Olen neitsytnainen ja elän jousimiesmiehen kanssa. Mieheni on parhaimmillaan kiva, positiivinen ihminen (kuten useimmat jousimiehet taitavat ollakin). Olen hänen kanssaan tästä syystä.
Suhdettamme rassaa kuitenkin mieheni ajoittain hyvin omavaltainen käytös. Annan hänen mennä omia menojaan niin paljon kuin hän haluaa, kunhan pidämme kiinni sovitusta.
Tämä ei kuitenkaan hänelle riitä. Vaikka olemme sopineet esim. illan ohjelmasta, mieheni saattaa ottaa tunteja myöhässä minuun yhteyttä (muutaman kaljan siivittämänä) ja ilmoittaa, että hän haluaakin tehdä jotakin muuta.
Jos tässä tilanteessa ilmaisen suuttumusta, mieheni sulkee kännykkänsä. Parhaimmillaan hän
on ollut päiväkausia kadoksissa. Minä en saa arvostella häntä henkilökohtaisella tasolla (tämän hän on minulle ilmoittanut jo suhteemme alussa), hän kyllä minua.
Kun tein itselleni selväksi, että en voi häntä muuttaa, päätin itse toimia toisin. Kun hän ei kerran tullut yöjuoksuiltaan kotiin, päätin seuraavana päivänä häipyä, ja vietin koko päivän poissa kotoa. Kun tulin illalla myöhään kotiin, mieheni oli sulkenut talomme ovet sisältäpäin, vetänyt verhot ikkunoiden eteen ja musiikki pauhasi täysillä. Jouduin hälyttämään apua. Kun tämän episodin pätteeksi arvostelin miestäni sanomalla häntä 'lapseksi', hän uhkasi jättää minut.
Jos totta puhutaan, hän käyttäytyy näissä tilanteissa kuin lapsi. Minulta hän odottaa kuitenkin lojaalisuutta ja sitä, että otan hänet avosylin vastaan näiden karkumatkojen jälkeen.
Suhteellisen pientenkin riitojen jälkeen hänen tapansa on toimia hyvin impulsiivisesti ja ehdottomasti; yleensä hän uhkaa tavalla tai toisella jättävänsä minut. Koskaan emme varsinaisesti riitele, koska se on hänen kanssaan mahdottomuus jo pelkastään siksi, että hän katoaa silloin tavoittamattomiin. Petollinen hän ei kuitenkaan ole.
Olen itse itsenäinen luonne. En ole hänestä henkisesti kovinkaan riippuvainen. En kuitenkaan tässä tilanteessa oikein tiedä, mitä minun pitäisi ajatella, saati sitten tehdä. Pitäisikö näpäyttää oikein kunnolla, ja miten? Vai olla kuin mitään ei olisikaan tapahtunut?
Hänessä on varmasti jousimiehelle ominaisia piirteitä tunnistettavissa jo kuvaukseni perusteella. Jotkut sanovat, että neitsyt ja jousimies eivät sovi yhteen. Haluaisin kuitenkin teiltä sellaisiakin kommentteja, joissa ei korostettaisi pelkästään tätä asiaa. Kaikki fiksut kommentit ja neuvot otan kiitollisuudella vastaan!
Auttakaa!
8
1004
Vastaukset
- dargaicel24
sillä itsekin jousimiehennä toimin rittatilanteissa aikkalailla samalla tavalla joskan tuossa ei varsinaisesti ole mitän utta kutei sinäkän että merkit ei sovi kovinhyvin yhteen mutta muistta että jokaineen jousimies on omanlaineen yksilö niin takkat itelles parennnmat lähtökohdat seuraavan ritta tillanteeseen ja muistta että ritta tilantessa sanottan paljon asioitta joita ei tarkoitetta muistta kyssyä kumpanisi tavoistta selvittä ritta tillanttet rauhotumis menetelmät sillon kun kaikki on hyvin ja pystytte keskustellemaan sillä en usko häneen tarkoitava sitä mitä rita tilanteissa sanoo todella joskin merkillemme typpilistä on vapaudenkaippu ja sihenlittyvät irtiottot arjesta ja se että meisttä moni lähtte kävelemään toimimatomana pitämistän suhteista helposti niin kyssy välillä mitä hän oikeasti ajattelle kyseisistä asioistta niin näät miten vahvallapo´hjalla suhteene on ja tee pää töksesi sen jälkken jos tarvee niin vatii
- jouskari2
Hei
Uskon, että suhteenne on kuitenkin aika vahvalla pohjalla, koska itse jousimiehenä lähden kyllä heti kävelemään, jos suhteesta ei mielestäni tule mitää. Rakastan myös vapauttani, olla riippumaton ja tehdä omia juttujani. Toisaalta myös toisen läheisyys on minulle tärkeää, enkä hevillä hylkää itselleni tärkeitä ihmisiä, vaikka toisinaan tulee sanottua pahasti. Onneksi he tuntevant mintu.
