Santeri Alkio oli monessa suhteessa edellä aikaansa. Hän halusi poistaa Suomesta köyhyyden, ettei Suomi suostuisi kommunismiin. Maalaisliitto ja myöhemmin Keskustapuolue on toiminut tämän perusperiaatteen mukaisesti.
Visionääri Alkio ennusti ilmeisesti ensimmäisenä integroituvan Euroopan tarpeen:
Maan Ääni -lehdessä hän kirjoitti 15.1.1920: "Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa."
Toinen keskustalainen suurmies Urho Kekkonen jatkoi Alkion viitoittamalla tiellä saamalla Suomen Eec:n jäseneksi vasemmistolaisten vastustuksesta huolimatta.
Eu on kuitenkin osoittautunut osittaiseksi pettymykseksi. Puolet sen budjetista menee maataloustukiin, ja loput loputtomattomalta tuntuvan byrokratian pyörittämiseen.
Eu:ta olisi syytä uudistaa kovalla kädellä. Liittovaltiokehitys tekisi siitä yhä ylhäältäjohdetumman ja byrokraattisemman. Uutta, monessa maassa ratifioimatonta perustuslakia en siis kannata.
Ihanteellisin EU olisi sellainen, jossa olisi vapaakauppasopimus ja toisaalta tullisopimus ulkopuolisia varten, sekä yhteinen puolustus. Ei siis NATO vaan Euroopan omat puolustusvoimat. Kaikki muu politiikka jätettäisiin jäsenmaiden oman harkinnan varaan, myös maatalouspolitiikka.
Minä luulen, että tällainen järjestely olisi lähellä sitä, mitä Santeri Alkio ja Urho Kekkonen aikanaan haikailivat.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ärsyttävä näppäilyvirhe on avauksessani.
Kolmannen rivin sana "suostuisi" pitäisi olla "suistuisi".
Viesteihin vastattaessa alapuolella olevassa edellisessä viestissä rivijako on näemmä erilainen kuin varsinaisessa jakeluun pääsevässä.
Kirjoitusvirhe on siis toisella rivillä...
visionääri halunnut tapattaa kaikki"punikkien"lapset ettei tauti jatkuisi uusissa polvissa.Semmoinen visionääri,hitlerin hengenheimolainen.
Kerropa linkki tai kirjallisuusviite siitä missä tuollainen tieto olisi. Olisin hyvin kiinnostunut siitä.
Jos et sellaista tiedä, neuvoisin olemaan perättömiä levittelemästä.
Minusta on hyvä tuoda esiin Kekkosen EEc-pyrkimyksiä. Kekkonen halusi länteen, hänen jälkeensä Koiviston kaudella nämä pyrkimykset romutettiin lähinnä demareiden toimesta. Ryhdyttiin nuolemaan yhä rankemmin jo kuolevaa Neuvostoliittoa - ja se oli säälittävää touhua myös neukkujen mielestä.
Koko Kekkosen aika on selvitetty ja kaluttu
loppuun.Jos joku "tutkija" "löytää" vielä
jotain julkaistavaa,hän saa osakseen
ääliömedian abloodit,mutta kansan keskuudessa
ivallista hymyä tyyliin ,kehtaatkin pelle.
Koiviston aikaa ei ole uskallettu koskea
kepilläkään,koska vartioina toimivat demari ja
ääliömedian mafia.