Sanon heti että olen jo yli kolmekymppinen, niin ei tule mitään epäselvyyksiä sen suhteen.
Vanhempani erosivat ollessani pieni. Äiti on tähän päivään asti jaksanut muistuttaa isäni "huonuudesta", ei väliä kuka on kuulemassa, kymmenien vuosien takaisia riitoja käy läpi.
Koko lapsuuteni surin tätä asiaa, isääni en monesti päässyt tapaamaan, vaikka hänelle oli tapaamisoikeus määrätty!!!! Aina äitini keksi jotain estettä "ex-mies oli humalassa, en voinut päästää lasta sinne - lapsi EI HALUNNUT lähteä - olimme kipeinä" YM.
Sitten kun olisin tarvinnut uudet sukset, äiti käski pyytää isältä! Kyllä käsi ojossa olisi minut sinne päästänyt!
Jos vahingossakaan kerroin (kun viimein olin mummulaan päässyt) miten mukavaa oli ollut, äiti tokaisi siihen että "kehu sitten kun jotain sieltä saat"!!!! Vaikka tietenkin äiti sai lapsilisät sekä elatukset, ei silti ostanut minulle kaikkia tarvitsemiani välineitä.
Oliko oikein haukkua pienelle lapselle tämän omaa isää? Itse en isästäni ajatellut pahaa, olihan hän minun isäni, tiesin kyllä että heidän suhde oli ollut myrskyisä mutta kaikkihan ovat kaksikymppisinä vielä matkalla aikuisuuteen ja vanhemmuuteen, väistämättä virheitä tulee tehtyä "nuorena ja typeränä", niinkuin itsekkin olen tehnyt. (joten se siitä, mitä sitä enää kertomaan, kun ihminen kuitenkin kasvaa ja muuttuu iän tullessa)
Vieläkin vituttaa kuunnelle äidin paskan jauhamista, ei auta vaikka kuin sanon että anna olla jo!
Kerron tämän sen takia että se, joka tunnistaa itsensä tästä, ymmärtäisi lopettaa! Lapselle on turha mollata hänen omaa vanhempaansa! Siitä ei muuta seuraa kuin loppuiän kestävää pahaa mieltä ja katkeruutta!
Vanhempani erosivat ollessani pieni. Äiti on tähän päivään asti jaksanut muistuttaa isäni "huonuudesta", ei väliä kuka on kuulemassa, kymmenien vuosien takaisia riitoja käy läpi.
Koko lapsuuteni surin tätä asiaa, isääni en monesti päässyt tapaamaan, vaikka hänelle oli tapaamisoikeus määrätty!!!! Aina äitini keksi jotain estettä "ex-mies oli humalassa, en voinut päästää lasta sinne - lapsi EI HALUNNUT lähteä - olimme kipeinä" YM.
Sitten kun olisin tarvinnut uudet sukset, äiti käski pyytää isältä! Kyllä käsi ojossa olisi minut sinne päästänyt!
Jos vahingossakaan kerroin (kun viimein olin mummulaan päässyt) miten mukavaa oli ollut, äiti tokaisi siihen että "kehu sitten kun jotain sieltä saat"!!!! Vaikka tietenkin äiti sai lapsilisät sekä elatukset, ei silti ostanut minulle kaikkia tarvitsemiani välineitä.
Oliko oikein haukkua pienelle lapselle tämän omaa isää? Itse en isästäni ajatellut pahaa, olihan hän minun isäni, tiesin kyllä että heidän suhde oli ollut myrskyisä mutta kaikkihan ovat kaksikymppisinä vielä matkalla aikuisuuteen ja vanhemmuuteen, väistämättä virheitä tulee tehtyä "nuorena ja typeränä", niinkuin itsekkin olen tehnyt. (joten se siitä, mitä sitä enää kertomaan, kun ihminen kuitenkin kasvaa ja muuttuu iän tullessa)
Vieläkin vituttaa kuunnelle äidin paskan jauhamista, ei auta vaikka kuin sanon että anna olla jo!