- käärmeenkatnaja
Minä päivänä syntynyt, vuodesta ei väliä.
- Neidonsilmä
12. päivä.
- aaa
Olen jousimies ja tunnistin joitakin samalaisia piirteitäni sun kertomuksesta. Kun riitatilanteessa alkaa ahdistaa ja tuntuu että olen nyt häviöllä, on tarve lähteä pakoon. muuten en vastaa teoistani. Yleensä lähden kavereille kylään jotka ovat mun puolella ja jolta saan lohtua ja jotka kertoo ettei tilanne olekaan niin pahaa.. unohdan vihan ja ärtymyksen, kun olen valmis palaan kotiin semmoisena niin kuin mitään ei ois tapahtunut. ja toivon siltä toiselta osapuolelta samanlaista suhtutumista asiaan, mutta en ole vielä päiviksi lähtenyt mihinkään ja yritän välttää kaikki riidat. En ole ihan ok sen kaa että sopiivatko jouskari ja neitsyt yhteen. minun tapauksessa ei, en ole koskaan pitänyt neitsyeistä. No ehkä teidän käy hyvin., OnneA!
- jousimies
Jousimiehen käytös taitaa olla tuollaista kun on raivoissaan kun on impulsiivinen. Sinun ei kaikkea tarvitse sietää ja mieskin tietää sisimässään saman. Ei sietäisi itsekään moista käytöstä sinulta. Kaipaa varmaan huomiota ja lohtua empatiaasi ja varmaan kannattaakin antaa, mutta tee selväksi missä menee raja. Häipyminen on jousimiesnaisen mielestä ehdoton raja tuo mies ei varmasti itse sietäisi sinun katoamista. Jos ei puhumalla auta niin anna maistaa omaa lääkettänsä. Jousimieskin lapsellisuus kohtauksensa syövereissä rauhoittuu kun huomaa toisen olevan tosissaan ja rauhoittuu, muuttaa nopeasti käytöstään. Jos ei muutu niin ei taida olla sen arvoista joutua lapsellisen kiukuttelijan tukihenkilöksi. Varmasti keksit keinon kun kyllästyt sietämään moista käytöstä sanoisin itsekästä. Jousimies muuten kunnioittaa myös sellaista joka uskaltaa laittaa päättäväisesti rajat.Älä pelkää toimia ja onnnea sinulle!
- -jouskari-
hankala sanoa kun ei asiaa tuon kuvauksen lisäksi enempää tunne.. mutta mielestäni tässä ei ole kyse enää vain ja ainoastaan siitä sopivatko horoskooppimerkit toisilleen vai eivät. tuo miehen käytös on lapsellista, oli hän jousimies tai ei. kannattaa miettiä onko koko vaiva loppujen lopuksi noinkin törkeän kohtelun arvoista. ihminen tuntuu olevan monesti melko mustavalkoinen joissain asioissa, ja joskus se "mustempi" puoli voi olla liikaa.
- jouskarimyös
teen tuota samaa, mutta jättämisellä ja toisilla uhkailen vasta silloin,kun toinen ei näytä mitään merkkejä välittämisestä. haluan onkia ne merkit väkisin vaikka uhkailemalla. Haluan tietää ja tuntea, että hän välittää, eikä voisi elää ilman minua, kuten en minäkään voisi elää ilman häntä. Uskon, että sinunkin jouskariasi sattuu yhtälailla, jollet riitatilanteessa näytä rakkautta ja välittämistä häntä kohtaan. Kokeileppa seuraavalla kerralla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821309Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021088Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä631083Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121009Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1631003Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103963Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68876Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍119791- 77735
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t121734