SDP on

SDP on Suomen suurin RIKOLLISJÄRJESTÖ. Näin pieneen tilaan en ala kirjoittamaan perusteluja. Viitattakoon mm. Norjassa 30 vuotta työväenpuolueen taholta harjoitettuun salakuuntelujupakkaan, ja Suomessakin uskotaan tällaisen järjestelmän olevan olemassa.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla tulen julkaisemaan asiaa koskevat sivustoni.

Vallan luisuminen - rikollisia keinoja kaihtamattomille - SAK:lle ja sen poliittiselle siivelle SDP:lle pn estettävä!
5217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuule oikeuteen koko konkkaronkka. Onkohan kuitenkin niin ettei perustelujen puuttumisen syynä ole niinkään pieni tila kirjoittaa -koska tännehän voi kirjoittaa vaikka romaanin. Vaan niiden aivojen pienuus joista tuo teksti pitäisi tuottaa, sekä noissa aivoissa - mainitsemistasi asioista -muhivien ajatusten vainoharhaisuus ja päättömyys.

Äänestä
  • Jäsennystä ei ole vielä tehty. Nihilismi on helppoa - ja siihen sorrut.

    Äänestä

Vainoharhaisen ihmisen puhetta.

Äänestä
  • ...sanoo joku, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä tässäkin maassa puuhataan...

    Äänestä

ulottuu jo kaikille alueille ylhäältä alas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikollisjärjestö kirjoitti:

SDP on Suomen suurin RIKOLLISJÄRJESTÖ. Näin pieneen tilaan en ala kirjoittamaan perusteluja. Viitattakoon mm. Norjassa 30 vuotta työväenpuolueen taholta harjoitettuun salakuuntelujupakkaan, ja Suomessakin uskotaan tällaisen järjestelmän olevan olemassa.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla tulen julkaisemaan asiaa koskevat sivustoni.

Vallan luisuminen - rikollisia keinoja kaihtamattomille - SAK:lle ja sen poliittiselle siivelle SDP:lle pn estettävä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu