Viime lauantaina Lasse, 46, tuli viettämään iltaa meidän luokse. Vaimoni Anna, 45, oli jo käynyt saunassa ja valmisti illallisen sillä aikaa kun minä, 53, ja Lasse kävimme saunomassa. Saunassa otimme jo vähän miestä väkevämpää ja olimme hyvällä tuulella sieltä tullessamme sisään. Vaimoni oli pukeutunut hameeseen jonka helma oli vähän polven yläpuolella sekä ohueeseen mustaan avokaulaiseen puseroon. Puseron alla hänellä ei ollut rintaliivejä sillä niitä hän ei koskaan pitänyt kotona päällä.
Illallisen jälkeen siirryimme olohuoneen puolelle kahville ja konjakille. Annan tarjoileassa kaula-aukosta näkyi selvästi hänen rintansa ja huomasin kun Lassen katse viipyi niissä. Vaimoni nauteskeli siitä kun sai vähän kiusottella Lassea, kumartumalla että rinnat näkyivät sekä istumalla niin että hameenhelma nousi vähän ylemmäksi. Minäkin kiihotuin siitä ja keskustelukin kääntyi jossain vaiheessa seksiin päin ja Lasse kehui vaimoni rintoja, mitkä olivat näkyneet puseron sisältä.
En tiedä, järjestikö Lasse tai vaimoni niin että minä humalluin ensin sillä vaimoni vei minut nukkumaan ja sanoi tulevansa heti perässä kun ensin oli laittanut vuoteen kuntoon Lasselle. Heräsin siihen että vaimoni kömpi viereeni. Otin hänet syliini ja tunsin että hänen häpynsä oli kostea jalkaani vasten. Kädellä tunsin että hänessä oli muutakin nestettä sisällään kun omat. Anna kuiskasi korvaani että oli istunut Lassen kanssa juttelemassa kaikenlaista. Lasse oli yhtäkkiä pyytänyt vaimoani näyttämään vähän enemmän itsestään jolloin vaimoni otti kaikki vaatteensa pois ja käskenyt Lassen tekemään samoin. Kun vaimoni näki Lassen pystyssä seisovan kalun hän halusi koskettaa sitä ja saada sen sisäänsä. He olivat rakastelleet ja Lasse laukesi vaimoni sisään. Tämän kuultua minulla seisoi kun seiväs ja ja olin tosi kiihottunut. Tunkeuduin vaimooni ja laukesin sinne minne Lasse oli vähän ennen lauennut. Vaimoni sanoi että taisit nauttia siitä että toteutin fantasiat josta olit kertonut. Vastasin että niin tein ja nyt kutsutaan vielä Lasse täksi yöksi meidän sänkyyn ja sinä saat olla Lassen ja minun välissä, sopiiko? Sopii!
Aamulla herätessämme olittin niinkun ei muistettaisi mitään, syy viina.
Kaverini
onnellinen
0
17493
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397