Kerron tämän sen takia että se, joka tunnistaa itsensä tästä, ymmärtäisi lopettaa! Lapselle on turha mollata hänen omaa vanhempaansa! Siitä ei muuta seuraa kuin loppuiän kestävää pahaa mieltä ja katkeruutta!
Vastaukset 9
Vanhimmat
nykypäivänäkin. Ja vielä kirkkain silmin väitetään haluttavan lapsen parasta.
Ymmärrän täysin tunteesi ja äitisi on toiminut todella väärin ja lyhytnäköisesti. Valitettavasti samaa mollaamista ja toisen vanhemman mitätöintiä ja vähättelyä tapahtuu jatkuvasti.Olen kuullut lukuisia kokemuksia ja olen itsekin eronnut, äiti ja myös jo mummi.
Ihminen ei ole sitten oppinut/muuttunut, ei kai haluakaan muuttua. Kannattaa muistaa edelleen se, että vaikka vanhemmat eroavat, lapsi ei eroa vanhemmistaan. Eikä lasta pidä erottaa. On eri asia jos etävanhempi ei halua pitää yhteyttä, mutta siinäkin tapauksessa lähivanhemman pitää
edesauttaa, jotta tapaamiset onnistuvat.
Olin kerran erään lääkärimiehen luennolla, jossa hän kertoi kokemuksia omasta avioerostaan ja siitä miten lapset ovat reagoineet ja miten ovat selvinneet.
Tuli taas kerran esille, että vaikka toinen vanhempi olisi millainen "rikollinen" niin lapsi pyrkii olemaan hänelle lojaali ja siitä seuraa huonoa jos pyrkii erottamaan lapset toisesta vanhemmasta . Vanhempien tulee varoa visusti, että eivät omassa katkeruudessaan ala pitää lasta "välineenä" omassa kostossaan ym.
Toivottavasti kaikki eronneet osaavat ajatella lapsen parasta, sillä miten lapsi voikaan kehittyä terveesti ja saada normaalin ja vahvan identiteetin sellaisessa koti-ilmapiirissä ,jossa syyllistytään etävanhemman mustamaalaukseen? Sitä voi moni kysyä itseltään.
Ne naiset nimittäin. Kunnollisiakin toki on joukossa.
Tuli vaan mieleen että millainen olisi tilanne jos tapaamisoikeus kuuluisi aikuisten oikeasti lapselle eikä etävanhemmalle? Vähän epäilen että sitä oikeutta käyttäisi normaalisti lapsen lähihuoltaja, eikä todellakaan lapsen parasta ajatellen.
Ei, nykyinen käytäntö on paras. Etä pystyy hakemaan lapsen tapaamiseen vaikka poliisin kanssa, jollei lähivanhempi sitä muuten anna.
Tuli sekin mieleen tätä oikolukiessani että ehkä olen tänäänkin turhan kyyninen.
Paitsi jos lapsi on jo esim.15 vuotias,silloin häntä ei voi enää hakea edes poliisin kanssa,näin on mulle kerrottu.Lähi manipuloinut lapsen vuosien varrella niin pahasti etten tiedä näenkö lastani enää koskaan...Ketjun aloittajan kirjoitus kuitenkin antoi toivoa,että jospa lapseni jossain vaiheessa "heräisi"todellisuuteen ja ymmärtäisi ettei lähin puheet olekkaan kuin pelkkää valhetta ja tavoite on ollut ainoastaan etäännyttää lapsi toisesta vanhemmasta,sisaruksista ja suvusta.
Minun vanhempani erosivat kun itse olin reilut 8-vuotias. Heidän yhteiselonsa oli aika riitaisaa ja silloin kun me lapset olimme pieniä, kuului viikonloppuihin viinan käyttöä molempien vanhempien toimesta enemmän kuin normaali ihminen sietäisi.
