikkaisin että Kanadaa vastaan Suomi olisi ollut kusessa jos nuo koukkimiset olisi sallittua. Selännettä, Koivua, Lehtistä yms. sanotaan Suomen "paappaosastoksi", mutta aika vetreitä paappoja näyttävät olevan (Suomen tehotilaston kärjessä) ja hyvin näyttää heidän yhteispelinsäkkin toimivan. Nyt vaan 3. ja 4. ketjulle samanlainen meininki päälle mitä on 1. ja 2. ketjussa jaNiittymäki jatkaa samalla tavalla niin Suomi on pysäyttämätön!

Äänestä

Kuka väittää Tukholman 95 kisoja B kisoiksi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yahoo kirjoitti:

Hauska lukea näitä haukkuja ja kehuja Suomen joukkueesta. Itse arvostan enemmän niitä, jotka jaksavat uskoa joukkueeseemme. Mikäli joku muu ajatus olisi joukkeeemme pelaajilla, ei ikinä voi menestystä odottakaaan. Toki realisti saa olla, joten mikään ei ole varmaa suntaan tai toiseen.

Puheet muiden maiden vahvemmista joukkueista ja maailmanluokan pelaajista voi laittaa omaan arvoonsa. Pelissä voi käydä miten päin vaan. Jos Suomella on hyvä päivä, tuuriakin käy sopivasti ja USA:lla ei kaikki natsaa, Suomi voi ottaa selvänkin voiton, mutta yhtälailla kaikki voi mennä toisinkinpäin. Niittymäelle yksi kaksi helppoa ja onkin hankalaa.

Se on selvää, että Suomen pelaajamateriaalin leveys on heikompi kuin monella muulla maalla, mutta aivan yhtä hyviä huippuja löytyy ja loppujen lopuksi joukkuepelistä kun on kysymys, paljon tärkeämpää on, miten pelataan yhteen ja kuinka paljon halutaan voittaa.

1995 vuoden kisat nimetään B-luokan kisoiksi jostain kumman syystä. Mitä hemmetin väliä, sillä on minkälaiset joukkueet silloin muut maat saivat mukaan. Suomi voitti ja sillä hyvä. World cupissa viimeksi ei juurikaan nimimiehiä puuttunut ja finaaliin asti mentiin. Siihen pitää taas hakea syitä sitten tuurista tms. tai sanoa, että sitäkään ei voitettu.

Ei ole perussuomalaisen itsetunto kovin korkealla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu