Oudossa vaiheessa!

Olen tehnyt jotain ihmeellistä , VIIKKO juomatta!!! Nyt olo kuiteski on alkanu muuttumaan juomattomuuden autuudesta humaltumisen odotukseksi ja tekosyiden hakemiseksi! Sinulle jolle olen saanut kirjoitella ja jolta olen saanut neuvoja ja tukea SUURIN kiitos! Nyt vain on vaikeaa olla selvin päin !! Onko muita tällätavalla alussa olevia joilla on samoja oloja?

7

806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cato

      Vierrotusoireet kuuluvat asiaan. Ellei niitä ole,
      olisi helppo lopettaa juominen tyystin.

      Vain harvoin on ihminen täysin omatoimisesti
      pystynyt raitistumaan. Eräs veljeskunta, jonka
      nimen olet kuullut, on aulis auttamaan raitustumisessa.

    • sAAmari

      sen jo sanoikin: nuo ovat juuri niitä vieroitusoireita. Fyysiset vieroitusoireet ovat lastenleikkiä henkisten rinnalla. Itse pystyin sinnittelemään jopa 12 vrk juomatta, mutta sitten retkahdin.

      Vieroitusoireista ei pääse yli retkahtamalla, koska seuraavalla kerralla ne ovat taas aavistuksen verran vaikeammat. On joko pystyttävä sinnittelemään tai sitten myönnettävä ettei pysty raitistumaan yksin.

    • Postia sulle.

    • Goofy

      Mulla kanssa kyllä tekis kaljaa jo nyt mieli. Olenki peräti ollut kohta 24h ilman. Minkäköhänlainen himo on viikon päästä, kun nyt jo asteikolla 1-10 himo on tuolla 4-5 hujakoilla. No katsellaan.

      • 24h on jo arvokas aloitus! Sitkeyttä tarvitaan ja paljon tekemistä! Limppaa on menny litra tolkulla mut en osaa sanoa muuta kuin miten itse olen sinnitelly! Itsensä kanssa taistelu on vaikeampaa kuin vieraan kanssa , mut yritän uskoa että voitto on mahdollista ja onhan noita raitistuneita joilta minäkin olen kyselly neuvoja ja niitä myös olen saanut! kiitos siitä!!! Goofy pärjää kyllä!!!


      • Goofy
        teka74 kirjoitti:

        24h on jo arvokas aloitus! Sitkeyttä tarvitaan ja paljon tekemistä! Limppaa on menny litra tolkulla mut en osaa sanoa muuta kuin miten itse olen sinnitelly! Itsensä kanssa taistelu on vaikeampaa kuin vieraan kanssa , mut yritän uskoa että voitto on mahdollista ja onhan noita raitistuneita joilta minäkin olen kyselly neuvoja ja niitä myös olen saanut! kiitos siitä!!! Goofy pärjää kyllä!!!

        Rohkaisusta! Ja kovaa tsemppiä myös sulle!
        Ilman viinaa ollaan täällä edelleenkin.
        Tämä päivä on tähän mennessä ollu helppo. Mutta tuolla illemmalla varmasti olo vaikeutuu, niinkuin eilenkin. Kun on jo satoina iltoina tottunut korkkaamaan sen ensimmäisen viimestään kun lapsi ja vaimo nukkuu. 3 vuotta melkolailla aktiivista juopottelua.
        Mutta eiköhän se tämäkin ilta vaan mennä ilman alkoholia, ainakin mulla on vahvasti semmonen tunne. Vichyä on jääkaapissa kyllä, että voi juoda navan pullolleen kaljan sijaan sitä:)


      • Goofy kirjoitti:

        Rohkaisusta! Ja kovaa tsemppiä myös sulle!
        Ilman viinaa ollaan täällä edelleenkin.
        Tämä päivä on tähän mennessä ollu helppo. Mutta tuolla illemmalla varmasti olo vaikeutuu, niinkuin eilenkin. Kun on jo satoina iltoina tottunut korkkaamaan sen ensimmäisen viimestään kun lapsi ja vaimo nukkuu. 3 vuotta melkolailla aktiivista juopottelua.
        Mutta eiköhän se tämäkin ilta vaan mennä ilman alkoholia, ainakin mulla on vahvasti semmonen tunne. Vichyä on jääkaapissa kyllä, että voi juoda navan pullolleen kaljan sijaan sitä:)

        tuosta!! Samassa veneessä tässä ollaan! Minä juomiseni kanssa menin jo niin pitkälle että vaimolla ja lapsilla ei ollu minun ja pullon väliin mitään asiaa vaikka heitä rakastankin ja se lipsahtaa ikävä kyllä siihen tilanteeseen tosi helposti! Vaikka minulle sattui viikko takaperin melkoinen ylilyönti pidän sitä nyt hyvänä tapahtuneeksi , sillä se herätti hieman ajattelemaan missä menen! Taistelua jatkan ja ja limpan juomista! Lähden huomenna koko päiväksi pilkille ja väsytän itseni siellä että kotiin tullessa pääsee vaik suoraan nukkumaan ja taas olis yksi päivä voitettuna takana ja vois olla itsestään edes hitusen ylpeä! Taistellaan Goofy!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      238
      7975
    2. Hotelli Kainuu konkurssiin

      Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin
      Kuhmo
      122
      3317
    3. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      82
      2913
    4. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      9
      2825
    5. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      131
      2496
    6. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      25
      2233
    7. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      38
      2182
    8. Ainutlaatuiselle naiselle.

      Osaat tietämättäsi tehdä edelleen suuren vaikutuksen minuun. Tämän piti olla jo ohi mennyttä mutta olin väärässä jällee
      Ikävä
      37
      1686
    9. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      24
      1660
    10. Rottia juoksee pitkin ostolantietä

      Eikö mikään taho loukuta niitä. Tuhoavat kiinteistöjä
      Ähtäri
      21
      1397
    Aihe