Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tekee hyvää

Olin yksin kotona ja kaverini soitti minulle, kaverini kysyi mitä olen tekemässä. kerroin, että naapurin pappa tuli juuri käymään ja kysyi saako puupinon takana rakastella minua. Vastasin että "paljonko maksat?" Pappa ojensi kossupullon ja kysyi, että kelpaako. Minä ojensin huosut alas puolitankoon ja pyllistin ja tunsin kirvelevän tuskan takapuolessani, ja siitä lähtien on elämä ollut paljon mukavampaa kuin koskaan aiemmin. Eli hän ensiksi antoi minulle kuumaa kyrpää suoraan perseeseen ja voihkin älyttömästi. Aluksi se ei tuntunut hyvältä, mutta sitten aloin tykästyä asiaan. Naapurin papalla oli jumalattoman isot kämmenet joilla hän vauhditti hänen työntöraivoaan lyömällä minun pakaroitani entistä sinisemmäksi. Minä jouduin kyyneleissäni seuraamaan vierestä kun minun oma kultani oli toisen miehen kanssa, jouduin itkemään itseni uneen. Mutta siltikin kauheissa traumoissa halusin lisää vanhaa naapuriani, en voinut enää ajatella ketään muuta paitsi häntä, joten soitin hänelle ja pyysin tuomaan toisenkin "kossupullon". joten naapurin paappa tuli ja teki sen minkä jokainen raavas pappa osaa: tykytti minun suoltani kuin kolibri puuta ja se tuntui entistäkin paremmalta. En enää ikinä halua kokea tavallista seksiä.
Olenko normaali?
73408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sitä sattuu=)

Äänestä

ei hätää, lisää kossua vaan ja parrua pakariin.

Äänestä

homo...

Äänestä

olet normaali. antakaa palaa anaaliin kyllä se kestää ...

Äänestä

nii

Äänestä

muuten ok...
teit pienen mokan jutussasi sillä ei peppuun vedetä tosta vaan ihan kylmiltään,,, se vaatii pitkät lämmittelyt ja liukkarin

Äänestä
  • no ei se ku tarpeeks sitä kossua on litkiny

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeah kirjoitti:

Olin yksin kotona ja kaverini soitti minulle, kaverini kysyi mitä olen tekemässä. kerroin, että naapurin pappa tuli juuri käymään ja kysyi saako puupinon takana rakastella minua. Vastasin että "paljonko maksat?" Pappa ojensi kossupullon ja kysyi, että kelpaako. Minä ojensin huosut alas puolitankoon ja pyllistin ja tunsin kirvelevän tuskan takapuolessani, ja siitä lähtien on elämä ollut paljon mukavampaa kuin koskaan aiemmin. Eli hän ensiksi antoi minulle kuumaa kyrpää suoraan perseeseen ja voihkin älyttömästi. Aluksi se ei tuntunut hyvältä, mutta sitten aloin tykästyä asiaan. Naapurin papalla oli jumalattoman isot kämmenet joilla hän vauhditti hänen työntöraivoaan lyömällä minun pakaroitani entistä sinisemmäksi. Minä jouduin kyyneleissäni seuraamaan vierestä kun minun oma kultani oli toisen miehen kanssa, jouduin itkemään itseni uneen. Mutta siltikin kauheissa traumoissa halusin lisää vanhaa naapuriani, en voinut enää ajatella ketään muuta paitsi häntä, joten soitin hänelle ja pyysin tuomaan toisenkin "kossupullon". joten naapurin paappa tuli ja teki sen minkä jokainen raavas pappa osaa: tykytti minun suoltani kuin kolibri puuta ja se tuntui entistäkin paremmalta. En enää ikinä halua kokea tavallista seksiä.
Olenko normaali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu