Moi!
Haluaisin jakaa kanssanne näkemykseni muutamia vuosia sitten loppuneesta masennuksestani. Toivon, että siitä olisi jollekin teistä apua.
Olin kasvanut tässä samassa yhteiskunnassa kuin te muutkin ja omaksunut sen antamat totuudet. Erityisesti totuuden onnesta. Sen, että onnea on olla menestynyt, olla saavuttanut elämässään asioita, olla haluttu, saada itselleen elämänkumppanin jne.
Samaan aikaan kun tätä toitotettiin ulkoa päin, sisälläni tunsin nuo asiat kuitenkin turhiksi. Tavallaan uskoin niihin, mutta samalla en. Se aiheutti ristiriidan, joka oli masennus. Millään ei ollut mitään väliä, mikään ei tuntunut miltään, oli passivoitumista vuoteen pohjalle, huono mieli ja pessimistinen asenne olivat lähes koko ajan läsnä. Siinä vaiheessa minulla ei myöskään ollut mitään tietämystä mistä masennukseni oli tullut. Kaikki olosuhteet olivat kuitenkin ns. hyvin.
Koetan sanoa asian vielä uudemman kerran: asiat jotka luulin tekevän minut onnelliseksi eivät olleet enää tärkeitä. Se on kuin astumista tyhjän päälle, kaikki opitut tukipilarit murentuivat, ja hemmetin hyvä niin!
Kaikki muuttui sinä päivänä kuin sain kuulla miten en tarvinnutkaan mitään ollakseni onnellinen. (Kuulostaa vähän liian yksinkertaiselta, tiedän sen.) Itseasiassa luin erään kirjan jossa monien muiden asioiden lisäksi tämä kerrottiin. Ajattelen nyt, et meidän kaikkien sisällä on tieto siitä että kaikki on hyvin. Meidät on vaan opetettu olemaan tyytymättömiä ellemme saa jotain tiettyä asiaa. En ole ollut päivääkään sen jälkeen ollut masentunut, muutos oli todella uskomaton (ja muutosten tahti vaan tuntuu kiihtyvän koko ajan).
Kyse on havahtumisesta, siitä että koko ajattelumaailman kääntymisestä päälaelleen yhdessä hetkessä. En voi olla toivomatta sitä kaikille muillekin. Mutta valitettavasti mitään yleisavainta hommaan ei ole, se mikä toimii toiselle, ei pakosti toimi toiselle. Toivottavasti joku teistä saa tästä jotain irti.
Haluaisin jakaa kanssanne näkemykseni muutamia vuosia sitten loppuneesta masennuksestani. Toivon, että siitä olisi jollekin teistä apua.
Olin kasvanut tässä samassa yhteiskunnassa kuin te muutkin ja omaksunut sen antamat totuudet. Erityisesti totuuden onnesta. Sen, että onnea on olla menestynyt, olla saavuttanut elämässään asioita, olla haluttu, saada itselleen elämänkumppanin jne.
Samaan aikaan kun tätä toitotettiin ulkoa päin, sisälläni tunsin nuo asiat kuitenkin turhiksi. Tavallaan uskoin niihin, mutta samalla en. Se aiheutti ristiriidan, joka oli masennus. Millään ei ollut mitään väliä, mikään ei tuntunut miltään, oli passivoitumista vuoteen pohjalle, huono mieli ja pessimistinen asenne olivat lähes koko ajan läsnä. Siinä vaiheessa minulla ei myöskään ollut mitään tietämystä mistä masennukseni oli tullut. Kaikki olosuhteet olivat kuitenkin ns. hyvin.
Koetan sanoa asian vielä uudemman kerran: asiat jotka luulin tekevän minut onnelliseksi eivät olleet enää tärkeitä. Se on kuin astumista tyhjän päälle, kaikki opitut tukipilarit murentuivat, ja hemmetin hyvä niin!
Kaikki muuttui sinä päivänä kuin sain kuulla miten en tarvinnutkaan mitään ollakseni onnellinen. (Kuulostaa vähän liian yksinkertaiselta, tiedän sen.) Itseasiassa luin erään kirjan jossa monien muiden asioiden lisäksi tämä kerrottiin. Ajattelen nyt, et meidän kaikkien sisällä on tieto siitä että kaikki on hyvin. Meidät on vaan opetettu olemaan tyytymättömiä ellemme saa jotain tiettyä asiaa. En ole ollut päivääkään sen jälkeen ollut masentunut, muutos oli todella uskomaton (ja muutosten tahti vaan tuntuu kiihtyvän koko ajan).
Kyse on havahtumisesta, siitä että koko ajattelumaailman kääntymisestä päälaelleen yhdessä hetkessä. En voi olla toivomatta sitä kaikille muillekin. Mutta valitettavasti mitään yleisavainta hommaan ei ole, se mikä toimii toiselle, ei pakosti toimi toiselle. Toivottavasti joku teistä saa tästä jotain irti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sain kuvitelman tekstistäsi,että masennus johtuisi siitä,ettei saa tavoittelemaansa.....että jos on mahdollisesti liian "pinnallinen"eikä tajua elämän syvimpiä arvoja ja tavoittelee mahdottomia..????
Minulla komea mies,hyvä työ ,olen jopa kaunis,kolme upeaa lasta,mies teetti juuri upean talon...ym.ym. En ole mitään vailla. Jopa sielunelämäni kunnossa ystävien kautta peilattuna,tavallaan jne. SILTI minulla todettiin keskivaikea masennus vuosi sitten ????
Sanoin viestissäni aivan muuta. Masennus ei riipu siitä että saako tavoittelemaansa vai ei. Vaan siitä, että on rakentanut onnen käsitteensä ulkoa opittujen tavoitteiden varaan.
Otetaan tekaistu esimerkki, kuvitellaan että:
Minulla on käsitys, että ilman tyttöystävää en voi olla onnellinen. En pakosti itse ymmärrä omaavani tällaista asennetta. Nyt kun jostain syystä mieleeni tulee ajatus, että tyttöystävän oleminen elämässäni ei ole merkityksellistä. Seuraa siitä ristiriita ja kriisi. Asioilla ei ole enää merkitystä. Miten kamalaa! Miksi se on kamalaa? Siksi koska olen oppinut että tietyillä asiolla PITÄISI olla merkitystä.
(Jouduin tätä nyt tosissaan miettimään)
Eli:
Masentuneisuus ei lähde siitä, että asioilla ei yht'äkkiä ole mitään väliä, vaan siitä, että sillä on väliä onko asioilla mitään väliä.
PS Tämän kaiken sanon pelkästä rakkaudesta, tarkoitukseni ei ole tulla leikkimään psykologia.
Mielestäni olet oivaltanut todella syvällisesti elämästä jotakin. Itse olen kokenut juuri nyt samankaltaista helpotusta pitkän hoitoavaativan masennuksen ja päihdekäytön toipumisvaiheessa. Toki tarvitsen mielialalääkitystä ja muutakin hoitoa edelleen, mutta tosiasia minun kohdallani oli, että ennen hain keinoja jaksaa elämässäni, jonka olin asettanut täyteen vaatimuksia. Tilanne alkoi helpottaa, kun kykenin huomaamaan, että minun olikin muutettava elämääni ja odotuksiani sen suhteen, jotta jaksaisin. Eli löysin sisälläni piilossa oleen elämänkipinän.
Oikein hyvää jatkoa Sinulle!