No, mummimme, joka asui varsin lähellä, syytti äitiämme aina kaikesta, mitä nyt tuollaiseen juoppoperheen arkeen voisi ongelmia tulla. Ikinä hän ei nähnyt vikaa isässämme, omassa pojassaan, vaikka usein näki tämän konttaamassa pihamaalla niin pelti kiinni kuin olla vain voi.
Me lapset tajusimme jo hyvin varhain tämän kuvion. Minulla on selvä muistikuva siitä, miten viisiivuotissynttäreiden jälkeisenä päivänä kävin hakemassa mummilta risteilyltä ostetun lahjan. Mummi kysyi tiukkaan sävyyn, jotta "onko se ämmä taas kännissä" jolloin heitin paketin nurkkaan ja sanoin, että "ei oo mutta iskäpäs on!" Ja sellaistahan ei saanut mummukalle sanoa, vaan jouduin kuulemaan perässäni solvauksia äidistäni koko matkan juostessani kotiin.
Nämä pahat puheet kääntyivät loppujen lopuksi isääni vastaan silloin kun olin pieni, enkä tahtonut nähdä häntä vuosiin. Hetki jälkeen päin tajusin kyllä, ettei ne puheet ollut toki isänikään syytä, mutta kyllä jo varsin pieni ihminen tietää mikä on oikeudenmukaista ja ehkä vihani kumpusi siitä, ettei isäni voinut pyytää äitiään pitämään turpaansa kiinni.
Nyt nuorena aikuisena ymmärrän myös sen, miten äitinikin halpamaisesti lietsoi näitä tunteita heidän eronsa jälkeen. Tietysti kaipasinkin isääni ja puhuin hänestä, mutta silloin äitini vetosi itkukohtauksella tunteisiini, etten voinut ehdottaakaan tapaamista. Eikä silloin kasikytluvun puolivälissä voinut iskille näpyttää tekstiviestiä, että voisko tulla kylään.
Varsinainen "uudelleen kohtaaminen" isäni kanssa sattui, kun olin 14 kesäisenä jätskikiskalla töissä. Isä tuli muka ostamaan jäätelöä ja kyseli kuulumisia ja kertoi myös olleensa kovasti ikävissään. Ja se oli menoa sitten...
Äitini heittäytyy vieläkin marttyyriksi kun puhumme isästä, mutta monen monien ripitysten jälkeen puolin ja toisin, on hän joutunut hyväksymään sen, että meillä lapsilla on nyt aikuisena oikeus ja mahdollisuus tavata ketä haluamme.
...viestini sanoma pohjimmiltaan oli se, että kyllä lapsi vanhempaansa kaipaa, puhuttiin siitä sitten mitä tahansa ja kuka tahansa.
Nykyaikana, kun tietoa tulee joka asiasta tuutin täydeltä, on tuskin mahdollista aivopestä ihmistä niin, että se pesutulos kestäisi koko loppuelämän. Ja kyllähän tällä vuosituhannella opetetaan jo kouluissakin kyseenalaistamaan.
..lukijat.Lapsi kaipaa vanhempiaan ja vanhempaansa. Olkoot hän sitten vaikka "juoppo" tms. Ja kannattaa muistaa, että lapset ovat viimeistään kouluiässä hyvin "selvänäköisiä" ja "vaistoavat" enemmän kuin mitä vanhempi lyhytnäköisyydessään luulee...aivopesu ei auta, eikä pidäkään auttaa...
..mutta paljon pahaa silla saadaan aikaan.
Mutta kyllä jos sitä jatkuu pitkäänkin eron jälkeen on kyse jo sairaalloisesta käyttäytymisestä! Valitettavasti monessa perheessä on näin. Kyllä lapsi on pidettävä riitojen ulkopuolella. Ja me olemme näin tehneet.
Nyt on vain ongelmana selittää miksi isä ja äiti ei palaa yhteen vaikka tulevat toimeen niin hyvin. Tulemmehan me ja kumpikin sinkkuina, vaan kuinka selittää lapselle rakkaudesta järkevästi?
-Isä-