Vuosia näönparannus leikkauksen jälkeen

Silmissäni oli näöntarkkuus v.1997 vasemmassa -8 D ja oikeassa lähes -7 D. Ensimmäiseen eli "huonompaan" silmään tehtiin näönparannusleikkaus laserilla joskus syyskuussa -97. Jostain syystä päätin että toinen silmä leikataankin myöhemmin ja vaihdoin jopa silmälääkäriä siinä vaiheessa. Toinen eli oikea silmäni leikattiin sitten helmikuussa -99. Näkö on ollut sillä lailla kohtalainen näiden leikkausten jälkeen etten hommannut enää silmälaseja.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että vasemman silmän leikkaus sujui verrattain hyvin, mutta oikean silmäni ei niin hyvin.
Vasemmalla silmällä kumminkin näkyy valoheijasteet kaksoiskuvina ja pimeällä valot todellakin heijastuvat silmiini hieman sameana. Olen tässä pohtinut, josko silmiini olisi tullut jonkun verran hazea eli sameutta.
Se tässä erikoisinta onkin, että ajoittain tätä hazea on enemmänkin ja toisinaan taas vähemmän.
Välillä tuntuu kuin näkö ois todellakin heikentynyt tässä, ajattelinkin mennä tässä jossain vaiheessa silmälääkäriin tarkistuttamaan näköni.
Ajokorttiin en hakenut todistusta sitä varten, ettei tarvitsi silmälaseja, kun autoa ei ole eikä ole aikapäiviin tullut ajeltua.
Mietinpä tässä vain, silmät tuntuvat kuivemmiltakin nykyään, voikohan tämäkin osaltaan haitata näkemistä?
Onko muilla samanlaisia kokemuksia, tai mitä kommentoisi palstan sheriffi Silmälääkäri?
Kiintoisaa, tuntuu kuin vasen silmä olis jopa asettunut kaukonäön puolelle?
Tiedän sen, että nämä silmäkirurgit leikkaavat tarkoituksella toisesta silmästä paremman ikänäköajatuksella.
52198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulle tehtiin PRK toiseen silmään keväällä 98 ja toiseen syksyllä 98. Oikea leikattiin ensin ja meni tosi hyvin. Näkö edelleen hyvä, hieman plussaa ja hajataittoa kuitenkin.

Vasen oli aluksi aika lähellä nollaa, mutta meni sitten -1.25 tasoon suht nopeasti. Myös hajataittoa tuli jonkun verran. Pärjään hyvin ilman lasejakin (ajokortissa ei ole merkintää) mutta kyllä mulla lasit on olemassa. Tavallaan ihan hyvä tilanne kun ei välttämättä laseja tarvitse, mutta tilanteen mukaan voi sitten käyttää.

Lääkäri olisi korjannut vasemman "takuuseen", mutta jostain syystä jätin menemättä. Ei kai se myöhäistä olis vieläkään.

Kuivmista oli alkuun, mutta se loppui kyllä suhteellisen pian.

Mulla oli lähtötasoa joku -5.5 molemmissa, eli lasit oli paksut ja muutos merkittävä. Plus tietysti piti koko ajan laseja käyttää kun ei mihinkään nähnyt. Nyt laseja voi jopa käyttää osana pukeutumista kun vahvuudet on inhimilliset.

Äänestä
  • Näöntarkkuus ilmaistaan luvuissa 0-2. 0 on sokea, 1-1,5 on normaali ja 2 on erittäin hyvä.

    Näöntarkkuus ei siis voi olla mainitsemiasia arvoja.

    Äänestä

  • risssto kirjoitti:

    Näöntarkkuus ilmaistaan luvuissa 0-2. 0 on sokea, 1-1,5 on normaali ja 2 on erittäin hyvä.

    Näöntarkkuus ei siis voi olla mainitsemiasia arvoja.

    Kysessä lienee linssien vahvuus. Sen silti varmasti jokainen tätä palstaa lukeva tajuaa (hohhoijaa...)

    Äänestä

Kun oireet voimistuvat hämärässä, on todennäköistä, että mustuaisesi laajenee sen verran suureksi, että osa valosta tulee korjaamattoman tai vain osittain korjatun sarveiskalvon alueelta. Kun likinäköä korjataan laserilla, ohennetaan laserilla sarveiskalvon keskiosaa ja mitä suurempi alue hoidetaan, sitä enemmän keskiosa ohenee. Eli pyritään hoitamaan tarpeeksi suuri alue, mutta alueen kokoa rajoittaa sarveiskalvon paksuus. Jos mustuainen on hyvin suuri hämärässä, ei kaikki valo tule silmänpohjaan korjatun alueen kautta aiheuttaen esim. kuvaamanlaisiasi oireita.

Kyseessä voi toki olla myös korjaamaton taittovirhe (oireet saattavat poistua laseilla, jos sellaiset hankit) tai haze (tosin sen ei pitäisi kaksoiskuvia aiheuttaa).

Äänestä

Haze ei ehkä ole todennäköisin syy. Mainitsit silmien kuivuuden. Silmän kuivuessahan näkö aina huononee. Tarpeeksi runsas kyynelneste tasoittaa linssin parempaan kuntoon. Veikkaan, että kaksoiskuvaa aiheuttavassa silmässä nähtäisiin ongelmia Artemis-scannilla ja/tai topografiassa ja wavefront-tutkimuksessa.

Tippoja silmiin vaan. Tuskin kannattaa sen kummempia korjauksia lähteä hakemaan, ellei tilanne ole aivan surkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks potilas kirjoitti:

Silmissäni oli näöntarkkuus v.1997 vasemmassa -8 D ja oikeassa lähes -7 D. Ensimmäiseen eli "huonompaan" silmään tehtiin näönparannusleikkaus laserilla joskus syyskuussa -97. Jostain syystä päätin että toinen silmä leikataankin myöhemmin ja vaihdoin jopa silmälääkäriä siinä vaiheessa. Toinen eli oikea silmäni leikattiin sitten helmikuussa -99. Näkö on ollut sillä lailla kohtalainen näiden leikkausten jälkeen etten hommannut enää silmälaseja.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että vasemman silmän leikkaus sujui verrattain hyvin, mutta oikean silmäni ei niin hyvin.
Vasemmalla silmällä kumminkin näkyy valoheijasteet kaksoiskuvina ja pimeällä valot todellakin heijastuvat silmiini hieman sameana. Olen tässä pohtinut, josko silmiini olisi tullut jonkun verran hazea eli sameutta.
Se tässä erikoisinta onkin, että ajoittain tätä hazea on enemmänkin ja toisinaan taas vähemmän.
Välillä tuntuu kuin näkö ois todellakin heikentynyt tässä, ajattelinkin mennä tässä jossain vaiheessa silmälääkäriin tarkistuttamaan näköni.
Ajokorttiin en hakenut todistusta sitä varten, ettei tarvitsi silmälaseja, kun autoa ei ole eikä ole aikapäiviin tullut ajeltua.
Mietinpä tässä vain, silmät tuntuvat kuivemmiltakin nykyään, voikohan tämäkin osaltaan haitata näkemistä?
Onko muilla samanlaisia kokemuksia, tai mitä kommentoisi palstan sheriffi Silmälääkäri?
Kiintoisaa, tuntuu kuin vasen silmä olis jopa asettunut kaukonäön puolelle?
Tiedän sen, että nämä silmäkirurgit leikkaavat tarkoituksella toisesta silmästä paremman ikänäköajatuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu